Lue keskustelun säännöt.
Liittoni on muuten onnellinen mutta
20.02.2020 |
En halua kertoa miehelle mitään kovin henkilökohtaista. Hän herättää vastenmielisyyttä henkisesti intiimeissä tilanteissa. En myöskään halua häntä, ei ole oikeastaan koskaan halunnut.
Pysyäkö yhdessä yhteisten vuosien ja lasten takia - vai antaa miehelle mahis luoda parempi suhde?
Minua tämä kyllä häiritsee ja surettaa joka päivä. Se aiheuttaa myös ymmärtämättömyyttä ja kitkaa. Mutta suku tukee meidän yhdessäoloa ja olemme toimiva perhe. Lapsenhoito on aina sujunut yhdessä samoin kodinhoito.
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko asiasta mitenkään mahdollista keskustella miehen kanssa? Mitenkä mies voisi herättää vähemmän vastenmielisyyttä henkilökohtaisista asiosta keskustellessa?
Mahdollisesti terapiaa molemmille? Aikaisemmat suhteesi eivät kuulosta kovin tasapainoisille.
Olen yrittänyt puhua ja kaikki ehdottaa jotain niksejä jotka toteuttamalla kaikki solmut aukeavat. Tunnen oloni vain ahdistuneeksi sen jälkeen. Tulee sellainen fiilis, että minä olen se ongelma ja kunhan vain päästäisin itseni päiviltä tai jotenkin pakottaisin itseäni lisää, maailma olisi parempi paikka. Mies on valmis kokeilemaan kaikki mahdolliset konstit.
Jos mies on valmis kokeilemaan kaikkia konsteja ja sinä et ole valmis tekemään mitään niin sinä olet se ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pariterapeutin mukaan niksit auttaa. Seksiterapeutin mukaan niksit auttaa. Kunhan vain pakottaa itsensä keskittymään hyviin asioihin, niin muu seuraa perässä. Valitettavasti tämä suorittamisen taso menee minulta jotenkin yli hilseen ja tuntuu rikokselta ihmisyyttä vastaan, mutta ehkä se tosiaan toimii kaikille muille paitsi tällaisille ihmisille kuten minä. Anomalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko asiasta mitenkään mahdollista keskustella miehen kanssa? Mitenkä mies voisi herättää vähemmän vastenmielisyyttä henkilökohtaisista asiosta keskustellessa?
Mahdollisesti terapiaa molemmille? Aikaisemmat suhteesi eivät kuulosta kovin tasapainoisille.
Olen yrittänyt puhua ja kaikki ehdottaa jotain niksejä jotka toteuttamalla kaikki solmut aukeavat. Tunnen oloni vain ahdistuneeksi sen jälkeen. Tulee sellainen fiilis, että minä olen se ongelma ja kunhan vain päästäisin itseni päiviltä tai jotenkin pakottaisin itseäni lisää, maailma olisi parempi paikka. Mies on valmis kokeilemaan kaikki mahdolliset konstit.
Jos mies on valmis kokeilemaan kaikkia konsteja ja sinä et ole valmis tekemään mitään niin sinä olet se ongelma.
Niinpä. Olenkin sanonut miehelle, että haluaisin t*ppaa itseni, koska en pysty suoriutumaan terapeuttien vaatimuksista.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu parisuhdeterapiassa, että kunhan minä vain vääntäisin ja pakottaisin itseni tulkitsemaan miestä positiivisella tavalla, meillä ei olisi mitään ongelmaa. Minun pitäisi vain antaa anteeksi, olla parempi ihminen ja käyttäytyä positiivisemmin. Vanhempani eivät ikinä antaisi anteeksi sitä, että jätän miehen, joka huoli minut. Miehen vanhemmat olisivat käärmeissään.
Oletat todella paljon asioista pessimistisesti ja itseäsi syytellen. Parisuhde on kahden ihmisen asia, eivätkä siihen liittyvät ongelmat ratkea itsesyyttelyllä tai omassa heikossa itsetunnossa pyörien (tällainen viesteistäsi hieman välittyy), joihin tuo vanhempien mielipiteiden vatvominen myös liittyy. Parisuhdeterapiassa ulkopuolinen taho auttaa sekä sinua että miestäsi hahmottamaan parisuhteenne haasteet ja erilaiset henkilökohtaiset kipukohdat, jotka parisuhteeseenne ja kommunikointitapaanne heijastuvat. Näitä aletaan ratkomaan yhdessä. Miksi ei antaa tällaiselle mahdollisuutta?
