Youtube-tähti Lauren Curtis hyvä esimerkki siitä, miltä meikatut "kaunottaret" näyttävät ilman meikkiä
Hän on niin häikäisevän näköinen meikattuna ja varmasti herättää ihmisten huomion kadulla, mutta kuinka moni tiedostaa että suurin osa huomiota herättävän kauniista naisista on ihan tapettiin hukkuvia ilman meikkiä? Tiedän toki itsestänikin tämän, koska meikkaan ja saan itsestäni aika kauniin sillä tavoin, mutta ilman meikkiä olen niin tavallinen ja mitäänsanomaton kuin vain voi olla.
Katsokaa videohttps://m.youtube.com/watch?v=wkWVY5l2Hio
Videon alussa Lauren täysin ilman meikkiä ja on kyllä todella tavallinen, ei ruma tietenkään, mutta ei myöskään sen näköinen, että ohikulkijat jäisivät tuijottamaan ja ihastelemaan hänen upeuttaan.
Kommentit (25)
Kyllä minä tuosta pystyn potentiaalin näkemään helposti. Mielestäni ei ole tavallinen vaan täysin meikittäkin kaunis.
Paljon freesimmän ja söpömmän näköinen tuo on ilman meikkiä / vähällä meikillä.
Eipä ole kummoisen näköinen. Kauniimpia naisia näkee päivittäin kaupungilla ja marketeissa.
Hänellä on kuitenkin erittäin hyvät lähtökohdat tehdä meikeillä itsestään kaunotar, joten ei se ihan kaikilta taviksilta pelkällä meikillä onnistu. Eli kuulas, kaunis virheetön iho, joka tulee superkauniiksi meikattuna oikein, selkeät, kauniit piirteet ja avarat, kauniit silmät. Nämä tarvitaan, jotta ihmisestä saa meikkaamalla huomiota herättävän kauniin. Jos olet vaikka suurinenäinen ja pienisilmäinen kolhokasvoinen ihminen niin ei sinusta kaunotarta saa meikilläkään. Se on se ero.
Vierailija kirjoitti:

Toisaalta meillä luonnostaan ei-kauniilla muutos on vielä paljon isompi. Toki on totta ettei esim. minusta saa meikilläkään lähellekään noin kaunista kuin Lauren Curtis, mutta siinä missä hänen muutos on raikkaan nätistä upeaksi, niin minun muutos on rumasta ja väsyneen näköisestä ihan nätiksi ja pirteän näköiseksi.
Minusta juuri nuo piirteet joita mainitset on usein asioita joita on helppo meikillä korjata. Esim. itselläni on ruusufinni (rosacea) ja äärimmäisen tummat silmänaluset. Nämä peittyvät helposti meikillä kokonaan, jolloin todella sairaalloisen rumasta ihosta tulee kaunis ja tasainen. Piirteeni ovat luonnostaan pullean taikinamaiset ja tylsät. Korostuksilla ja varjostuksilla voin kuitenkin saada naamaani särmää, luoda leukalinjaan kulmikkuutta, saada näyttämään kuin minulla olisi korkeat poskipäät jne. Silmät minulla on syvällä päässä, liikkuvaa luomea ei läskin roikkuvan yläluomen alta näy ollenkaan slmän ollessa auki, ja lisäksi silmien ulkonurkista lähtee surulliset pitkät ja syvät alaspäin juonteet. Kuitenkin kunnon silmämeikillä, jossa tummilla varjostuksilla ja ylöspäin suuntautuvilla rajauksilla häivytetään nuo juonteet ja roikkumiset, silmäni näyttävät isoilta ja mantelimaisilta ja usein ihmiset kehuu silmieni ulkonäköä.
Mitä sä horiset? Toihan on todella kaunis ilman meikkiä. Suurinta osaa naisista meikki rumentaa.
"on kyllä todella tavallinen, ei ruma tietenkään, mutta ei myöskään sen näköinen, että ohikulkijat jäisivät tuijottamaan ja ihastelemaan hänen upeuttaan."
Tätä tällä palstalla hoetaan milloin kenestäkin, että ihan tavis, ei minkään näköinen ilman meikkiä. Olisi mukava kerrankin kuulla esimerkkejä näistä naisista, jotka ovat ilman meikkiä niin häikäiseviä, että ohikulkijat jäävät tuijottamaan ja ihastelemaan?
OT: tuo mascara jota tuossa käyttää, maksaa Citarissa noin 4 euroa. Sillä saa just noin pitkät ja tuuheat ripset, mutta sitä ei saa pestyä pois, ainakaan niillä meikinpoistoaineilla joita mulla on. :D
Arjessa en sen takia käytä, mutta iltamenoissa kyllä, silloin ei niin haittaa se tolkuton puhtaaksi hinkkaaminen. Siltikin on seuraavana päivänä mustat silmänaluset.
Tee negatiivinen avaus henkilön X ulkonäöstä - vastaanota kommentteja, joissa puolustellaan/kehutaan henkilöä X.
Tee positiivinen ketju henkilön X ulkonäöstä - vastaanota kommentteja, joissa vähätellään/haukutaan henkilöä X.
