Tämä tunne on todellinen. Tuntuu että kaikki on nykyään aivan sekasin, en tiedä enää mitä ajatella mistään mitään.

Kasarilla oli vielä hienoa jos nuori kyseenalaista mitä päättäjät ja media nuorille mäkelsivät. Kannustettiin kriittisyyteen.

Nykyisin jos olet kriittinen ja kyseenalaistat mitä päättäjät ja media sinulle suoltavat joudut someraivon kohteeksi rasistina.

Vierailija kirjoitti:

Kasarilla oli vielä hienoa jos nuori kyseenalaista mitä päättäjät ja media nuorille mäkelsivät. Kannustettiin kriittisyyteen.

Nykyisin jos olet kriittinen ja kyseenalaistat mitä päättäjät ja media sinulle suoltavat joudut someraivon kohteeksi rasistina.

Joo muistan kun itse olin melko liberaali silloin kun se ei vielä ollut valtavirtaa. Eri mielipiteet olivat myös oikeasti sosiaalisesti sallittuja. Omilla aivoillani ajattelen ja ajatukset on kehittyneet myös. Nyt jos liberaaliaatetta pidetään kaikenkattavana totuutena mitä kyseenalaistaessasi saat helposti sosiaalisen leiman "rasisti" ja "persu", en tiedä ovatko kaikki seuraukset 100% hyviä.

Nyt taidetaan olla sen vauvakadon ytimessä.

Vierailija kirjoitti:

Minä havaitsin maailman tilan/muutoksen n.2014-2015, tuli olo etten ole tilannut tällaista ja 28v olen nyt.

Mä olen 31v. Musta tuntuu samalta, tosin se oli viimeinen "varoitus". Itsestäni tuntui siltä jo aikaisemmin 2000-luvulla, vaikka olin niin nuori. Kun kännykät rupesi yleistymään. En ikinä halunnut kännykkää itselleni. Tunsin sen rajoittavan mun vapauttani ja mitä enemmän multa vaadittiin sitä, että pitää sellainen olla, sitä enemmän vihasin niitä. Olin todella pettynyt, kun sain äidin vanhan kännykän syntymäpäivälahjasi, kun en vaan halunnut sellaista. Silloin oli puhelinkoppejakin vielä. Totta kai ymmärsin sen olevan hyvä asia, että hädän tullen voi saada apua helpommin, mutta edelleen menin kävellen kavereiden luokse ja vein siskon potkukelkalla kirjastoautolle talvisin.

Kun olin n. 20 eli kymmenisen vuotta sitten Facebook nousi. Liityin sinne itsekin. Lähinnä kirjoittelin sisäpiirivitsejä kavereille, mutta se menetti viehätyksensä, kun sinne piti hyväksyä kaikki ja lähdin sieltä. Eihän siinä ollut enää mitään hauskaa kun ei saanut sanoa mitään vapaasti.

Silloin tuo oli vielä semmoista jännää lisään elämään. Nykyään se on elämä. Olin itse pahasti sairas siinä 2010-luvun vaihteesta asti melkein sen loppuun asti ja elin vähän niin kuin yhteiskunnasta erillään. En tajua, mitä tapahtui. Mulla ei ole älypuhelinta vieläkään, enkä ole enää missään sosiaalisessa mediassa näitä foorumeita lukuunottamatta, kun se kävi tylsäksi.

Ennustan, että tämä käy vielä älyttömämmäksi.

Meillä on internetti joka on tuonut enemmän infoa meille näkyville ja aiheuttaa ahdistusta kun omastakin elämästä pitäisi huolehtia.  Itse olen huomannut että uutiset ovat kauhean negatiivisia. Totuus on että aisat ovat aina olleet "yhtä" huonosti mutta muuttaneet muotoaan tai luonut uusia huonoja asioita. Turhaa huolehtia mistään, turhaa välitätte. Jättäkää stressaaminen niille joita se kauheasti kiinnostaa. Olen kuitenkin vasta 26 etten tiedä oliko elämä sitten silloin 80-luvulla parempaa mutta en halua enään masentua uudelleen siitä millainen elämä on hyvää elämää, haluan etsiä tasapainon ja järjen omaan elämääni. Me kaikki elämme kuplassa. Jos katsomme objektiivisesti todellisuutta se on aina yhtä hyvää kuin pahaakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä havaitsin maailman tilan/muutoksen n.2014-2015, tuli olo etten ole tilannut tällaista ja 28v olen nyt.

Mä olen 31v. Musta tuntuu samalta, tosin se oli viimeinen "varoitus". Itsestäni tuntui siltä jo aikaisemmin 2000-luvulla, vaikka olin niin nuori. Kun kännykät rupesi yleistymään. En ikinä halunnut kännykkää itselleni. Tunsin sen rajoittavan mun vapauttani ja mitä enemmän multa vaadittiin sitä, että pitää sellainen olla, sitä enemmän vihasin niitä. Olin todella pettynyt, kun sain äidin vanhan kännykän syntymäpäivälahjasi, kun en vaan halunnut sellaista. Silloin oli puhelinkoppejakin vielä. Totta kai ymmärsin sen olevan hyvä asia, että hädän tullen voi saada apua helpommin, mutta edelleen menin kävellen kavereiden luokse ja vein siskon potkukelkalla kirjastoautolle talvisin.

