Uskotko kirouksiin? Tai karmaan?
Olen pohtinut jo vuosia tätä aihetta. Omakohtaista kokemusta asiasta on. En siis harrasta mitään noituutta enkä kiroa ihmisiä tmv. Kuitenkin useita kertoja on ihmiselle joka on tehnyt mulle jotakin vääryyttä tapahtunut pahaa. Tai ainakin jotain sellaista mikä estää tämän henkilön olla mun kanssa tekemisissä.
Koen asian myös toisin päin. Koen siis vahvaa johdatusta. Olen selvinnyt läpi elämäni hyvinkin tukalista ja vaarallisista tilanteista
kuulemalla ja näkemällä jotain sellaista joka mut johdattaa turvaan.
Joitain tosi konkreettisia esimerkkejä voisin kirjoittaa. Esim. vuosia sitten olin tukalassa tilanteessa työpaikallani. Olin mennyt tutustumaan samassa työpaikassa olleeseen mieheen. Hän kuvitteli meidän välillä jotain ja kun kerroin että en halua mitään hänen kanssaan alkoi pelottelu. Seurasi ja vaani minua ja uhkaili kostaa... Silloin ajattelin että voi kunpa tuo tyyppi häipyisi täältä töistä, jättäisi mut rauhaan! Ei mennyt kuin muutama viikko kun kyseinen mies sairastui johonkin ihmeelliseen ihosairauteen. Alkoi ihan pienestä ihottumasta ja levisi siis ympäri kehoa. Meni tosi huonoon kuntoon. Ei pystynyt enää palaamaan töihin.
Näitä juttuja on paljon muitakin kyllä, siksi oonkin alkanut ihmetellä! Mutta siis onko jonkulla jotain vastaavaa kokemusta?
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko. Hullu psyko isäni, väkivaltainen mielipuoli, on täysin rangaistuksetta pahoinpidellyt lapsiaan, vaimoaan (lapsia täysi-ikäisyyteen asti, vaimoa edelleen), sukulaisia, työkavereita ja naapureita, on siis oikeasti julma ja aggressiivinen ihmisten kiusaaja.
Ei ole tullut MITÄÄN karmaa tai opetusta, edelleen jatkaa! Uhrit joko pelkää (vaimo, me lapset) tai sitten häpeää turpasaunaa (sukulaiset, työkaverit tms) eikä siksi ole tehnyt tutkintapyyntöä.
Tuo hullu jatkaa vaan ja on tuhonnut tai pilannut jo monen elämän.
Kertokaa nyt miten tämän muka saisi karmalla vastuuseen teoistaan?Olisiko tuossa noiden muiden ihmisten opin paikka? Mitä jos isäsi on maailmassa opettamassa, että puoliaan on pidettävä?
Saako se isä sitten hyvää karmaa, kun hän on opettamassa täällä ihmisiä?
Niinpä. Ja ei pieni vaippaikäinen opi mitään pahoinpitelyistä.
Mua alkanut vituttaa kaikki new age jutut ”kutsut negatiivisella ajattelulla ikävät asiat elämääsi”. Minä olin suloinen viaton vauva ja taapero, miten sellainen muka osaa ajatella edes negatiivisesti? Ja silti se isä pahoinpiteli minua, satoja kertoja
Voit syyttää sitä edellisen elämän mulkeroasi, joka ilmeisesti hakkasi lapsia. Eikö ole kiva tietää, että tämä on kuitenkin kaikki ihan omaa syytäsi, vaikka et edes muista rikoksiasi?
Tämä oli siis sarkasmia. Olen täysin samaa mieltä kanssasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko. Hullu psyko isäni, väkivaltainen mielipuoli, on täysin rangaistuksetta pahoinpidellyt lapsiaan, vaimoaan (lapsia täysi-ikäisyyteen asti, vaimoa edelleen), sukulaisia, työkavereita ja naapureita, on siis oikeasti julma ja aggressiivinen ihmisten kiusaaja.
Ei ole tullut MITÄÄN karmaa tai opetusta, edelleen jatkaa! Uhrit joko pelkää (vaimo, me lapset) tai sitten häpeää turpasaunaa (sukulaiset, työkaverit tms) eikä siksi ole tehnyt tutkintapyyntöä.
Tuo hullu jatkaa vaan ja on tuhonnut tai pilannut jo monen elämän.
Kertokaa nyt miten tämän muka saisi karmalla vastuuseen teoistaan?Olisiko tuossa noiden muiden ihmisten opin paikka? Mitä jos isäsi on maailmassa opettamassa, että puoliaan on pidettävä?
