Kertokaa kivikautisia käytäntöjä työelämästä
Mun edellisessä työpaikassa tehdyt työtunnit piti kirjoittaa ruutupaperille ja joka kuukauden viimeinen päivä piti erikseen ajaa päivän päätteeksi toimistolle viedäkseen se lappu. En voinut käsittää miksei kukaan ollut äkännyt, että internet on keksitty. Lopulta vaan laitoin ne tunnit sähköpostilla.
Kommentit (769)
Etätöiden kieltäminen eli ajetaan pahimmillaan asiakkaalta kodin ohi 30km työpaikalle Skype palaveriin 😭 Ympäristö ja firman talous kiittää kun tottakai tästä ajosta nostetaan kilometrikorvaukset.
Vierailija kirjoitti:
Pakollinen toimistolla istuminen 8-16 (plus miinus suuntaan tai toiseen). Toki mainittakoon heti, etteivät kaikki tee toimistotyötä eikä kaikki työ välttämättä sovellu etätöiksi. Mutta lähtökohtaisesti ei ole järjen hiventäkään, että ihmiset suhaavat toimiston ja kodin väliä, kun samat työt hoituvat kotonakin, puhumattakaan paljonko ympäristö kärsii siitä. Tämän kaikenkattavan turhuuden ja kärsimyksen tuottamisesta valtion tulisi jopa sakottaa yrityksiä, joissa täyttyy tietty ns. läsnäoloprosentti.
Poliitikkoja tuskin kiinnostaa, jos etätyömahdollisuuksien lisäämisessä olisi perusteluna työhyvinvointi. Sillä ei ole heille merkitystä, eikä työelämän pidäkään olla kivaa. Mutta jos perusteluna käytettäisiin työmatkaliikenteen vähentämistä, ja siitä saatavaa hyötyä pyrkimyksissä kohti Suomen hiilineutraalisuutta, etätyöhön kannustaminen voisi olla kiinnostavampi ajatus.
Minulla on myös tulostajatyökaveri. Tulostaa kaiken mahdollisen. Eikä skaalaa tulostettavaa yhdelle sivulle, vaan esim. Spostia tulostaessa yhdellä sivulla on sähköposti ja toisella sivulla jonkun allekirjoituksen disclaimerin viimeinen lause "poista viesti jos et ole oikea vastaanottaja blaablaa." ja nämä sivut niitattuna mapissa yhdessä :)
Tai jos hän saa pdf-dokumentin sähköpostiinsa, hän tulostaa sen ja skannaa, jotta voi välittää sen sähköpostilla.
Voi luoja sitä turhan paperin määrää.
Olin joskus helpdeskissä töissä. Työ tehtiin avokonttorissa ip-puhelimella ja läppärillä jossa oli jopa vpn etäyhteys valmiina firman verkkoon. Läppärillä oli ohjelmisto johon kirjauduttiin töihin ja puheluja alkoi tulla. Järjestelmä tietysti seurasi puheluiden määriä ja pituuksia ja milloin ja miten pitkille taoille laitoit järjestelmän, milloin kirjauduit pois töistä ym. Kaikki ratkaisuohjeet ja työnohjausjärjestelmät jolla palvelupyyntö ohjattiin oikeille asiantuntijoille oli samalla läppärillä. En vieläkään tajua miksi läppäri ja puhelin ei voinut olla kotona kun ei järjestelmä antanut mahdollisuutta edes minkäänlaiseen lusmuiluun. Välineitä olisi voinut aivan yhtä hyvin käyttää kotona, olisi ollu rauhallisempi ympäristökin kuin toistakymmentä asiakaspalvelijaa puhumassa yhtäaikaa avoimessa tilassa, headsetit päässä kyllä mutta ei ne kaikkea suodata. Homma kuulemma menee tuossa paikassa edelleen samalla tavalla vaikka etätyötä välillä jotkut varovasti ehdottelee.
Pöytäkirjan pitäminen jokaisesta turhasta ryhmäpalaverista. Kukaan ei niitä jälkikäteen lue eikä niissä yleensä päätetä mitään sellaista, mistä pitäisi saada muistiin mustaa valkoisella.