Kun olin n. 20 eli kymmenisen vuotta sitten Facebook nousi. Liityin sinne itsekin. Lähinnä kirjoittelin sisäpiirivitsejä kavereille, mutta se menetti viehätyksensä, kun sinne piti hyväksyä kaikki ja lähdin sieltä. Eihän siinä ollut enää mitään hauskaa kun ei saanut sanoa mitään vapaasti.

Silloin tuo oli vielä semmoista jännää lisään elämään. Nykyään se on elämä. Olin itse pahasti sairas siinä 2010-luvun vaihteesta asti melkein sen loppuun asti ja elin vähän niin kuin yhteiskunnasta erillään. En tajua, mitä tapahtui. Mulla ei ole älypuhelinta vieläkään, enkä ole enää missään sosiaalisessa mediassa näitä foorumeita lukuunottamatta, kun se kävi tylsäksi.

Ennustan, että tämä käy vielä älyttömämmäksi.

Joo sama, siis eristäydyin joksikin aikaa, koin maailmantuskaa, masennuinkin ja pohdin mitä pitäisi tehdä! Joku sanoi ettei enää ole mitään pysyvää mihin tarttua kiinni, löysin sen mutta tästä näkyvästä katoavasta maailmasta se ei löydy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä havaitsin maailman tilan/muutoksen n.2014-2015, tuli olo etten ole tilannut tällaista ja 28v olen nyt.

Mä olen 31v. Musta tuntuu samalta, tosin se oli viimeinen "varoitus". Itsestäni tuntui siltä jo aikaisemmin 2000-luvulla, vaikka olin niin nuori. Kun kännykät rupesi yleistymään. En ikinä halunnut kännykkää itselleni. Tunsin sen rajoittavan mun vapauttani ja mitä enemmän multa vaadittiin sitä, että pitää sellainen olla, sitä enemmän vihasin niitä. Olin todella pettynyt, kun sain äidin vanhan kännykän syntymäpäivälahjasi, kun en vaan halunnut sellaista. Silloin oli puhelinkoppejakin vielä. Totta kai ymmärsin sen olevan hyvä asia, että hädän tullen voi saada apua helpommin, mutta edelleen menin kävellen kavereiden luokse ja vein siskon potkukelkalla kirjastoautolle talvisin.

Kun olin n. 20 eli kymmenisen vuotta sitten Facebook nousi. Liityin sinne itsekin. Lähinnä kirjoittelin sisäpiirivitsejä kavereille, mutta se menetti viehätyksensä, kun sinne piti hyväksyä kaikki ja lähdin sieltä. Eihän siinä ollut enää mitään hauskaa kun ei saanut sanoa mitään vapaasti.

Silloin tuo oli vielä semmoista jännää lisään elämään. Nykyään se on elämä. Olin itse pahasti sairas siinä 2010-luvun vaihteesta asti melkein sen loppuun asti ja elin vähän niin kuin yhteiskunnasta erillään. En tajua, mitä tapahtui. Mulla ei ole älypuhelinta vieläkään, enkä ole enää missään sosiaalisessa mediassa näitä foorumeita lukuunottamatta, kun se kävi tylsäksi.

Ennustan, että tämä käy vielä älyttömämmäksi.

Joo sama, siis eristäydyin joksikin aikaa, koin maailmantuskaa, masennuinkin ja pohdin mitä pitäisi tehdä! Joku sanoi ettei enää ole mitään pysyvää mihin tarttua kiinni, löysin sen mutta tästä näkyvästä katoavasta maailmasta se ei löydy.

Kaikki tuntuu nykyään olevan illuusiota ja ihmisiä rangaistaan siitä, jos ei onnistu luomaan jotain roolia, jota sitten mainostetaan sosiaalisessa mediassa. Ja töitä on mahdotonta saada. Kassatyöntekijän paikkaan halijoiden pitää lähettää luova videohakemus, eikä siivoamaan pääse ilman vuosien koulutusta ja samaan aikaan vanhukset ja sotaveteraanitkin valittaa, miten laiskoja me ollaan kun ei tehdä työtä, vaikka työtä ei saa.

Koen nykymaailman todella vaikeaksi. Täällä ei enää pärjää ahkeruudella, vaan oveluudella pikemminkin.

Vierailija kirjoitti:

Näin ajattelen itsekin ja olen ajatellut siitä lähtien, kun joskus peruskouluaikana tuli karu herätys. Olisi hienoa olla sankari ja muuttaa kaikki, mutta jos sellainen ihminen saa seuraajia, hänestä tulee diktaattori. Heidätkin on historia nähnyt. Muutos tuo aina kärsimystä.

Nykyään ei edes voi vetäytyä mihinkään yksin. Maailma seuraajineen tulee perässä. Mitä kukaan voi tehdä? Ei Lallikaan voinut pysäyttää asioiden kulkua.

Mä olen pohjimmiltani metsäläinen ja tahtoisin olla rauhassa, vaikka sitten kuolisinkin 20 tai 30 vuotta aikaisemmin kuin muuten, enkä usko olevani ainoa. Tämän maailman vaatima rekisteröityminen joka prkeleen paikkaan, työhön pääsemättömyys ja siitä rankaiseminen, byrokratia ja nöyryytys eivät ole minkään arvoisia. Talous pyörii hyödyttäen pientä vähemmistöä.