Saako se isä sitten hyvää karmaa, kun hän on opettamassa täällä ihmisiä?
Ei. Karma on monimutkainen juttu. Isä on valinnut itse tavan toimia, elää ja kohdella muita ja se vaikuttaa tietysti hänen karmaansa negatiivisesti. Ne, jotka karmaan uskovat, ajattelevat, että emme kohtaa sattumalta niitä ihmisiä, joita kohtaamme. Kohtalo ei kuitenkaan ole ennalta määrätty tai sidottu, kaiken aikaa teemme valintoja.
Entäs psykopaatit ja muut henkisesti sairaat ihmiset? Silloin käytös ei ole välttämättä itse valittua, vaan se kumpuaa siitä sairaudesta. Ja ongelmahan noissa sairauksissa on se, etteivät ihmiset itse tajua olevansa sairaita. He sitten saavat pahaa karmaa niskaansa urakalla, mutta ovat voimattomia taistelemaan sitä vastaan.
Psykopaatti on koko ajan vastuussa teoistaan, siinä missä muutkin. Hän tietää oikean ja väärän, mutta tekee tahallaan väärin koska se on hänestä hauskaa.
No miksi he eivät lopeta väärin tekemistä, jos he kerran voivat? Miksi sinä et tee pahaa jatkuvasti? Jos universumi/jumala/whatevöö on tehnyt heistä sellaisia, etteivät he välitä, niin miksi heitä tulisi rankaista siitä?

Mua alkanut vituttaa kaikki new age jutut ”kutsut negatiivisella ajattelulla ikävät asiat elämääsi”. Minä olin suloinen viaton vauva ja taapero, miten sellainen muka osaa ajatella edes negatiivisesti? Ja silti se isä pahoinpiteli minua, satoja kertojaVoit syyttää sitä edellisen elämän mulkeroasi, joka ilmeisesti hakkasi lapsia. Eikö ole kiva tietää, että tämä on kuitenkin kaikki ihan omaa syytäsi, vaikka et edes muista rikoksiasi?
Tämä oli siis sarkasmia. Olen täysin samaa mieltä kanssasi.
Näinpä. Ja ylipäätään en minkään ”oppiläksyn” opettaminen pienelle vauvalle on aivan sietämätön ajatuskin, koska pieni lapsi ei voi VALITA miten toimii, mitä tekee, mitä sjattelee. Lapsi vain pelkää kauhuissaan.
T. Se isänsä pieksämä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko. Hullu psyko isäni, väkivaltainen mielipuoli, on täysin rangaistuksetta pahoinpidellyt lapsiaan, vaimoaan (lapsia täysi-ikäisyyteen asti, vaimoa edelleen), sukulaisia, työkavereita ja naapureita, on siis oikeasti julma ja aggressiivinen ihmisten kiusaaja.
Ei ole tullut MITÄÄN karmaa tai opetusta, edelleen jatkaa! Uhrit joko pelkää (vaimo, me lapset) tai sitten häpeää turpasaunaa (sukulaiset, työkaverit tms) eikä siksi ole tehnyt tutkintapyyntöä.
Tuo hullu jatkaa vaan ja on tuhonnut tai pilannut jo monen elämän.
Kertokaa nyt miten tämän muka saisi karmalla vastuuseen teoistaan?Olisiko tuossa noiden muiden ihmisten opin paikka? Mitä jos isäsi on maailmassa opettamassa, että puoliaan on pidettävä?
Saako se isä sitten hyvää karmaa, kun hän on opettamassa täällä ihmisiä?
Niinpä. Ja ei pieni vaippaikäinen opi mitään pahoinpitelyistä.
Mua alkanut vituttaa kaikki new age jutut ”kutsut negatiivisella ajattelulla ikävät asiat elämääsi”. Minä olin suloinen viaton vauva ja taapero, miten sellainen muka osaa ajatella edes negatiivisesti? Ja silti se isä pahoinpiteli minua, satoja kertoja
Siis tottakai kaiken tuntuu käsittämättömältä, että pieni lapsi joutuu kärsimään tuollaista, Mutta omasta mielestä on ainakin silti lohdullisempaa ajatella, että kaikella on tarkoitus ja että hyvyys aina lopulta palkitaan vaikka ei se aina tapahtuisikaan tässä elämässä. Mun mielestä vielä hirveempää olisi ajatella, että kärsimys on ihan sattuman varaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko. Hullu psyko isäni, väkivaltainen mielipuoli, on täysin rangaistuksetta pahoinpidellyt lapsiaan, vaimoaan (lapsia täysi-ikäisyyteen asti, vaimoa edelleen), sukulaisia, työkavereita ja naapureita, on siis oikeasti julma ja aggressiivinen ihmisten kiusaaja.
