Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
5-vuotias ei uskalla olla yksin edes toisessa huoneessa
10.02.2020 |
Olen todennäköisesti vähintään lievästi erityisherkän lapsen äiti, ja tunnistan erityisherkän piirteitä myös itsessäni.
Lapsi tuntuu välillä ihan äärimmäisen raskaalta, sillä hän ei uskalla olla yksin missään. On siis 5-vuotias, ja joudun mennä mukaan kaikkialle lastensynttäreistä muihinkin juttuihin, mihin muut lapset menevät yksin. Edes kotona eri huoneessa oleilu ei onnistu, kun lapsi alkaa itkeä ja valittaa yksinäisyyttä. Nukkuu myös samassa huoneessa (omassa sängyssään ihan kiinni omassa sängyssäni), sillä omassa huoneessa tai "kaukana" minun sängystä hän alkaa oireilla ihan fyysisesti (yökastelu, itkuisuus) ja yöt voivat olla levottomia. Tämä nukkumisjärjestely ei ole mikään ongelma - yöt toimivat, mikäli hän saa nukkua viereisessä sängyssä, mutta muutoin tämä jatkuva minun läsnäolon vaatiminen on raskasta.
Lapsi on ollut päiväkodissa jo 1,5 vuotiaasta asti ja siellä ei ongelmaa ole, mutta oireilee kyllä selvästi, jos päivä on ollut pidempi. Alle 3-vuotiaana oireili, jos päivä venyi yli 6,5 tuntia (ei onneksi usein ollut tätä pidempiä päiviä), ja sitä vanhempana noin 7,5 tuntia on ollut ihan ok, mutta loppuviikosta voi olla jo raskasta, jos päivät ovat olleet tuon pituisia tai pidempiä koko viikon. Toki päiväkodin alkutaipaileilla oli ekan vuoden aina itkua ensimmäisen tunnin ajan kotiintulon jälkeen, ja koko illan, jos päivä oli yli 6-6,5 tuntia. Päiväkodin henkilökunnan mukaan erittäin hyvin käyttäytyvä lapsi, jolla ei ikinä mitään ongelmaa, ja kotona kaikki aina sitten purkautuu. Hän on siis hyvin erilainen päiväkodissa kuin kotona, vaikka on kyllä muutoin ihana lapsi myös kotona.
Tuntuu kuitenkin, että olen ihan loppu tähän, että minun pitäisi jatkuvasti olla lapsen kanssa eikä mitään pysty tekemään yksin. Leikkii hienosti yksinkin, mutta minun on oltava samassa huoneessa koko ajan. Voin viedä roskat yksin, jos sovitaan siitä etukäteen, koska tietää, että se on tosi nopea juttu. Kaupassa en voi käydä edes yhtä maitopurkkia hakemassa, niin että hän istuisi autossa, koska menee paniikkiin ja itkee hysteerisesti. Lähinnä vertaistukea kaipaan vanhemmilta, joilla samankaltainen lapsi ollut. Koska tämä vaihe menee ohi? Onko helpotusta luvassa?
Huomiona, että olen yh, ja lapsen isä näkee lasta vain muutaman kerran vuodessa, koska asuu todella kaukana. Tästä syystä minun täytyy olla usein myös paikalla, jotta lasta ei ala pelottaa, vaikka isänsä kanssa jutteleekin skypellä lähes päivittäin. Isässä ei vikaa, turvallinen on, mutta lapsi ikään kuin pelkää olla ilman minua. Olen pyrkinyt olemaan aina turvallinen, enkä koskaan ole jättänyt edes hoitoon häntä niin, että en olisi hyvästellyt - kyse ei siis ole siitä, että lapsi ei voisi luottaa siihen, että en jätä häntä.
Kommentit (69)
Meidän lapsi on tuollainen, mutta meni hoitoon vasta 3v iässä, joten ei tuo pienenä hoitoonmenokaan ainakaan yksin selitä asiaa.
Meillä arkea on helpottanut kaksosveli, joka tulee ujompaa lasta. Ainokaisena ei varmasti vielä nytkään 8-vuotiaana lähtisi kaverisynttäreille tai harrastuksiin, mutta veljensä kanssa menee.
