Muutto haluton exä
Erosimme lasten isän kanssa 10kuukautta sitten, miehen pettämisen takia. Sovimme, että hän saa asua minun ja lasten kanssa siihen asti kunnes löytää itselleen uuden asunnon. Mies siis ei olisi halunnut erota, mutta en enää jaksanut jatkuvaa pettämistä ym.
Ongelma on, että hän ei ole tehnyt elettäkään muuttaakseen. On kuulemma hakenut asuntoa, mutta ei ole vielä tullut kunnollista asuntoa vastaan.
Itseä alkaa jo hieman ahdistaa tämä yhdessä asuminen, vaikka tämä ihan hyvin sujuukin. En vain pääse aloittamaan uutta elämää lasten kanssa kun ex pyörii nurkissa.
Olemme sopineet, että joka toinen vkloppu minulla vapaa ja joka toinen hänellä. Arkisin hoidamme lapset yhdessä. Itse lähden omalla vapaalla tapaamaan ystäviä, käymään ulkona jne, mutta ex jää monesti omalla vapaalla "hengailemaan" minun ja lasten kanssa.
En haluaisi viettää enää mitään ylimääräistä ja turhaa perhe-aikaa hänen kanssa, koska hän elättelee toiveita että palaisimme vielä yhteen.
Miten saan hänet muuttamaan pois ja ymmärtämään että meidän suhde on lopullisesti ohi? En haluaisi häntä kadullekkaan heittää, hän on kuitenkin lasteni isä ja haluaisin hoitaa eron hyvissä väleissä ihan lastenkin takia.
Emme olleet naimisissa eli avioeroa ei onneksi tarvitse hakea.
Onko kenelläkään muulla kokemusta samanlaisesta tilanteesta tai vinkkejä miten saan exän vihdoin muuttamaan pois? *
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hankaluuden nakata ex tuollaisessa tilanteessa ulos. Joskun toinen ei suostu lähtemään, niin siinähän pitäisi sitten vähän painokkaammin asiasta sanoa, josta helposti sitten seuraa riitaa ja kärhämää. Onko tämä lasten etu, että vanhemmat riitelevät? Ei ole. Eli ymmärrän hyvin, että kynnys patistaa ex ulos asunnosta on korkea. Tosiaan sen jälkeen välttämättä lapsilla ei ole enää kontaktia isään.
Tilanne on miehelle varsin edullinen, ellei parempi kuin suhteen ollessa voimissaan. Kun olette eronneet, niin hänellähän on nyt sitten täysi lupa mennä ja hääräillä mitä haluaa ns vapaana miehenä. Kotona kuitenkin on (ex)puoliso, joka oletettavasti pyykkää, siivoaa, laittaa ruoat ja palvelee kuin ennenkin. Mihinkään ei ole ollut nähtävästi pakko muuttaa, lapsista ei tarvitse kantaa isäpäivinä vastuuta.
Neuvoja saitkin jo exän poistamiseen asunnosta, mutta itse puntaroisin seuraavia:
1. Todennäköisyys siitä, että ex lopettaa isäilyt siihen kun joutuu muuttamaan pois. Mikä on se todennäköisyys, että alkaa venkoilu elareiden maksamisesta ja jättäytyy lasten elämästä täysin.
2. Todennäköisyys siitä, että hän tekee lapsista pelinappuloita
3. Jos hän saa jäädä noiden kahden edellä mainitun syyn takia asumaan, niin millaisen kuvan lapset saavat parisuhteesta, miehenä tai naisena olemisesta, isämallin yms.
4. Mitä jos sinun oma jaksaminen loppuu?
Sori, sun ex on häikäilemätön. Siitä ominaisuudesta sinä ja hän tuskin pääsee eroon, joten jollain tavoin sen asian kanssa joutuu luovimaan lasten edun vuoksi. Sinun hyvinvointi joskin vaikuttaa vahvasti myös lasten hyvinvointiin, joten mieti tarkoin mikä painaa mitenkin vaakakupissa.
Nämä eivät todellakaan ole mikään syy lähteä litomaan huonosta parisuhteesta.
Millä perusteella ei?
Eiköhän se ole jokaisella perustavanlaatuinen oikeus erota, jos kokee suhteen huonoksi. Katsos, naisilla on nykyään itsemääräämisoikeus ja oikeudet tehdä päätöksiä koskien omaa elämäänsä. Ajattele minkälaista eksotiiikkaa. Koita miettiä, kyllä se siitä aukenee kun hetken ajattelee.
Tuli kirjoituserhe ja korjasin sen heti seuraavaan viestiin.
Kuten sanottu, sinun tulee hakea häätöä.
Sinun pitää hakea häätöä.