Kun ihmiset kyselee perheestä, ja heihin on huonot välit, mitä sanotte?
On tosi tavallista että tutut kyselee no onko sulla sisaruksia tai millainen perhe. Itse en ole kauheasti tekemisissä heidän kanssaan. Perheessä on mm. Mielenterveysongelmia joista en haluaisi puhua. Mutta voiko tätä aihetta välttää edes puolison sukulaisten kanssa? En haluaisi että perheen asioita riepotellaan missään, ja muutenkin omista asioista voisin kertoa mutta perhe ei nyt vaan ole läheinen, pidän etäisyyttä koska ovat haitaksi minulle käytöksellään.
Kommentit (33)
Sanot, että on sisko, emme ole tekemisissä.
Tai, että Vanhemmat asuvat xxxx, emme ole tekemisissä.
Korosta pistettä lauseen lopussa
Olen kyllä tekemisissä mutta aika vähän.
Kurkkua kuristaa ja ahdistaa kun tuntuu että joudun salailemaan muilta sitä että taustani on erilainen. Ei minun vanhemmat tule koskaan mihinkään juhliin, eikä heille voi mennä muut kylään. Tämä outouden taakka tuntuu niin raskaalta kantaa. En haluaisi kuitenkaan olla tyly. Mutta en valehdellakaan.
Harmittaa myös millaisen kuvan kyselijät saavat minusta. Vaikutan kylmältä ja todella hiljaiselta näiden aihepiirien kohdalla. Vaikka haluaisin antaa hyvän kuvan itsestäni.
Yleensä kyseessä on kevyt jutustelu, voi sanoa minulla on x määrä sisaruksia ja kaikki voivat hyvin.
Kyselijää siirtyy siitä sitten seuraavaan aiheeseen.
Vastaan jotenkin ympäripyöreästi ja valehtelen. Jos jankkaa ja jankkaa sen takia, että haluaa minulle huonon olon niin valehtelen suoraan eikä edes ota omatunnosta.
Meitä on varmaan monia joita tuollaiset kyselyt ahdistavat ja ärsyttävät. Itseäni nykyään etupäässä ärsyttävät. Olen ottanut kylmänviileästi asenteen että valehtelen siekailematta (vaikka yleensä olen rehellinen ;) ). Esim vanhempien kuulumisista olen vastannut että heille kuuluu hyvää, vaikka toinen on kuollut ja toiseen en ole ollut yhteydessä 15 vuoteen. Ja lapsieni kuulumisia kysellessä liioittelen ja suurentelen häpeilemättä miten hienosti heillä pyyhkii. No ei heillä nyt niin huonostikaan, ainakaan aina, mene mutta ärsyttävät nämä jotka työpaikan kahvipöydässä kehuskelevat miten upean mahtavasti heidän jälkikasvullaan menee, on jopa näitä jotka kertovat yksityiskohtia lastensa raha-asioista ylpeillen. Yleensä kyllä pyrin vastaamaan niin suppeasti että keskustelu tyrehtyy alkuunsa. Enkä koskaan kysy mitään toisten perheistä!
Vastaan etten ole tekemisissä sukuni kanssa. Koskaan ei ole tullut jatkouteluita.
Mä olen vastaillut ympäripyöreitä ja kertonut että on kolme sisarusta ja vanhemmat on eläkkeellä ja asuvat paikkakunnalla x ja y. Ei ketään yleensä tuon enempää kiinnosta. Sitten voi kysyä vastavuoroisesti siltä toiselta samat asiat ja sen jälkeen vaihtaa puheenaihetta. Ei se tuon vaikeampaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä tekemisissä mutta aika vähän.
Kurkkua kuristaa ja ahdistaa kun tuntuu että joudun salailemaan muilta sitä että taustani on erilainen. Ei minun vanhemmat tule koskaan mihinkään juhliin, eikä heille voi mennä muut kylään. Tämä outouden taakka tuntuu niin raskaalta kantaa. En haluaisi kuitenkaan olla tyly. Mutta en valehdellakaan.
Se ei ole salailemista kun päätät mistä kenenkin kanssa puhut. Ei sinulla ole mitään velvollisuutta kertoa mitään mitä et halua. Jos joku tuosta loukkaantuu niin se on HÄN, joka loukkaantuu.
Sama homma, taustalla perheväkivaltaa, joka jatkunut vainoamisella ja erilaisilla perättömille viranomaisilmoituksilla jne. aikuisuudessa. Jopa jotkut puolitutut kyselevät, että oletko käynyt vanhempiesi luona. Eivät ole kuitenkaan tietoisia etäisistä suhteista. Olen vastannut vaan, että en ole käynyt, mikä tyrehdyttää keskustelun nopeasti.
Voimia samassa veneessä oleville.
Olen joskus valehdellut että olen ainoa lapsi ja vanhempani ovat kuolleet. Eipä siinä enää jatkokysymyksiä sen jälkeen tule.
En kyllä ikinä vastaa tuollaisiin täysin mauttomiin kysymyksiin mitään.
Ei tulisi mieleenkään kysyä muilta niiden varallisuutta, lapsijuttuja, tai sitten perhetilannetta yms.
Täytyy olla täysin juuri puusta laskeutunut, jos luulee tuon olevan asiallista.
Kyllä pieni valehtelu on sallittua puolituttujen kesken, ettei tule liian vaivaannuttava tilanne molemmille. Toivun parhaillaan masennuksesta. Viikonloput menee kutakuinkin pelkästään nukkuen. Jos joku työkaveri kyselee, sanon käynneeni lenkillä tai muuta pientä valhetta, jotta small talk jatkuu sujuvasti toiseen aiheeseen. Työelämään ei kuulu samanlaista rehellisyyttä kuin läheisten kavereiden kesken.
Sanon, ettei pidetä yhteyttä.
En koe siitä noloutta, syy ei ole minun että sain mt- ongelmaiset vanhemmat.
Sanon, ettemme ole läheisiä. Yleensä jatkokysymyksiä ei tule.
Sanot vaan ettette ole kovin läheisiä, jokaisella on niin oma elämänsä tms...eipä siinä kenenkään enempää pitäisi kysellä
Vinkki: älkää kertoko kyselijöille jos olette katkaisseet välit perheenjäseneen vaikka katkaisemiseen olisi kuinka hyvä syy.
Teitä nimittäin pidetään omituisena, kylmänä ja ties minä, teille tullaan kertomaan että kannattaa "sopia riita" ymp. (ynnä muuta pas#aa).
Jos tapaan jonkun vanhan kaverin joka kysyy mitä siskolleni kuuluu, valehtelen nykään että hyvää. Oikeasti ei aavistusta, oletan että elää.
Jos tapaan uuden ihmisen joka utelee perhesuhteistani, sanon ettei mulla ole sisaruksia. Jos tutustumme paremmin, kerron sitten totuuden jos arvioin sen tarpeelliseksi.
Ainakin itse lopettaisin kyllä heti kyselyt, ja olisin pahoillani kyselyistäni, jos keskustelukumppani sanoisi " Emme ole juurikaan tekemisissä, enkä haluasisi puhua heistä".
Silloin pitäisi kohteliaana lopettaa kyselyn.