Lue keskustelun säännöt.
Aamut kahden erityislapsen kanssa, en jaksa!
19.02.2020 |
Huolehdi että aamupala on syöty, lääke otettu, tukka harjattu ja hampaat pesty, päällä on vuodenaikaan sopivat vaatteet, reput selässä ja kirjat repussa... Wilmaa saa tarkistella koko ajan, sillä nuo eivät takuulla muista kertoa että olisi hiihtoa tai luistelua! Onneksi on joustavat työajat, mutta olisi ihanaa lähteä töihin tietäen että lapset kyllä hoitaa itsensä kouluun.
Kommentit (44)
Aika jännä juttu että nykyään diagnoosi on "erityislapsi" kun voisi myöntää vaan sen että ne kakarat on huonosti kasvatettu. Kyllä sitä lapsiperhe arkea on tässä maailmassa pyöritetty jo vuosituhansia ja isommallakin lapsi luku määrällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
KUVAT KEHIIN! kirjoitti:
Ottakaa hyvät immeiset sieltä papunetistä kuvasymbolit käyttöön! Lukujärjestyksestä lähtien saa tehtyä tarratauluja joihin voi lätkiä kunkin poäivän teemat ja tapahtumat,kuvina luistimet sun muut härpäkkeet siihen. Lukujärjestyksen koodeina on värit,joka viikonpäivällä oma värinsä.
Erityisopettaja antaa vinkkejä kuinka sitä käytetään.
Se jatkuva ratkutus mitä erityislapsille puputetaan on vain sikkaa kaaosta sen lapsen päässä,silkkaa jäkätystä joka ei johda minhinkään. Kuvat auttavat hahmottamaan mitä tapahtuu nyt ja hetken kuluttua.
Tulostin,laminointi,avainnauha,jääkaapinovi ja siitä vaan laittamaan kuvi pitkin niinkauan kun on tarvetta.
Kysykää kuinka toimii,lukekaa kuinak toimii,uskokaa että auttaa!
Kuvat ovat meillä ainakin olleet käytössä jo pitkään, eiköhän ap:llakin. Viikkokalenterit ja päiväkalenterit löytyvät ja ovat jatkuvassa käytössä. Myös tunnetaitoihin ja kaikenlaiseen haasteeseen löytyy kuvia avuksi.
Edellä mainitut ovat kaikki apuvälineitä kun lapsi tarvitsee toisaalta struktuuria ja toisaalta kommunikointiin ja ymmärtämiseen apua. Ne eivät siis ole mikään lääke, joka parantaa lapsen tai on vastaus jokaikiseen ongelmaan.
En tiedä minkälaisia pulmia ap:n lapsilla on, mutta ainakaan (todennäköiselle) autistille ne ovat apuväline, jotka kyllä helpottavat arkea, mutta eivät poista esimerkiksi siirtymätilanteiden raivokohtauksia täysin, aistiyliherkkyyksiä ja niistä aiheutuvia raivokohtauksia, eivätkä myös muutamia haitallisia toimintamalleja, vaan ne vaativat kärppänä paikalle menon ja jatkuvaa opettamista "älä tee näin vaan tee näin." Siis paljon enemmän kuin normaalilapsen kanssa, puhutaan useamman kerran tunnissa tapahtuvasta interventiosta käyttäytymiseen.
Vierailija kirjoitti:
Aika jännä juttu että nykyään diagnoosi on "erityislapsi" kun voisi myöntää vaan sen että ne kakarat on huonosti kasvatettu. Kyllä sitä lapsiperhe arkea on tässä maailmassa pyöritetty jo vuosituhansia ja isommallakin lapsi luku määrällä.
Oletko koskaan kenties kuullut lievempi ja vaikea-asteisista kehityshäiriöistä esimerkiksi???
On niitä muitakin syitä miksu luokitellaan erityislapseksi, eikä vain se että olet vähän möhlö.