Tyypillistä av:tä. Nea Lindberg muistuttaa paljon Lauren Curtisia, mutta jostain syystä Nea on monien mielestä ihan tavis ilman meikkiä. Hänen ulkonäköääm kehuva keskustelunavaus keräsi paljon vähätteleviä ja suorastaan inhottavia kommentteja.
Miksi näin käy lähes aina?
Tuohan on upea ilman meikkiä. Meikillä en ole nähnyt
Vierailija kirjoitti:
Tee negatiivinen avaus henkilön X ulkonäöstä - vastaanota kommentteja, joissa puolustellaan/kehutaan henkilöä X.
Tee positiivinen ketju henkilön X ulkonäöstä - vastaanota kommentteja, joissa vähätellään/haukutaan henkilöä X.
Tyypillistä av:tä. Nea Lindberg muistuttaa paljon Lauren Curtisia, mutta jostain syystä Nea on monien mielestä ihan tavis ilman meikkiä. Hänen ulkonäköääm kehuva keskustelunavaus keräsi paljon vähätteleviä ja suorastaan inhottavia kommentteja.
Miksi näin käy lähes aina?
Mä en osaa nähdä takamustaan esittelevää feikkiblondi-feikkirusketusmuijaa kauniina. Ilman pakkelia on varmaan ulkoisesti kaunis, kuten suurin osa normaalipainoisista suomalaisista naisista on.
Vierailija kirjoitti:
Tee negatiivinen avaus henkilön X ulkonäöstä - vastaanota kommentteja, joissa puolustellaan/kehutaan henkilöä X.
Tee positiivinen ketju henkilön X ulkonäöstä - vastaanota kommentteja, joissa vähätellään/haukutaan henkilöä X.
Tyypillistä av:tä. Nea Lindberg muistuttaa paljon Lauren Curtisia, mutta jostain syystä Nea on monien mielestä ihan tavis ilman meikkiä. Hänen ulkonäköääm kehuva keskustelunavaus keräsi paljon vähätteleviä ja suorastaan inhottavia kommentteja.
Miksi näin käy lähes aina?
Nättien ihmisten ulkonäön sekä lyttääminen että voimakas ylistäminenkin herättävät vastareaktion, koska enemmistön silmissä kumpikaan ei pidä paikkaansa.
Kaunis ilman meikkiäkin. Hyvä iho, kauniit hampaat ja hiukset. Hyvät piirteet.
Täh, tuo nainenhan on todella nätti ilman meikkiäkin. Sopusuhtaiset kasvonpiirteet, isot kauniit silmät, hyvä iho... Ei mitään vikaa.
Todella kaunishan tuo oli. Odotin että kun "videon alussa on ilman meikkiä" että lopussa olisi sitten nähty se täysi tällinki että olisi nähnyt miten hän meikillä muuttaa itsensä ihan eri näköiseksi.
Joskushan niinkin tapahtuu, esim. se yksi pin up -tatskamalli mikä lieneekään, mun oli todella vaikea käsittää että kyseessä on sama ihminen kun julkaisi itsestään meikittömiä raskausvatsakuvia.
Aika samannäköinen meikillä ja ilman eli nätti.
Jos lapsestakin saa meikillä "kaunottaren..."
https://images.app.goo.gl/A97JLVShmtMH8jZ89
Tai miehestä...
Taas yksi naistenhaukkumisaloitus, vai oliko tässä agendana haukkua valkoisia naisia? Sitäkin täällä näkyy usein, että mukamas vain latinot tms. voivat olla hyvännäköisiä.
Videon naisella on hyvät piirteet eikä mitään "virheitä" kasvoissa muuta kuin punoittava iho. Täydellistä ihoa ei ole olemassakaan. Ihmetyttää, että ap on ilmeisesti asunut jossain tynnyrissä koko ikänsä.
Jos tämä olikin vain ap:n omaa itsetunnon pönkitystä, niin kannattaa opetella tekemään se sillä tavalla, ettei tarvitse samalla lytätä muita. Se vain rumentaa sinua.
Minulla on myös tuollaiset selkeät piirteet ja meikattuna saan aika paljon miehiltä huomiota ja kehuja.
On minua "ilman meikkiäkin" kauniiksi kehuttu mutta kulmissa ja ripsissä on ollut kestoväri ja itsestäänruskettavaa kevyesti tasoittamassa ihon sävyä eli ihan naturellina en ole silloinkaan ollut 😅
Minua aina ihmetyttää se, ettei aikuiset ihmiset tiedostaisi sitä, miltä nyt ihmisolento ilman meikkiä näyttää. Kyllä se huomiotaherättävyys yleensä tulee nimenomaan meikistä ja pukeutumisesta, ei ihmisen luontaisesta kauneudesta. Kuka tahansa kaunotar voisi kulkea tuolla Prismassa tuulipuvussa, tukka sitaistuna sotkuponnarille ja ilman meikkiä, eikä kukaan katsoisi että onpa upea. Jos joku nyt sattuisi pidempään katsomaan, voisi todeta että onpa nätti ihminen, mutta se vaatisi sen että muuten vaan tulee häntä katsoneeksi, ei päät kääntyisi.