Lue keskustelun säännöt.
Milloin hankkia lapsia? Tulisiko minusta hyvä äiti?
Piituli
14.02.2020 |
Olen 28-vuotias ja olemme olleet mieheni kanssa jo vuosia yhdessä ja nautimme elämästämme. Mieheni on 35-vuotias ja olemme molemmat vakituisissa työsuhteissa ja meillä on oma asunto. Minulla ei ole ikinä ollut mitään erityisiä vauvakuumeita ja olen suhtautunut lapsiin melko neutraalisti ja ajatellut että "sitten joskus". Lähipiirissämme ei hirveästi ole lapsia joten emme ole kamalasti lapsien kanssa tekemisissä. Olen hoitanut kyllä teininä itse tuttujen vauvoja ja taaperoita.
Nyt ehkä vuoden ajan olen kuitenkin huomannut että kiinnitän huomiota vauvoihin esim. kaupungilla eri tavalla ja ihastelen niitä pitkänkin aikaa. Usein kun ulkoilemme tai laitan vaikka ruokaa niin huomaan ajattelevani että olisipa kiva kun olisi pieni lapsi tässä mukana touhuamassa. Viihdymme aika paljon kotona keskenämme emmekä juuri käy esimerkiksi juhlimassa. Miehen kanssa ollaan asiasta puhuttu ja hänkin haluaa lapsia mutta hänkin ajattelee että ehkä muutaman vuoden päästä.
Tämä saattaa kuulostaa naurettavalta mutta jos mietin pääsyitä miksi lykkään tätä asiaa niin synnytys itsessään pelottaa minua aika paljon. Olen kuullut joiltain kavereiltani huonoja kokemuksia ja vaikka ymmärrän että jokainen kokemus on erilainen niin jotenkin se kipu ja kontrollin menetys pelottaa. Olen jopa ajatellut että voisin ottaa vauvan ihan hyvin jos sitä ei vain tarvitsisi synnyttää. Toisaalta taas leikkaus ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta, mieluummin valitsisin kuitenkin alakautta synnytyksen vaikka se pelottaakin. Mietin myös, että olisinko minä sitten hyvä äiti, eihän sitä voi tietää etukäteen? En myöskään pidä kaikista lapsista, mutta jotkut saavat sydämeni sulamaan. Entä jos en pitäisi omasta lapsestani?
Mistä ihmeestä sitä tietää milloin on valmis äidiksi ja että onko edes sopiva äidiksi? Onko muilla ollut vastaavia fiiliksiä ja miten olette näistä selvinneet? Onko nämä mun ajatukset nyt sitä vauvakuumetta?
Kiva jos jaksoitte lukea loppuun asti tämän tajunnanvirtani. :-)
Kommentit (39)
Ei tarvitse olla mikään lapsirakas tai muumimamma että kykenee rakastamaan OMIA lapsia. En tykkää muista lapsista kuin omistani ja sehän riittää. Siis kavereiden lapset ja kummilapset ym ihan ok mutta en ole mikään lapsihössö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja siis joka tapauksessa ajattelen että haluan lapsia. Se ei ole ainakaan tällä hetkellä vaihtoehto etten hankkisi niitä ollenkaan. Epävarmaa on vain että milloin on oikea aika ja mistä sen tietää.
Minä haluan lapsia ja yritämme esikoistamme. Kyllä minua silti joskus vieläkin epäilyttää, että olenkohan sitten hyvä äiti ja pystynköhän varmasti pitämään kaikki "langat käsissä". Mielestäni tämä on ihan inhimillistä, koska lapsi kuitenkin muuttaa elämää.
Todella pitkään en halunnut lapsia. Vasta kun olin ollut mieheni kanssa useita vuosia yhdessä alkoi mieleni hiljalleen kääntymään. Ei minulla ainakaan ollut mitään maagista hetkeä, että olisin tiennyt varmasti, vaan yllättäen vain pienen pieni ajatus heräsi ja sitten aloin pohtimaan asiaa, keskustelemaan ja etsimään tietoa. Nyt olen asiasta hyvin varma, vaikka toki uusi asia jännittää, vaikkei lapsi ole vielä edes alkuaan saanut. :)
Tsemppiä, ap! Mieti asiaa rauhassa. Tiedät itse mikä on sinulle/teille oikea valinta ja uskon, että se selkenee kyllä sinulle pikkuhiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Ja siis joka tapauksessa ajattelen että haluan lapsia. Se ei ole ainakaan tällä hetkellä vaihtoehto etten hankkisi niitä ollenkaan. Epävarmaa on vain että milloin on oikea aika ja mistä sen tietää.
