Kaikki kunnossa, mutta ”sitä oikeaa” ei löydy – 33-vuotias sinkkunainen: ”Olenko parisuhteeseen ylipätevä?”

Vierailija kirjoitti:

"En ole se nainen, joka valitaan, koska miehen ainoa kriteeri on tumma tukka ja se, että reidet aukeavat kaikille halukkaille kuin saluunan ovi."

...ja miehen on tuotava vähintään palanen kuukiveä ensitreffeille  todistaakseen ettei ole tällainen?

Musta vähän tuntuu että miehet kaikkoaa tämän kanssa viimeistään kymmenennellä deitillä kun silloinkin visusti jaetaan lasku ja keskustellaan yhä kieli keskellä suuta oravista ja politiikasta.

Vierailija kirjoitti:

Tässä törmätään siihen, mitä monet miehetkin ovat täällä kertoneet, että ovat ihan ok kivoja kavereita, mutta kukaan ei pysty ajattelemaan heitä romanttisessa mielessä eikä tunne seksuaalista vetoa.

Vaatimukset ovat liian suuret. Toisen pitäisi täyttää kaikki mahdolliset omat tarpeet.

No mä oleen alisuoriutuja. EHkä me voitais lyödä hynttyyt yhteen. Sä et tajua mitä mä teen ja mä en ymmärrä mitä sä teet muttta seksi kun toimii niin kaikki toiiimii.

Ei kukaan tuollaista egoistia jaksa katsella.

jeesusonherra kirjoitti:

Se on kyllä totta että sinkkuudesta ei voi syyttää ketään muuta kuin itseään.

Periaatteessa parisuhdemarkkinat eivät ole muuttuneet mitenkään merkittävästi mutta ihmiset pysyvät sinkkuina paljon herkemmin kuin ennen. Syy tähän on se että kukaan ei nykypäivän yhteiskunnassa enää "tarvitse" puolisoa pärjätäkseen. Tämä aiheuttaa nirsoutta ja koska ylitarjonta jyllää deittisovellusten/appien ansiosta niin syntyy tilanne jossa "alemman-tason" ja "keski-tason" ihmiset etsivät kumppaniaan oman-tasonsa yläpuolelta. Tällöin flaksi ei käy.

Tämä ei ole välttämättä edes tiedostettua toimintaa. Siispä suosittelisin sinkkuudesta eroon pääsemiseksi kohdistamaan katseen peiliin ja analysoida itseään ja vaatimuksiaan hieman tarkemmin.

Niinhän se vähän on, että jos ei saa ketä haluaa, niin mieluummin kannattaa olla yksin. Parisuhteessa elämisessä on vain hieman ekstraetuja sinkkuuteen verrattuna nykypäivänä, joten vain hieman kiinnostavan kumppanin pitäminen ei ole mielekästä.

Vierailija kirjoitti:

Olen tavannut vaikka kuinka monta "unelmatyyppiä" jotka kertovat kuinka ihania, turvallisia, rakastavaisia, välittäviä jne he ovat. Ja sitten suljettujen ovien takana onkin paljastunut ihan jotain muuta. En oikein usko purematta näitä "oon maailman paras enkä kelpaa" juttuja.

Kaikki ihmiset ovat tuollaisia. Pidän itseäni tosi hyvänä puolisona, mutta minullakin on pimeät puoleni, jotka tulevat esiin vasta parisuhteessa. Kukaan ei ole täydellinen aina ja kaikissa suhteissa.

Vierailija kirjoitti:

jeesusonherra kirjoitti:

Se on kyllä totta että sinkkuudesta ei voi syyttää ketään muuta kuin itseään.

Periaatteessa parisuhdemarkkinat eivät ole muuttuneet mitenkään merkittävästi mutta ihmiset pysyvät sinkkuina paljon herkemmin kuin ennen. Syy tähän on se että kukaan ei nykypäivän yhteiskunnassa enää "tarvitse" puolisoa pärjätäkseen. Tämä aiheuttaa nirsoutta ja koska ylitarjonta jyllää deittisovellusten/appien ansiosta niin syntyy tilanne jossa "alemman-tason" ja "keski-tason" ihmiset etsivät kumppaniaan oman-tasonsa yläpuolelta. Tällöin flaksi ei käy.

Tämä ei ole välttämättä edes tiedostettua toimintaa. Siispä suosittelisin sinkkuudesta eroon pääsemiseksi kohdistamaan katseen peiliin ja analysoida itseään ja vaatimuksiaan hieman tarkemmin.

