Lue keskustelun säännöt.
Käytänkö henkistä väkivaltaa?
11.02.2020 |
Vihaan itseäni ja haluaisin tap-paa itseni. En aina, mutta välillä tulee tilanteita, että muistan olevani arvoton jne. Raivostun itselleni ihan silmittömästi, koska halusin olla parempi, mutta vaikka olen vuosikausia yrittänyt, ei tilanne ole parantunut. Yleensä raivoan tästä miehelleni. Kerron hänelle miten vihaan itseäni ja työtäni. En yleensä kerro hänelle halusta tap-paa itseni. Käytänkö häneen henkistä väkivaltaa?
Kommentit (22)
Kerro hänelle ja mene hakemaan apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytät häntä ilmaisena terapeuttina ja kuormitat valtavasti, mutta ei se väkivaltaa ole. Pidä tuollaiset asiat sisälläsi tai mene terpiaan/ psyk.hoitajalle terveyskeskukseen.
Vierailija kirjoitti:
Käytät häntä ilmaisena terapeuttina ja kuormitat valtavasti, mutta ei se väkivaltaa ole. Pidä tuollaiset asiat sisälläsi tai mene terpiaan/ psyk.hoitajalle terveyskeskukseen.
Täytyy varmaan olla sitten kertomatta. En ymmärrä miten terapia/lääkkeet voisi tehdä minusta sellaisen ihminen kuin haluaisin olla, joten se tuntuu turhalta.
ap
Älä pura pahaa oloasi mieheesi vaan etsi keskusteluapua ammattilaisen kanssa. Tsemppiä teille molemmille, kummallakaan teillä ei ole helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Periaatteessa kyllä. Sinulla on epävakaa persoonallisuushäiriö ja sitä kuuluisi hoitaa terveydenhuollossa ei purkamalla sitä toisiin ihmisiin. Joten lopeta ja hae asianmukaista apua.
Vierailija kirjoitti:
Periaatteessa kyllä. Sinulla on epävakaa persoonallisuushäiriö ja sitä kuuluisi hoitaa terveydenhuollossa ei purkamalla sitä toisiin ihmisiin. Joten lopeta ja hae asianmukaista apua.
Minulla itseasiassa ei ole epävakaata persoonallisuushäiriötä. Siihen sopivia oireita on, mutta en pelkää, että mieheni tai muut läheiset hylkäisivät minut. Olen käynyt puhumassa asiasta ja sain ADHD-diagnoosin. Toi epävakaus oli toinen mahdollinen diagnoosi, mutta siihen ei kyllä päädytty.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytät häntä ilmaisena terapeuttina ja kuormitat valtavasti, mutta ei se väkivaltaa ole. Pidä tuollaiset asiat sisälläsi tai mene terpiaan/ psyk.hoitajalle terveyskeskukseen.
Täytyy varmaan olla sitten kertomatta. En ymmärrä miten terapia/lääkkeet voisi tehdä minusta sellaisen ihminen kuin haluaisin olla, joten se tuntuu turhalta.
ap
Ulkopuolisena tässä on aika simppelit vaihtoehdot nähtävissä:
1. Jatka samaan malliin kunnes sinä tai miehesi kyllästytte skitsoamiseen. Tuntekaa molemmat jatkuvaa pahaa oloa.
2. Puhu ongelmasta miehesi kanssa ja hakekaa mahdollisimman pian apua. Huonoimmassa tapauksessa mikään ei muutu, mutta mahdollisuus tilanteen paranemiseen on erittäin suuri. Mitään ette kuitenkaan häviä.
ps. Eräs tuntemani jo eläkkeellä oleva erittäin kiltti naisihminen harrasti intiimiä kanssakäymistä miehensä kanssa vuosia ja se oli erittäin kivuliasta. Hänen teki mieli itkeä joka kerta mutta ei osannut kieltäytyä kun se oli velvollisuus. Hän ei halunnut kertoa asiasta kenellekään kun häntä hävetti. Sitten kerran hän sisuuntui ja kävi lääkärissä kertomassa ongelmasta. Lääkäri totesi että ongelma on "xxx" (jokin hiivatulehdus, tms.). Syö tämä pilleri ja ongelma poistuu parin päivän kuluessa. Näin kävi. Nainen itki kotona koska oli kärvistellyt vuosia ihan turhaan. Koska häntä hävetti oman päänsä sisällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytät häntä ilmaisena terapeuttina ja kuormitat valtavasti, mutta ei se väkivaltaa ole. Pidä tuollaiset asiat sisälläsi tai mene terpiaan/ psyk.hoitajalle terveyskeskukseen.