Ei sitä "oikeaa" aikaa varmaan koskaan ole. Aina on jotain, minkä perusteella yrittämistä voisi vielä siirtää. Tärkeintä lienee se, että koette olevanne pariskuntana valmis lapseen ja suhteenne on kestävällä pohjalla.
No jos synnytys pelottaa niin adoptoikaa. Maailmassa on kamalan paljon "hylattyja" lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoja kysymyksiä tulee vastaan elämässä ylipäätään. Klassinen esimerkki on tämä ”en rakasta miestä palavasti, pitäisikö kuitenkin sitoutua, koska olen aina tiennyt että haluan perheen”. Tai että kannattaako tyytyä tiettyyn työhön, tietynlaiseen asuntoon, tiettyyn elämäntapaan.
Oikea vastaus voi olla että kyllä kannattaa, tai sitten että ei h*lvetissä.
Minä olen aina tehnyt tunneratkaisuja. Roihuavalla tunteella on valittu puoliso, lapsi, toinen lapsi ja vielä kolmaskin, ala, asunto, vaatteetkin. Mutta vasta iän myötä olen huomannut, että minulle se roihuava tunne = järkiperusteet + intuitio. En voisi rakastua roihuavasti keneen tahansa hamppariin, enkä potea vauvakuumetta huonossa liitossa. Eli siinä vaiheessa kun alan jotain kovasti haluta, ovat kaikki tähdet jo suotuisissa asennossa ja asia mietitty alitajuisesti aika pitkälle.
Ap:lle annankin neuvoksi, että mieti millä tavalla yleensä teet päätökset. Oletko potenut autokuumetta, asuntokuumetta, koirakuumetta? Viekö se kuume sinut hyviin päätöksiin? Vai teetkö parhaat päätökset kuumeilematta? Kun osaat vastata tähän, tiedät että kannattaako sinun odottaa roihuavaa vauvakuumetta vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Samoja kysymyksiä tulee vastaan elämässä ylipäätään. Klassinen esimerkki on tämä ”en rakasta miestä palavasti, pitäisikö kuitenkin sitoutua, koska olen aina tiennyt että haluan perheen”. Tai että kannattaako tyytyä tiettyyn työhön, tietynlaiseen asuntoon, tiettyyn elämäntapaan.
Oikea vastaus voi olla että kyllä kannattaa, tai sitten että ei h*lvetissä.
Minä olen aina tehnyt tunneratkaisuja. Roihuavalla tunteella on valittu puoliso, lapsi, toinen lapsi ja vielä kolmaskin, ala, asunto, vaatteetkin. Mutta vasta iän myötä olen huomannut, että minulle se roihuava tunne = järkiperusteet + intuitio. En voisi rakastua roihuavasti keneen tahansa hamppariin, enkä potea vauvakuumetta huonossa liitossa. Eli siinä vaiheessa kun alan jotain kovasti haluta, ovat kaikki tähdet jo suotuisissa asennossa ja asia mietitty alitajuisesti aika pitkälle.
Ap:lle annankin neuvoksi, että mieti millä tavalla yleensä teet päätökset. Oletko potenut autokuumetta, asuntokuumetta, koirakuumetta? Viekö se kuume sinut hyviin päätöksiin? Vai teetkö parhaat päätökset kuumeilematta? Kun osaat vastata tähän, tiedät että kannattaako sinun odottaa roihuavaa vauvakuumetta vai ei.
Hyviä pointteja! Itse olen vahvasti intuitiolla menevä, ja näin olen myös tehnyt parhaat päätökset elämässäni. Jos joku asia on heti tuntunut siltä, että tähän mun kannattaa tarttua niin sitä se on myös ollut. Mutta nämä muut asiat ovat yleensä tulleet yllättäen ja olen tehnyt myös päätöksen nopeasti. Tämä vauva-asia on vaan tullut niin hiljaa hiipien etten oikein osaa olla varma vaikka ajatus tuntuukin ihanalta, että meilläkin olisi oma pieni lapsi. :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen aina tiennyt että haluan lapsia. Päätin jo 6v. että menen naimisiin, saan tytön ja pojan ja minusta tulee kotiäiti niinkuin naapurin pojan äidistä eikä työäitiä niinkuin oma äitini oli.
Ja näin todellakin kävi ja yhä odotan etä taivas putoaa niskaan kun en voi uskoa että kaikki meni niinkuin halusinkin. Olen kyllä ollut töissäkin ja opiskellut. Se vauvakuume iski kun olin 25v ja hetkeäkään en epäröinyt kun mieskin sanoi että ok. Oli asuntolainaa ja molemmilla opintolainaa mutta kaikesta on selvitty.