Tuossa "haluamisessa" mennään vain helposti liian pitkälle. Ei ymmärretä että pitää osata tehdä myös kompromisseja ja toista ei voi myöskään muuttaa.

Niinhän se vähän on, että jos ei saa ketä haluaa, niin mieluummin kannattaa olla yksin. Parisuhteessa elämisessä on vain hieman ekstraetuja sinkkuuteen verrattuna nykypäivänä, joten vain hieman kiinnostavan kumppanin pitäminen ei ole mielekästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä törmätään siihen, mitä monet miehetkin ovat täällä kertoneet, että ovat ihan ok kivoja kavereita, mutta kukaan ei pysty ajattelemaan heitä romanttisessa mielessä eikä tunne seksuaalista vetoa.

Vaatimukset ovat liian suuret. Toisen pitäisi täyttää kaikki mahdolliset omat tarpeet.

Se että tuntee seksuaalista vetoa kumppaniinsa on aika minimivaatimus. Mikäli ei ole tarkoitus pelkkinä kämppiksinä elellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä itörmätään siihen, mitä monet miehetkin ovat täällä kertoneet, että ovat ihan ok kivoja kavereita, mutta kukaan ei pysty ajattelemaan heitä romanttisessa mielessä eikä tunne seksuaalista vetoa.

Vaatimukset ovat liian suuret. Toisen pitäisi täyttää kaikki mahdolliset omat tarpeet.

Mitä järkeä on lähteä sihteeseen, josta ei saa sitä mitä haluaa?

hahah... napaansa tuijottaja ihmettelee miksei kelpaa :D

Juu ei se ylipätevyydestä ole kyse, lähinnä liian heikkoa matskua.

Kukaan hänen ystävistään ei kehtaa sanoa hänelle että hän on lihava.

Miehet ovat kuitenkin äänestäneet Ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä törmätään siihen, mitä monet miehetkin ovat täällä kertoneet, että ovat ihan ok kivoja kavereita, mutta kukaan ei pysty ajattelemaan heitä romanttisessa mielessä eikä tunne seksuaalista vetoa.

Vaatimukset ovat liian suuret. Toisen pitäisi täyttää kaikki mahdolliset omat tarpeet.

Se että tuntee seksuaalista vetoa kumppaniinsa on aika minimivaatimus. Mikäli ei ole tarkoitus pelkkinä kämppiksinä elellä.

Pitääkö kumppanin olla omaa tasoa parempi, jotta häneen voisi tuntea seksuaalista vetoa?Omalla kohdallani näin ei ainakaan ole.

Viestistä ilmeni rivien välistä, että hiukan omaa tasoa parempaa haetaan. Naisilla melko yleinen ongelma on vaatimusten jämähtäminen nuoruuteen ja kolmekymppisenä ollaan jopa entistä nirsompia, vaikka aidosti kiinnostuneita on vähemmän. Joten tietenkään oikeaa ei meinaa löytyä noilla askelmerkeillä ainakaan.

Tosin sama ongelma on itsellänikin näin samanikäluokan miehenä. Hyvin harva nainen saa aikaan pinnallista säväystä suurempaa kuohuntaa sisuksiin. Ulkoisesti en ole kovinkaan nirso, mutta eipä silti ole vastaan tullut montaa naista jonka kanssa haluaisi elämäänsä varsinaisesti jakaa. Eritteille toki eri juttu. Nuorena seurustelin seitsemän vuotta, mutta viime vuosina olen ollut vain kerran täydellä teholla ihastunut.

Nirsoksi en varsinaisesti itseäni siis koe, mutta joku muu tärräys lienee tapahtunut jossakin vaiheessa elämää.

Taso sitä, taso tätä. Oletteko te ihmiset rakastuneet koskaan?