Me voitaisiin tehdä uudella teknologialla hienoja asioita, mutta sen sijaan sillä käydään sotaa, kytätään ja alistetaan. Ihmiskunta on kehottynyt teknologisesti, mutta ei ymmärrä mistään mitään. Meitä oikein yllytetään riitelemään välttämättömistä pikkuasioista keskenämme suurten asioiden miettimisen sijaan.

Tässä kommentissa on viisautta, varsinkin viimeisessä kappaleessa. Ihmiskunnalla ei ole käytössään edes kaikkea 1900-luvulla keksittyä teknologiaa, koska se muuttaisi yhteiskuntamme perustavanlaatuisesti (paremmaksi, tottakai). Mutta samalla kaikki nykyiset valtarakenteet murentuisivat.

On lohduton ajatus, kuinka vielä pitkään aikaan suurin osa ihmisistä ei tule ymmärtämään todellisuuden oikeaa luonnetta. Siis sitä, että mikään ei ole niin, kuin meille on koulussa opetettu. Sitä, kuinka pienen osan todellisuudesta ihminen kykenee havaitsemaan. Maailman ansioituneimmat kvanttiteoriaa tutkivat fyysikot jo tämän tietävät, mutta siihen, että totuus hyväksytään yhteiskunnan kaikilla tasoilla, kestää vielä kauan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin ajattelen itsekin ja olen ajatellut siitä lähtien, kun joskus peruskouluaikana tuli karu herätys. Olisi hienoa olla sankari ja muuttaa kaikki, mutta jos sellainen ihminen saa seuraajia, hänestä tulee diktaattori. Heidätkin on historia nähnyt. Muutos tuo aina kärsimystä.

Nykyään ei edes voi vetäytyä mihinkään yksin. Maailma seuraajineen tulee perässä. Mitä kukaan voi tehdä? Ei Lallikaan voinut pysäyttää asioiden kulkua.

Mä olen pohjimmiltani metsäläinen ja tahtoisin olla rauhassa, vaikka sitten kuolisinkin 20 tai 30 vuotta aikaisemmin kuin muuten, enkä usko olevani ainoa. Tämän maailman vaatima rekisteröityminen joka prkeleen paikkaan, työhön pääsemättömyys ja siitä rankaiseminen, byrokratia ja nöyryytys eivät ole minkään arvoisia. Talous pyörii hyödyttäen pientä vähemmistöä.

Me voitaisiin tehdä uudella teknologialla hienoja asioita, mutta sen sijaan sillä käydään sotaa, kytätään ja alistetaan. Ihmiskunta on kehottynyt teknologisesti, mutta ei ymmärrä mistään mitään. Meitä oikein yllytetään riitelemään välttämättömistä pikkuasioista keskenämme suurten asioiden miettimisen sijaan.

Tässä kommentissa on viisautta, varsinkin viimeisessä kappaleessa. Ihmiskunnalla ei ole käytössään edes kaikkea 1900-luvulla keksittyä teknologiaa, koska se muuttaisi yhteiskuntamme perustavanlaatuisesti (paremmaksi, tottakai). Mutta samalla kaikki nykyiset valtarakenteet murentuisivat.

On lohduton ajatus, kuinka vielä pitkään aikaan suurin osa ihmisistä ei tule ymmärtämään todellisuuden oikeaa luonnetta. Siis sitä, että mikään ei ole niin, kuin meille on koulussa opetettu. Sitä, kuinka pienen osan todellisuudesta ihminen kykenee havaitsemaan. Maailman ansioituneimmat kvanttiteoriaa tutkivat fyysikot jo tämän tietävät, mutta siihen, että totuus hyväksytään yhteiskunnan kaikilla tasoilla, kestää vielä kauan. 

Jaa. Et pystyisi yhtään vielä arvoituksellisempi olemaan?

Outoa on, kun talvia ei enää yhtäkkiä tulekaan ja kesät paahtavia. Vieraita kieliä puhuvia joka puolella. Mielestäni kummallista, että Australia palaa palamistaan. Varmasti paloa olisi saanut hillittyä, ne joilla olisi ollut valta ja varat vaikuttaa, eivät ole halunneet.

Ei sinulla mitään huolta ole koska olet vain joku hahmo joka on laitettu minun maailmaan ärsyttämään. Minulle nimittäin on alkanut selvitä hiljattain että tämä ei ole oikeastaan edes maailma, eikä täällä ole oikeasti muita kuin minä yksin ja keinotekoisia virtuaalihahmoja. Tämä on vähän semmoinen minulle henkilökohtaisesti luotu matrix jossa kaikki on laitettu v*tuttamaan minua. Mikään ei onnistu, ihmiset v*tuttaa, kaikenlaiset sekopäähahmot ovat tuhoamassa ennen ihan kelvolliselta näyttäneen maailman unelmahysteriallaan mutta samalla paradoksaalisesti tekemällä maailman tarkoituksellisesti mahdollisimman huonoksi eikä minulla ole minkäänlaista valtaa muuttaa asioita vaikka on täysin selvää että käikki maailmani "päättäjät" toimivat täysin järjenvastaisesti. Ja kaikki vaan että minä tuntisin kaiken olevan mahdollisimman päin p*rsettä. Kai tämä ns. maailma on sitten minun henkilökohtainen helvetti koska mikään ei ole koskaan hyvin, mikään ei muutu koskaan kuin huonommaksi ja kaikki asiat ja ihmiset pyrkivät saamaan minut mahdollisimman v*ttuuntuneeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin ajattelen itsekin ja olen ajatellut siitä lähtien, kun joskus peruskouluaikana tuli karu herätys. Olisi hienoa olla sankari ja muuttaa kaikki, mutta jos sellainen ihminen saa seuraajia, hänestä tulee diktaattori. Heidätkin on historia nähnyt. Muutos tuo aina kärsimystä.