Meillä oli muutama vuosi sitten kauhea ötökkäkammo, yhdessä vaiheessa pelkäsi tulipaloa ja suostui nukkumaan vain meidän vanhempien kanssa samassa huoneessa jne. Lapsen ehdoilla, pikku hiljaa eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt jaksanut lukea kaikkia viestejä mutta ei varmasti ole ainoa 5-vuotias joka ei jää yksin synttäreille. Juuri olimme lapsen kaverin 6-vuotissynttäreillä, jossa oli ainakin 2 äitiä, koska lapset eivät uskaltaneet jäädä yksin. Meilläkin esikoinen oli todella arka mutta kyllä vain hänkin on nyt reipas koululainen.
Ymmärrän tuon oman ajan tarpeen, minustakin on todella rasittavaa kun joku tarvitsee minua koko ajan mutta näin iltaisin sitten otan hetken oman ajan, jolloin en tee yhtään mitään. Kai sinunkin lapsesi ap sentään nukahtaa illalla enne sinua?
Ap, tutustu muksuoppiin. Se on sellainen menetelmä, jonka avulla lapsi voi pikkuhiljaa opetella eri taitoja. Netissä on paljon tietoa, josta osa on kyllä maksullista, mutta ilmaiseksi pääsee kyllä alkuun ja kirjastosta voi sitten hakea kirjoja, jotta pääsee syventymään asiaan. Meillä on auttanut herkän lapsen kanssa, ihan aloitettiin sellaisilla konkreettisilla pikkujutuilla ja siitä sitten vähitellen vähän isompia asioita harjoiteltiin. Ja olet varmaan lukenut Elaine N. Aronin "Erityisherkkä lapsi" -teoksen, ettet ole jäänyt pelkän suomalaisten nettisivustojen varaan aiheesta? Vaikka Aronin kirjassa on paljon sellaista amerikkalaista populaarihuttua, niin se asian ydin on kuitenkin siellä ihan pätevää (vaikka suomalaisessa terveydenhuollossa sitä ei katsotakaan minkään arvoiseksi) ja auttaa kyllä lapsen kanssa toimimisessa. Sitten suosittelisin vielä lasten kokemaa stressiä käsittelevää kirjaa "Rauhoita ja rohkaise, apua lapsen stressitilanteisiin", minkä ovat kirjoittaneet Anna Tommola ja Sanna Häkkilä. Ja tsemppiä, tuo on toki vain vaihe, joka kyllä menee aikanaan ohi, mutta varmaan lapsi tarvitsee sellaista lempeää rohkaisua sun taholta (vaikkapa juuri muksuopin keinoin), jottei lapsi jää jumiin siihen ahdistukseen tai ota tavaksi kanavoida kaikkia tunteitaan ahdistuksen kautta.
Meillä sama juttu 7-vuotiaan lapsen kanssa. Hänellä on kaksi nuorempaa sisarusta, jotka touhuavat itsekseen ja kävisivät vaikka kaupassa ilman äitiä jos päästäisin, mutta vanhin lapsemme on vain luonteeltaan todella arka. Liikkuu kyllä reippaasti kavereiden kanssa ulkona ja jää harrastuksiin ja synttäreille missä on muita ihmisiä, mutta yksinään ei suostu eikä uskalla olla yhtään. Otin jopa koulupsykologiin yhteyttä, mutta eivät olleet huolissaan.
Äitiysloma kestää sen n. 9 kk lapsen syntymän jälkeen. Mitä ap:n yksinhuoltajana ja ilman tukiverkkoja pitäisi tämän jälkeen tehdä? Jäädä kotiin kodinhoidontuella vai? Eikös se ole vain jotain 400 e/kk? Eihän sillä kukaan elä. Kyllä se vain on niin, että monilla ei ole varaa olla kotona siihen asti kun lapset ovat teidän syyllistäjien mielestä ”tarpeeksi isoja” hoitoon. Monissa maissa lapset menevät päivähoitoon jo 2-3 kk:n iässä eivätkä traumatisoidu siitä mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on jo hyvä askel, että uskaltaa olla yksin kotona sen hetken, kun viet roskat. Ei kaikki 5 vuotiaat uskalla.