Esimieheni ei käytä omaa sähköpostiaan, jota hän ei anna kellekään, vaikka se on firman nimellä, vaan meillä on vain yksi sähköposti, eikä kellään omaa, ja siihen tulee kaikki firman postit. Nehän pitää tietenkin tulostaa ja jos ei tulosta vaikka "kiitos" -postia, tulee sanomista "kaikki tulostetaan".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakollinen toimistolla istuminen 8-16 (plus miinus suuntaan tai toiseen). Toki mainittakoon heti, etteivät kaikki tee toimistotyötä eikä kaikki työ välttämättä sovellu etätöiksi. Mutta lähtökohtaisesti ei ole järjen hiventäkään, että ihmiset suhaavat toimiston ja kodin väliä, kun samat työt hoituvat kotonakin, puhumattakaan paljonko ympäristö kärsii siitä. Tämän kaikenkattavan turhuuden ja kärsimyksen tuottamisesta valtion tulisi jopa sakottaa yrityksiä, joissa täyttyy tietty ns. läsnäoloprosentti.
Tässä on vaan se ongelma että miten voidaan valvoa että työntekijät oikeasti tekee mitä pitäisi? Käytännössä ainoa tapa olisi jatkuva tietokoneen näytön tallennus ja sitten pomon pitäisi käydä läpi kaikki tallenteet joka päivältä. Toki riippuen työnkuvasta, jos se on hyvin rutiininomaista niin ehkä joihinkin ohjelmistoihin saa seurantaa ja analytiikkaa josta näkee heti yhdellä vilkaisulla että kaikki tekee töitä.
Mutta jos työ on jotain tietotyötä tms. missä käytännössä työntekijä voi käyttää melkein mitä tahansa ohjelmaa, opiskella jotain asiaa jostain manuaalista tms. eli ennalta määrättyä työnkulkua ei kertakaikkiaan ole niin miten ihmeessä etätyöläisistä tiedetään mitä ne tekee ellei esimies koko ajan seuraa kaikkien näyttöjä jossakin?
Vastaan kunhan ensin kerrot miten siellä toimistossa pystyy vahtimaan mitä kukakin kopperossaan tekee. Ihan sama systeemi toimii etätyönkin kanssa.
Olin muutaman kuukauden töissä suuressa suomalaisessa yksityisen terveysalan yrityksessä, jossa kaikki työterveyssopimukset, sopimusmuutokset, käyttäjätunnussopimukset ja irtisanomiset piti tulostaa ja tallettaa fyysisiin mappeihin, joita riitti kilometrikaupalla jos ne olisi riviin pistänyt. Kyseiset dokumentit tallennettiin kyllä myös sähköisesti... Ja kun noita lippulappusia tuli päivittäin satoja, niin siinä sai selkä vääränä kerran viikossa koko päivän ahertaa, että sai viikon lappuset tungettua mappeihin.
Ei kiinnostanut jäädä kyseiseen paikkaan kovin pitkäksi aikaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakollinen toimistolla istuminen 8-16 (plus miinus suuntaan tai toiseen). Toki mainittakoon heti, etteivät kaikki tee toimistotyötä eikä kaikki työ välttämättä sovellu etätöiksi. Mutta lähtökohtaisesti ei ole järjen hiventäkään, että ihmiset suhaavat toimiston ja kodin väliä, kun samat työt hoituvat kotonakin, puhumattakaan paljonko ympäristö kärsii siitä. Tämän kaikenkattavan turhuuden ja kärsimyksen tuottamisesta valtion tulisi jopa sakottaa yrityksiä, joissa täyttyy tietty ns. läsnäoloprosentti.
Tässä on vaan se ongelma että miten voidaan valvoa että työntekijät oikeasti tekee mitä pitäisi? Käytännössä ainoa tapa olisi jatkuva tietokoneen näytön tallennus ja sitten pomon pitäisi käydä läpi kaikki tallenteet joka päivältä. Toki riippuen työnkuvasta, jos se on hyvin rutiininomaista niin ehkä joihinkin ohjelmistoihin saa seurantaa ja analytiikkaa josta näkee heti yhdellä vilkaisulla että kaikki tekee töitä.
