Vaikeista vauvoista! (Laitan nyt ihan erillisen alotuksen)

Ihan hölmöä olisi lähteä hakemaan vikaa suoraan päätä vauvasta, jos ei ensin tarkastele kriittisesti omaa toimintaansa, ja mieluusti vielä niin, että pyytää siitä ulkopuoliselta palautetta.



En siis kiistä etteikö vaativia vauvoja ja lapsia olisi, mutta väitänpä, että iso osa on vanhempien " aikaansaannosta" .

Kävitkö lukemassa tuon jutun? Toki vanhempien hoito vaikuttaa vauvan käytökseen, selvähän se. Mutta joskus vauva huutaa ja karjuu vaikka vanhemmat tekevät kaikkensa, oikeasti.



Luuletko että minä jotenkin yhtäkkiä esim huononin äitinä kun kolmas lapsemme syntyi? Luuletko ettei olisi ollut kivaa jos vauvaa ei olisi tarvinut kantaa joka ainoa sekunti liinassa? Jos vauva ei olisi rääkynyt autossa/vaunuissa/sitterissä/lattialla. Kyllä vauva sylissäkin huusi mutta vähemmän. Oli aina niin ihanaa kun ventovieraat ja tutut kauhistelivat että mikä sillä on vikana.



Ei ollut mikään vikana, nyt lapsi on pippurinen ja hyvin fiksu taapero, joka näyttää tunteensa laidasta laitaan, vihaa ja rakastaa =)



Olisi luullut että kolmas lapsi on tottunut hälyyn, osaa nukkua melussa, tottuu siihen että apu ei ihan heti voi tulla jne jne jne. Mutta näin ei koskaan käynyt.



Miksi niin monen on aivan mahdotonta uskoa että osaa vauvoista ei pysty ns totuttmaan kaikkiin niihin jaloihin keinoihin miten lasta kuuluisi hoitaa?

vauva aina ollut itkuinen kiukkuinen jo laitokselta lähdettäessä.. siellä se meillä alkoi ja nyt vauva 6kk eikä näytä loppuvan..



nousee niska karvat pystyyn 2 kommenteista:(



t:ap ja vaikea vaativa vauva

Luuletko tosissasi että jos vauva huutaa joka pienestä asiasta, etteikö vanhemmat katso itseään kriittiseti ja yritä löytää mitä tahansa keinoa jolla huuto loppuisi. Meillä oli käytössä lapsentahtinen ruokinta, liinat, perhepedit koska siten vauva itki vähiten. Silti hän oli yliherkkä ja itki vain. Teki mieli kumauttaa niitä jotka a) jos vauva itki liinassa, sanoivat että olen sitonut vauvaparkani pakkopaitaan ja itkee sitä b) jos vauva ei itkenyt liinassa, sanoivat että hemmottelen sen pilalle. Vauva kuuluu, katsos, vaunuihin! Minulle ei ole mitään henk. koht. sidettä kantoliinoihin ja mulle on yksi paskan hailee ovatko ne muodissa vai eivät. Jos on joku paikka missä vauvani itkee vähemmän niin saa olla siellä.

olet ilmeisesti tuon toisen ketjun ap. No, ei sillä väliä, tämä asia on tärkeä eikä se kuka alottaa.



Meillä oli ihan sama, eli kuopuksemme jo laitokselta asti huusi. Edes kätilöt eivät saaneet häntä nukkumaan, eivät saaneet häntä ottamaan tuttia, eivät saaneet häntä rauhottumaan. Sanoivat etteivät tiedä mitä tämän kanssa pitäisi tehdä. Onneksi minä edes jotekin tiesin.



Ap

Halusin vain sanoa minäkin, että meidänkin vauva huusi jo sairaalassa. Sillä minäkin olen itselleni perustellut, ettei voi olla kasvatuksen tulosta. Meitä on nyt ainakin monta samoilla kokemuksilla.

Onko sitä niin kamalan vaikea hyväksyä? Väitättekö tosiaan ,että jokainen paljon huutava vauva vaan on sellainen, eikä vanhemmilla ole asiaan osaa eikä arpaa?



Huh huh...

Minä siis alotin tämän. Kirjotan nyt nikillä koska toivon, että tämä aihe pistää miettimään ja tuo apua vaikeiden vauvojen vanhemmille, EIKÄ häviä kaikenlaisten ap-sekoilujen lomaan. Mutta kiva kun moni samastuu.



