Lue keskustelun säännöt.
Onko nykyvanhemmilla joku kisa siitä, kenen lapsi oppii nopeimmin lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan ja tekemään 1000 palan palapelejä?
10.02.2020 |
Tällaista pientä kilpailua on havaittavissa. Yksi äiti kun toteaa iloisena, että hänen lapsensa oppi 4,5-vuotiaana lukemaan, niin jonkun toisen on pakko aina tulla kommentoimaan tähän, että meillähän lueteltiin aakkosia jo 1-vuotiaana ja 3-vuotiaana osasi lukea Peppi Pitkätossun kannesta kanteen, 4-vuotiaana oppi kirjoittamaan mummille kirjeitä ja tekemään 1000 palan palapelin, kun aiempina vuosina oli mennyt vain 500 palaiset.
Niin mitä sitten? Mitä väliä?
Kommentit (60)
Asenne on tätä luokkaa myös terveydenhuollossa ja päiväkodissa. Kun itse aloitin koulussa 90-luvulla, yksi tai kaksi luokastani osasi lukea. Nykypäivän eskareissa yhä useampi osaa, ja tähän myös panostetaan ihan eri tavalla. Annetaan myös ymmärtää, että "pitäisi" jo osata kirjoittaa enemmän kuin oma nimensä.
Sama juttu jos R-kirjainta ei vielä kuulu; kamala show ja tukiryhmiä(!) toisensa perään. Kuitenkin puheterapeutti sanoi itsekin, että se kirjain tulee, kun tulee, ja että esim. tukiryhmän jälkeen vain noin neljäsosa oppii ärrän kahden kuukauden sisällä ryhmän päättymisestä. Lapsi ei oppinut ärrää, mutta on vakuuttunut siitä, että hänessä on jotain vialla. :( (Ärrää edeltävät tärähdykset kyllä jo tulevat, että ärräkin on varmasti tulossa lähitulevaisuudessa.)
Tietysti on hyvä puuttua epäkohtiin terveydenhuollossa ym., mutta tuntuu että nykypäivänä on niin kamalan tarkkaa että kaikki tapahtuu tietyssä aikataulussa/järjestyksessä ja että pitäisi muutenkin olla tietynlainen. Kuopukseni on tyttö, joka viihtyy itseään hieman nuorempien poikien kanssa, tämä on nähty ainoastaan negatiivisena juttuna päiväkodissa. Minkäs teet, jos tyttöä ei kiinnosta prinsessajutut ja inhoaa kaikkea tyttömäistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asenne on tätä luokkaa myös terveydenhuollossa ja päiväkodissa. Kun itse aloitin koulussa 90-luvulla, yksi tai kaksi luokastani osasi lukea. Nykypäivän eskareissa yhä useampi osaa, ja tähän myös panostetaan ihan eri tavalla. Annetaan myös ymmärtää, että "pitäisi" jo osata kirjoittaa enemmän kuin oma nimensä.
Sama juttu jos R-kirjainta ei vielä kuulu; kamala show ja tukiryhmiä(!) toisensa perään. Kuitenkin puheterapeutti sanoi itsekin, että se kirjain tulee, kun tulee, ja että esim. tukiryhmän jälkeen vain noin neljäsosa oppii ärrän kahden kuukauden sisällä ryhmän päättymisestä. Lapsi ei oppinut ärrää, mutta on vakuuttunut siitä, että hänessä on jotain vialla. :( (Ärrää edeltävät tärähdykset kyllä jo tulevat, että ärräkin on varmasti tulossa lähitulevaisuudessa.)
Tietysti on hyvä puuttua epäkohtiin terveydenhuollossa ym., mutta tuntuu että nykypäivänä on niin kamalan tarkkaa että kaikki tapahtuu tietyssä aikataulussa/järjestyksessä ja että pitäisi muutenkin olla tietynlainen. Kuopukseni on tyttö, joka viihtyy itseään hieman nuorempien poikien kanssa, tämä on nähty ainoastaan negatiivisena juttuna päiväkodissa. Minkäs teet, jos tyttöä ei kiinnosta prinsessajutut ja inhoaa kaikkea tyttömäistä?
