IS: Lutikat lisääntyneet Suomessa dramaattisesti vuoden 2014 jälkeen
Nykyään lutikat leviää yleisimmin naapurista. Ethän osta käytettyjä huonekaluja. Ostamalla käytetyn huonekalun tuot sen mukana mahdollisesti luteet myös naapureille.
Kommentit (38)
Eihän toki asiaan liity keväällä 2015 alkanut kulttuurinrikastumisliike mitenkään. Kukapa sellaista myöntäisi.
Vaikka se onkin ilkeästi sanottu niin ulkomaanvahvistuksissa on oma vikansa. Ei siksi, että roudaavat tänne, vaan siksi, että heille tuollaiset on normaali asia ja siten antavat vain olla ilmoittamatta mihinkään. Asia huomataan vasta kun tuholaiset siirtyvät naapurinkin puolelle, ja yritäppä kieliä osaamattomalle selittää torjunnasta.
Vierailija kirjoitti:
Jos suomalaiset alkoivat reppureissata ja yleisesti ottaen harrastamaan ulkomaanmatkailua 15 vuotta sitten, niin sitten ehkä voi syyttää lutikkaongelmasta suomalaisia. Kirpputoritoimintakin taitaa Suomessa olla pidempää perua kuin 15 vuoden takaista, joten kirpputorejakaan ei voi ludeongelmasta itsessään syyttää –vaikka loishistoriaan kirput torissa toki viittaavatkin. Luteiden lisäksi Suomessa on nykyään yleisesti myös mm. päätäitä. Se tässä maailmaa syleilevässä touhussa juuri ärsyttääkin, että kaikki sellaiset vitsaukset pääsevät taas Suomessa valloilleen, joista eroon pääsemiseksi Suomessa on tehty sukupolvien työ. Suomalaisetkin tyhmenevät ongelmia villaisella painavassa nykykulttuurissa eivätkä tajua turistimatkan jälkeen kärrätä matkatavaroitaan suoraan pesukoneeseen ja kuumaan saunaan.
Kyllä mm. nuorten suosimat Aasian-matkat ovat merkittävä syy. Ne alkoivat räjähdysmäisesti kasvaa juuri 2000-luvun alussa. Ja kyseessä sukupolvi joka ei ollut koskaan nähnyt ludetta eikä edes ollut tietoinen niistä.
Sipilän kunnia vieraat on rikastanut taas suomalaista impivaaraa.
Vierailija kirjoitti:
Reppureissaajat ovat toki tehneet osuutensa, mutta kyllä ne on ne m.....t jotka niitä lutikoita ovat teholla levittäneet. Helsingissä esim. sossujen ohjeena on, että m.... -talouksissa ei saa istua mihinkään, koska niiden huoneistot on täynnä jos jonkinlaista ötökkää.
Miettikää nyt jotain perinteitä vaali aa perhelomaa Mogadishussa ja mitä sieltä tarttuu matkaan :(
Somalikodit ovat yleensä poikkeuksellisen siistejä ja kauniisti (ja kalliisti) sisustettuja. Pitävät kyllä huolta siisteydestä ja sanoisin ettei heidän mukana tämä ongelma ole tullut.
Kaikki varmaan osaa yhdistää 1+1.
Uuden kylttyy rin rikkauksien saapumisen myötä tuli myös paljon sairauksia, jotka jo oli hävitetty suomesta.3
Ei kannata bongata vanhoja huonekaluja, sohvia ja tuoleja roskislavoilta. Lutikkavaara!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se leviäminen on tapahtunut tänne tulleiden ja ulkomailla juoksevien toimesta.Tämmöiset saisivat maksaa hävittämiskulut.Samaten sairauskulut kun juostaan jatkuvasti erimaissa ja haetaan oikein sairauksia.
"Mikä siinä mustassa viehättää, onko mustalla valkoista pidempää?"