Nykyään ei edes voi vetäytyä mihinkään yksin. Maailma seuraajineen tulee perässä. Mitä kukaan voi tehdä? Ei Lallikaan voinut pysäyttää asioiden kulkua.

Mä olen pohjimmiltani metsäläinen ja tahtoisin olla rauhassa, vaikka sitten kuolisinkin 20 tai 30 vuotta aikaisemmin kuin muuten, enkä usko olevani ainoa. Tämän maailman vaatima rekisteröityminen joka prkeleen paikkaan, työhön pääsemättömyys ja siitä rankaiseminen, byrokratia ja nöyryytys eivät ole minkään arvoisia. Talous pyörii hyödyttäen pientä vähemmistöä.

Me voitaisiin tehdä uudella teknologialla hienoja asioita, mutta sen sijaan sillä käydään sotaa, kytätään ja alistetaan. Ihmiskunta on kehottynyt teknologisesti, mutta ei ymmärrä mistään mitään. Meitä oikein yllytetään riitelemään välttämättömistä pikkuasioista keskenämme suurten asioiden miettimisen sijaan.

Tässä kommentissa on viisautta, varsinkin viimeisessä kappaleessa. Ihmiskunnalla ei ole käytössään edes kaikkea 1900-luvulla keksittyä teknologiaa, koska se muuttaisi yhteiskuntamme perustavanlaatuisesti (paremmaksi, tottakai). Mutta samalla kaikki nykyiset valtarakenteet murentuisivat.

On lohduton ajatus, kuinka vielä pitkään aikaan suurin osa ihmisistä ei tule ymmärtämään todellisuuden oikeaa luonnetta. Siis sitä, että mikään ei ole niin, kuin meille on koulussa opetettu. Sitä, kuinka pienen osan todellisuudesta ihminen kykenee havaitsemaan. Maailman ansioituneimmat kvanttiteoriaa tutkivat fyysikot jo tämän tietävät, mutta siihen, että totuus hyväksytään yhteiskunnan kaikilla tasoilla, kestää vielä kauan. 

Ei tule hyvät vibat minulle. Oletko joku nwo-kannattaja? Sitähän tällä kehityksellä on koko ajan ajettu, eikö niin?

Vierailija kirjoitti:

Ei sinulla mitään huolta ole koska olet vain joku hahmo joka on laitettu minun maailmaan ärsyttämään. Minulle nimittäin on alkanut selvitä hiljattain että tämä ei ole oikeastaan edes maailma, eikä täällä ole oikeasti muita kuin minä yksin ja keinotekoisia virtuaalihahmoja. Tämä on vähän semmoinen minulle henkilökohtaisesti luotu matrix jossa kaikki on laitettu v*tuttamaan minua. Mikään ei onnistu, ihmiset v*tuttaa, kaikenlaiset sekopäähahmot ovat tuhoamassa ennen ihan kelvolliselta näyttäneen maailman unelmahysteriallaan mutta samalla paradoksaalisesti tekemällä maailman tarkoituksellisesti mahdollisimman huonoksi eikä minulla ole minkäänlaista valtaa muuttaa asioita vaikka on täysin selvää että käikki maailmani "päättäjät" toimivat täysin järjenvastaisesti. Ja kaikki vaan että minä tuntisin kaiken olevan mahdollisimman päin p*rsettä. Kai tämä ns. maailma on sitten minun henkilökohtainen helvetti koska mikään ei ole koskaan hyvin, mikään ei muutu koskaan kuin huonommaksi ja kaikki asiat ja ihmiset pyrkivät saamaan minut mahdollisimman v*ttuuntuneeksi.

Huh, kyllä me muutkin ollaan ihan oikeita eläviä ihmisiä. Oletko tosissasi?

Lapsi ja nuori sulkee silmänsä monelta asialta. Heillä on paljon vääriä mutta turvallisia olettamuksia maailmasta. Vanhemmat tai opettajat eivät ole heltineet murskata. Nelikymppisenä alkaa jo jotain tajuamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä havaitsin maailman tilan/muutoksen n.2014-2015, tuli olo etten ole tilannut tällaista ja 28v olen nyt.

Mä olen 31v. Musta tuntuu samalta, tosin se oli viimeinen "varoitus". Itsestäni tuntui siltä jo aikaisemmin 2000-luvulla, vaikka olin niin nuori. Kun kännykät rupesi yleistymään. En ikinä halunnut kännykkää itselleni. Tunsin sen rajoittavan mun vapauttani ja mitä enemmän multa vaadittiin sitä, että pitää sellainen olla, sitä enemmän vihasin niitä. Olin todella pettynyt, kun sain äidin vanhan kännykän syntymäpäivälahjasi, kun en vaan halunnut sellaista. Silloin oli puhelinkoppejakin vielä. Totta kai ymmärsin sen olevan hyvä asia, että hädän tullen voi saada apua helpommin, mutta edelleen menin kävellen kavereiden luokse ja vein siskon potkukelkalla kirjastoautolle talvisin.

