Lapsi tiuskii ja on ikävä, syyttää kaikesta

Tiuski siitä että en ruvennut aamulla paistamaan hänelle kananmunia, vaan tein pari leipää. Olisin halunnut vielä nukkua vähän aikaa tai ainakin heräillä vähän enemmän rauhallisessa tunnelmassa. Ikää tulee seuraavaksi jo 12 että osaa kyllä tehdä itsekin tehdä leipänsä aivan hyvin. Kuulemma olin eilen luvannut nousta paistamaan munakasta (en ollut). Seuraavaksi oli mun vikani, ettei löydä hiusgeeliä mistään. Sitten kiljui siitä, että kampaa ei löydy. Sitten kiljui siitä, että eilen olisin kampaajalla painostanut kyseiseen hiusmalliin (en ollut). Joo ymmärrän että ehkä nyt jännitti mennä uudella tukalla kouluun. Vakuutin, että se näyttää hyvältä. Silti vähän huolestuttaa välillä, että ei se tunnu ajattelevan, että mulla olis mitään väliä, mitään tunteita tai ihmisyyttä. Olenko lellinyt NIIN piloille, pilannut auktoriteetin, vai onko normaalia murrosikää? Muistan itse kyllä lapsena
viimeistään jostain kolmannesta luokasta tehneeni aamiaisen itse ihan itsestään selvästi ja ainakin arvostin, jos joku teki puolestani jotain. Ja mistä tulee se, että ihan kaikki mikä menee pieleen on jostain syystä äidin syytä? Ja että mitään myötätuntoa ja huomiota toiselle ei ole (ilmeisesti mahdoton ajatella, että esim. on todella ikävä herätä aamulla siihen, että toinen vaan kiljuu puolisen tuntia putkeen).