Lue keskustelun säännöt.
Aamut kahden erityislapsen kanssa, en jaksa!
19.02.2020 |
Huolehdi että aamupala on syöty, lääke otettu, tukka harjattu ja hampaat pesty, päällä on vuodenaikaan sopivat vaatteet, reput selässä ja kirjat repussa... Wilmaa saa tarkistella koko ajan, sillä nuo eivät takuulla muista kertoa että olisi hiihtoa tai luistelua! Onneksi on joustavat työajat, mutta olisi ihanaa lähteä töihin tietäen että lapset kyllä hoitaa itsensä kouluun.
Kommentit (44)
Semmosta se on nykyään kun sikiöt jotka olisivat ennen saaneet abortoitua ilman draamaa onnistutaan pitämään hengissä.
Samoin vastasynteet kasataan eläviksi vaikka
millaiset olisi vauriot. Eikä siinä rahoja säästellä.
Ihmisen arvo alkaa laskea välittömästi kun käärö kannetaan sairaalasta kotiin.
Keski-ikäisellä on enää vähän arvoa, vanhukset on ongelmajätettä.
Jotain vikaa suomenmaalla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin kyllä ne meidänkin aamut noin menee vaikka on kaksi tervettä lasta. Mutta kerro toki lisää, jos saataisiin enemmän sitä draamaa.
Eikös noi samat jutut huolehdita vaikka ois tavislapset?
Ennen vanhaan oli helppoa, kun ei ollut mitään erityislapsia. Vasta 2000-luvulla lapset on alettu jakaa toisaalta tavallisiin lapsiin ja toisaalta erityislapsiin (joista jälkimmäinen ryhmä on sittemmin ollut voimakkaassa kasvussa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n valitusvirsi on normaalia arkea myös tavallisten lasten kanssa ja illalla kun valmistelee aamua valmiiksi niin helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n valitusvirsi on normaalia arkea myös tavallisten lasten kanssa ja illalla kun valmistelee aamua valmiiksi niin helpottaa.
Juuri näin. Aamuihin valmistautuminen alkaa tosiaan jo illalla. Vaatteet, wilma, jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin kyllä ne meidänkin aamut noin menee vaikka on kaksi tervettä lasta. Mutta kerro toki lisää, jos saataisiin enemmän sitä draamaa.
Täälläkin olisi empaattinen olkapää valmiina, jos sitä todellista väsyttävää arkea olisi tuon normiarjen sijasta tarjolla.
Monet vissiin luokittelevat erityis ja "tavis" lapset erikseen. Kyllä ihan n"normaalitkin" lapset voivat syystä tai toisesta käydä esim. Erityisopetuksessa joillakin tunneilla, ja ihan erityislapsetkin ovat ihmisiä joten en itse menisi luokittelemaan toisia taviksiin ja toisia ns vähempi arvoisiksi. Tai sellanen olo tuli.
Ja joo, ei tartte tulla arvostelee mun mielipidettä jos muuta asiaa ja positiivista ei voi sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erityislapsesta kasvaa isona erityisaikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan oli helppoa, kun ei ollut mitään erityislapsia. Vasta 2000-luvulla lapset on alettu jakaa toisaalta tavallisiin lapsiin ja toisaalta erityislapsiin (joista jälkimmäinen ryhmä on sittemmin ollut voimakkaassa kasvussa).
Ennen hyväksyttiin paremmin se että kaikki lapset ovat omia persooniaan. Pojat oli poikia jne. Ei ollut tarvetta luokitella 'erityislapseksi'.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan oli helppoa, kun ei ollut mitään erityislapsia. Vasta 2000-luvulla lapset on alettu jakaa toisaalta tavallisiin lapsiin ja toisaalta erityislapsiin (joista jälkimmäinen ryhmä on sittemmin ollut voimakkaassa kasvussa).
Toisaalta sekin oli helppoa, kun isä oli lähtenyt töihin puoli 7, äiti lähti klo 7, joten koululaiset heräsivät kellon soittoon.
Ihan itse osattiin kävellä keittiöön missä odotti aamiaistarjotin ja termospullo.
Tämä sujuu jopa 7-vuotiaalta.
Vaatteet osasin pukea 4-vuotiaasta lähtien ja koululaukunkin pakata ihan itse. Meidän perheessä ei asunut ketään Wilmaa, mutta lukujärjestyksestä näki mitkä kirjat ottaa mukaan. Kätevää!!
Mitähän varten koulua käyvät nykyään aikuiset eivätkä oppilaat?
Ehkä lapset käyvät vanhempiensa puolesta töissä.
Ennen oli sellainen termi kuin koulukypsyys.
Se kuvasi sitä, että lapsi suoriutui koulunkäymusestä. Mitä ei osattu, se opetettiin. Koululaiselle, ei äiskälle.
Läksytkin kerrottiin oppilaille. Ei siinäkään tarvittu vanhemman häsläämistä.