Kuten joku taisi jo kirjoittaa, kannattaa jutella lapsen kanssa niistä peloista, mitä hänellä on, ja antaa lapselle lupa pelätä. Jos tuntuu, ettei omat konstit riitä, voit kysyä neuvolasta mahdollisuutta päästä lapsipsykologin kanssa juttelemaan. Häneltä voisit saada hyviä työkaluja tilanteen edistämiseksi.
Kaupan parkkipaikalla oleva auto ei todellakaan ole niitä ensimmäisiä paikkoja, joissa arkaa lasta opetetaan olemaan yksin, jo ihan siksikin, ettei lapsi itse tunne paikkaa turvalliseksi. Se paikka, jonka hän näkee auton ikkunoista ei ole turvallisella tavalla tuttu, ja lisäksi siinä auton ympärillä liikkuu täysin vieraita ihmisiä. Toiseksi, parkissa olevia autoja syttyy aina silloin tällöin ihan itsestään palamaan. Olen kerran nähnytsellaisen tilanteen. Onneksi ketään ei ollut siinä eikä viereisissäkään autoissa sisällä. Parkkipaikalla, lapsen silmien edessä voi myös tapahtua asioita, jotka lapsi kokee pelottavana, vaikka vaara ei lapseen itseensä kohdistuisikaan. Tilanne voi olla ohi siinä kohtaa, kun sinä palaat autolle, etkä voi tietää, mikä lastasi pelottaa, koska et ollut näkemässä tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan meidän tilanteelta 5 v sitten! Itselläni alkoi kärsivällisyys välillä loppua. Jos sinulla ei ole ketään aikuista, jonka kanssa lapsi viihtyisi, niin eniten olen huolissani sinun jaksamisestasi. Omalla lapsellani sentään on isäkin. Toivottavasti teillä on esim. läheiset isovanhemmat. Tai jos teille pyytäisi jonkun lapsen vanhempineen leikkitreffeille niin, että lapset ehkä jossain vaiheessa uskaltaisivat jäädä välillä yhdessä kumman tahansa kotiin?
Teilläkin on ero takana, niin kuin meilläkin. Olen itse ajatellut, että tuollainen takertuvuus saattaa johtua jo alun perin herkän lapsen hylätyksi tulemisen tunteesta. Oma lapsen kanssa puhuttiin paljon noista peloista. Minulle jäi kuva, että hän oikeeasti pelkää, että matkalla postilaatikolle äitivoi kadota tai kuolla. Kaksi ensimmistä kouluvuotta olivat hankaia, kun itse piti käydä töissä, ja lapsi ei olisi uskaltanut odottaa kotona ja kävellä yksin kouluun.
Kymmenvuotiaana on edelleen herkkä ja saattaa pelätä välillä outojakin asioita, mutta ikä tekee ihmeitä, pärjää jo kotona tuntikausia yksinkin jos tarvitsee. Harrastuksiin meneminen on alkanut sujua vähitellen. Lapseni on joissain asioissa kehittynyt ikäisiään nopeammin, joissakin asioissa hitaammin. Suhtaudun niin, että itsenäistymisessä kehitys nyt vain laahaa pari vuotta jäljessä.
Tuollaisen lapsen kanssa joutuu tasapainoilemaan paapamisen ja pakkoreipastamisen ääripäitten välillä. Pikkuisen pitää ehkä jopa pakottaa voittamaan pelkoja, ihan käytännön syistäkin, mutta hyvin hyvin varovasti. Lapselle itselleen kysymys on itsetuntoa kohottavista tai tuhoavista onnistumisen ja epäonnistumisen kokemuksista.
Kyllä se siitä helpottaa.
Hyvä pointti, en ole aiemmin miettinyt tuota hylätyksi tulemisen pelkoa siltä kantilta, koska lapsi oli vielä vauva, hieman alle 1v kun erottiin ja isä muutti silloin omille kotikonnuilleen kauas, ja yhtäkkiä tilanne muuttui niin, että jokapäiväisestä näkemisestä se meni muutamaan kertaan vuodessa. Toki videopuhelut ovat olleet lähes päivittäin käytössä, mutta silti. Isä oli vielä vauvan kanssa kotona paljon ekana puolena vuotena, koska oli lomautettu töistä. Vaikka toisaalta tässä saatan nyt myös vähän ylianalysoida tilannetta. Mutta ei kovin kaukaa haettua kuitenkaan, koska oli hyvin kiintynyt myös isäänsä vauvana.