Mutta jos työ on jotain tietotyötä tms. missä käytännössä työntekijä voi käyttää melkein mitä tahansa ohjelmaa, opiskella jotain asiaa jostain manuaalista tms. eli ennalta määrättyä työnkulkua ei kertakaikkiaan ole niin miten ihmeessä etätyöläisistä tiedetään mitä ne tekee ellei esimies koko ajan seuraa kaikkien näyttöjä jossakin?
Vastaan kunhan ensin kerrot miten siellä toimistossa pystyy vahtimaan mitä kukakin kopperossaan tekee. Ihan sama systeemi toimii etätyönkin kanssa.
Niin. Kivikautiset esimiehet mittaavat työpisteellä käytettyä aikaa, ei työntulosta. Se on myös laiskan esimiehen merkki.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on myös tulostajatyökaveri. Tulostaa kaiken mahdollisen. Eikä skaalaa tulostettavaa yhdelle sivulle, vaan esim. Spostia tulostaessa yhdellä sivulla on sähköposti ja toisella sivulla jonkun allekirjoituksen disclaimerin viimeinen lause "poista viesti jos et ole oikea vastaanottaja blaablaa." ja nämä sivut niitattuna mapissa yhdessä :)
Tai jos hän saa pdf-dokumentin sähköpostiinsa, hän tulostaa sen ja skannaa, jotta voi välittää sen sähköpostilla.
Voi luoja sitä turhan paperin määrää.
Ei juma
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakollinen toimistolla istuminen 8-16 (plus miinus suuntaan tai toiseen). Toki mainittakoon heti, etteivät kaikki tee toimistotyötä eikä kaikki työ välttämättä sovellu etätöiksi. Mutta lähtökohtaisesti ei ole järjen hiventäkään, että ihmiset suhaavat toimiston ja kodin väliä, kun samat työt hoituvat kotonakin, puhumattakaan paljonko ympäristö kärsii siitä. Tämän kaikenkattavan turhuuden ja kärsimyksen tuottamisesta valtion tulisi jopa sakottaa yrityksiä, joissa täyttyy tietty ns. läsnäoloprosentti.
Tässä on vaan se ongelma että miten voidaan valvoa että työntekijät oikeasti tekee mitä pitäisi? Käytännössä ainoa tapa olisi jatkuva tietokoneen näytön tallennus ja sitten pomon pitäisi käydä läpi kaikki tallenteet joka päivältä. Toki riippuen työnkuvasta, jos se on hyvin rutiininomaista niin ehkä joihinkin ohjelmistoihin saa seurantaa ja analytiikkaa josta näkee heti yhdellä vilkaisulla että kaikki tekee töitä.
Mutta jos työ on jotain tietotyötä tms. missä käytännössä työntekijä voi käyttää melkein mitä tahansa ohjelmaa, opiskella jotain asiaa jostain manuaalista tms. eli ennalta määrättyä työnkulkua ei kertakaikkiaan ole niin miten ihmeessä etätyöläisistä tiedetään mitä ne tekee ellei esimies koko ajan seuraa kaikkien näyttöjä jossakin?
Siitä tietää, että etätyöläiset tekevät töitä, kun ne sovitut työt tulevat tehdyksi ja valmistuvat ajallaan.
Se että etätöiden tekemiselle pitäisi olla joku erityinen syy ja normaalisti pitäisi olla meluisassa ja kuumassa avotoimistossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräässä työpaikassani oli pedanttinen keski-ikäinen rouva, joka aina saatuaan sähköpostia tai lähetettyään sitä, tulosti sähköpostiviestin printterillä liitteineen ja mapitti sen.
Jos häneltä kysyttiin jotain jostain sähköpostista, hän kääntyi mappirivistöään päin, katsoi mappien selkiin kirjoitetuista tarroista halutun ajankohdan, avasi ko. mapin ja selasi sieltä kyseisen viestin.
"Kas tässä! Näin ne asiat pysyvät järjestyksessä!" hän sanoi ylpeänä täsmällisyydestään.
.
Fiksu nainen. Ensimmäisen sähkökatkon aikaan saa paljon kavereita :D Suorastaan korvaamaton työkaveri!
Toimiston sähkökatkon aikaan sähköpostit voi lukea ja lähettää puhelimesta.
