Onko rakkauden kuoleminen pätevä syy eroon ja perheen hajottamiseen
Tähän on tultu. En voi enää sanoa rakastavani puolisoani. Meillä ei ole enää juurikaan seksiä eikä oikein paljoa puhuttavaakaan. Ei enää hauskaa.
Pitkä liitto takana ja lapset teini-ikäsiä. Tuntuu pahalta hajottaa kaikki kun mitään suurta draamaa ei kuitenkaan ole. Välillä kyllä ahdistaa toisen läsnäolo, varsinkin näin viikonloppuisin. Mietin myös, että jos hajotan perheen ja lasken hyvän puolison menemään, että entä jos en enää koskaan löydäkään rakkautta ja jään yksin. Vietin nuorempana monta vuotta sinkkuna ja se oli loppuaikoina aika kamalaa.
Tälläsiä pohdintoja pyörii päässäni. Onko kokemusta liiton hajoittamisesta ihan vain siksi, että on kasvettu erilleen?
Kommentit (38)
Kuulostaa nyt, että puoliso nähdään välineenä onneen. Kyllähän se niinkin voi olla, mutta kannattaa miettiä, mikä on tyytymättömyyttä liittoon ja mikä tyytymättömyyttä omaan itseen. Kun ei itseään saa vaihtoon kuitenkaan.
Minä sanoisin, että tuossa tilanteessa on paljon helpompi rakastua siihen omaan puolisoon uudelleen, kuin löytää uusi onni perheen ulkopuolelta.
Rakastaminen on tahdon asia. Siksi vihkikaavassa kysytään "tahdotko rakastaa". Sitä tahtoa tarvitaan juuri silloin, kun ei _tunnu_ siltä. Jos sen tunteen on kadottanut, niin pitää palata ajatuksissa siihen aikaan, kun se tunne vielä oli. Mitä teit silloin miestäsi ilahduttaaksesi? Mitä hän teki ilahduttaakseen sinua? Mitä teitte yhdessä, kun olitte kahdestaan? Nyt vaan niitä samoja tekoja kehiin, niin tunteet tulevat perässä. Eikä tarvitse rikkoa perhettä ja sotkea kaikkien elämää.
Jos molemmilla on tahtoa parantaa suhdetta niin sitten kannattaa jatkaa. Mutta mä en viettäis loppuelämää ihmisen kanssa jonka seura ahdistaa.
Eihän eroon mitään syytä tarvita. Ota ero jos haluat. Puolisoonsa voi myös rakastua uudelleen ja uudelleen. Pitkissä liitoissa on hyvät ja huonot aikansa. Mieti nyt miltä tuntuisi jos puoliso yllättäen kuolisi. Ellei se herätä mitään tunteita, voi sitä eroa tosissaan harkita.
Ei ole. kaikissa pitkissä liitoissa käy noin. Hieman vielä eteenpäin, niin tilanne taas muuttuu kun tulee sopivasti ikää lisää.
No kai sitä voi liitto kylmetä,vaikka toinen olisikin hyvä ihminen.Ei kai rakkaus ja kaikki se keskinäinen mitä kahden ihmisen suhteessa tarvittaisiin ole itsestään selvää,jos vain ihminen on "hyvä".
En puolusta eroja,niitä on liikaa,mutta itse aikanaan erosin mieheni kanssa,kun me emme vaan sopineet aviopariksi enää.
Kumpikin oli "hyvä" ja kasvatimme lapsemme yhdessä ja olimme ystäviä hamaan lapseni isän kuolemaan asti.
Jos olisimme olleet aviossa,olisimme ehkä katkeroituneet ja suuttuneet toisiimme.
Ei kai eron syynä nyt vaan tarvitse olla toisen julmuus ja ilkeys.Ei sitä voi aina avioituessaan tietää mitä tulevaisuus tuo.
Mutta kuten sanoin,eroja on kyllä liikaa,miettivätkö kaikki tarpeeksi ja eivätkö pysty antamaan toiselle anteeksi mahdollisia mokia.
No itsellä sama tilanne ja lähtökuopissa olen jo kauan ollut. En vaan saa lähdettyä. Rakkautta ei takaisin saa, koska sitä ei ole koskaan ollut. Enkä edes halua.
Mutta toisaalta en edes haaveile uudesta suhteesta tai mistään toisesta miehestä.
Ja tiedän kyllä että tämä kylmyys on molemminpuolista. Olisinhan muuten joskus kuullut olevani ihana tai rakas tai minua olisi edes joskus halattu tai pussattu?
Vierailija kirjoitti:
Minä sanoisin, että tuossa tilanteessa on paljon helpompi rakastua siihen omaan puolisoon uudelleen, kuin löytää uusi onni perheen ulkopuolelta.