Ja tuo takertuvuus saattaa tässä keskustelussa näyttää pahemmalta kuin se on, koska mielikuvituksen viedessä hän uskaltaa leikkiä yksin toisessa huoneessa, mut jos ei ole uppoutunut, niin hakeutuu muhun kiinni koko ajan tai vähintään samaan huoneeseen. Mutta tosiaan uusiin tilanteisiin ei koskaan mene ilman mua. Uskaltaa jäädä esim äitini kanssa kahdestaan, koska näkee äitiäni kuitenkin melko usein (ehkä kerran kuussa keskimäärin, joskus enemmän, joskus vähemmän). Ja uskaltaa jäädä paikkoihin, joissa ollaan oltu yhdessä monta kertaa. Näitä paikkoja ei vain ole monia. Mutta vaikka päiväkotikaverit on tuttuja ja heidän vanhempiaankin näkee päivittäin päiväkodilla, niin silti heidän luo ei missään nimessä uskalla mennä ilman minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävällinen vinkki: jätä se erityisherkkyydestä höpöttely vähemmälle. Sinulla on tietynlainen lapsi, jolla on tietynlainen vaihe menossa. Anna ajan kulua ja anna lapsellesi se, mitä hän tarvitsee tällä hetkellä, eli turvaa ja läsnäoloa. Lapset ovat erilaisia.
Tuo erityisherkkyys, jonka tuot esiin monessa viestissäsi, tuppaa olemaan sellainen itseään toteuttava profetia. Ja kyllä, todellakin tiedän mitä erityisherkkyydellä tarkoitetaan. Tiedän myös paljon äitejä, jotka sillä selittelevät yhtä ja toista ja tekevät lapsistaan vähintäänkin omituisia. Muistutan, että erityisherkkyys ei ole virallinen diagnoosi, vaan 'tee-se-itse'-erityispiirre. Se että nostat sen toistuvasti esiin viesteissäsi, antaa ymmärtää ettet ehkä pysty ihan rationaalisesti pohtimaan tilannettanne.
Muutamia hyviä neuvoja olet täällä saanut! Lue ne ajatuksella .
Lapsi on ollut ihan syntymästä asti tälläinen, ei siis ole mikään yhtäkkinen vaihe. Ja jos tiedät mitä erityisherkkyys voi tarkoitta, niin tietänet myös, että se EI tosissaan ole edes diagnoosi tai muu vastaava, vaan joukko persoonallisuuspiirteitä, jotka ilmenevät hieman eri tavoin ja eri "voimakkuuksilla" eri ihmisissä.
Tämä tulee lapsessani esiin esimerkiksi niin, että hän pohtii asioita erittäin syvällisesti, on huolestunut luonnostaan asioista ja kyselee syvällisiä kysymyksiä vaikkapa kuolemasta, eläytyy toisten tunnetiloihin voimakkaasti, pelkää esim. kovia ääniä (ihan vauvasta asti "voimakkaat" ärsykkeet ovat saaneet itkuun) ei siis vain yhtäkkiä, vaan myös kovaa puheensorinaa yms., vähän huonosti olevat vaatteet ja pesuohjelaput ovat maailmanloppu jne. Hän on myös hitaasti lämpenevä, eli monet asiat ovat ok, mikäli saa aikaa sulatella. Nämä on hyvin tyypillisiä piirteitä erityisherkillä persoonallisuuksilla.Tästä huomiostani en ole puhunut ääneen kenellekään "oikeassa" elämässä, vaan pidän sitä vaan "ohjenuorana" siten, että osaan paremmin huomioida lapsen tarpeet ja ymmärtää hänen tapojaan kokea maailma. Samalla tavalla kuin kuka tahansa vanhempi, joka on kiinnittänyt huomiota lapsensa persoonallisuuteen.
Tämäpä hyvä kuulla. Erityisherkkyys tuli vain sen verran monta kertaa mainittua, että pelkäsin sinun katsovan asioita turhan erityiset lasit päässä. Tunnen tosiaan muutamia erityisherkäksi itseään tai lapsiaan kutsuvia, joille se piirre tuntuu olevan syy vältellä keinoja, joilla uusia käyttäytymismalleja voisi opetella. Mutta tämä tästä. Hyviä neuvoja on tullut parilla sivulla lisääkin, esim.tuo muksuoppi.