Yhteiskunta haluaa, että joka ikinen lapsi on tulevaisuudessa tuottelias koneiston osanen. Vanhemmat ensisijaisesti taas toivovat, että heidän lapsensa olisivat tyytyväisiä ja onnellisia.
Vierailija kirjoitti:
Tähän on pakko kommentoida, että oma lapsi oppi lukemaan ensimmäisen luokan syyslomaan mennessä ja sai nopeasti kiinni jo aikaisemmin lukemaan oppineet. Koulussa ehtii vielä mainiosti oppia lukemaan ja laskemaan 🙄
Ehtiihän sitä. Se nelivuotiaana lukemaan oppinut on kouluikään mennessä kuitenkin lukenut muutaman kirjan enemmän. Eli on siinä eroa, onko sitten hyväksi vai pahaksi, ei voi tietää. Se joka ei lue, tekee jotain muuta.
Ihan hyvä alkaa valmantamaan tulevaisuuden haasteisiin jo pienestä. Näitä sohvapleikkarimasennus luusereita nuorissa ihan liikaa, kun ei ole mitää vaadittu.
45, tai sitten on vaadittu liikaa. Monella voi olla oikeaakin osaamista, mutta tunnepuoli tai sosiaalinen elämä ihan sotkussa muista syistä. Itselleni kävi juurikin näin, eli ylivaativa vanhempi yhdistettynä herkkyyteeni tuhosi itsetuntoni. Minusta tuli juurikin tuollainen pelaava masentunut luuseri, koska en kuvitellut osaavani yhtään mitään, ja otin pienetkin vastoinkäymiset raskaasti sekä syytin itseäni kaikesta. Silloinkin, kun masennukseni oli vaikeaa ja kävin säännöllisesti hoidossa, tämä vanhempani soitti minulle puheluita joissa huokaili että miksen "vaan voi mennä töihin". Yhdessä vaiheessa oli niin epätoivoinen, että sanoi ostavansa minulle asunnon, jos niin teen. Ei ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää, masennusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kisa. Vielä kun tajuttaisiin kilpailla siitä henkisestä kasvattamisestakin. Kenen lapsi osaa toimia ryhmässä ja kenen lapsi ei lyö, töni tai vittuile. Ihan sama osasko se tehdä palapelin kun muuten on tasolla apina.
Vierailija kirjoitti:
No tätähän se on jo kauan ollut. Vanhemmat jotenkin elää sen lapsen kautta ja harhoissaan kuvittelevat että ovat saaneet jonkun neron synnytettyä. Tai jonkun liikuntaihmeen. Siis eikö ne vanhemmat niinku ymmärrä että jokainen normi lapsi oppii lukemaan, juoksemaan, laulamaan, hyppimään ja puhumaan joskus. Miten se vaikuttaa maapallon pyörimiseen ja kenenkään ihmisen elämään hiffaako se muksu nämä asiat naapurin Micco-Eeerigaa ennemmin.
Mun kokemuksen mukaan hitaasti/normaaliin tahtiin oppivat ja todella rauhalliset lapset ovat usein niitä, jotka sitten yllättävätkin koulumenestyksellään. Siis sukulaislasten ym. kokemuksella. Parhaiten menestynyt koulussa on se lapsi, joka alle kouluikäisenä lähinnä leikki ja sitten koulussa opetteli lukemaan ja laskemaan. Tällä pojalla on aina ollut matematiikka kymppi, neroudesta en toki tiedä. Eikä minulla ole itselläni edes lapsia.