Kun olin n. 20 eli kymmenisen vuotta sitten Facebook nousi. Liityin sinne itsekin. Lähinnä kirjoittelin sisäpiirivitsejä kavereille, mutta se menetti viehätyksensä, kun sinne piti hyväksyä kaikki ja lähdin sieltä. Eihän siinä ollut enää mitään hauskaa kun ei saanut sanoa mitään vapaasti.

Silloin tuo oli vielä semmoista jännää lisään elämään. Nykyään se on elämä. Olin itse pahasti sairas siinä 2010-luvun vaihteesta asti melkein sen loppuun asti ja elin vähän niin kuin yhteiskunnasta erillään. En tajua, mitä tapahtui. Mulla ei ole älypuhelinta vieläkään, enkä ole enää missään sosiaalisessa mediassa näitä foorumeita lukuunottamatta, kun se kävi tylsäksi.

Ennustan, että tämä käy vielä älyttömämmäksi.

Joo sama, siis eristäydyin joksikin aikaa, koin maailmantuskaa, masennuinkin ja pohdin mitä pitäisi tehdä! Joku sanoi ettei enää ole mitään pysyvää mihin tarttua kiinni, löysin sen mutta tästä näkyvästä katoavasta maailmasta se ei löydy.

Kaikki tuntuu nykyään olevan illuusiota ja ihmisiä rangaistaan siitä, jos ei onnistu luomaan jotain roolia, jota sitten mainostetaan sosiaalisessa mediassa. Ja töitä on mahdotonta saada. Kassatyöntekijän paikkaan halijoiden pitää lähettää luova videohakemus, eikä siivoamaan pääse ilman vuosien koulutusta ja samaan aikaan vanhukset ja sotaveteraanitkin valittaa, miten laiskoja me ollaan kun ei tehdä työtä, vaikka työtä ei saa.

Koen nykymaailman todella vaikeaksi. Täällä ei enää pärjää ahkeruudella, vaan oveluudella pikemminkin.

Ja jos töitä saa kuten itse olen saanut niin tunnollisena palan helposti ajan mittaan loppuun. Aamuherätys, laittautuminen, raskaassa työssä tsemppaaminen, kotiin, ruokaa ja enää väsyneenä ja telkkaa (muu ei kiinnosta siinä vaiheessa enää/ei jaksa) ja nukkumaan. Vain viikonloput on aikaa elää "vapaana omannäköistä elämää".

Siis en tiedä olenko nysvä vai mitä muttei tuo ole mitään elämää. Tuota vuosikymmeniä kunnes kuolee. Vaihtoehtona täystyöttömyys. Itselläni tuo rattaassa pyöriminen tuottaa ensin stressiä kun vauhti jää päälle, sitten unettomuutta, seuraavaksi unilääkkeiden käyttöä ja stressinpurkukeinoja (liikunta, päihteet) ja lopulta sairaslomaa kun flunssa iskee immuniteetin laskettua tai kierre johtaa liian kuormituksen takia romahtamiseen. Vielä kun on siinä asemassa, että itse on huolehdittava ja osattava kaikki ja "ymmärrettävä levon tärkeys".

Olen miettinytkin pitäisikö tehdä vain osa-aikaista ja käyttää enemmän aikaa vaikka opiskeluun ja muihin mielekkäisiin asioihin. En koe olevani muuten millenniaali, mutta ajastus elämästä ikuisena suorituksena ja laskujen maksajana on kammottava enkä myöskään halua kärsiä siksi etten vain fyysisesti tai psyykkisesti kykene tähän rumbaan.

En myöskään halua kokonaan jättäytyä työttömäksi joten esim. yksi vapaapäivä viikossa olisi aika ihanteellinen plus ehkä pari palkatonta "lomapäivää" silloin tällöin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin ajattelen itsekin ja olen ajatellut siitä lähtien, kun joskus peruskouluaikana tuli karu herätys. Olisi hienoa olla sankari ja muuttaa kaikki, mutta jos sellainen ihminen saa seuraajia, hänestä tulee diktaattori. Heidätkin on historia nähnyt. Muutos tuo aina kärsimystä.

Nykyään ei edes voi vetäytyä mihinkään yksin. Maailma seuraajineen tulee perässä. Mitä kukaan voi tehdä? Ei Lallikaan voinut pysäyttää asioiden kulkua.

Mä olen pohjimmiltani metsäläinen ja tahtoisin olla rauhassa, vaikka sitten kuolisinkin 20 tai 30 vuotta aikaisemmin kuin muuten, enkä usko olevani ainoa. Tämän maailman vaatima rekisteröityminen joka prkeleen paikkaan, työhön pääsemättömyys ja siitä rankaiseminen, byrokratia ja nöyryytys eivät ole minkään arvoisia. Talous pyörii hyödyttäen pientä vähemmistöä.

Me voitaisiin tehdä uudella teknologialla hienoja asioita, mutta sen sijaan sillä käydään sotaa, kytätään ja alistetaan. Ihmiskunta on kehottynyt teknologisesti, mutta ei ymmärrä mistään mitään. Meitä oikein yllytetään riitelemään välttämättömistä pikkuasioista keskenämme suurten asioiden miettimisen sijaan.