Vierailija kirjoitti:
En nyt jaksanut lukea kaikkia viestejä mutta ei varmasti ole ainoa 5-vuotias joka ei jää yksin synttäreille. Juuri olimme lapsen kaverin 6-vuotissynttäreillä, jossa oli ainakin 2 äitiä, koska lapset eivät uskaltaneet jäädä yksin. Meilläkin esikoinen oli todella arka mutta kyllä vain hänkin on nyt reipas koululainen.
Ymmärrän tuon oman ajan tarpeen, minustakin on todella rasittavaa kun joku tarvitsee minua koko ajan mutta näin iltaisin sitten otan hetken oman ajan, jolloin en tee yhtään mitään. Kai sinunkin lapsesi ap sentään nukahtaa illalla enne sinua?
Onpa kiva kuulla, että on muitakin lapsia, jotka haluaa äidin tai isän mukaan synttäreille. Oma kokemus on tähän asti ollut se, että 3-vuotiaatkin reippaasti ovat juhlimassa synttäreillä yksin ja minun 5v haluaa äitin mukaan, ja siksi asia kovasti mietityttänyt. Aina tullut siellä juhlissa olo, että on vähän tiellä, ja ajattelevat, että minä olen se, joka ei uskalla jättää lasta sinne. Lapsi kuitenkin todella reipas ja normaali kun sitten olen paikalla. Jos olen yrittänyt hetkeksi lähteä, niin lapsi menee paniikkiin, enkä sitten ole lähtenyt.
Ja tuolla aiemmin kirjoitinkin, että päiväkodissa päikkäripakko (vaikka sanovat aina ettei ole pakko nukkua, mutta käytännössä on), joten arkisin ei nukahda hyvään aikaan. Esimerkiksi juuri äsken lapsi vasta nukahti ja kello jo näin paljon. Joskus nukahdan itse ennen lasta. Viikonloppuisin ja lomalla on illalla omaa aikaa, kun lapsi nukahtaa noin puoli 9 aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, tutustu muksuoppiin. Se on sellainen menetelmä, jonka avulla lapsi voi pikkuhiljaa opetella eri taitoja. Netissä on paljon tietoa, josta osa on kyllä maksullista, mutta ilmaiseksi pääsee kyllä alkuun ja kirjastosta voi sitten hakea kirjoja, jotta pääsee syventymään asiaan. Meillä on auttanut herkän lapsen kanssa, ihan aloitettiin sellaisilla konkreettisilla pikkujutuilla ja siitä sitten vähitellen vähän isompia asioita harjoiteltiin. Ja olet varmaan lukenut Elaine N. Aronin "Erityisherkkä lapsi" -teoksen, ettet ole jäänyt pelkän suomalaisten nettisivustojen varaan aiheesta? Vaikka Aronin kirjassa on paljon sellaista amerikkalaista populaarihuttua, niin se asian ydin on kuitenkin siellä ihan pätevää (vaikka suomalaisessa terveydenhuollossa sitä ei katsotakaan minkään arvoiseksi) ja auttaa kyllä lapsen kanssa toimimisessa. Sitten suosittelisin vielä lasten kokemaa stressiä käsittelevää kirjaa "Rauhoita ja rohkaise, apua lapsen stressitilanteisiin", minkä ovat kirjoittaneet Anna Tommola ja Sanna Häkkilä. Ja tsemppiä, tuo on toki vain vaihe, joka kyllä menee aikanaan ohi, mutta varmaan lapsi tarvitsee sellaista lempeää rohkaisua sun taholta (vaikkapa juuri muksuopin keinoin), jottei lapsi jää jumiin siihen ahdistukseen tai ota tavaksi kanavoida kaikkia tunteitaan ahdistuksen kautta.
Kiitos, täytyy perehtyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävällinen vinkki: jätä se erityisherkkyydestä höpöttely vähemmälle. Sinulla on tietynlainen lapsi, jolla on tietynlainen vaihe menossa. Anna ajan kulua ja anna lapsellesi se, mitä hän tarvitsee tällä hetkellä, eli turvaa ja läsnäoloa. Lapset ovat erilaisia.