Vierailija kirjoitti:
En myöskään halua häntä, ei ole oikeastaan koskaan halunnut.
Miksi menit naimisiin? Ovatko ne syyt edelleen olemassa?
Pidän mahdollisena, ettei sinusta tuntuisi kenenkään muunkaan kanssa sen luontevammalta jakaa sisimpiä tuntojasi. Vai onko se sinulle joskus jonkun kanssa onnistunut, ja jos niin kenen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu parisuhdeterapiassa, että kunhan minä vain vääntäisin ja pakottaisin itseni tulkitsemaan miestä positiivisella tavalla, meillä ei olisi mitään ongelmaa. Minun pitäisi vain antaa anteeksi, olla parempi ihminen ja käyttäytyä positiivisemmin. Vanhempani eivät ikinä antaisi anteeksi sitä, että jätän miehen, joka huoli minut. Miehen vanhemmat olisivat käärmeissään.
Oletat todella paljon asioista pessimistisesti ja itseäsi syytellen. Parisuhde on kahden ihmisen asia, eivätkä siihen liittyvät ongelmat ratkea itsesyyttelyllä tai omassa heikossa itsetunnossa pyörien (tällainen viesteistäsi hieman välittyy), joihin tuo vanhempien mielipiteiden vatvominen myös liittyy. Parisuhdeterapiassa ulkopuolinen taho auttaa sekä sinua että miestäsi hahmottamaan parisuhteenne haasteet ja erilaiset henkilökohtaiset kipukohdat, jotka parisuhteeseenne ja kommunikointitapaanne heijastuvat. Näitä aletaan ratkomaan yhdessä. Miksi ei antaa tällaiselle mahdollisuutta?
Me käymme terapiassa... mies saa siitä vaikka ja mitä, itse en ole kokenut saaneeni juuri mitään. Minulle tulee siellä vain sellainen olo, että minä olen ongelma. Mies on ihana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En myöskään halua häntä, ei ole oikeastaan koskaan halunnut.
Miksi menit naimisiin? Ovatko ne syyt edelleen olemassa?
Pidän mahdollisena, ettei sinusta tuntuisi kenenkään muunkaan kanssa sen luontevammalta jakaa sisimpiä tuntojasi. Vai onko se sinulle joskus jonkun kanssa onnistunut, ja jos niin kenen?
Menin naimisiin, koska mies halusi mennä naimisiin. Halusin lapsia. Halusin perheen ja turvallisuutta. Nämä syyt ovat edelleen olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En myöskään halua häntä, ei ole oikeastaan koskaan halunnut.
Miksi menit naimisiin? Ovatko ne syyt edelleen olemassa?
Pidän mahdollisena, ettei sinusta tuntuisi kenenkään muunkaan kanssa sen luontevammalta jakaa sisimpiä tuntojasi. Vai onko se sinulle joskus jonkun kanssa onnistunut, ja jos niin kenen?
On se joskus onnistunut. Minusta on kiva olla sellaisen ihmisen kanssa, joka voi olla lähellä kuvittelematta mitä ajattelen. Kuunnella mitä sanon, ei laittaa sanoja suuhuni. Miksi en ole sellaisen ihmisen kanssa sitten? Koska en ole koskaan romanttisessa mielessä ollut sellaisen kanssa.
Jos mies tuntuu vastenmielistä fyysisesti, niin nämä temput ja niksit eivät auta. Tai siis juuri siksi, että ei ne auta siihen, että mies edelleen tuntuu vastenmieliseltä ja vain mekaanisesti yrittää suorittaa niitä neuvoja.
Jos olisi jäljellä kipinää ja fyysistä vetovoimaa ja vain jotenkin mennyt suhde solmuun niin ne ehkä auttaisivat. Mutta fyysistä vetovoimaa toiseen ei pakottamalla tai neuvomalla tule.