Rakastaminen on tahdon asia. Siksi vihkikaavassa kysytään "tahdotko rakastaa". Sitä tahtoa tarvitaan juuri silloin, kun ei _tunnu_ siltä. Jos sen tunteen on kadottanut, niin pitää palata ajatuksissa siihen aikaan, kun se tunne vielä oli. Mitä teit silloin miestäsi ilahduttaaksesi? Mitä hän teki ilahduttaakseen sinua? Mitä teitte yhdessä, kun olitte kahdestaan? Nyt vaan niitä samoja tekoja kehiin, niin tunteet tulevat perässä. Eikä tarvitse rikkoa perhettä ja sotkea kaikkien elämää.[/
Kun tietäisinkin tahdonko. Uudelleen rakastuminen olisi tietysti paras vaihtoehto, mutta meillä on ollut jo pitkään tylsää. Arki rullaa lasten asioiden parissa ja nyt kun lasten asiat jo hieman hellittävät, huomaan meidän etääntyneen toisistamme. Ei enää pusuja eikä kosketuksia. Näen puolisostani enemmän ärsyttäviä piirteitä ja en meinaa kestää välillä niitä.
Ap
Minä en pidä sanasta hajottaa tässä yhteydessä. Perhe muuttaa muotoaan on parempi. Hajoaminen kuulostaa siltä kuin jokin olisi tuhottu ja kelvoton.
Välillä kyllästyttää tuo sama naama ja väljähtänyt liitto. Siihen auttaa, kun lukee täältä näitä deittailu -ketjuja. Totean, että ei ole mua varten. Pidän mieluummin perheeni koossa ja tutun ja turvallisen liittoni.
Vierailija kirjoitti:
Välillä kyllästyttää tuo sama naama ja väljähtänyt liitto. Siihen auttaa, kun lukee täältä näitä deittailu -ketjuja. Totean, että ei ole mua varten. Pidän mieluummin perheeni koossa ja tutun ja turvallisen liittoni.
Välillä iskee armoton halu testata omaa viehätysvoimaa. Tässäkö tämän elämän rakkaus oli - tai nyt ei siis enää ole. Olen kuullut ystävältäni deittailun vaikeudesta näin Tinder-aikana, joten se pelottaakin.
Jos ei rakasta, on suhde kuollut.
Parisuhdeterapeutit sanovat, että rakkaus on mahdollista herättää henkiin.
Vastaan, että on väärin, ellei ole ensin yrittänyt sitä.
Olisiko mahdollista ihan keskustella miehen kanssa, että toivot enemmän läheisyyttä, hellyyttä jne. Ehkä hän toivoo myös samaa, mutta olette jumittunut johonkin ilman kommunikaatiota? Voi myös selvitä, että liitto tosiaan on ohi...
Tinder voi vaikuttaa jännittävältä ja hauskalta alkuun. Kirjoittelukin sujuu. Treffeillä tai viimeistään tapaillessa huomaa, että kaikissa ihmisissä on huonoja puolia. Ja se vanha suola voi alkaa janottaa yllättävän nopeasti.
Meillä melko sama tilanne. Päätimme jatkaa ainakin toistaiseksi yhdessä. Molemmilla on omat huoneet, joissa kumpikin saa sekä nukkua että muutenkin olla rauhassa. Molemmilla on myös aika paljon kodin ulkopuolisia harrastuksia. Emme tee yhdessä mitään, mikä ei liity lapsiin. Pyrimme syömään päivällistä yhdessä koko perhe, mutta tämäkin vähän vaihtelee töiden ja harrastusten mukaisesti. Kotityöt kaupassakäynteineen hoidamme vuoroviikoin. Näin on menty nyt kaksi vuotta ja ainakin meillä tämä toimii.
Minkä ikäinen olet ap? Uusia suhteita saa kyllä, mutta hyviä suhteita ei välttämättä saa. Joku saa, onneksi. Mutta suuri osa ei saa. Mahdoton sanoa kävisikö sinulla tuuri. Ikävä kyllä vain on niin, että 35-60 -vuotiaissa miehissä on sinkkuna lähinnä sellaisia "jämäpaloja". Älkää miehet vetäkö tästä hernettä nenään, voi olla että sinkkunaisetkin tuossa ikäryhmässä on vähän jämäpaloja.
Jos ongelma liitossa on tylsä arki, niin sen saa kyllä korjattua kivemmaksi arjeksi. Jos ongelmana on päihteet tai halveksunta tms, niin liiton korjaaminen alkaa olla todella vaikeaa. Mutta tylsän liiton osalta kannattaa vielä yrittää. Aloittaa siitä, että muuttaa itsensä ensin pirteäksi ja jännittäväksi ihmiseksi, jolla on mielenkiintoinen henkilökohtainen elämä. Ja toivoo, että puoliso tekee sen innoittamana saman muutoksen.
Ap. Olet joskus luvannut. Nyt kysytään sitä tahtoa. Tehkää jotakin yhdessä.
Jäin Ap pohtimaan, että mitä oikeastaan tarkoitat, kun kaikesta huoimatta kirjoiat, että puolisosi on hyvä?
Kai hän on muutoinkin hyvä kuin siksi, ettei ole aiheuttanut mitään erityisen isoa draamaa; mitä se (tai ne) sitten lieneekin. (- Onko "tarpeeksi isoa" se, että henki olisi vaarassa?)
Sinkkumies