Kun ihmiset kyselee perheestä, ja heihin on huonot välit, mitä sanotte?

Puolison sukulaisille nyt viimeseksi kannattaa kertoa.

Etenkin jos ne ovat uteliaita savolaisia.

Minulta puolititutkin kyselivät ennen lasten lasten talvella olevia lomia, että lähdemmekö pohjoiseen lomalle? Jos vanhempani eivät edes suostutuneet tutustumaan puolisooni eivätkä ole ikinä noteeranneet lapsia niin miksi ihmeessä tunkisimme edes samaan lääniin lomalla?

Emme ole missään tekemisissä toisemme kanssa. Viimeinen joulukortti tuli lähetetyksi noin 10 vuotta sitten.

Olen vastannut jotain ympäripyöreää. Paitsi kerran kun eräs ihminen jäi päivällispöydässä jankuttamaan minulle tyyliin ”miksi äitisi ei tullut?” Olin hänelle jo kertaalleen sanonut että äidille tuli este. Kerroin hänelle sitten kuuluvalla äänellä että äitini on suljetulla osastolla eikä voinut siksi saapua paikalle. Tuli aika hiljaista.

Vierailija kirjoitti:

Vinkki: älkää kertoko kyselijöille jos olette katkaisseet välit perheenjäseneen vaikka katkaisemiseen olisi kuinka hyvä syy.

Teitä nimittäin pidetään omituisena, kylmänä ja ties minä, teille tullaan kertomaan että kannattaa "sopia riita" ymp. (ynnä muuta pas#aa).

Tämä pätee vain siinä tapauksessa, että välittää siitä mitä joku satunnainen kyselijä ajattelee itsestä. Minä en piittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vinkki: älkää kertoko kyselijöille jos olette katkaisseet välit perheenjäseneen vaikka katkaisemiseen olisi kuinka hyvä syy.

Teitä nimittäin pidetään omituisena, kylmänä ja ties minä, teille tullaan kertomaan että kannattaa "sopia riita" ymp. (ynnä muuta pas#aa).

Jos tapaan jonkun vanhan kaverin joka kysyy mitä siskolleni kuuluu, valehtelen nykään että hyvää. Oikeasti ei aavistusta, oletan että elää.

Jos tapaan uuden ihmisen joka utelee perhesuhteistani, sanon ettei mulla ole sisaruksia. Jos tutustumme paremmin, kerron sitten totuuden jos arvioin sen tarpeelliseksi.

Totta, tätä ei ymmärretä. Itseni kohdalla jopa jotkut sukulaiset käskevät sopimaan, vaikka ovat tietoisia väkivallasta ja sen uhasta. Koska äiti ja isä..ja pitäisi tavata, koska niin kuuluu tehdä.

Kiva että muutkin kärsivät samasta asiasta. Minulla on tavallaan hyvä lapsuus, mutta veljeni on tehnyt itsemurhan. Hiljenen aina kun tulee puhetta perheestä. En vaan halua puhua asiasta ja pilata tunnelmaa.

Kerron että isäni on kuollut vaikka ei edes ole, emme vain ole tekemississä enkä halua häntä elämääni.

Ei ihme, että kolmekymppisillä on vaikeaa. Me vähän vanhemmat pystymme ihan kirkkain silmin kertomaan, että on kaksi siskoa ja veli, nähdään aina joskus, mutta kovasti on kiirettä kaikilla. Ei ne sukulaiset oikeasti kiinnosta ketään, kunhan kysellään ja päästään sen jälkeen kertomaan omista. Ei käy edes mielessä, että selittäisin jotain lapsuustraumoja tai hylkäämisiä, ei ne tavallisessa jutustelussa kiinnosta ketään.

Vierailija kirjoitti:

Sama homma, taustalla perheväkivaltaa, joka jatkunut vainoamisella ja erilaisilla perättömille viranomaisilmoituksilla jne. aikuisuudessa. Jopa jotkut puolitutut kyselevät, että oletko käynyt vanhempiesi luona. Eivät ole kuitenkaan tietoisia etäisistä suhteista. Olen vastannut vaan, että en ole käynyt, mikä tyrehdyttää keskustelun nopeasti.

Voimia samassa veneessä oleville.

Mulla täysin sama väkivaltatausta ja luonnevikaisen vanhemman riehunta. Pahinta on että jos olen sanonut että välit on poikki, on se jotenkin oletettu minun syyksenk. Vissiin luullaan että vanhemmat on aina ihania ja rakastaa lastaan. No ei mun vanhemmat :(

Ei vvieraille ihmisille tarvitse mitään kertoa. Sen kun valehtelee vaan, että hyvin menee. Yksityisasiat ei kuulu kenellekään.

Minulla on äitiin ja melkein kaikkiin sukulaisiin mennyt välit ja välillä kun tapailen miehiä niin he ihmettelevät miksi asia on näin ja kehottavat korvaamaan välit. Välejä on kyllä kauan yritetty korjata mutta kun ei onnistu niin ei onnistu..lähes koko sukuun mennyt välit niin kyllähän se joidenkin korvaan kuulostaa oudolta.

N23

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama homma, taustalla perheväkivaltaa, joka jatkunut vainoamisella ja erilaisilla perättömille viranomaisilmoituksilla jne. aikuisuudessa. Jopa jotkut puolitutut kyselevät, että oletko käynyt vanhempiesi luona. Eivät ole kuitenkaan tietoisia etäisistä suhteista. Olen vastannut vaan, että en ole käynyt, mikä tyrehdyttää keskustelun nopeasti.

Voimia samassa veneessä oleville.

Mulla täysin sama väkivaltatausta ja luonnevikaisen vanhemman riehunta. Pahinta on että jos olen sanonut että välit on poikki, on se jotenkin oletettu minun syyksenk. Vissiin luullaan että vanhemmat on aina ihania ja rakastaa lastaan. No ei mun vanhemmat :(

Voi ei, olen pahoillani. Näin usein ajatellaan, varsinkin jos luonnevikainen on hyvin vakuuttava ja itsevarma. Puolet suvustani on häiriintyneen lumoissa ja puolella on sukset ristissä (heitä hän uhkaileekin sitten poliisilla aivan perusteetta). Melkoista touhua.

Yleensä ihmisiä kiinnostaa vaan kertoa omista sukulaisistaan, loputtomasti. Voi nyökkäili niille jutuille. Minä en yleensä kerro mitään. Jotain joskus kouluikäisistä lapsistani. Vanhemmistani en mitään sillä kumpikin on kuollut jo vuosia/vuosikymmeniä sitten. Miehestä joskus pari sanaa mutta en sitä että mies ei ole lasteni isä. Aina voi myös sanoa että ei ole juurikaan suvun kanssa tekemisissä. Yleensä lisäkysymyksiä ei tule.