Jaa siitä toimiston lankapuhelimestako? Meillä ei kenelläkään ole työkännykkää ja työpaikan sähköpostit lukeakseen on matkustettava sinne toimistolle, missä siltä yhdeltä pöytäkoneelta sitten voin omat sähköpostini lukea. En siis pääse edes firman muissa toimipisteissä tai pääkonttorilla käsiksi niihin sähköposteihin. T. se Saksassa työskentelevä
Vierailija kirjoitti:
Se että etätöiden tekemiselle pitäisi olla joku erityinen syy ja normaalisti pitäisi olla meluisassa ja kuumassa avotoimistossa.
Meillä työaika on 8-16. Jopa pomo pyytelee anteeksi, jos tulee puoli tuntia myöhässä. Meillä ei ole suoraa asiakapalvelua, vaan on muutama iso asiakas kerrallaan ja suurin osa kontakteista hoidetaan sähköisesti. Meillä ei ole kuuma, vaan erittäin kylmä. 18-19 astetta ja pelkkä istumatyö ja sen lisäksi veto, mun työpiste on niin että aina tuntee kun ovi avataan. Kesällä vähennän vaatteita kun lähden töistä. Ehdotin pomolle muutaman kerran, että voisiko aloittaa aikaisemmin. Ei voi, kun HÄN ei jaksa nousta niin aikaisin. Mitään syytä siihen että ollaan kaikki töissä 8-16 ei ole kuin se, että pomo aloitti työuransa aikana, jolloin muita tapoja ei ollut ja perusti sitten yrityksen 80-luvun lopulla. Hänen mielestään etätyöt ja joustot on joutavia. Eikä hommaa helpota se, että meillä on pomon mt-ongelmainen sukulainen suojatyössä ja siinä ei ole muuta vikaa, mutta jatkuva itsekseen puhuminen, pöydän hakkaaminen nyrkillä yms. häiritsee kyllä aika paljon keskittymistä vaativassa työssä. Kuulokkeet päässä olen koko päivän, niin että on vain vaimennus päällä ja teeskentelen kuuntelevani musiikkia. Oikeasti en kuuntele useimmiten mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jo olemassa sellaisia ostoskärryjä joissa tuote otetaan hyllystä, skannataan ja kun se laitetaan kärryyn, niin se onkin jo sähköisessä ostoskorissa? Siinä nimittäin muuttuvat itsepalvelukassatkin turhiksi.
Ruoan hintaanhan nämä muutokset eivät ikinä tulisi vaikuttamaan alentavasti. Mikä on käsittämätöntä.Asun Englannissa ja meillä ainakin yhdellä kauppaketjulla on tällainen skannaus vaihtoehto tarjolla. Jenkeissä on Amazon Go liikkeitä, jotka toimivat liiketunnistimen perusteella ja laskuttavat automaattisesti tiliäsi sen perustteella mitä tuotteita laitat kassiisi.
Ai että, fantasioin tuollaisesta Amazon Go kaupasta! :D<3 saisipa sellaisen ja vielä 24/7, ei ikinä enää tarvitsisi hermostua kaupassa kun mummot pyörii tiellä ja mammat jyrää kärryillään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakollinen toimistolla istuminen 8-16 (plus miinus suuntaan tai toiseen). Toki mainittakoon heti, etteivät kaikki tee toimistotyötä eikä kaikki työ välttämättä sovellu etätöiksi. Mutta lähtökohtaisesti ei ole järjen hiventäkään, että ihmiset suhaavat toimiston ja kodin väliä, kun samat työt hoituvat kotonakin, puhumattakaan paljonko ympäristö kärsii siitä. Tämän kaikenkattavan turhuuden ja kärsimyksen tuottamisesta valtion tulisi jopa sakottaa yrityksiä, joissa täyttyy tietty ns. läsnäoloprosentti.
Tässä on vaan se ongelma että miten voidaan valvoa että työntekijät oikeasti tekee mitä pitäisi? Käytännössä ainoa tapa olisi jatkuva tietokoneen näytön tallennus ja sitten pomon pitäisi käydä läpi kaikki tallenteet joka päivältä. Toki riippuen työnkuvasta, jos se on hyvin rutiininomaista niin ehkä joihinkin ohjelmistoihin saa seurantaa ja analytiikkaa josta näkee heti yhdellä vilkaisulla että kaikki tekee töitä.