Ei ole tullut MITÄÄN karmaa tai opetusta, edelleen jatkaa! Uhrit joko pelkää (vaimo, me lapset) tai sitten häpeää turpasaunaa (sukulaiset, työkaverit tms) eikä siksi ole tehnyt tutkintapyyntöä.
Tuo hullu jatkaa vaan ja on tuhonnut tai pilannut jo monen elämän.
Kertokaa nyt miten tämän muka saisi karmalla vastuuseen teoistaan?Olisiko tuossa noiden muiden ihmisten opin paikka? Mitä jos isäsi on maailmassa opettamassa, että puoliaan on pidettävä?
Saako se isä sitten hyvää karmaa, kun hän on opettamassa täällä ihmisiä?
Ei. Karma on monimutkainen juttu. Isä on valinnut itse tavan toimia, elää ja kohdella muita ja se vaikuttaa tietysti hänen karmaansa negatiivisesti. Ne, jotka karmaan uskovat, ajattelevat, että emme kohtaa sattumalta niitä ihmisiä, joita kohtaamme. Kohtalo ei kuitenkaan ole ennalta määrätty tai sidottu, kaiken aikaa teemme valintoja.
Entäs psykopaatit ja muut henkisesti sairaat ihmiset? Silloin käytös ei ole välttämättä itse valittua, vaan se kumpuaa siitä sairaudesta. Ja ongelmahan noissa sairauksissa on se, etteivät ihmiset itse tajua olevansa sairaita. He sitten saavat pahaa karmaa niskaansa urakalla, mutta ovat voimattomia taistelemaan sitä vastaan.
Psykopaatti on koko ajan vastuussa teoistaan, siinä missä muutkin. Hän tietää oikean ja väärän, mutta tekee tahallaan väärin koska se on hänestä hauskaa.
No miksi he eivät lopeta väärin tekemistä, jos he kerran voivat? Miksi sinä et tee pahaa jatkuvasti? Jos universumi/jumala/whatevöö on tehnyt heistä sellaisia, etteivät he välitä, niin miksi heitä tulisi rankaista siitä?
No kun ne NAUTTII siitä. Isäukko sai vallantunnetta ja koko itsensä vahvaksi kiusatesaaan muita.
Karmassa on todella paljon ongelmia ja epäloogisuutta. Sopii ehkä aikuisten välisiin suhteisiin tyyliin ”työkaveri kiusaa”, mutta lasten, eläinten, vammaisten tms puolustuskyvyttömien kanssa sitten logiikka pettää ja pahasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minullakin on samansuuntaisia kokemuksia. Paha ihminen lähipiirissä on saanut palkkansa. Samoin uskon siihen, että kiertämään laitettu hyvä palaa takaisin. Esim jos hyvästä sydämestäsi annat jotain toiselle tai teet pyytettömän hyvän teon, saat ainakin hyvän mielen. Usein olen myös konkreettisesti kokenut tulleeni palkituksi, esim löytänyt kirpparilta juuri sen, mitä olen mennyt etsimään, lähes ilmaiseksi.
En usko pyyteettömiin tekoihin. Sanot itsekin saavasi hyvän mielen, kun teet "pyyteettömän" teon, ja silloin se teko ei ole enää pyyteetön. Jos et tuntisi saavasi teostasi yhtään mitään, niin tekisitkö sen? Tuskin.
Raamatussa kehotetaan vahvistamaan itseään, että itse hyötyy se on vain oikein.
Kyl mä vähä uskon. Epäilen aiheuttaneeni välillisesti muutaman kuoleman. Säikähdin tuota mahdollisuutta. En tehnyt sitä tahallaan. Katellaan miten kohtalo maksaa pelivelat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko. Hullu psyko isäni, väkivaltainen mielipuoli, on täysin rangaistuksetta pahoinpidellyt lapsiaan, vaimoaan (lapsia täysi-ikäisyyteen asti, vaimoa edelleen), sukulaisia, työkavereita ja naapureita, on siis oikeasti julma ja aggressiivinen ihmisten kiusaaja.
Ei ole tullut MITÄÄN karmaa tai opetusta, edelleen jatkaa! Uhrit joko pelkää (vaimo, me lapset) tai sitten häpeää turpasaunaa (sukulaiset, työkaverit tms) eikä siksi ole tehnyt tutkintapyyntöä.
Tuo hullu jatkaa vaan ja on tuhonnut tai pilannut jo monen elämän.