Täytyy varmaan olla sitten kertomatta. En ymmärrä miten terapia/lääkkeet voisi tehdä minusta sellaisen ihminen kuin haluaisin olla, joten se tuntuu turhalta.
ap
Ulkopuolisena tässä on aika simppelit vaihtoehdot nähtävissä:
1. Jatka samaan malliin kunnes sinä tai miehesi kyllästytte skitsoamiseen. Tuntekaa molemmat jatkuvaa pahaa oloa.
2. Puhu ongelmasta miehesi kanssa ja hakekaa mahdollisimman pian apua. Huonoimmassa tapauksessa mikään ei muutu, mutta mahdollisuus tilanteen paranemiseen on erittäin suuri. Mitään ette kuitenkaan häviä.
ps. Eräs tuntemani jo eläkkeellä oleva erittäin kiltti naisihminen harrasti intiimiä kanssakäymistä miehensä kanssa vuosia ja se oli erittäin kivuliasta. Hänen teki mieli itkeä joka kerta mutta ei osannut kieltäytyä kun se oli velvollisuus. Hän ei halunnut kertoa asiasta kenellekään kun häntä hävetti. Sitten kerran hän sisuuntui ja kävi lääkärissä kertomassa ongelmasta. Lääkäri totesi että ongelma on "xxx" (jokin hiivatulehdus, tms.). Syö tämä pilleri ja ongelma poistuu parin päivän kuluessa. Näin kävi. Nainen itki kotona koska oli kärvistellyt vuosia ihan turhaan. Koska häntä hävetti oman päänsä sisällä.
Ykköskohta on varmaan ihan totta. Mieheni on usein sanonut, että hän ei pidä siitä, että puran kaiken pahan oloni häneen. En oikein itsekään ymmärrä miksi teen niin, koska mikään mitä hän voi sanoa ei auta. Ehkä hänelle huutaminen estää minua satuttamasta itseäni.
Toinen kohta ei ole niin totta. Olen hakenut apua ja sain ADHD-diagnoosin, joka ei ole auttanut hallitsemaan tunteitani tai menestymään asioissa, joissa haluaisin menestyä. Mitään terapia-apua en saanut, vaan pelkästään lääkkeet kouraan. Käytän niitä harvakseltaan, koska niistä saatava apu on aika marginaalista. Lisäksi mielenterveyden hoito on vähän eri asia kuin joku hiivatulehdus. Hiivatulehduslääkkeitä ei syödä jatkuvasti eivätkä ne vaikuta päähän.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko miehesi arvostellut luonnettasi ja ulkonäköäsi?
Päättyykö nimesi t kirjaimeen?
Vierailija kirjoitti:
Onko miehesi arvostellut luonnettasi ja ulkonäköäsi?
Päättyykö nimesi t kirjaimeen?
Miehessä ei ole mitään vikaa. Eikä nimeni pääty t-kirjaimeen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeanlaisesta terapiasta voisit saada apua pahan olon käsittelemiseen ja toimintamalliesi muuttamiseen vähemmän repiviksi. Esim. dialektinen käyttäytymisterapia on hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Periaatteessa kyllä. Sinulla on epävakaa persoonallisuushäiriö ja sitä kuuluisi hoitaa terveydenhuollossa ei purkamalla sitä toisiin ihmisiin. Joten lopeta ja hae asianmukaista apua.
Minulla itseasiassa ei ole epävakaata persoonallisuushäiriötä. Siihen sopivia oireita on, mutta en pelkää, että mieheni tai muut läheiset hylkäisivät minut. Olen käynyt puhumassa asiasta ja sain ADHD-diagnoosin. Toi epävakaus oli toinen mahdollinen diagnoosi, mutta siihen ei kyllä päädytty.
ap
Se että diagnoosiin ei päädytty ei tarkoita sitä, että sinulla sitä ei olisi. Diagnoosit riippuu ihan sen hetkisen hoitavan tahon näkemyksestä. Toinen taho voi kysyä eri kysymykset ja päätyä eri näkemykseen. Jos siitä on puhuttu jo niin hyvin todennäköisesti se sinulla on. Käytöksesi on vain niputettu adhd:n sisään vaikka vaatisi oman huomionsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikeanlaisesta terapiasta voisit saada apua pahan olon käsittelemiseen ja toimintamalliesi muuttamiseen vähemmän repiviksi. Esim. dialektinen käyttäytymisterapia on hyvä.
Kiitos vinkistä! Minulla ei ole rahaa maksaa omasta terapiastani. Pääseekö noihin miten helposti perusterveydenhuollon kautta? Tai onko niistä olemassa jotain selkokielistä kirjaa, jolla voisi päästä edes alkuun?
ap
Oletko terapiahullu? Siis se joka on ihastunut (naispuoliseen) terapeuttiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Periaatteessa kyllä. Sinulla on epävakaa persoonallisuushäiriö ja sitä kuuluisi hoitaa terveydenhuollossa ei purkamalla sitä toisiin ihmisiin. Joten lopeta ja hae asianmukaista apua.