Joskus olen miettinyt, että jospa se kaikki "aikaisin" oppiminen on joillain lapsilla vienyt energian siitä mikä on siinä iässä ollut tärkein oppimistehtävä. Se on eri asia, jos lapsi oppii ns. itsestään lukemaan, laskemaan tai ajamaan ilman apurattaita, mutta jos vanhemmat noihin liikaa painostavat ja lapselle tilanne näyttäytyy siltä että hänen pitää vanhemman mieliksi oppia jokin asia, niin varmaan lopulta tuottaa kehitykselle enemmän vahinkoa kuin haittaa.
Toki jokainen vanhempi varmasti lapselleen opettaa asioita, mutta kyllä siinä on iso ero onko se lapsentahtista vai enemmän sellaista lapsen suorittamista vanhempien mieliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kautta aikain lapsilla on kilpailtu. Ei se mikään nykyajan keksintö ole.
Sen sijaan niitä naisia jotka ei koskaan mene töihin ja jotka keskittyy täysin lapsiinsa on nykyään paljon vähemmän kuin ennen.
Kai suurin osa vanhemmista kehuu lapsiaan ja kertoo mitä he ovat oppineet. Ei se minun mielestäni vielä kilpailua ole.
Mielestäni enemmän se tapa millä kehutaan ja puhutaan lapsestaan merkitsee. On ihan ok ja normaalia sanoa, että meidän Liisa on oppinut lukemaan, eikö olekin hienoa, kuin sanoa: "Meidän Liisa oppi lukemaan vaikka on vasta 4-vuotias, eikö olekin edellä ikätasosta. Liisa on varmasti ihan erityislahjakas."
Ensimmäinen kehu on mukavasti sanottu lapsen korviin, jälkimmäinen puolestaan aiheuttaa paineita ja todennäköisesti epärealistisen minäkuvan lapselle.
Sekin vielä, että millä tavalla lukemaan on opittu. Onko painostettu ja joka päivä harjoiteltu kirjaimia aikuislähtöisesti, vai onko se ollut lapsen kiinnostuksesta lähtöisin ja leikin omaisesti harjoiteltu silloin kuin siltä on tuntunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Liian fiksut" lapset ovat yleensä aspergereita tai autisteja. Kannattaa pitää omana tietona nuo 1000 palan palapelin kokoamiset :)
Tulevaisuuden kehumisen aihe on se, miten hienosti Purjoliisa osaa sanoittaa tunteita ja on mahtavat kaveritaidot.
Aspergerin ja "normaalin" äitinä sanoisin, että palapeli on enemmän sellainen taito, joka ei älykkyyden kanssa indikoi niin vahvasti kuin luullaan. Toki kertoo hahmottamiskyvystä sillä tavalla, että jos vaikka ihan viiden palan palapeli ei 3-vuotiaana onnistu, niin lapsella on tässä asiassa haasteita. Mutta sitten kun lapsi niistä kiinnostuu ja oppii tekemään 20 palan palapelin, niin sillä samalla "osaamisella" pystyy tekemään niitä sadan palan palapelejä. Haasteena niissä on enemmän hienomotoriikka ja se etteivät kuvat noissa ole enää lapsille kiinnostavia, siis sen jälkeen kun lapsi on vain palapelin idean ymmärtänyt.
Ei meidän kumpikaan lapsi mikään nero ole, mutta "normaali" enemmän kielellisesti lahjakas ja asperger matemaattisesti lahjakas. Jälkikäteen ajateltuna juuri tämä normaali olisi vaikuttanut pienenä matemaattisesti lahjakkaalta, kun aika pienenä osasi laskea 20:een ja teki haastavia palapelejä. Nyt ymmärrän, että tuo 20 laskeminen oli enemmän osoitus kielellisesti lahjakkuudesta, ja palapeleistä hän vaan tykkäsi. Asperger lapsemme puolestaan rakasti riimejä ja sanoilla leikittelyä, mutta niin vain matematiikka on se joka sujuu ikätasoa edellä reilusti nyt kouluiässä. Ehkä se riimittely yms. lopulta vaati loogista päättelykykyä. En tiedä, ei minun mielestä lapsesta voi paljoa ennustaa ennen kouluikää, ja meillä kyllä oli niin paljon haasteita tämän kanssa ennen kouluikään (aistisäätely, kuivaksi oppiminen, ruokailu), että ihan kaiken "kilpailun" ulkopuolella elettiin tuo vaihe.