Vierailija kirjoitti:
Aika jännä juttu että nykyään diagnoosi on "erityislapsi" kun voisi myöntää vaan sen että ne kakarat on huonosti kasvatettu. Kyllä sitä lapsiperhe arkea on tässä maailmassa pyöritetty jo vuosituhansia ja isommallakin lapsi luku määrällä.
No ole hyvä ja kiitos kerro, minkälaisella kasvatuksella voin välttää diagnoosin? Eli mitä minun olisi pitänyt tehdä, jotta lapseni ymmärtäisi sekä aistimaailman että sosiaalisen maailman samalla tavalla kuin sinä ja minä?
Ihan kyllä otan mielelläni vastaan kaikki hyvät neuvot ja vinkit, miten lapsi paranee esimerkiksi autismista? Ei siis kuntoudu vaan paranee, kun tämä on vain kasvatuksesta kiinni? Veikkaan että neurologit ympäri maailman ottaisivat myös tämän tiedon kiitollisena vastaan.
-Se autistin äiti
Ennen ne huonommin koulunsa hoitaneet persoonat menivät peruskoulun/kansalaiskoulun jälkeen suoraan töihin tai amikseen alalle, jonne pääsi heikommallakin todistuksella.
Ei huonolla koulunkäynnillä vanhempia vaivattu, todistuksen allekirjoitus oli jokseenkin ainoa velvollisuus vanhemmilta koulun suuntaan ja se, että lapsi kävi koulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika jännä juttu että nykyään diagnoosi on "erityislapsi" kun voisi myöntää vaan sen että ne kakarat on huonosti kasvatettu. Kyllä sitä lapsiperhe arkea on tässä maailmassa pyöritetty jo vuosituhansia ja isommallakin lapsi luku määrällä.
Tämmöstä sitä sitten pyörii mielessä kun ei mistään mitään tiedä eikä ymmärrä. Ei edes yhdyssanoista.
Jännä, miten olemme onnistuneet kasvattamaan esikoisen (add, lukivaikeus) tosi huonosti, kun kaksi vuotta nuoremman kanssa onnistuimme loistavasti (lukee eskari-iässä, ei diagnoosia). Jos saisimme vielä kolmannen, hän olisi jo varmasti lapsinero shakkimestari.
Melkein tekisi mieli kokeilla! Ikävä vain, että esikoinen vie mehut niin tehokkaasti, ettemme jaksa kolmatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten laiskalta ap kuulostaa. Erityislapsen kanssa pitää olla joka sekunti ja kaikki pitää valvoa. Se vain on niin, joten älä valita. Kirjoittaa vielä tänne asiasta, uskomatonta.
Vierailija kirjoitti:
Aika jännä juttu että nykyään diagnoosi on "erityislapsi" kun voisi myöntää vaan sen että ne kakarat on huonosti kasvatettu. Kyllä sitä lapsiperhe arkea on tässä maailmassa pyöritetty jo vuosituhansia ja isommallakin lapsi luku määrällä.
Ihminen ei osaa edes yhdyssanoja ja puhuu täällä asiasta, josta ei tiedä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä, miten nykyään joka toinen lapsi on "erityislapsi", joku uniikki lumihiutale.. Kummallista luokittelua ja lokerointia. Ei ennen erilaisille temperamenteille haettu heti jotain diagnoosia.
Tuollaisia uniikkeja persereikiä kuten sä on nykyään maailma täynnä, jotka ei ymmärrä mistään yhtään mitään.
"Nykyisin puhutaan hirveän paljon näistä tarkkaavaisuushäiriöistä ja adhd-ilmiöstä. Sanoisin, että monilta lapsilta, joita ehkä vähän ulkokohtaisesti diagnosoidaan tähän suuntaan, puuttuu vanhemmuutta taustalta."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Nykyisin puhutaan hirveän paljon näistä tarkkaavaisuushäiriöistä ja adhd-ilmiöstä. Sanoisin, että monilta lapsilta, joita ehkä vähän ulkokohtaisesti diagnosoidaan tähän suuntaan, puuttuu vanhemmuutta taustalta."