Tässä kommentissa on viisautta, varsinkin viimeisessä kappaleessa. Ihmiskunnalla ei ole käytössään edes kaikkea 1900-luvulla keksittyä teknologiaa, koska se muuttaisi yhteiskuntamme perustavanlaatuisesti (paremmaksi, tottakai). Mutta samalla kaikki nykyiset valtarakenteet murentuisivat.

On lohduton ajatus, kuinka vielä pitkään aikaan suurin osa ihmisistä ei tule ymmärtämään todellisuuden oikeaa luonnetta. Siis sitä, että mikään ei ole niin, kuin meille on koulussa opetettu. Sitä, kuinka pienen osan todellisuudesta ihminen kykenee havaitsemaan. Maailman ansioituneimmat kvanttiteoriaa tutkivat fyysikot jo tämän tietävät, mutta siihen, että totuus hyväksytään yhteiskunnan kaikilla tasoilla, kestää vielä kauan. 

Todellisuuden yksi tasoista ja takuulla se kiistattomin ja/tai käytännössä hyödyllisin on juuri sitä, mitä peruskoulussa on opetettu ymmärtämään. Anteeksi vaan, mutta kuulostat juttuinesi lähinnä joltain filosofian juuri löytäneeltä teiniltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä havaitsin maailman tilan/muutoksen n.2014-2015, tuli olo etten ole tilannut tällaista ja 28v olen nyt.

Mä olen 31v. Musta tuntuu samalta, tosin se oli viimeinen "varoitus". Itsestäni tuntui siltä jo aikaisemmin 2000-luvulla, vaikka olin niin nuori. Kun kännykät rupesi yleistymään. En ikinä halunnut kännykkää itselleni. Tunsin sen rajoittavan mun vapauttani ja mitä enemmän multa vaadittiin sitä, että pitää sellainen olla, sitä enemmän vihasin niitä. Olin todella pettynyt, kun sain äidin vanhan kännykän syntymäpäivälahjasi, kun en vaan halunnut sellaista. Silloin oli puhelinkoppejakin vielä. Totta kai ymmärsin sen olevan hyvä asia, että hädän tullen voi saada apua helpommin, mutta edelleen menin kävellen kavereiden luokse ja vein siskon potkukelkalla kirjastoautolle talvisin.

Kun olin n. 20 eli kymmenisen vuotta sitten Facebook nousi. Liityin sinne itsekin. Lähinnä kirjoittelin sisäpiirivitsejä kavereille, mutta se menetti viehätyksensä, kun sinne piti hyväksyä kaikki ja lähdin sieltä. Eihän siinä ollut enää mitään hauskaa kun ei saanut sanoa mitään vapaasti.

Silloin tuo oli vielä semmoista jännää lisään elämään. Nykyään se on elämä. Olin itse pahasti sairas siinä 2010-luvun vaihteesta asti melkein sen loppuun asti ja elin vähän niin kuin yhteiskunnasta erillään. En tajua, mitä tapahtui. Mulla ei ole älypuhelinta vieläkään, enkä ole enää missään sosiaalisessa mediassa näitä foorumeita lukuunottamatta, kun se kävi tylsäksi.

Ennustan, että tämä käy vielä älyttömämmäksi.

Joo sama, siis eristäydyin joksikin aikaa, koin maailmantuskaa, masennuinkin ja pohdin mitä pitäisi tehdä! Joku sanoi ettei enää ole mitään pysyvää mihin tarttua kiinni, löysin sen mutta tästä näkyvästä katoavasta maailmasta se ei löydy.

Kaikki tuntuu nykyään olevan illuusiota ja ihmisiä rangaistaan siitä, jos ei onnistu luomaan jotain roolia, jota sitten mainostetaan sosiaalisessa mediassa. Ja töitä on mahdotonta saada. Kassatyöntekijän paikkaan halijoiden pitää lähettää luova videohakemus, eikä siivoamaan pääse ilman vuosien koulutusta ja samaan aikaan vanhukset ja sotaveteraanitkin valittaa, miten laiskoja me ollaan kun ei tehdä työtä, vaikka työtä ei saa.

Koen nykymaailman todella vaikeaksi. Täällä ei enää pärjää ahkeruudella, vaan oveluudella pikemminkin.

Ja jos töitä saa kuten itse olen saanut niin tunnollisena palan helposti ajan mittaan loppuun. Aamuherätys, laittautuminen, raskaassa työssä tsemppaaminen, kotiin, ruokaa ja enää väsyneenä ja telkkaa (muu ei kiinnosta siinä vaiheessa enää/ei jaksa) ja nukkumaan. Vain viikonloput on aikaa elää "vapaana omannäköistä elämää".

Siis en tiedä olenko nysvä vai mitä muttei tuo ole mitään elämää. Tuota vuosikymmeniä kunnes kuolee. Vaihtoehtona täystyöttömyys. Itselläni tuo rattaassa pyöriminen tuottaa ensin stressiä kun vauhti jää päälle, sitten unettomuutta, seuraavaksi unilääkkeiden käyttöä ja stressinpurkukeinoja (liikunta, päihteet) ja lopulta sairaslomaa kun flunssa iskee immuniteetin laskettua tai kierre johtaa liian kuormituksen takia romahtamiseen. Vielä kun on siinä asemassa, että itse on huolehdittava ja osattava kaikki ja "ymmärrettävä levon tärkeys".