Vierailija kirjoitti:
Asenne on tätä luokkaa myös terveydenhuollossa ja päiväkodissa. Kun itse aloitin koulussa 90-luvulla, yksi tai kaksi luokastani osasi lukea. Nykypäivän eskareissa yhä useampi osaa, ja tähän myös panostetaan ihan eri tavalla. Annetaan myös ymmärtää, että "pitäisi" jo osata kirjoittaa enemmän kuin oma nimensä.
Sama juttu jos R-kirjainta ei vielä kuulu; kamala show ja tukiryhmiä(!) toisensa perään. Kuitenkin puheterapeutti sanoi itsekin, että se kirjain tulee, kun tulee, ja että esim. tukiryhmän jälkeen vain noin neljäsosa oppii ärrän kahden kuukauden sisällä ryhmän päättymisestä. Lapsi ei oppinut ärrää, mutta on vakuuttunut siitä, että hänessä on jotain vialla. :( (Ärrää edeltävät tärähdykset kyllä jo tulevat, että ärräkin on varmasti tulossa lähitulevaisuudessa.)
Tietysti on hyvä puuttua epäkohtiin terveydenhuollossa ym., mutta tuntuu että nykypäivänä on niin kamalan tarkkaa että kaikki tapahtuu tietyssä aikataulussa/järjestyksessä ja että pitäisi muutenkin olla tietynlainen. Kuopukseni on tyttö, joka viihtyy itseään hieman nuorempien poikien kanssa, tämä on nähty ainoastaan negatiivisena juttuna päiväkodissa. Minkäs teet, jos tyttöä ei kiinnosta prinsessajutut ja inhoaa kaikkea tyttömäistä?
Missäpäin Suomea tuollaisia tukiryhmiä järjestetään? Pääkaupunkiseudulla ainakin puheterapiaa saavat vain lapset joilla on puheenkehityksessä viivästymää, eli laajempia haasteita. Pelkät kirjainpuutokset hoidetaan pääosin vanhempien toimesta kotiohjeilla. Puheterapeutilla köydään vain kerran tai pari hakemassa ohjeet. Itselläni siis pikemminkin se kuva että nämä jäävät helposti korjaamatta, mikäli vanhemmilla ei riitä resursseja asian hoitamiseen.
Muutoin tuota kilpailua ja vertailua kyllä piisaa. Alkaa vauvaiästä ja jatkuu koulumenestyksen kautta harrastusmaailmaan. Itselläni on useampi tuttu, joiden fb-päivitykset koostuvat miltei täysin lapsensa futis/rytmisen voimistelun/lätkäjoukkueen voitokkaista tuloksista (välissä satunnaiset postaukset mokkapalojen leipomisesta). Keväisin ja jouluisin sitten todistusten kymppirivistön esittely stipendien ohella. Ja eihän tämä lasten aikuistumiseen lopu. Sittemmin kerrotaan lasten menestyksestä työelämässä ja hetken päästä päästäänkin aloittamaan kierron alusta, kun lapsenlapsia tupsahtaa maailmaan.
Itse muuten opin lukemaan nelivuotiaana ja sitä ei 80-luvulla noteerattu juuri lainkaan, vertailu ei silloin liene ollut vielä ihan näin innokasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äärimmäisen raskasta, jos on tällainen vanhempi ystävänä tai sukulaisena, ja lapset ovat samanikäisiä.