Kertokaa nyt miten tämän muka saisi karmalla vastuuseen teoistaan?Olisiko tuossa noiden muiden ihmisten opin paikka? Mitä jos isäsi on maailmassa opettamassa, että puoliaan on pidettävä?
Saako se isä sitten hyvää karmaa, kun hän on opettamassa täällä ihmisiä?
Ei. Karma on monimutkainen juttu. Isä on valinnut itse tavan toimia, elää ja kohdella muita ja se vaikuttaa tietysti hänen karmaansa negatiivisesti. Ne, jotka karmaan uskovat, ajattelevat, että emme kohtaa sattumalta niitä ihmisiä, joita kohtaamme. Kohtalo ei kuitenkaan ole ennalta määrätty tai sidottu, kaiken aikaa teemme valintoja.
Entäs psykopaatit ja muut henkisesti sairaat ihmiset? Silloin käytös ei ole välttämättä itse valittua, vaan se kumpuaa siitä sairaudesta. Ja ongelmahan noissa sairauksissa on se, etteivät ihmiset itse tajua olevansa sairaita. He sitten saavat pahaa karmaa niskaansa urakalla, mutta ovat voimattomia taistelemaan sitä vastaan.
Psykopaatti on koko ajan vastuussa teoistaan, siinä missä muutkin. Hän tietää oikean ja väärän, mutta tekee tahallaan väärin koska se on hänestä hauskaa.
No miksi he eivät lopeta väärin tekemistä, jos he kerran voivat? Miksi sinä et tee pahaa jatkuvasti? Jos universumi/jumala/whatevöö on tehnyt heistä sellaisia, etteivät he välitä, niin miksi heitä tulisi rankaista siitä?
Ås
Psykopatia on sellaista. Psykopaatti on ihminen ilman omaatuntoa. Tämä on järkyttävä ilmiö tavallisille ihmisille.
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko. Hullu psyko isäni, väkivaltainen mielipuoli, on täysin rangaistuksetta pahoinpidellyt lapsiaan, vaimoaan (lapsia täysi-ikäisyyteen asti, vaimoa edelleen), sukulaisia, työkavereita ja naapureita, on siis oikeasti julma ja aggressiivinen ihmisten kiusaaja.
Ei ole tullut MITÄÄN karmaa tai opetusta, edelleen jatkaa! Uhrit joko pelkää (vaimo, me lapset) tai sitten häpeää turpasaunaa (sukulaiset, työkaverit tms) eikä siksi ole tehnyt tutkintapyyntöä.
Tuo hullu jatkaa vaan ja on tuhonnut tai pilannut jo monen elämän.
Kertokaa nyt miten tämän muka saisi karmalla vastuuseen teoistaan?Seuraavissa elämissä hän saa opetuksen.
Seuraavat elämät on keksitty, että pahnan pohjimmaiset pysyisivät ruodussa.
Kuinka saada räikeän epätasa-arvoisen yhteiskunnan maharadžan perseenpyyhkijä tyytymään asemaansa. Lapsi kuoli nälkään ja toinen piti myydä bordellinpitäjälle.
Edellisen elämän pahoja tekoja tässä sovitellaan, jos olen kiltisti, seuraavassa elämässä menee paremmin....
Voihan se noinkin olla. Mutta haittaako se, jos sen avulla voi elää elämänsä uhriutumatta tai surkuttelematta sen kummemmin ajatellen, että tämä on minun osani ja oppiläksyni tässä elämässä. Koska se, että pyrkii elämään elämänsä hyvin, palkitsee jo tässä elämässä mielenrauhalla, vaikka seuraavaa ei sitten tulisikaan.
Tuohan on tehnyt uskonnoista hyödyllisiä meemejä: yhteiskuntarauha, ainakin oman porukan kanssa
Mutta ei se uskontojen väittämistä tosia tee
Vierailija kirjoitti:
Karmassa on todella paljon ongelmia ja epäloogisuutta. Sopii ehkä aikuisten välisiin suhteisiin tyyliin ”työkaveri kiusaa”, mutta lasten, eläinten, vammaisten tms puolustuskyvyttömien kanssa sitten logiikka pettää ja pahasti.
Ei se ainakaan käy omaan järkeeni ja moraalikäsitykseeni myöskään aina. Ja sitten taas toisaalta tiettyihin asioihin tuo sen järjen ja moraalin.
Eräs tuttu nainen vei miehen raskaana olevalta naiselta ja halusi myöh lapsia, mutta ei koskaan niitä tullut saamaan. Tässä karmaa.