Lisää keskustelua toivoo siis Kent

mutta ihan oikeasti on myös vanhempia, joiden lapset ovat aivan tavallisia lapsia, mutta heistä puhutaan vaikeina, koska vanhemmille vauvasta vastuussa oleminen ja hoitaminen vaan on vaikeaa, kun on itse hidas, ei saa mitään aikaiseksi ja haluaisi aina vaan aika itselleen ja tehdä omia juttujaan.

On joo vaikeita vauvoja oikeasti, mutta kun on läheltä seurannut yhden perheen toilailuja vauvansa kanssa ja mtä omituisimpia sääntöjä' ja säädöksiä, joilla yrittävät vauvaa " kasvattaa" , niin ei voi muuta kuin todeta, että on oma vikansa että vuava huutaa. Vaikka äidin mielestä vauva on vain vaikea.

Tottakai useassa tapauksessa vanhemmilla on keinoja poistaa vauvan huuto ja paha olo.



Itse aina välillä nostelen tällaisia aiheita pinnalle, koska jos esikoinen sattuu olemaan sellainen, miksi sitä nyt sitten sanoo, " oikeasti vaikea vauva" niin se on vanhemmilla aivan shokki. He kuvittelevat että heillä on viallinen vauva tai mikä ehkä vieläkin pahempaa, että he eivät osaa olla vanhempia. Tukea ei saa oikeastaan mistään, joka tuutista kuulee miten " sä oot totuttanut sen tähän ja siihen" jne. Siinä voi koko vanhemmuus mennä palasiksi.

koska hänen kanssaan ei mikään sujunut. Mulla oli paha olo, koska rakastin häntä yli kaiken ja tuntui että hän vain kärsii. Kaikki oli jotenkin jo kokeiltu ja käytössä, siis kaikki, mikä yleensä on monilla auttanut vauvan rauhottamiseen, surekisiin öihin, huutoihin.



Yritin totuttaa vaunuihin mutta kun se ei onnistunut niin me hylättiin koko vaunut. Nyt tyttö on 14kk ja tykkää jo jonkin aikaa istuskella rattaissa kunhan koko ajan tapahtuu. Omaa sänkyä harkitsin, mutta se jäi, koska vieressä vauva itki paljon vähemmän ja oli helpompi hoitaa. Heh, tyttö oli 8kk kun ekaa kertaa nukkui ilman äitiä so, ei sylissä, ei liinassa. Nyt nukkuu ihan hyvin. Auto: kauhun paikka ekat 9kk, sen jälkeen vähän helpotti. Tyttöä oli täysin mahdotonta jättää esim yksin lattialle. Kiinteiden alotus: tappelua 2kk, kunnes 8-kuisena suu aukesi ekaa kertaa.



Onneksi hän on kuopuksemme koska kaipaa koko ajan jotain ekstravirikettä ympärilleen. Niin kauan kun saa olla isojen kanssa niin on tyytyväinen, muuten kitisee ja kiukuttelee. Hän on juuri tällanen mitä täällä jo naureskeltiin aikasemmin eli jo vajaa vuoden ikäsenä sai kauheita raivareita kun asiat eivät menneet hänen toivomallaan tavalla. Nyt on ruvennut saamaan öisiä kahukohtauksia eli silmät ummessa kiljuu hysteerisenä puolisen tuntia. Lapsi on hyvin herkkä eikä häntä juuri ole voinut jättää hoitoon kenellekään. (Eikä ole siitä kiinni etteikö me vanhemmat annettaisi.)



Kun ikää tulee niin helpottaa, nyt tyttö on usein hyvin iloinen, hän pusuttelee kauheasti, silittää ja lohduttaa, hänellä on jo kourallinen sanoja, hän laulaa ihan hirmuisen paljon, tutkii ja oppii. Ja suuttuu.

mä en ole kauhean herkkä vauvan itkulle ja tiedän että jotkut vauvat huutavat esim aina hetken ennen nukahtamista. Eli ei myöskään ole ollut kyse siitä ettäkö joka pienestä inahduksesta juoksisin hätiin. Heh, " pieni inahdus" ja meidän vauva ei oikeen sovi yhteen. Aika useinhan vauva saikin odottaa hetken koska keskimmäinen oli vasta 1v8kk kun kuopus syntyi.