Tältä osin ymmärrän aloittajaa, mutta jos todella tilanne on niin, että inhoat miestäsi, niin ei siihen auta muu kuin erota.
Ei miehelle ja sinulle pakotettu ja vastentahtoinen seksi ole oikein ja tilanne syö teitä molempia.
Se on molemmille nöyryyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En myöskään halua häntä, ei ole oikeastaan koskaan halunnut.
Miksi menit naimisiin? Ovatko ne syyt edelleen olemassa?
Pidän mahdollisena, ettei sinusta tuntuisi kenenkään muunkaan kanssa sen luontevammalta jakaa sisimpiä tuntojasi. Vai onko se sinulle joskus jonkun kanssa onnistunut, ja jos niin kenen?
Menin naimisiin, koska mies halusi mennä naimisiin. Halusin lapsia. Halusin perheen ja turvallisuutta. Nämä syyt ovat edelleen olemassa.
Tämä palsta ei ole tarkoitettu 1800-luvulla solmittujen avioliittojen neuvontaan.
Olkaa hyvä ja poistukaa takaisin aikakoneeseenne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En myöskään halua häntä, ei ole oikeastaan koskaan halunnut.
Miksi menit naimisiin? Ovatko ne syyt edelleen olemassa?
Pidän mahdollisena, ettei sinusta tuntuisi kenenkään muunkaan kanssa sen luontevammalta jakaa sisimpiä tuntojasi. Vai onko se sinulle joskus jonkun kanssa onnistunut, ja jos niin kenen?
On se joskus onnistunut. Minusta on kiva olla sellaisen ihmisen kanssa, joka voi olla lähellä kuvittelematta mitä ajattelen. Kuunnella mitä sanon, ei laittaa sanoja suuhuni. Miksi en ole sellaisen ihmisen kanssa sitten? Koska en ole koskaan romanttisessa mielessä ollut sellaisen kanssa.
Miehesikö sitten kuvittelee tietävänsä, mitä ajattelet, eikä siksi kuuntele kun tietää jo?
Jos, niin tuohan olisi juuri sellainen asia, jonka voisit pariterapiassa ottaa esille.
Noin muuten niin onko välttämätöntä, että juuri miehesi olisi se, jolta saat kaiken mitä haluat? Olet siis saanut häneltä haluamasi lapset ja turvallisuutta. Voisiko olla joku muu sitten se ihminen, joka kuuntelisi ajatuksiasi? Monella naisellahan ystävät hoitavat tuota virkaa. Ei siihen mitään romanttisia tunteita tarvita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnellisella tarkoitan ehkä turvallista. Meillä on paljon halailua. Olen myös ns antanut seksiä miehelle aina pyydettäessä, mutta en pidä siitä.
Ei kuullosta terveeltä parisuhteelta. Olet patja miehellesi.
Kuulostaa, ei kuullostaa. Yksi l. Ei pahalla.
Vierailija kirjoitti:
Ei miehelle ja sinulle pakotettu ja vastentahtoinen seksi ole oikein ja tilanne syö teitä molempia.
Se on molemmille nöyryyttävää.
Mistä sinä olet tietävinäsi, mitä aloittajan mies tuntee?
Mahdollisesti hän ei tunne itseään lainkaan nöyryytetyksi, tai että tilanne jotenkin söisi häntä.
Aloittaja sanoi, ettei mies kuuntele häntä vaan olettaa tietävänsä ap:n ajatukset ilmankin.
Sinä olet samanlainen kuin aloittajan mies, oletat kovasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, nyt minulla on melko vahva fiilis, että olet läheisriippuvainen persoona. Sinulle tuntuu olevan tärkeämpää se, että tunnet olevasi haluttu ja kaivattu, kuin se, että rakastaisit, haluaisit ja kaipaisit itse. Haluat vierellesi vain "jonkun", joka täyttäisi tämän tyhjiön edes huonosti. Läheisriippuvuuteen viittaisi myös edelliset suhteesi, koska läheisriippuvaiselle ihmiselle huono itsetunto on erittäin yleinen ominaisuus, jolloin ajautuu helposti paikkaamaan sitä thjiötä ihmisillä, jotka osaavat kehua ja vuodattaa jatkuvasti jotain kukkasia suustaan, vaikka sivussa saattaisivatkin vähän iskeä vasaralla naamaan.