Olen miettinytkin pitäisikö tehdä vain osa-aikaista ja käyttää enemmän aikaa vaikka opiskeluun ja muihin mielekkäisiin asioihin. En koe olevani muuten millenniaali, mutta ajastus elämästä ikuisena suorituksena ja laskujen maksajana on kammottava enkä myöskään halua kärsiä siksi etten vain fyysisesti tai psyykkisesti kykene tähän rumbaan.

En myöskään halua kokonaan jättäytyä työttömäksi joten esim. yksi vapaapäivä viikossa olisi aika ihanteellinen plus ehkä pari palkatonta "lomapäivää" silloin tällöin.

Täällä kohtalotoveri sairauslomalla, kun en pystynyt enää nukkumaan ja syke heittelehti yökaudet. Takana useampi uupuminen ja vaikka kuinka olen yrittänyt tehdä muutoksia, kuten vahvistaa rajojani, priorisoida tiukemmin jne, niin se loputon työkuorma, jatkuva tavoitettavuus (pakollista), keskeytykset, ei mahdollista koskaan keskittyä rauhassa vaativiin töihin, uudet lisätyöt jne, aina jossain vaiheessa nujertaa. Firma teettää ylitöitä myös palkatta ja pitäisi olla vaan hiljaa ja joustaa. En jaksa, enkä haluakaan. En tiedä missä työssä selviäisin hengissä. Ei tämä kyllä tunnu ihan oikealta touhulta. Tykkään kuitenkin työstäni ja minulla on paljon kokemusta ja osaamista, jos työmäärä olisi vaan sopivampi.

Ihmiskunta alkaa pikkuhiljaa hahmottamaan että elämme illuusiossa. Ennen todellista heräämistä tietoisuus saattaa tuntua epätodelliselta, vanha todellisuus lakkaa pikkuhiljaa olemasta.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiskunta alkaa pikkuhiljaa hahmottamaan että elämme illuusiossa. Ennen todellista heräämistä tietoisuus saattaa tuntua epätodelliselta, vanha todellisuus lakkaa pikkuhiljaa olemasta.

Psykoosi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä havaitsin maailman tilan/muutoksen n.2014-2015, tuli olo etten ole tilannut tällaista ja 28v olen nyt.

Mä olen 31v. Musta tuntuu samalta, tosin se oli viimeinen "varoitus". Itsestäni tuntui siltä jo aikaisemmin 2000-luvulla, vaikka olin niin nuori. Kun kännykät rupesi yleistymään. En ikinä halunnut kännykkää itselleni. Tunsin sen rajoittavan mun vapauttani ja mitä enemmän multa vaadittiin sitä, että pitää sellainen olla, sitä enemmän vihasin niitä. Olin todella pettynyt, kun sain äidin vanhan kännykän syntymäpäivälahjasi, kun en vaan halunnut sellaista. Silloin oli puhelinkoppejakin vielä. Totta kai ymmärsin sen olevan hyvä asia, että hädän tullen voi saada apua helpommin, mutta edelleen menin kävellen kavereiden luokse ja vein siskon potkukelkalla kirjastoautolle talvisin.

Kun olin n. 20 eli kymmenisen vuotta sitten Facebook nousi. Liityin sinne itsekin. Lähinnä kirjoittelin sisäpiirivitsejä kavereille, mutta se menetti viehätyksensä, kun sinne piti hyväksyä kaikki ja lähdin sieltä. Eihän siinä ollut enää mitään hauskaa kun ei saanut sanoa mitään vapaasti.

Silloin tuo oli vielä semmoista jännää lisään elämään. Nykyään se on elämä. Olin itse pahasti sairas siinä 2010-luvun vaihteesta asti melkein sen loppuun asti ja elin vähän niin kuin yhteiskunnasta erillään. En tajua, mitä tapahtui. Mulla ei ole älypuhelinta vieläkään, enkä ole enää missään sosiaalisessa mediassa näitä foorumeita lukuunottamatta, kun se kävi tylsäksi.

Ennustan, että tämä käy vielä älyttömämmäksi.

Joo sama, siis eristäydyin joksikin aikaa, koin maailmantuskaa, masennuinkin ja pohdin mitä pitäisi tehdä! Joku sanoi ettei enää ole mitään pysyvää mihin tarttua kiinni, löysin sen mutta tästä näkyvästä katoavasta maailmasta se ei löydy.

Kaikki tuntuu nykyään olevan illuusiota ja ihmisiä rangaistaan siitä, jos ei onnistu luomaan jotain roolia, jota sitten mainostetaan sosiaalisessa mediassa. Ja töitä on mahdotonta saada. Kassatyöntekijän paikkaan halijoiden pitää lähettää luova videohakemus, eikä siivoamaan pääse ilman vuosien koulutusta ja samaan aikaan vanhukset ja sotaveteraanitkin valittaa, miten laiskoja me ollaan kun ei tehdä työtä, vaikka työtä ei saa.

Koen nykymaailman todella vaikeaksi. Täällä ei enää pärjää ahkeruudella, vaan oveluudella pikemminkin.