Tuo erityisherkkyys, jonka tuot esiin monessa viestissäsi, tuppaa olemaan sellainen itseään toteuttava profetia. Ja kyllä, todellakin tiedän mitä erityisherkkyydellä tarkoitetaan. Tiedän myös paljon äitejä, jotka sillä selittelevät yhtä ja toista ja tekevät lapsistaan vähintäänkin omituisia. Muistutan, että erityisherkkyys ei ole virallinen diagnoosi, vaan 'tee-se-itse'-erityispiirre. Se että nostat sen toistuvasti esiin viesteissäsi, antaa ymmärtää ettet ehkä pysty ihan rationaalisesti pohtimaan tilannettanne.
Muutamia hyviä neuvoja olet täällä saanut! Lue ne ajatuksella .
Lapsi on ollut ihan syntymästä asti tälläinen, ei siis ole mikään yhtäkkinen vaihe. Ja jos tiedät mitä erityisherkkyys voi tarkoitta, niin tietänet myös, että se EI tosissaan ole edes diagnoosi tai muu vastaava, vaan joukko persoonallisuuspiirteitä, jotka ilmenevät hieman eri tavoin ja eri "voimakkuuksilla" eri ihmisissä.
Tämä tulee lapsessani esiin esimerkiksi niin, että hän pohtii asioita erittäin syvällisesti, on huolestunut luonnostaan asioista ja kyselee syvällisiä kysymyksiä vaikkapa kuolemasta, eläytyy toisten tunnetiloihin voimakkaasti, pelkää esim. kovia ääniä (ihan vauvasta asti "voimakkaat" ärsykkeet ovat saaneet itkuun) ei siis vain yhtäkkiä, vaan myös kovaa puheensorinaa yms., vähän huonosti olevat vaatteet ja pesuohjelaput ovat maailmanloppu jne. Hän on myös hitaasti lämpenevä, eli monet asiat ovat ok, mikäli saa aikaa sulatella. Nämä on hyvin tyypillisiä piirteitä erityisherkillä persoonallisuuksilla.Tästä huomiostani en ole puhunut ääneen kenellekään "oikeassa" elämässä, vaan pidän sitä vaan "ohjenuorana" siten, että osaan paremmin huomioida lapsen tarpeet ja ymmärtää hänen tapojaan kokea maailma. Samalla tavalla kuin kuka tahansa vanhempi, joka on kiinnittänyt huomiota lapsensa persoonallisuuteen.
Hei AP
Meillä samanlainen lapsi, tämän ylläolevan viestin olisin voinut itse kirjoittaa!
Ymmärrän kuormitustasi, sitä on vaikea kuvata ei-erityisherkille ihmisille, jotka ei koe ärsykkeitä ja kuormitusta samoin kuin herkät. Meillä oli 4 v nukkuu edelleen vierussängyssä. Meillä kyllä "uskaltaa" olla hetken toisessa huoneessa, mutta ei silti halua. Viihtyy aina minun lähellä, mikä on kieltämättä aika raskasta, kun oma aikaa ei saa sekuntiakaan kuin lapsen nukahdettua. Kaverisynttäreillä ei ole käyty, mutta meidän muksu on ollut pari kertaa yhden kaverin luona leikkimässä ilman vanhempia, kun kaveri on niin supertärkeä ja rakas. Onko teillä tällaiset yksittäsilapsikyläilyt mahdollisia tai onnistuneet?
Voiko omassa huoneessa oloa harjoitella jonkin tosi mieluisen tekemisen kanssa, esim. jos on uusi lelu tai kirjastosta uusia kirjoja, mitä voi selata, niin jäisi niitä katselemaan huoneeseensa, kun sinä "käväiset" toisessa huoneessa? Tai voitko jättää hänet toiseen huoneeseen katsomaan pikku.kakkosta jos itse lepäät? Tsemppiä!
Itselle on ollut tosi tärkeää löytää juttukaveriksi toisia vanhempia, jotka painii herkkien lasten pulmien kanssa - ne on monesti hyvin erilaisia kuin erilaisen tempperamentin omaavien lasten pulmat.