Ehdottaisin sinulle seuraavaa: Ota ero miehestäsi tai ole ottamatta, mutta älä missään nimessä enää teeskentele, että kaikki on okei. Nyt on sinun aika aikuinen nainen kasvaa arvostamaan itseäsi tarpeeksi pystyäksesi elämään ilman ainuttakaan kehua. Muuten ajaudut jatkossakin vain huonoihin suhteisiin. Kehut ovat mukavia, mutta eivät elinehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En myöskään halua häntä, ei ole oikeastaan koskaan halunnut.
Miksi menit naimisiin? Ovatko ne syyt edelleen olemassa?
Pidän mahdollisena, ettei sinusta tuntuisi kenenkään muunkaan kanssa sen luontevammalta jakaa sisimpiä tuntojasi. Vai onko se sinulle joskus jonkun kanssa onnistunut, ja jos niin kenen?
On se joskus onnistunut. Minusta on kiva olla sellaisen ihmisen kanssa, joka voi olla lähellä kuvittelematta mitä ajattelen. Kuunnella mitä sanon, ei laittaa sanoja suuhuni. Miksi en ole sellaisen ihmisen kanssa sitten? Koska en ole koskaan romanttisessa mielessä ollut sellaisen kanssa.
Miehesikö sitten kuvittelee tietävänsä, mitä ajattelet, eikä siksi kuuntele kun tietää jo?
Jos, niin tuohan olisi juuri sellainen asia, jonka voisit pariterapiassa ottaa esille.
Noin muuten niin onko välttämätöntä, että juuri miehesi olisi se, jolta saat kaiken mitä haluat? Olet siis saanut häneltä haluamasi lapset ja turvallisuutta. Voisiko olla joku muu sitten se ihminen, joka kuuntelisi ajatuksiasi? Monella naisellahan ystävät hoitavat tuota virkaa. Ei siihen mitään romanttisia tunteita tarvita.
Periaatteessa joo, mutta jotenkin inhottaa sitten kuitenkin jakaa elämää sellaisen ”puolivieraan” kanssa. Ehkä se ei naisia yleensä haittaa?
Vierailija kirjoitti:
Ap, nyt minulla on melko vahva fiilis, että olet läheisriippuvainen persoona. Sinulle tuntuu olevan tärkeämpää se, että tunnet olevasi haluttu ja kaivattu, kuin se, että rakastaisit, haluaisit ja kaipaisit itse. Haluat vierellesi vain "jonkun", joka täyttäisi tämän tyhjiön edes huonosti. Läheisriippuvuuteen viittaisi myös edelliset suhteesi, koska läheisriippuvaiselle ihmiselle huono itsetunto on erittäin yleinen ominaisuus, jolloin ajautuu helposti paikkaamaan sitä thjiötä ihmisillä, jotka osaavat kehua ja vuodattaa jatkuvasti jotain kukkasia suustaan, vaikka sivussa saattaisivatkin vähän iskeä vasaralla naamaan.
Ehdottaisin sinulle seuraavaa: Ota ero miehestäsi tai ole ottamatta, mutta älä missään nimessä enää teeskentele, että kaikki on okei. Nyt on sinun aika aikuinen nainen kasvaa arvostamaan itseäsi tarpeeksi pystyäksesi elämään ilman ainuttakaan kehua. Muuten ajaudut jatkossakin vain huonoihin suhteisiin. Kehut ovat mukavia, mutta eivät elinehto.
Mä inhoan kehujen vastaanottamista... mutta kyllä - kaivattuna ja tykättynä oleminen on tärkeitä, vaikka kokisin tulevani huonosti kohdelluksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En myöskään halua häntä, ei ole oikeastaan koskaan halunnut.
Miksi menit naimisiin? Ovatko ne syyt edelleen olemassa?
Pidän mahdollisena, ettei sinusta tuntuisi kenenkään muunkaan kanssa sen luontevammalta jakaa sisimpiä tuntojasi. Vai onko se sinulle joskus jonkun kanssa onnistunut, ja jos niin kenen?