Vierailija kirjoitti:
Itsellä en ole huomannut onneksi ikinä... Mulla on riesana sokeritoukat kylppärissä, onhan niihin tottunut, mutta ällöttää listiä niitä, ei auta vaikka kuinka torjuu, niitä sieltä nousee lattiakaivosta vähintään kerran kuussa.
Pese lattiakaivot;Domectos Wc -aineella.Silloin tällöin etikkaa ,lattiakaivoihin.Eivät tykkää voimakkaista hajuista.Laita lattioillesi ,muurahaissirotin loukkuja,niin katoaa toukatkin.
Pitäisikö jo lentokentillä ja tulleissa olla joku systeemi, jolla matkatavarat, tuontitavarat, vaatteet ja autot saadaan "puhtaaksi". Siis jos on tutkittu tarkasti ettei mitään elävää eläintä tms. ole laukussa, niin joku puoliautomaattinen tekniikka jolla varmistetaan ötökkäinvaasioiden loppuminen myrkyttömästi /vaarattomasti. Kotimaassa kierrätystä voisi katsoa uudelleen ja lisäksi sulkea ulkopuolisten pääsy roskalavoille jotka voivat toimia tartunnan lähteenä jne. Miksi ihmiset matkustavat /majoittuvat paikoissa joista tarttuu, eikö kannattaisi tutkia etukäteen missä on vähemmän ongelmia ja noudattaa ohjeita. Informaatiota enemmän matkustajille?
Kokeiltu on kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä en ole huomannut onneksi ikinä... Mulla on riesana sokeritoukat kylppärissä, onhan niihin tottunut, mutta ällöttää listiä niitä, ei auta vaikka kuinka torjuu, niitä sieltä nousee lattiakaivosta vähintään kerran kuussa.
Pese lattiakaivot;Domectos Wc -aineella.Silloin tällöin etikkaa ,lattiakaivoihin.Eivät tykkää voimakkaista hajuista.Laita lattioillesi ,muurahaissirotin loukkuja,niin katoaa toukatkin.
On hyvä laittaa pesuaineita, mutta invaasiot eivät lähde kuin puhdistamalla ja myrkyttämällä lattiakaivot ja lattia, listatkin. Ja muut paikat mihin levinneet, esim. keittiö, kaapit ja ikkunanvälit. Lämmitys pitää olla kunnossa kylpyhuoneessa ja saunassa.
Eikä kun luin, että 2000-luvulla vaan lisääntyneiden halpalentojen takia. :)
Sekin pahentaa osaltaan asiaa, että ihmiset muuttavat yhä enemmän kaupunkeihin kerrostaloihin ja tihulaiset leviävät asunnoista toiseen. Ok-taloissa tai rivitaloissa ei ongelma ole niin iso, koska se on rajatumpi. Kunnon talvikin tekisi vaihteeksi hyvää, kovat pakkaset tekisivät lutikoista selvää.
Exän yläkerrasta muutti pois ihan suomalainen juoppo, täys puli koko äijä. Exälle oli alkanut ilmestyä luteita ja syykin selvisi, kun isännöitsijä meni käymään yläkerran asunnossa: kuulemma aivan hlvetisti lutikoita. Niitä myrkytettiin minusta useampaan kertaan, tehtiin lämpökäsittelyä ja muuta, mutta ne eivät kadonneet. Lopulta ex muutti pois tuosta kämpästä ja joutui hävittämään kaikki huonekalunsa. Lutikoita on ilmeisesti tosi vaikea poistaa.
Kiva asua itsekin kerrostalossa, jossa asuu vähän kaikennäköistä ihmiseläjää. :D Täytyy toivoa, ettei ala näkyä muita eläviä...
Sen siitä saa kun Berliinissä pitää ravata jatkuvasti
minäkin näin russakan asunnossani viime vuonna. meidän roskakatokseen jätetään jatkuvasti romua että muut saisivat siitä ottaa
Globalisaation rikkauksia. Näille maailmanmatkaajille voisi perustaa oman valltion, niin saisivat olla luteineen ja koronoineen ihan keskenään