En oikein ymmärrä, miten nykyään joka toinen lapsi on "erityislapsi", joku uniikki lumihiutale.. Kummallista luokittelua ja lokerointia. Ei ennen erilaisille temperamenteille haettu heti jotain diagnoosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pääsisinkin töihin lepäämään :D Minulla on kaksi lasta, joista toisella on autismin piirteitä, diagnoosi vielä tarkentuu. Aistisäätelyn pulmat ovat vielä niin isoja, ettei hän voi olla päiväkodissa. Olisi siis niin kuormittunut, ettei hyötyisi siitä. Nyt "siedättyy" 3x viikossa kerhossa. Pienempi on 1-vuotias. Yritän itse ajatella tätä aikaa rahan laittamisena pankkiin. Eli nyt kun jaksan tehdä töitä lapsen/lasten eteen ja opettaa hänelle asioita, niin tulevaisuudessa se näkyy parhaimmillaan niin että lapsella on ystäviä ja pärjäisi koulussa. Mitä porkkanaa sinä keksisit tulevaisuuteen?
Ymmärrän kyllä AP sinua, sitä aina vertaa tilannetta muihin. Itse olen huomannut, että nykyään on vaikeaa huomata mikä on ihan normaalia ikätasoista vaikeutta ja mikä taas sitä erityisvaikeutta. Eli kun joku vaatii kovasti minulta töitä lapsen suhteen, niin kuvittelen sen olevan tällainen erityishaaste, mutta usein huomaankin sen olevan vielä ikätasoista auttamista. Esimerkiksi kun lapsi oli 3v niin hän tarvitsi paljon ohjausta vessatoimissa, mikä ärsytti ja rasitti. Jossain vaiheessa silmäni jotenkin aukenivat ja huomasin että aika moni muukin 3-vuotias tarvitsee apua näissä asioissa.
Tsemppiä kuitenkin. Ei kannata uhriutua, sillä se estää elämästä nauttimisen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan oli helppoa, kun ei ollut mitään erityislapsia. Vasta 2000-luvulla lapset on alettu jakaa toisaalta tavallisiin lapsiin ja toisaalta erityislapsiin (joista jälkimmäinen ryhmä on sittemmin ollut voimakkaassa kasvussa).
Ennen hyväksyttiin paremmin se että kaikki lapset ovat omia persooniaan. Pojat oli poikia jne. Ei ollut tarvetta luokitella 'erityislapseksi'.
Niin, joku oli vaikka tyhmä persoona ja hänet hyväksyttiin sellaisena ja se hänelle auliisti kerrottiin.
Jos oli lukihäiriö jai matenaattisessa hahmottamisessa ongelmaa, ala-asteen opettaja kertoi sinun olevan tyhmä.
Kaverini sai kokea tämän, mutta kun hänen kanssaan keskustelee ja tuntee hänen ongelmanratkaisukykynsä, käy selväksi, että hänen älyssään ei mitään vikaa ole.
Kyse on jostain kapea-alaisesta hahmotushäiriöstä
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä, miten nykyään joka toinen lapsi on "erityislapsi", joku uniikki lumihiutale.. Kummallista luokittelua ja lokerointia. Ei ennen erilaisille temperamenteille haettu heti jotain diagnoosia.
Nykyään on puolipakko hakea diagnoosi, kun kurinpito lapsille ei enää ole sosiaalisesti hyväksyttyä. Diagnoosi on vaihtoehto kurinpidolle.
Tunnistan ja tiedän. Toinen huolehtii itse asiansa vaikka on pienempikin. Läksyt, vaatteet, teemapäivät, aamutoimet. Olen toki kiinnostunut ja autan tarvittaessa, mutta en tee puolesta. Sitten on tämä isompi joka ei aamuisin meinaa välillä edes sukkia saada jalkaansa itsenäisesti... siirtymät on vaikeita, koulutyöt on vaikeita, läksyt on välillä täyttää tuskaa vaikka ne tehdään yhdessä. Koulun tukitoimet on onneksi vähän auttaneet, kun meinasi mennä siihen että minä teen kaiken lapsen puolesta, koska vaatimustaso oli asetettu liian korkealle esim. läksyjen suhteen. Läksyjenkin tarkoitus on opettaa itsenäisyyttä, ei niinkään omaksua tietoa kun on vielä aika pienistä lapsista kyse.
Mut ei se auta kun jaksaa ja kyllä se joskus helpottaa. Ja olla onnellinen ettei mitään sen vakavampaa sairautta tms ole kuitenkaan. Terve lapsi fyysisesti.
Vierailija kirjoitti:
Milloin normi arjesta on tullut vanhemmille noin raskaan kuuloinen ponnistus?🤣
Otappa nyt silimä näppiin ja lue otsikko uudelleen ja koeta myös ymmärtää se!
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä, miten nykyään joka toinen lapsi on "erityislapsi", joku uniikki lumihiutale.. Kummallista luokittelua ja lokerointia. Ei ennen erilaisille temperamenteille haettu heti jotain diagnoosia.
Mihin perustat tämän, normaaliin elämään vai palstaan? Voisitko ajatella, että esimerkiksi palstalla kirjoitetaan herkemmin näistä asioista, koska normaalielämässä niistä ei halua omalla naamalla puhua.
Ja toisaalta, nykyään diagnosoidaan enemmän koska diagnosointiin on panostettu. Kyllä näitä autisteja ja tarkkaavaisuushäiriöisiä on ollut, mutta tukea ei. Itsekin äkkiseltään keksin montakin luokkatoveria, joilla on varmasti ollut jonkinlaista erityisyyttä, mutta heitä on vain pidetty outoina tai tyhminä.
Ja toisaalta 80- 90-luvulla näihin liittyi häpeää, diagnoosista ei kerrottu esimerkiksi luokkakavereille.
Aika monta koulukaveri
Milloin normi arjesta on tullut vanhemmille noin raskaan kuuloinen ponnistus?🤣