Mies ei osaa käsitellä eläimiä, onko suhtella toivoa?
Ei, en itse omista eläintarhaa, vain yhden kissan, Luonnollisesti kissani on minulle tärkeä. Se eläin on ollut yli kymmenen vuotta perheeni, ystäväni ja elämänkumppanini. En ole "hullu kissanainen", inhimillistä kissaani liioitellusti tai muutakaan radikaalia, mutta olen ehdoton sen suhteen että jos lemmikin ottaa, silloin on otettu vastuu eläimestä ja sen hyvinvoinnista koko sen elämän ajaksi.
Muutaman sinkkuvuoden jälkeen olen nyt tavannut miehen johon olen ensimmäistä kertaa vuosikausiin kunnolla ihastunut. Mutta kieltämättä arvelluttaa vähän, onko suhteella tulevaisuutta kehittyä koskaan vakavaksi koska miehellä itsellään ei ole koskaan ollut lemmikkejä eikä hän ymmärrä tiettyjä lemmikinomistajan arkeen kuuluvia asioita. Tässä joitain listattuna:
- Mies ei kestä kissankarvoja. Itse elän siististi, imuroin säännöllisesti, harjaan kissaani ahkerasti ja tarrarullaan tummat vaatteet ennen uloslähtöä. Niitä karvoja nyt vaan aina on jossain määrin. Itse olen toki tottunut, joten hankala arvioida mikä on sietämätön määrä karvoja, mutta tuntuu kummalliselta että toinen laskee montako kissankarvaa on paidassa/housuissa vaikka oltaisiin ihan lökäreissä kotosalla.
- Mies ei ymmärrä, miksi juttelen kissalle. Hänestä se kuulostaa ja näyttää kertakaikkiaan hullulta, itselleni taas se on luontevaa. En tietenkään luule että kissa ymmärtäisi puhetta, mutta onhan kissa sosiaalinen eläin (ei laumaeläin kuten koira, mutta sosiaalinen kuitenkin) joka kaipaa huomiota ja kontaktia. Sanojen sisältö nyt on yhdentekevää, pointti on äänensävyssä ja vuorovaikutuksessa.
- Edelliseen liittyen, mies ei osaa ottaa minkäänlaista kontaktia kissaan. Ei tiedä, mitä tehdä kun kissa lähestyy tervehtien/haluten huomiota. Hän suhtautuu kissaan enemmän kuin johonkin liikkuvaan esineeseen (vaikkapa robotti-imuriin) kuin elävään, ympäristöään havannoivaan ja siihen reagoivaan olentoon.
Mies ei siis missään nimessä ole eläintenvihaaja tai osoittanut minkäänlaista vihamielisyyttä kissaani kohtaan., mutta jollain tapaa koen oudoksi että mies on mielellään kehittämässä suhdettaan minuun aina vain syvemmäksi, muttei osaa/halua/kiinnostu muodostamaan alkeellisintakaan suhdetta kissaani. Välillä on haisteltavissa sellaista oletusta, että jos muuttaisimme joskus yhteen, kissani ei muuttaisi mukanani.
Loppuun vedän nyt kuitenkin sen hullun kissanais-kortin: Vaikka olen tähän mieheen ihan lääpälläni, niin kissani oli täällä ensin ja jos jompikumpi lähtee, se on mies. Sitä ei tarvitse edes miettiä.
Kommentit (25)
Toivottavasti mies lukee tämän ja hoksaa lähteä, ettei kauempaa tuhlaa aikaa hulluun kissa-naiseen.
Ei se empatia enää aikuiselle miehelle kehity.
Hän tulee aina pitämään lemmikkiäsi vaivalloisena ja ikävänä sisustusesineenä, eikä myöskään tule hahmottamaan lemmikin merkitystä sinulle.
T: yritin seurustella miehen kanssa, joka piti lemmikkiharrastustani kiusallisena "aikuisen naisen nukkeleikkinä" ja yritti ehdottaa että hankkiutuisimme lemmikistä eroon ja hän voisi laittaa minut raskaaksi... Hänen mielestään se oli ihan järkeenkäypä ehdotus. Eihän eläin ole "elossa" ja vauvanhan minä olisin 19-vuotiaana tarvinnut :D Pahoitin vähän mieleni :D
Mä taas seurustelin miehen kanssa jolla ei ollut kokemusta koirista, kissoista kylläkin. Pienen tutustelun jälkeen koirastani ja miehestä tuli hyvät kaverit ja mies ihastui koiriin yleensäkin. Erosimme myöhemmin muista syistä.