Kyllä minä mielelläni kuuntelen, kuinka Petteri on oppinut ajamaan pyörällä tai lukemaan ja kehun lasta itsekin, mutta en jaksa kuunnella yhdenkään vanhemman monologia kuinka heidän Petteri on erityislahjakas tai aivan älyttömän älykäs ikäisekseen. Eli raja menee juurikin siinä aletaanko vertaamaan toisiin lapsiin ja pitämään omaa lasta jotenkin ylivertaisena muihin nähden. Pahimmillaan lapsi sitten oppii tämän vanhempansa puheista ja pitää itseään arvokkaampana ja parempana kuin muut.
Sikäli kyllä mielestäni on enemmän kuin suotavaa kehua lasta ja iloita hänen taidoista - tulivatpa ne missä iässä hyvänsä. Mutta eivätkö vanhemmat itse ymmärrä minkä karhunpalveluksen tekevät lapselle, kun iloitsevat nimenomaan sitä kun Petteri oppii asiat nopeammin kuin muut eivätkä siitä että Petteri oppi asian x? Jos lapsi oppii pienestä pitäen, että on ikäisiään parempi/älykkäämpi/taitavampi ja arvostaa itseään sitä kautta, niin kovat vuodet itsetunnon kanssa on edessä koulumaailmassa, jolloin et olekaan enää paras kaikessa ja siitä vertailusta tuleekin objektiivista kokeiden ym. kanssa.
Itse en rehellisesti sanottuna edes usko, että pienistä lapsista näkee lahjakkuuksia yms. niin hyvin. Kenestä tahansa voi tulla vielä mitä tahansa, kun puhutaan alle kouluikäisistä lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Korreloiko varhainen lukemaan oppiminen myöhempään menestykseen? Olisi mielenkiintoista tietää.
En tiedä, onko asiaa tutkittu. En kuitenkaan usko, että kovin vahvaa korrelaatiota olisi.
Muistan, että nettihesarissa oli joskus vuosia sitten juttua varhain lukemaan oppimisesta. Itse artikkelin sisältöä en muista kunnolla, mutta kommenteissa oli kymmeniä vastauksia henkilöiltä, jotka kertoivat oppineensa lukemaan 3-, 4- tai 5-vuotiaina. Noiden kommenttien perusteella varhain lukemaan oppineiden kirjoitustaito aikuisena vaihtelee laidasta laitaan: Osa kommentoineista kirjoitti tosi hyvää ja sujuvaa tekstiä, jossa oikeinkirjoitus oli kohdillaan, mutta joillakin taas eivät menneet edes yhdyssanat oikein, pilkuista puhumattakaan. Jos kommentoijat siis puhuivat totta, niin voisi päätellä, ettei varhain lukemaan oppiminen kerro mitään siitä, kuinka hyvin osaa kirjoittaa aikuisena.
Minun siskoni oppi lukemaan 7-vuotiaana. Melkein kaikki hänen luokkakaverinsa osasivat jo lukea siinä vaiheessa. Sen jälkeen kun sisko oppi lukemaan, hän luki todella ahkerasti, monta kirjaa viikossa. Pari vuotta sitten sisko sai laudaturin äikän yo-kokeista. Tämän perusteella väittäisin, että enemmän vaikuttaa se, miten paljon lukee kuin se, milloin lukutaito on hankittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ne on niitä lihavia matalastikoulutettuja äitejä.. itsestä ei ikinä tullut mitään niin nyt yritetään keulia edes lapsella.. ja samanlaisia tulee niistä lapsista..
Enpä tiedä. Ehkä näin voi olla, itselläni ei ole paljon kokemusta heistä, mutta ainakin omassa tuttavapiirissä ( Facebookissa) kaikkein eniten lapsistaan kertoo ja kehuu hyvin korkeassa virassa oleva korkeakoulutettu äiti. Hän kehuu, jopa siitä, että lapsi laittaa kerran viikossa perheelle ruokaa. Eikö se ole aika normaalia?