Miksi aina puhutaan nirsoudesta, kun se vaan on osa ihmisen kasvua että opitaan tuntemaan itseään paremmin ja tiedetään myös paremmin mitä halutaan esim. kumppanilta. Mitä nirsoutta se on, että kuuntelee itseään? Monelle se kumppani ei ole niin tärkeä asia, että haluaa minkä tahansa suhteen, joka ei edes tunnu omalta. Ovat mielummin ilman. Nuorempana sitä näkee ja kokeilee enemmän kaikenlaista, ja erojen määrästä päätellen se ei ole se paras tapa löytää kumppani "loppuelämäksi" (jos se nyt ylipäätään on se tavoite). Seuraavalta suhteelta kaipaa sitten niitä asioita mitä edellisessä saattoi jäädä puuttumaan. Turha sitä toisten vaatimuslistaa on tuomita ja heitä nirsoiksi on haukkua. On paljolti kiinni tuurista, löytääkö toisen samanlaisen kumppaniksi. Ja sattuuko elämäntilanteet sillä hetkellä kohtaamaan. Ehkä se on tämä nykyajan vitsaus deittailussa, koska kaikki info on esillä niin karsintaa speksien mukaan halutaan tehdä/ei voi olla tekemättä. Ennen mentiin enemmän vaan fiiliksen mukaan ja tunteet tuli jos tuli. Speksit kävi ilmi vasta jälkikäteen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi aina puhutaan nirsoudesta, kun se vaan on osa ihmisen kasvua että opitaan tuntemaan itseään paremmin ja tiedetään myös paremmin mitä halutaan esim. kumppanilta. Mitä nirsoutta se on, että kuuntelee itseään? Monelle se kumppani ei ole niin tärkeä asia, että haluaa minkä tahansa suhteen, joka ei edes tunnu omalta. Ovat mielummin ilman. Nuorempana sitä näkee ja kokeilee enemmän kaikenlaista, ja erojen määrästä päätellen se ei ole se paras tapa löytää kumppani "loppuelämäksi" (jos se nyt ylipäätään on se tavoite). Seuraavalta suhteelta kaipaa sitten niitä asioita mitä edellisessä saattoi jäädä puuttumaan. Turha sitä toisten vaatimuslistaa on tuomita ja heitä nirsoiksi on haukkua. On paljolti kiinni tuurista, löytääkö toisen samanlaisen kumppaniksi. Ja sattuuko elämäntilanteet sillä hetkellä kohtaamaan. Ehkä se on tämä nykyajan vitsaus deittailussa, koska kaikki info on esillä niin karsintaa speksien mukaan halutaan tehdä/ei voi olla tekemättä. Ennen mentiin enemmän vaan fiiliksen mukaan ja tunteet tuli jos tuli. Speksit kävi ilmi vasta jälkikäteen.

Juu juu, ei toki itsensä kuuntelemisessa mitään pahaa ole. Se on hyvästä. Kyse on enemmänkin reaaliteeteistä. Toki saa vaatimuksia ja tavoitteita olla mutta niitä täytyy myös pyrkiä tarkastelemaan realistisesti. Joskus on vain punnittava kahdesta kehnosta vaihtoehdosta se paras, ollako kokonaan ilman vai tyytyäkö vaatimattomampaan.

Mielestäni moni sinkku ihan turhaan miettii että kumppanin pitäisi olla loppuelämän unelma-kumppani. Sellainen "kaikki tai ei mitään" periaate on huono. Ei kukaan ensimmäisen työpaikan saadessakaan ajattele että se oli nyt tässä / tai että on työttömänä siihen asti kunnes löytää unelma duunin. Jos haluaa saavuttaa unelmansa niin sen eteen joutuu tekemään työtä ja saada kokemusta, eli epäonnistua myös. Kehnon parisuhteenkin voi nähdä voimavarana ja kokemuksena, positiivisena asiana. Jos kallistuu joka kerta negaatioon niin voi olla varma että katkeroituu ja silloin jää ainakin yksin.

Vierailija kirjoitti:

Omasta mielestään paras valinta. Ei jatkoon, miesten mielestä.

Olen vieläkin sitä mieltä, että sinkun on syytä hakea itsestään syytä sinkkuuteensa.

Tämä.

Liian suorittava, yliaktiivinen ja vaativa parisuhde on kammottavaa. Toinen on kuin työnantaja että pitää ottaa ihan kaikki irti ja enemmän koko ajan. Suorittaja on lukenut parisuhde oppaita liian kirjaimellisesti kuin raamattua kymmen vuotta ja sitten kun saa sen uhrinsa loukkuun niinsanotusti niin pitääkin sitten suorittaa oikein olan takaa ja tehdä kaikki temput just niiden oppaiden mukaisesti. Joku 33v koko ikänsä sinkkuna ollut on kammotus ja omiin tapoihinsa piintynyt. Ei ole tarvinnut koskaan kompromisseja tehdä sillä parisuhdehan on sitä eikä mitään muuta. Yli- ikäinen sinkku on liian pitkään elänyt yksinvaltiaana eikä sopeudu enään tekemään kompromisseja. Parisuhteessa hiotaan turhia särmiä ja tehdään kompromisseja koko ajan, siis terveessä suhteessa molemmin puolin. Alistamissuhteessa suhde on sairas. Sinkkuna ei tarvitse tehdä kompromisseja ja siis on ihan yksinvaltias. Liian pitkään kun yksin elää niin ei pysty enään tekemään kompromisseja ja luopumaan omista eduistaan.