Monilla on diagnoosi ihan vauvasta eivätkä he tule koskaan kykenemään itsenäiseen elämään. He ovat todellisia erityislapsia.
Vierailija kirjoitti:
"Nykyisin puhutaan hirveän paljon näistä tarkkaavaisuushäiriöistä ja adhd-ilmiöstä. Sanoisin, että monilta lapsilta, joita ehkä vähän ulkokohtaisesti diagnosoidaan tähän suuntaan, puuttuu vanhemmuutta taustalta."
Jokaikinen niistä lapsista on poika. Eli kyse ei ole vanhemmuuden puutteesta vaan yhteiskunnan rakenteissa on tapahtunut muutoksia joihin nämä tietyillä pojille luontaisilla ominaisuuksilla varustetut pojat eivät sopeudu.
Ongelma voi olla kasvatusmetodien muutos kurista sanoittamiseen, opettajat vain naisia ja miesroolimallien puute yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap taisi lähteä töihin mutta minkä ikäiset lapset ja millä diagnooseilla?
I feel you pain. Poika on 12 ja edelleen, jos minä tai mies ei olla vahtimassa niin
- Lähtee kouluun pelkkä t-paita takin alla. Joulukuussa.
- Lähtee kouluun ilman sukkia.
- lähtee kouluun ilman hanskoja.
- Lähtee kouluun ilman kirjoja.
- Lähtee kouluun ilman reppua.
Vähän väliä tulee Wilmaa viestiä että "Kun Eetulla ei taaskaan ollut suksia... Ei ollut kunnon takkia eikä voinut mennä välitunnilla ulos.. Läksyt oli tekemättä"... Meidän pitää melkein murkkuikäistä poikaa paimentaa kuin eskarilaista! Kun taas 9v pikkusisko valitsee aamulla ihan itse säähän sopivat vaatteet ja varmistaa vielä että repussa on kaikki tarpeellinen.
Vierailija kirjoitti:
Semmosta se on nykyään kun sikiöt jotka olisivat ennen saaneet abortoitua ilman draamaa onnistutaan pitämään hengissä.
Samoin vastasynteet kasataan eläviksi vaikka
millaiset olisi vauriot. Eikä siinä rahoja säästellä.Ihmisen arvo alkaa laskea välittömästi kun käärö kannetaan sairaalasta kotiin.
Keski-ikäisellä on enää vähän arvoa, vanhukset on ongelmajätettä.Jotain vikaa suomenmaalla!
Autistit, ADHD:t, jne, ovat fyysisesti terveitä eivätkä abortoidu itsestään sikiöinä. Yleensä raskaudet ja synnytykset ovat menneet normaalisti. Ultrassa ei näy esim. autismi.
Ei se aina siitäkään kiinni ole onko erityislapsi vai ei. Minulla on Asperger- ja tavispojat ja kyllä se Aspergerin jumittuminen vei aikanaan mehut tehokkaasti. Toisaalta käy melkein sääli niitä lapsia (ja näiden vanhempia), joilla on esim. tosi haastava synnynnäinen temperamentti, mutta ei diagnoosia. Näiden lasten pitäisi toimia tehokkaasti ja aina oikein, koska ei ole "syytä" toimia huonosti. Kyllä ne lapset vaan ovat lapsia, unohtelevat kaikenlaista jne. Meilläkin kuopus on ns. helppo lapsi, mutta kyllä minä monta juttua valvon ihan siksi, että olen hänen äitinsä. Diagnoosien taakse ei voi mennä piiloon ja toisaalta tavistenkin täytyy antaa olla vajavaisia ihmisiä.