Mutta kun jo synnärillä vauva kuulema huusi vaikka tuntikausia pää punasena siellä sängyssään (jätin yöksi hoitoon kun oli aika poikki). Sama siellä vaunuissa, se ei ollut pientä itkua ja kitinää vaan se oli korvia raastavaa karjuntaa tasan niin kauan että pääsi pois vaunuista.

Vaikeat vauvat vaan sitten ovat monella muullakin tavalla vaikeita. Se huutaminen vain on se ulospäin näkyvin piirre ja siksi tässä helpoin nopeasti ottaa esille.



Vaikeiden vauvojen vanhemmat kaipaavat täällä tukea aivan ärsyttävyyteen asti. Se johtuu siitä, että näiden erityisten lasten hoitamiseen on vaikea löytää neuvoja. Minäkin olen lukenut sanatarkasti ja moneen kertaan kaikki neuvolan oppaat. Niiden neuvoissa ja ohjeissa ei tuntunut olevan mitään järkeä. Tuntui ettei mikään neuvo auttanut: iltakylpy ei auttanut nukahtamaan; tiheän imun kausia ei ollut 4 päivän, 7 päivän ja kahden viikon iässä vaan se kausi kesti yhden vuoden ja oli joka päivä; silittely ja vauvahieronta ei rauhoittanut lasta; vauvalle ei syntynyt mitään rytmiä, vaikka elettiin kuinka säännöllisesti; ja niin edelleen. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että neuvot toimivat tavallisten lasten kanssa, ja minun lapseni ei ole tavallinen.



Kun oppaat olivat kelvottomia siirryin kirjallisuuteen. Sieltä alkoi löytymään kuvauksi vaikeista vauvoista, mutta ei vieläkään paljon ohjeita hoitamiseen. Seuraavaksi hain vertaistukea netistä. Siitä on oma apunsa, kun tietää, ettei ole yksin. Ja tiedon etsintä jatkuu.



Pointtini on se, että tukea on pakko hakea täältäkin, koska sitä on ylipäätään hyvin vaikea saada. Minua ei kiinnosta huonosti kasvatetut lapset, sillä ne ovat aivan oma lukunsa. Minulla on aito halu ymmärtää lastani ja oppia elämään hänen kanssaan. Mutta kun tarvittava tieto tuntuu olevan kiven alla. Jos sitä täältä etsitään, niin älkää antako sen ärsyttää.

Kun saan tuon oman kiljukaulan nukkumaan (poisti jo kertaalleen kirjoittamani viestin...), niin tulen lukemaan tämän kunnolla. Syystä_joka_tiedetään, se ei ole nyt mahdollista ;)



Sen verran sanon, että kun pieni oli syntynyt, naapurisängyn rouvashenkilö totesi nätisti " hiljennä se vauva. Keinolla millä hyvänsä" . Sillon en vielä tiennyt, että vauva myös jää yhtä äänekkääksi...

Jotenkin minäkin tajusin tämä vaikean vauvan mysteerin kun puhuin yhden hyvän äitituttuni kanssa. Meidän kuopukset olivat lähes samanikäset ja tietysti sitten paljon puhuttiin että mitenkäs teillä sujuu tämä ja tämä. Tämä äiti sitten kiteytti että hänen täytyy kyllä sanoa että " Aapon" kanssa sujuu kaikki hyvin ja joka ainut asia on helppo. Minulla ei ollut siihen mitään muuta sanottavaa kun että " Lauran" kanssa kaikki menee huonosti ja joka asia on vaikea.



Muhun ei kuitenkaan koskaan iskenyt mikään masennus vaan pikemminkin halu keksiä yhä uusia keinoja millä lapsen saisi tyytyäväiseksi ja miten itse ja perheemme voisi paremmin ymmärtää hänen tarpeitaan ja tehdä arkea kaikille (erityisesti lapselle) mukavammaksi.



Eniten ehkä harmittivat ympäristön jutut. Monen oli täysin mahdotonta uskoa kun sanoin esim että minä en voi lähteä ulos iltaa viettämään (vauva sillon vajaa 8kk) koska hän syö ainoastaan tissimaitoa ja suoraan aidosta pakkauksesta. Juu ja tiedän että kyllä se sitten ehkä söisi pullosta kun kuolema jo uhkaisi mutta siihen mennessä luulen että hän jo olisi saanut monen asteen traumoja. Lue: tunteja ja tunteja kestävä hysteerinen oksennukseen johtava huuto, pään hakkaaminen mihin vain mahdolista, selän vetäminen niin kaarelle että tuntuu että niska katkeaa jne.