On tehnyt taloudellisesti tiukkaakin kun lapset oli pieniä mutta meistä se kuuluu asiaan. Ei elämä mikään jatkuva paratiisi tai itsestäänselvyys ole. Yhdessä perheenä on aina selvitty. Nyt lapset ovat jo aikuisina ja me vanhemmat 50+ ja elämä erittäin ok. Terveys kun vaan säilyy niin enempää ei voi pyytää. Tai no joskus jos saisi lapsenlapsia niin se vasta olisi lottovoitto mutta sehän ei ole meidän päätettävissä.
Hei mulla vähän sama, päätin pienenä että haluan 2 tyttöä muutaman vuoden ikäerolla ja en voi vieläkään uskoa että juuri näin kävi :,D
Ainaki elämäntilanne asuntoasiat yms on kunnossa, sekä suhde. Varmaan voitte jättää ehkäsyn pois ja kattoa mitä tapahtuu. Onko sulla jotain esim matkustushaaveita tai muita joita vaikea tehdä lapsen ollessa pieni? Kannattaa tehdä ne nyt ensiks
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainaki elämäntilanne asuntoasiat yms on kunnossa, sekä suhde. Varmaan voitte jättää ehkäsyn pois ja kattoa mitä tapahtuu. Onko sulla jotain esim matkustushaaveita tai muita joita vaikea tehdä lapsen ollessa pieni? Kannattaa tehdä ne nyt ensiks
Matkustellaan kyllä jonkin verran ja on joka vuosi jossain päin maailmaa käyty mutta ei nyt erityisiä haaveita ole tällä hetkellä.
Ei tarvitse olla vauvakuumetta tietääkseen, että on itselle oikea aika hankkia lapsia. Oletko harkinnut asiaa toisinpäin - jos tiedät haluavasi lapsia, niin miksi sitten ei juuri nyt? Miksi vasta yhden, viiden tai kymmenen vuoden päästä? Voi olla, ettei absoluuttista varmuutta tule vaikka odottaisikin ja siinä vaiheessa voi myös jo iän puolesta olla asiassa enemmän haasteita. Mutta ei tähän varmaan ole sillä tavalla oikeita vastauksia. Miettikää, kuvitelkaa ja makustelkaa ajatusta kumppanisi kanssa. Kuvittelisi, että kyllä se tällä tavoin vähitellen valkenee, onko nyt sopiva ja hyvältä tuntuva hetki lapselle/lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
treffit kirjoitti:
No jos synnytys pelottaa niin adoptoikaa. Maailmassa on kamalan paljon "hylattyja" lapsia.
Adoptio ei tunnu ainakaan tällä hetkellä omalta jutulta jos on mahdollisuus saada biologinen lapsi. Jos jostain syystä ei saataisikaan omaa niin sitten voisin ehkä miettiä tätä.
Oma mielipiteeni on että järkevämpää aloittaa vauvan yrittäminen silloin vielä kun on järjissään, eikä kamalassa vauvakuumeessa, jolloin ehkä tekee päätökset muilla perusteilla kun järjellä...
Mielestäni synnytystä on turha pelätä, eikä siinä välttämättä menetä kontrollia. Synnytykseen kannattaa valmistautua sekä henkisesti (mielikuvaharjoittelua), että fyysisesti (hyvä lihaskunto, kestävyys, venyttely, hengitysharjoitukset, hyvä ravinto). Jos lantion rakenteesi sopivuus synnytyksen kannalta mietityttää, se voidaan tutkia etukäteen. Mutta tärkeintä kuitenkin on ettet laadi synnytykseen suunnitelmaa: menet vain virran mukana ja teet mitä milläkin hetkellä täytyy. Luota itseesi, mutta luota myös kätilöön ja kysy neuvoa, hän on siellä synnyttäjää varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnytykseen kannattaa mennä vähän asenteella että se mitä tulee, otetaan vastaan. Loppujen lopuksi sen kulkuun voi itse vaikuttaa vain vähän. Synnytin joulukuussa toisen lapseni ja vaikka synnytys oli raju ja nopea ja tapahtui vähäksi aikaa myös se monen pelkäämä kontrollin menetys kipujen ollessa pahimmillaan ennen kuin sain puudutuksen, ei jäänyt pahoja muistoja. Se on tapahtumana niin luonnon ohjaama, että tärkeintä on luottaa omaan kroppaan. Toki kannattaa vähän lueskella esim. hengitystekniikoista ja erilaisista kivunlievitysmenetelmistä, mutta helpoimmalla pääsee kun hyväksyy jo etukäteen sen, että synnytyksen kulku ei aina ole omissa käsissä. Esikoisesta mentiin kiireelliseen sektioon kesken käynnistyksen kun sydänäänet laski (syynä vauvan väärä asento), tässä ei ollut mitään mitä olisin voinut tehdä toisin. Nyt olen onnellinen että olen molemmat synnytystavat kokenut ja voisin vielä synnyttää uudestaankin :) Alatiesynnytyksestä toipuminen oli hurjasti helpompaa ja kivuttomampaa.