Mutta toisaalta, saahan lapsia kehua :)
Kertoo ja kehuu? Eli mikä siitä kertomisesta tekee kehumista? Joskus tuntuu menevän niinkin, että jos kertoo ihan neutraaliin sävyyn minkä tahansa asian lapsestaan joka ei ole 100% negatiivinen, niin se tulkitaan heti kehumiseksi. Kai ne lapset on aika yleinen puheenaihe heillä joilla sellaisia on ja pienten lasten kohdalla se mitä "virstanpylväitä" ovat viime aikoina saavuttaneet.
Minua kanssa ihmetyttää, että eikö lapsesta voi kertoa mitään positiivista ettei joku loukkaannu. Pitäisikö vain haukkua lastaan ja kertoa missä on surkea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän Helka-Matilda osaa jo sanoa 'säätiedoitus'. Minkä minä sille voin kun muut ovat niin kateellisia kun heidän pershedelmänsä ei vielä sellaiseen pysty?
Osaa sanoa sanan säätiedotus siis väärin!🤣 Ok boomer!!
Onnea! Sinäkin ymmärsit vitsin. Väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän on pakko kommentoida, että oma lapsi oppi lukemaan ensimmäisen luokan syyslomaan mennessä ja sai nopeasti kiinni jo aikaisemmin lukemaan oppineet. Koulussa ehtii vielä mainiosti oppia lukemaan ja laskemaan 🙄
Ehtiihän sitä. Se nelivuotiaana lukemaan oppinut on kouluikään mennessä kuitenkin lukenut muutaman kirjan enemmän. Eli on siinä eroa, onko sitten hyväksi vai pahaksi, ei voi tietää. Se joka ei lue, tekee jotain muuta.
Lapselle luettiin paljon, opettajat kommentoivat, että sen huomaa laajasta sanavarastosta.Yläkoulun äidinkielestä on 10, lukee äidinkielen lukutunneilla 400 sivuisia kirjoja. Lueten ymmärtämisen testeissä tulokset yli oman ikätason.
Lasta ei kirjaimet kiinnostaneet alle kouluikäisenä, enkä niitä hänelle tuputtanut. Luimme kuitenkin paljon kirjoja lapselle ja juttelimme luetusta sisällöstä. Ajattelin, että lapsen oma kiinnostus ja innostus herää viimeistään koulussa ja niin kävikin. Hyvin ehtii sielläkin oppia.
Vierailija kirjoitti:
On. Lisäksi mammat ylpeilee sillä, että mukulansa on "fluentteja" englannissa, kun mukulat katsoo Youtube-videoita englanniksi ja niillä on jonkin näköinen passiivinen kielitaito (joka ei ole "fluenttia" nähnytkään.)
Minä olin kyllä omasta lapsesta ylpeä, kun hän alkoi lukea kirjoja englanniksi neljännen luokan jälkeisenä kesänä. Koulussa enkku alkoi vasta viidennellä, mutta hän kävi ennen koulua pari vuotta englanninkielistä eskaria. Sai sieltä sen verran pohjaa, että loput oppi tietokoneelta ja sitten alkoi lukea kirjoja.
Olen itse kuvitellut osaavani englantia kohtuuhyvin, mutta samalla tavalla en ole englanninkielisiä kirjoja lukenut kuin lapseni ja hän meni minusta jo todella nuorena kielitaidossa ohi.
Ei tämä mitenkään omaa ansiotani ole, mutta vilpittömästi iloinen olen tästä ja kerron niillekin, joita ei kiinnosta. Ja oli jotenkin jännää miten tämä tapahtui niin etten edes huomannut.
Vierailija kirjoitti:
Korreloiko varhainen lukemaan oppiminen myöhempään menestykseen? Olisi mielenkiintoista tietää.
Ei korreloi. t. Opettaja
Pelastit monen päivän tällä! Olisko mitään vielä kurjempaa tarinaa? Joku joka johtais ihan vaikka päihteiden ja väkivaltakierteen kautta kuolemaan?