Vierailija kirjoitti:
Outo tilanne. Outo suhtautuminen elävään olentoon. Itse en jatkaisi suhdetta.
Tämä on itsellenikin todella outoa. Omassa perheessäni on aina ollut lemmikkieläimiä ja niillä on aina ollut asema perheenjäsenenä johon on muodostettu tiiviitä siteitä. Olin itse ala-asteella kun sain ensimmäiset "omat" pikkueläimeni joista olin vastuussa (vanhemmat tietenkin tarkkailivat tilannetta, että hoidin ne kuten pitää, mutta jo lapsesta asti on alleviivattu sitä vastuuta ja huolehtimista sen lisäksi että lemmikit ovat "pörröisiä ja söpöjä"). Olen myös kasvanut tulkitsemaan luontevasti ja käsittelemään niin koiria, kissoja kuin jyrsijöitäkin. Mutta tämä miesystäväni ei ole kasvanut mihinkään tällaiseen. Hänen tietämyksensä eläimistä ja lemmikeistä rajoittuu siihen että "Koiria kutsutaan "tse tse" ja kissoja "kis kis"".
Itse tasapainoilen juuri siinä ratkaisevassa tilassa, että onko kyse siitä että hän ei vain osaa mutta voisi oppia: voisi ehkä aikuisiällä huomata sen miten ihminen ja eläin itseasiassa voivat muodostaa siteen toisiinsa. Vai onko kyse siitä että hän ei osaa eikä halua osata, ja että jos ikinä suhde etenisi yhteenmuuton tasolle, en voisi luottaa häneen tippaakaan kissan huolehtimisessa, ruokkimisessa, sille juttelussa tms. Tai vaikka mies kykenisikin mekaanisesti osallistumaan ruokintaan, siivoaisi hiekkalaatikon tms, niin jotenkin kauhistuttaa ajatus että hän ei osaisi/haluaisi ottaa mitään kontaktia tai millään lailla välittäisi/kiintyisi eläimeen jonka kanssa jakaa kodin.
-AP
Kummallinen homma kieltämättä. En kuitenkaan itse suorilta käsin lopettaisi suhdetta, kun kerran mies ei suhtaudu kissaan ärtyneesti tai vihamielisesti. Mutta onhan tuo nyt aikamoinen turn off kuitenkin.
Minä hankin kissan reilu vuosi sitten, kun muutettiin miehen kanssa saman katon alle. Hän on koiraihminen. Tiesin kuitenkin, että kyseessä on erittäin eläinrakas tyyppi, joten arvelin hänen kiintyvän kissaan vaikka ei alussa niin innostunut asiasta ollutkaan. Kissa oli siis ns. minun projektini, jonka mies hyväksyi johtuen siitä, että olin jo vuosia sitten suhteen alussa ilmoittanut hankkivani joskus kissan.
Kävi kuten ounastelin, mies on aivan lääpällään kissaan. Rapsuttelee, juttelee ja kantaa kissaa ympäriinsä, leikittää paljon ja jumalauta jopa laulaa sille. :D Hänestä tuli kertaheitolla crazy cat man.
Olisin kyllä jatkanut suhdetta, vaikka mies ei olisikaan kiintynyt kissaan. Mutta kieltämättä se olisi ehkä muuttanut suhtautumistani mieheen väkisinkin ainakin vähän.
Miehen veli on sitä tyyppiä, joka ei vihaa eläimiä mutta ei myöskään kiinnostu niistä tai kiinny niihin mitenkään. On asunut koiran kanssa teinivuotensa, ja koiran kuoltua sanoi että se oli hänelle yhdentekevä otus.
Epäterve ukko. Miten luulisit sen suhtautuvan lapsiin, jos niitä paljon vaivattomampi eläin aiheuttaa moista?
Mies on pelkuri ja sosiopaatti.
Yleensä jo lapset ovat kiinnostuneet eläimistä. Lukevat eläinsatuja, katsovat ohjelmia joissa eläinhahmoja, tutkivat luonnoneläimiä, kohtaavat toisten lemmikkejä, käyvät eläintarhassa jne. Kyselevät niistä paljon kaikenlaista. Eläimet tulevat jollain tavalla tutuksi vaikkei itsellä ole lemmikkiä. Viimeistään koulussa opiskellaan biologiaa josta tulee tietoa. Kiinnostus eläimiin saattaa tietenkin laimentua iän mukana tai lakata kokonaan. Mutta kuulostaa hämmentävältä miehen käytös.