Mutta jos työ on jotain tietotyötä tms. missä käytännössä työntekijä voi käyttää melkein mitä tahansa ohjelmaa, opiskella jotain asiaa jostain manuaalista tms. eli ennalta määrättyä työnkulkua ei kertakaikkiaan ole niin miten ihmeessä etätyöläisistä tiedetään mitä ne tekee ellei esimies koko ajan seuraa kaikkien näyttöjä jossakin?
Vastaan kunhan ensin kerrot miten siellä toimistossa pystyy vahtimaan mitä kukakin kopperossaan tekee. Ihan sama systeemi toimii etätyönkin kanssa.
Esimies tekee kierroksia osastolla ja vilkuilee samalla että kaikki tekee töitä. Ja kynnys muutenkin puuhata omiaan on toimistolla pienempi kun voi helpommin jäädä kiinni ja valvontaa on kuin kotona omassa rauhassa jossa voi vaikka nukkua keskellä päivää mikä ei tule kyseeseen toimistossa.

Aah-hah-hahhaa... Meillä yhdessä työpaikassa, avokonttorissa, kävi vierailulla koko konsernin iso kiho. Hän kysyi paikalliselta isännältä: "kuinka monta ihmistä täällä työskentelee?" Isäntä vastasi lakonisesti: "noin joka toinen".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakollinen toimistolla istuminen 8-16 (plus miinus suuntaan tai toiseen). Toki mainittakoon heti, etteivät kaikki tee toimistotyötä eikä kaikki työ välttämättä sovellu etätöiksi. Mutta lähtökohtaisesti ei ole järjen hiventäkään, että ihmiset suhaavat toimiston ja kodin väliä, kun samat työt hoituvat kotonakin, puhumattakaan paljonko ympäristö kärsii siitä. Tämän kaikenkattavan turhuuden ja kärsimyksen tuottamisesta valtion tulisi jopa sakottaa yrityksiä, joissa täyttyy tietty ns. läsnäoloprosentti.
Tässä on vaan se ongelma että miten voidaan valvoa että työntekijät oikeasti tekee mitä pitäisi? Käytännössä ainoa tapa olisi jatkuva tietokoneen näytön tallennus ja sitten pomon pitäisi käydä läpi kaikki tallenteet joka päivältä. Toki riippuen työnkuvasta, jos se on hyvin rutiininomaista niin ehkä joihinkin ohjelmistoihin saa seurantaa ja analytiikkaa josta näkee heti yhdellä vilkaisulla että kaikki tekee töitä.
Mutta jos työ on jotain tietotyötä tms. missä käytännössä työntekijä voi käyttää melkein mitä tahansa ohjelmaa, opiskella jotain asiaa jostain manuaalista tms. eli ennalta määrättyä työnkulkua ei kertakaikkiaan ole niin miten ihmeessä etätyöläisistä tiedetään mitä ne tekee ellei esimies koko ajan seuraa kaikkien näyttöjä jossakin?
Todella toivon, että tämä oli huumoria..
Toimistolla istuminen 8-16 silloinkin kun ei ole töitä. Muistan edellisen työpaikkan, jossa oli hiljaiseen aikaan töitä kahdeksi tunniksi päivässä ja loppu aika yritettiin näyttää muka kiireiseltä siivoamalla omaa työpistettä tai järjestelemällä tiedostoja tietokoneella.
Nykyisin työskentelen samoissa töissä eri firmassa 100% etänä ilman sovittua työaikaa ja kun ei ole töitä tehtäväksi, lopetan päivän.
Mullakin oli vajaa kuusikymppinen työkaveri, joka tulosti kaiken. Kaikki sähköpostit. Työkseen hän viilasi firman tuotteiden manuaaleja kuntoon, eli hän printtasi aina ne monta kymmentä sivua tehtyään muutaman muutoksen. Muutos saattoi olla tyyliin pari muutettua sanaa jollain sivulla. Tämän takia piti sitten printata koko nivaska, jotta pääsi esittelemään sen esimiehelle. Käsittämätön tyyppi, kaapit ja hyllyt täynnä turhaa paperia.