Jos on haastavat aamut, niitä pitää suunnitella jo illalla. En esim. ikinä ole alkanut aamulla katsoa wilmasta, pitääkö olla luistimet kouluun tms., kyllä ne hommat teen jo edellisenä päivänä. Ja voi olla, että kannattaa laittaa kello soimaan varttia aiemmin jne. En ikinä ole kokenut kovin vaivalloiseksi jotain lasten lääkkeiden oton vahtimista, aamupalan tekoa tai siitä huomauttamista, onko hampaat harjattu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan oli helppoa, kun ei ollut mitään erityislapsia. Vasta 2000-luvulla lapset on alettu jakaa toisaalta tavallisiin lapsiin ja toisaalta erityislapsiin (joista jälkimmäinen ryhmä on sittemmin ollut voimakkaassa kasvussa).
Ennen hyväksyttiin paremmin se että kaikki lapset ovat omia persooniaan. Pojat oli poikia jne. Ei ollut tarvetta luokitella 'erityislapseksi'.
Autismissa, hahmotushäiriöissä, tarkkaavaisuushäiriöissä sun muissa on kyse vähän muustakin kuin persoonasta...
Sekä erityisiä että taviksia on moneen junaan, mutta ei kyllä ole mikään normi että kouluikäistä pitää kädestä pitäen taluttaa perus arkirutiineista läpi joka hiivatin aamu. Iso osa koululaisista pystyy lähtemään ihan omatoimisesti sinne kouluun. Meillä 8-vuotias osaa ihan itse huolehtia siitä että tukka on harjattu (ja kiinni tarvittaessa), hampaat on pesty, päällä sopivat vaatteet, aamiainen tulee syötyä (jos aikuinen on kotona niin saattaa kyllä passata vain osoittaakseen huolenpitoa, mutta ei siis tarvitse) ja reppu sekä mahdolliset muut tarvikkeet (esim. luistimet) lähtee mukaan, kun ne on edellisenä iltana valmiiksi katsottu. Siis niin että, aikuinen muistuttaa "hei huomenna on liikunta, onko liikkakamat jo pakattu? no katotko valmiiks kun olet lukenut sen?". Jos säätilassa tapahtuu suuria muutoksia niin toki vinkataan, että huomenna saappaat tai että on tosi tuulista, pue lämpimästi. Tämä EI OLE minkään maagisen kasvatustyön tulos, ja seuraava lapsistamme tuskin tulee olemaan valmiuksiltaan samassa vaiheessa vaikka onkin "tavis" (nyt 6-vuotiaana yleensä muistaa nostaa housut ennen kuin lähtee vessasta juoksemaan leikkeihinsä), mutta kyllä minä ymmärrän että se uuvuttaa jos hyvän matkaa kouluikäisiä pitää opastaa joka aamu kuin keskiarvo 5-vuotiasta eikä oma toiminnanohjaus tai vastuunotto pelaa lainkaan. Onneksi vuodet tuovat yleensä helpotusta!
Ottakaa hyvät immeiset sieltä papunetistä kuvasymbolit käyttöön! Lukujärjestyksestä lähtien saa tehtyä tarratauluja joihin voi lätkiä kunkin poäivän teemat ja tapahtumat,kuvina luistimet sun muut härpäkkeet siihen. Lukujärjestyksen koodeina on värit,joka viikonpäivällä oma värinsä.
Erityisopettaja antaa vinkkejä kuinka sitä käytetään.
Se jatkuva ratkutus mitä erityislapsille puputetaan on vain sikkaa kaaosta sen lapsen päässä,silkkaa jäkätystä joka ei johda minhinkään. Kuvat auttavat hahmottamaan mitä tapahtuu nyt ja hetken kuluttua.
Tulostin,laminointi,avainnauha,jääkaapinovi ja siitä vaan laittamaan kuvi pitkin niinkauan kun on tarvetta.
Kysykää kuinka toimii,lukekaa kuinak toimii,uskokaa että auttaa!