Menin naimisiin, koska mies halusi mennä naimisiin. Halusin lapsia. Halusin perheen ja turvallisuutta. Nämä syyt ovat edelleen olemassa.
Olet ehkä ymmärtänyt avioliiton merkityksen vähän väärin. Sen tarkoitus on antaa sinulle nuo asiat juuri sen ihmisen kanssa jota rakastat, ei vain antaa niitä jonkun kanssa joka niihin suostuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ikävä tilanne. Miten tuollaiseen tilanteeseen olet ajautunut? Aika peestä kyllä miehellekin selvitä, että hän on sinusta vastenmielinen etkä ole koskaan edes häntä halunnut, vaikka toki enhän minä tiedä minkälainen ihminen hän on luonteeltaan. Itselleni olisi vaan aikamoinen järkytys, jos mieheni pamauttaisi vuosien jälkeen, että tyyliin kaikki on ollut vain kulissia.
Olin niin onnellinen siitä, että joku halusi minut ja olla minun kanssani, eikä varsinaisesti kohdellut huonosti. Ajattelin että vika on joka tapauksessa minussa ja jos vain yritän tarpeeksi, saan kaiken onnistumaan. Miehessä ei ole fyysisesti mitään vikaa.
Sulla on huono itsetunto. Olet tyytynyt siihen joka huoli sinut. Minä tein saman virheen ja 10 vuotta kituutin ennen kuin myönsin itselleni että inhoan miestä enkä halua että se koskee minuun. Erosin. Mies kyllä kohteli meitä huonosti. Lapsikin kysyi aikuisena että miksi otin isän kaltaisen miehen. Eipä ollut valinnanvaraa, eikä itseluottamusta jäädä yksin. Lapsesta saakka peloteltu herkkä tyttönen nuorena. Voi kun vanhemmat ymmärtäis kasvattaa lapsilleen vahvan itsetunnon ja pärjäämään oikeasti eikä vain kouluaikoina yksin kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnellisella tarkoitan ehkä turvallista. Meillä on paljon halailua. Olen myös ns antanut seksiä miehelle aina pyydettäessä, mutta en pidä siitä.
Turvallisella tarkoitan sitäkin, että meidän suhteessamme ei ole mitään niistä elementeistä, joiden takia pistin aiemmat suhteet poikki. Aiemmissa suhteissa miehet ovat pettäneet, juoneet liikaa alkoholia, valehdelleet, kohdelleet aika törkeästi muutenkin. Yksi tyhjensi pankkitilini ja meni ryyppäämään. Viimeinen miesystävä suuttui siitä että tulin vahingossa raskaaksi, hän yritti kuristaa minua kunnes totesi, etten kelpaa edes tapettavaksi. Yleensä deitit ovat häipyneet aika nopeasti yhden tai kahden panon jälkeen (en ole tosin deittaillut pariinkymmeneen vuoteen).
En pysty uskomaan, että kukaan muu mies olisi edes näin hyvä ns. match - jonka kanssa arki ei olisi täynnä pelkoa.
Olen itse toisella kierroksella. Nykyinen mieheni on useamman vuodenkin jälkeenkin paras ystäväni, tukeni, hauskaa seuraa ja huomioiva sängyssä. Meillä on usein seksiä ja viihdymme yhdessä. Kummallakin on silti omiakin ystäviä, joten emme aina kyhnää yhdessä. Omilla menoilla saa käydä ilman turhaa mustasukkaisuutta ja kumpikin tukee toisiaan työelämän ja vapaa-ajan tavotteissa. Riitelemme harvoin. Pystymme puhumaan kaikesta.
Älä tyydy vähempään. Tämä on nimittäin ihan huippua.
Olen yrittänyt puhua ja kaikki ehdottaa jotain niksejä jotka toteuttamalla kaikki solmut aukeavat. Tunnen oloni vain ahdistuneeksi sen jälkeen. Tulee sellainen fiilis, että minä olen se ongelma ja kunhan vain päästäisin itseni päiviltä tai jotenkin pakottaisin itseäni lisää, maailma olisi parempi paikka. Mies on valmis kokeilemaan kaikki mahdolliset konstit.