Ja jos töitä saa kuten itse olen saanut niin tunnollisena palan helposti ajan mittaan loppuun. Aamuherätys, laittautuminen, raskaassa työssä tsemppaaminen, kotiin, ruokaa ja enää väsyneenä ja telkkaa (muu ei kiinnosta siinä vaiheessa enää/ei jaksa) ja nukkumaan. Vain viikonloput on aikaa elää "vapaana omannäköistä elämää".

Siis en tiedä olenko nysvä vai mitä muttei tuo ole mitään elämää. Tuota vuosikymmeniä kunnes kuolee. Vaihtoehtona täystyöttömyys. Itselläni tuo rattaassa pyöriminen tuottaa ensin stressiä kun vauhti jää päälle, sitten unettomuutta, seuraavaksi unilääkkeiden käyttöä ja stressinpurkukeinoja (liikunta, päihteet) ja lopulta sairaslomaa kun flunssa iskee immuniteetin laskettua tai kierre johtaa liian kuormituksen takia romahtamiseen. Vielä kun on siinä asemassa, että itse on huolehdittava ja osattava kaikki ja "ymmärrettävä levon tärkeys".

Olen miettinytkin pitäisikö tehdä vain osa-aikaista ja käyttää enemmän aikaa vaikka opiskeluun ja muihin mielekkäisiin asioihin. En koe olevani muuten millenniaali, mutta ajastus elämästä ikuisena suorituksena ja laskujen maksajana on kammottava enkä myöskään halua kärsiä siksi etten vain fyysisesti tai psyykkisesti kykene tähän rumbaan.

En myöskään halua kokonaan jättäytyä työttömäksi joten esim. yksi vapaapäivä viikossa olisi aika ihanteellinen plus ehkä pari palkatonta "lomapäivää" silloin tällöin.

Täällä kohtalotoveri sairauslomalla, kun en pystynyt enää nukkumaan ja syke heittelehti yökaudet. Takana useampi uupuminen ja vaikka kuinka olen yrittänyt tehdä muutoksia, kuten vahvistaa rajojani, priorisoida tiukemmin jne, niin se loputon työkuorma, jatkuva tavoitettavuus (pakollista), keskeytykset, ei mahdollista koskaan keskittyä rauhassa vaativiin töihin, uudet lisätyöt jne, aina jossain vaiheessa nujertaa. Firma teettää ylitöitä myös palkatta ja pitäisi olla vaan hiljaa ja joustaa. En jaksa, enkä haluakaan. En tiedä missä työssä selviäisin hengissä. Ei tämä kyllä tunnu ihan oikealta touhulta. Tykkään kuitenkin työstäni ja minulla on paljon kokemusta ja osaamista, jos työmäärä olisi vaan sopivampi.

Mulla ei ole edes mitään vaativampaa asiantuntijahommaa vaan suorittava duunarihomma, mutta ei sillä kai ole merkitystä kun menee yli. Ärsyttää ne ohjeetkin stressaajalle jotka ovat jotain huolihetkien pitämistä ja kynttilöiden syyttelyä. Muhun ei toimi mikään tuollainen kevyt sievistelevä teetä ja sympatiaa-ajattelu vaan lähinnä raskas hikilenkki tai kaljoittelu hyvässä seurassa maailman asiat poikki puhuen. Mut näihin mahdollisuudet on rajalliset eikä varsinkaan viikolla voi muuta kuin lenkkeillä.

Pitäis vain jotenkin saada se turhautuminen, raivo ja henkinen väsymys ulos, joku ei-lääkinnällinen jossa ei tuoteta tuskaa kenellekään, mutta saisi rauhan. En tiedä mitä rentouttavaa on jossain lämpimässä kylvyssä kun ei se syö stressiä. Ei jonkun loistavan kirjan lukemienkaan. Niiden jälkeen muistuu kuitenkin mieleen se, että seuraavasta päivästä menee TAAS se 10-11 tuntia muuhun kuin kotona rentoutumiseen ja jos käyn juoksemassa se on yksi tunti lisää juoksemista ja ei rentouta. Ratkaisuna olisi muutto työpaikkaa lähemmäksi ja kalliimpi vuokra tai työn vaihto kenties huonompaan.

Kauheinta on, että tiedän ulkomailla asuneena Suomen tilanteen olevan vielä hyvä. Ymmärrän kuitenkin miksi järjestelmä oikein tukee tekemättömyyttä. Vuokrataso ja palkat yhdistettynä asioiden hankaluuteen sekä stressiin eivät motivoi ketään. Tuista leikkaaminen ei ole ratkaisu.

Tämä tietysti ajaa mielenterveyspalveluiden pariin. Siellä muusta avusta ei edes puhuta ennen kuin on se LÄÄKITYS. Mietin äskettäin miten hullua on mt-kuvioiden parissa, että siinä missä fyysisiä sairauksia hoidetaan oikein lääkkein ja esim. leikkauksilla mielen ongelmiin on vaikea saada sitä oikeaa hoitoa ja "hoito" on yleensä mömmöjä jotka toimivat kuin Burana, mutta voivat aiheuttaa aivan mitä tahansa fysiologisia ongelmia joita ei tunneta. Tätäkin kun miettii niin onko ihme, että mielekkyys edes yrittää katoaa kun ihmistä pidetään yhteiskunnassa kuin pyörässä juoksevaa rottaa, jos kunto loppuu ja juoksu sinusta tehdään lääkittävä koe-eläin.