Minulla itseasiassa ei ole epävakaata persoonallisuushäiriötä. Siihen sopivia oireita on, mutta en pelkää, että mieheni tai muut läheiset hylkäisivät minut. Olen käynyt puhumassa asiasta ja sain ADHD-diagnoosin. Toi epävakaus oli toinen mahdollinen diagnoosi, mutta siihen ei kyllä päädytty.
ap
Se että diagnoosiin ei päädytty ei tarkoita sitä, että sinulla sitä ei olisi. Diagnoosit riippuu ihan sen hetkisen hoitavan tahon näkemyksestä. Toinen taho voi kysyä eri kysymykset ja päätyä eri näkemykseen. Jos siitä on puhuttu jo niin hyvin todennäköisesti se sinulla on. Käytöksesi on vain niputettu adhd:n sisään vaikka vaatisi oman huomionsa.
No se psykiatri kyllä kysyi, uskonko itse, että minulla on se. Sanoin ei, koska en pelkää kenenkään jättävän minua, ja sitä aina painotetaan kaikissa epävakaisuudesta kertovassa kirjallisuudessa. Lisäksi lukemani perusteella epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosi peloitti minua. ADHD:stä löytyy sentään hyviä puolia eikä sitä demonisoida läheskään siinä määrin kuin persoonallisuushäiriöisiä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeanlaisesta terapiasta voisit saada apua pahan olon käsittelemiseen ja toimintamalliesi muuttamiseen vähemmän repiviksi. Esim. dialektinen käyttäytymisterapia on hyvä.
Kiitos vinkistä! Minulla ei ole rahaa maksaa omasta terapiastani. Pääseekö noihin miten helposti perusterveydenhuollon kautta? Tai onko niistä olemassa jotain selkokielistä kirjaa, jolla voisi päästä edes alkuun?
ap
Itse kävin sen ihan julkisen terveydenhuollon kautta eli ilmaiseksi, ja aineistoa on kyllä netissäkin. Tarjonta riippuu varmasti paikkakunnasta.
Vierailija kirjoitti:
Oletko terapiahullu? Siis se joka on ihastunut (naispuoliseen) terapeuttiinsa.
Miksi täällä ihmiset kuvittelevat tuntevansa minut? En ole terapiahullu, koska en edes käy terapiassa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytät häntä ilmaisena terapeuttina ja kuormitat valtavasti, mutta ei se väkivaltaa ole. Pidä tuollaiset asiat sisälläsi tai mene terpiaan/ psyk.hoitajalle terveyskeskukseen.
Täytyy varmaan olla sitten kertomatta. En ymmärrä miten terapia/lääkkeet voisi tehdä minusta sellaisen ihminen kuin haluaisin olla, joten se tuntuu turhalta.
ap
Ulkopuolisena tässä on aika simppelit vaihtoehdot nähtävissä:
1. Jatka samaan malliin kunnes sinä tai miehesi kyllästytte skitsoamiseen. Tuntekaa molemmat jatkuvaa pahaa oloa.
2. Puhu ongelmasta miehesi kanssa ja hakekaa mahdollisimman pian apua. Huonoimmassa tapauksessa mikään ei muutu, mutta mahdollisuus tilanteen paranemiseen on erittäin suuri. Mitään ette kuitenkaan häviä.
ps. Eräs tuntemani jo eläkkeellä oleva erittäin kiltti naisihminen harrasti intiimiä kanssakäymistä miehensä kanssa vuosia ja se oli erittäin kivuliasta. Hänen teki mieli itkeä joka kerta mutta ei osannut kieltäytyä kun se oli velvollisuus. Hän ei halunnut kertoa asiasta kenellekään kun häntä hävetti. Sitten kerran hän sisuuntui ja kävi lääkärissä kertomassa ongelmasta. Lääkäri totesi että ongelma on "xxx" (jokin hiivatulehdus, tms.). Syö tämä pilleri ja ongelma poistuu parin päivän kuluessa. Näin kävi. Nainen itki kotona koska oli kärvistellyt vuosia ihan turhaan. Koska häntä hävetti oman päänsä sisällä.
Ykköskohta on varmaan ihan totta. Mieheni on usein sanonut, että hän ei pidä siitä, että puran kaiken pahan oloni häneen. En oikein itsekään ymmärrä miksi teen niin, koska mikään mitä hän voi sanoa ei auta. Ehkä hänelle huutaminen estää minua satuttamasta itseäni.
Toinen kohta ei ole niin totta. Olen hakenut apua ja sain ADHD-diagnoosin, joka ei ole auttanut hallitsemaan tunteitani tai menestymään asioissa, joissa haluaisin menestyä. Mitään terapia-apua en saanut, vaan pelkästään lääkkeet kouraan. Käytän niitä harvakseltaan, koska niistä saatava apu on aika marginaalista. Lisäksi mielenterveyden hoito on vähän eri asia kuin joku hiivatulehdus. Hiivatulehduslääkkeitä ei syödä jatkuvasti eivätkä ne vaikuta päähän.
ap
Tiedätkö, sellainen totuus on olemassa, että otettu lääke auttaa vain, jos sinulla on se tauti mihin se lääke on tarkoitettu. Et tietenkään saa apua jos sinussa hoidetaan tilaa mitä sinulla ei ole ja jätetään hoitamatta se mikä on.
En siis pidä mitään näistä asioista mieheni syynä, mutta puran tavallaan pahan oloni häneen.
ap