Teillä vaikuttaa olevan elämäntilanne niin kunnossa, että tuskin siitä enää valmiimpaa tulee, vaikka odottaisittekin. Nyt voi siis olla juuri oikea aika. Usein vauvakuume herääkin kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun päätös on tehty ja varsinainen yrittäminen alkaa.
Onnea ja iloa teidän tulevaisuuteen toivon. <3
Vierailija kirjoitti:
Teillä vaikuttaa olevan elämäntilanne niin kunnossa, että tuskin siitä enää valmiimpaa tulee, vaikka odottaisittekin. Nyt voi siis olla juuri oikea aika. Usein vauvakuume herääkin kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun päätös on tehty ja varsinainen yrittäminen alkaa.
Onnea ja iloa teidän tulevaisuuteen toivon. <3
Kiitos ihanasta kommentista
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse olla vauvakuumetta tietääkseen, että on itselle oikea aika hankkia lapsia. Oletko harkinnut asiaa toisinpäin - jos tiedät haluavasi lapsia, niin miksi sitten ei juuri nyt? Miksi vasta yhden, viiden tai kymmenen vuoden päästä? Voi olla, ettei absoluuttista varmuutta tule vaikka odottaisikin ja siinä vaiheessa voi myös jo iän puolesta olla asiassa enemmän haasteita. Mutta ei tähän varmaan ole sillä tavalla oikeita vastauksia. Miettikää, kuvitelkaa ja makustelkaa ajatusta kumppanisi kanssa. Kuvittelisi, että kyllä se tällä tavoin vähitellen valkenee, onko nyt sopiva ja hyvältä tuntuva hetki lapselle/lapsille.
Niin, en kyllä oikein keksi mitään "oikeaa" syytä miksei nyt vaan vasta joskus myöhemmin. Lähinnä se on se epävarmuuden tunne että onko hetki oikea. Ja voi tosiaan olla ettei sitä varmuutta ikinä tulekaan. Täytynee miettiä asiaa ja puhua miehen kanssa. Ajattelin jo viime vuonna että katson esimerkiksi ensi kesään asti ja jos tuntuu vieläkin siltä että lapsi voisi tulla niin sitten voisi ryhtyä tuumasta toimeen. :)
Tosi hyviä pointteja teillä monilla ja kivoja viestejä! Kiva lukea muidenkin kokemuksia.
Hyvähän se on harkita ennen lapsen hankintaa, aika moni pukkaa tänne maailmaan vauvoja sen kummemmin sitä edes miettimättä. Itselleni eka raskaus oli shokki mutta jotenkin sitä sitten kasvoi raskauden aikana äitiyteen ja en kyllä vaihtaisi päivääkään pois.
Olen aina tiennyt että haluan lapsia. Päätin jo 6v. että menen naimisiin, saan tytön ja pojan ja minusta tulee kotiäiti niinkuin naapurin pojan äidistä eikä työäitiä niinkuin oma äitini oli.
Ja näin todellakin kävi ja yhä odotan etä taivas putoaa niskaan kun en voi uskoa että kaikki meni niinkuin halusinkin. Olen kyllä ollut töissäkin ja opiskellut. Se vauvakuume iski kun olin 25v ja hetkeäkään en epäröinyt kun mieskin sanoi että ok. Oli asuntolainaa ja molemmilla opintolainaa mutta kaikesta on selvitty.
On tehnyt taloudellisesti tiukkaakin kun lapset oli pieniä mutta meistä se kuuluu asiaan. Ei elämä mikään jatkuva paratiisi tai itsestäänselvyys ole. Yhdessä perheenä on aina selvitty. Nyt lapset ovat jo aikuisina ja me vanhemmat 50+ ja elämä erittäin ok. Terveys kun vaan säilyy niin enempää ei voi pyytää. Tai no joskus jos saisi lapsenlapsia niin se vasta olisi lottovoitto mutta sehän ei ole meidän päätettävissä.