Outo mies ja kannattaa täällä tulevat tyhmät kommentit kuten "hullu kissanainen" jättää huomiotta, niitä tulee jokaiselle täällä.
Asiaan. Ymmärrän sua oikein hyvin, ei tarvitse olla hullu että lemmikkiään rakastaa...
Minulle oli erittäin tärkeää, että kumppanini otti lemmikkini osaksi perhettään kun aloimme seurustella. Alussa voi ärsyttää karvat tms, mutta niistä selviää imurilla ja tarraharjalla! xD
Mieheni itsekin sanoi että jos hänellä tavatessamme olisi jo ollut koira niin olisi halunnut minun tulevan sen kanssa toimeen enkä kohtelevan sitä kuin ilmaa..
Ehkä ottaisin asian puheeksi jos mies kuitenkin on susta suhteen arvoinen ja haluat asioiden toimivan. Tää asia selvästi vaivaa niin kysy onko miehellä mahdollisesti jotain ongelmia kissoja kohtaan tai onko kissat ihan vieras lemmikki hänelle?
On se hyvä että perheenjäsenet tykkäävät toisistaan, oli ne sitte ihmisiä tai lemmikkejä. :)
Mutta älä vielä heitä kirvestä kaivoon, joskus se ottaa oman aikansa kiintyä toisen lemmikkiin.
Rohkaisisin muutenkin ihmisiä puhumaan kumppaninsa kanssa mistä tahansa jos se vain on ollenkaan mahdollista koska täällä voi kuka tahansa neuvoa mitä tahansa välittämättä seurauksista.
Tsemppiä ja toivottavasti saatte tämänkin asian toimimaan <3
Vierailija kirjoitti:
Mies ei ymmärrä, miksi juttelen kissalle.
Ei se ole sen kummempaa kuin että juttelet miehelle ja päinvastoin. Eläimiä tässä kaikki ollaan.
Ei jatkoon, jos miehellä ei ole empatiaa eläimiä kohtaan niin hän on tunne-elämältään kehittymätön. Onneksi oma mieheni rakastaa kissaamme ja harrastaa muutenkin luonnossa liikkumista.
Ei todellakaan olisi mitään toivoa elää kanssani...
Jos osaa perata kalan ja nylkeä jäniksen, on siinä tarpeeksi eläimen käsittelytaitoja.
"Missä ne kaikki kunnon miehet on!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!"
En itsekään sietäisi kissaa, joten mies tässä voittaa, jos joku.
Eläinten käsittely kertoo ihmisestä aivan hirvittävän paljon. Empatiakyvytön ei osaa peitellä eläinten käsittelyssä empatiakyvyttömyyttään, koska sitä ei tarvitse eikä tule harjoiteltua. Ihmisiin kiintymystä empatiakyvytön osaa näytellä usein jopa sujuvasti niin, että se uppoaa melkein kehen tahansa. Tokikaan en tarkoita nyt sitä, että joku on eläinten kanssa kömpelö, vaan sitä, että suhtautuu eläimiin esineinä tai asioina. Koira ja kissa ovat hyviä suojatteja tästä syystä. Esitellessäsi kumppaniehdokkaallesi eläimesi kannattaa aina tarkastella objektiivisesti hänen käyttäytymistään niitä kohtaan ja eläintesi käytöstä kumppaniehdokastasi kohtaan.
Minäkään en huolisi ketään, joka ei näe lemmikkini olevan minulle tärkeä.
Ota minut, minä osaan käsitellä eläimiä.
T: Teurastaja
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti mies lukee tämän ja hoksaa lähteä, ettei kauempaa tuhlaa aikaa hulluun kissa-naiseen.
Juuri näin.
Av:n kyökkipsykologit kokoontuu vol.666
Jos naisella on kissoja, on hänen luonteensa katkera vanhapiika -tyyppiä.
Eksäni oli erittäin ihmiskeskeinen eli sosiaalinen, mutta myös itsekäs. Hyvien sosiaalisten taitojen ansiosta hän osasi vaikuttaa aluksi empaattiselta, mutta taipumus kokea eläimet esineiksi jne olivat ensimmäinen merkki siitä, että mies oli kaikkea muuta paitsi välittävä ja huolehtiva. Eläimille hän näytti todellisen, piittaamattoman luontonsa heti. Minulle vasta sitten, kun muutimme yhteen.
Outo tilanne. Outo suhtautuminen elävään olentoon. Itse en jatkaisi suhdetta.