Meidän läheiset tutut asuvat kauempana eri paikkakunnalla, mutta aina siellä käydessämme lapsi kyllä viihtyy ihan yksinkin kaverinsa kanssa, jonka kanssa ovat tunteneet ns. kehdosta asti. Äitini tulee aina joskus junalla apuihin, mutta yleensä kyse on jostain työhön tms liittyvästä, esim. lapsi kipeä ja tarvitsen lapsenvahtia tärkeälle päivälle. Hänkin käy päivätöissä, niin ei viitsi vaivata ihan jokaisesta asiasta. Joskus toki tulee vklp ja pääsen tekemään omia juttuja.
Yleensä jos lepään pikku kakkosen ajan toisessa huoneessa niin lapsi tulee mun viereen, eikä enää katsokaan pikku kakkosta;D monesti tämä on ihan ok, mutta tänään oli kai sellainen päivä, että tuntui, kuin olisi tullut stoppi vastaan, vaikka siis hyvällä päällä oli ja touhasi omiaan, mutta vaati minua koko ajan olemaan samassa huoneessa. Oikeasti olisin halunnut sulkeutua pimeään ja viileään ja hiljaiseen huoneeseen puoleksi tunniksi. Helpottaa jo tämä kun saa tätä täällä pohtia.
Mähän yleensä pidän lapseni kanssa vietetystä ajasta, mutta välillä tuntuu, että jatkuvat vaatimukset, jotka kohdistuu ainoastaan muhun, on ajoittain liikaa.
Onko sulla siis ihan tuttavapiirissä toisia herkkien lasten vanhempia vai netissäkö säkin avaudut välillä? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksilapsiset perheet ovat kyllä surullisia :( Kaikenlaista oireilua mitä sisarusparvessa kasvavilla ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi on tuollainen, mutta meni hoitoon vasta 3v iässä, joten ei tuo pienenä hoitoonmenokaan ainakaan yksin selitä asiaa.
Meillä arkea on helpottanut kaksosveli, joka tulee ujompaa lasta. Ainokaisena ei varmasti vielä nytkään 8-vuotiaana lähtisi kaverisynttäreille tai harrastuksiin, mutta veljensä kanssa menee.
Meillä oli muutama vuosi sitten kauhea ötökkäkammo, yhdessä vaiheessa pelkäsi tulipaloa ja suostui nukkumaan vain meidän vanhempien kanssa samassa huoneessa jne. Lapsen ehdoilla, pikku hiljaa eteenpäin.
Hah, mun lapsella oli myös joku aika sitten kamala tulipalon pelko. Se mietti asiaa niin monelta kantilta kuukauden aikana ja kyseli monta kertaa päivässä asiasta, ja yritin selittää mahdollisimman tyhjentävästi ja rauhoittelevasti aina, ja sitten se lopulta meni ohi. Tuli kai tulokseen, että asia on nyt loppuunkäsitelty ja tulipalo tuskin tulee. Oli muuten hyvä tapa kerrata lapselle monesti, että miten tulee toimia, jos se sellainen harvinaisuus sitten tulisikin omalle kohdalle.
Ja joo, olen miettinyt, että sisarukset olisivat varmasti vähentäneet tätä "vaatimista", koska itsellä oli sisaruksia, joiden kanssa oli turvallista kokeilla uusia asioita. Nyt kun omalla lapsella ei niitä ole, niin joutuu toimia äidin ja isän roolin lisäksi sisarusten ja joskus kavereidenkin roolissa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En nyt oikein ymmärrä, että miksi alle kouluikäisen LAPSEN tulisi viihtyä yksin...
Mutta asunkin ulkomailla, jossa lapset saa olla lapsia.
En tiedä. missä ulkomailla asut, mutta ainakin Suomessa mm. näistä syistä tulee ensimmäisenä mileen :
-Kun lapsi menee kouluun, aamut alkavat tyypillisesti klo 9, tai jopa 10. Harva vanhempi voi kovin pitkään järjestää omia työaamujaan sen mukaan.
-On ikävää, kun lapsi kovasti haluaa johonkin kerhoon, mutta ei uskallakaan sitten mennä mukaan.
Ei auta, vaikka vanhemmat saa tulla mukaan katsomaan, kun sinne pelikentälle tms. ei kuitenkaan voi mennä. Äitilapsikumpissa käy yleensä vai pienempiä lapsia
-Olisi kiva mennä kaverisynttäreille. Odotettuna iltanaalkaakuitenkin pelottaa ja itkun kanssa lieltäytyy menemästä ja sitten aeuraavana åäivänää itkettää, kun ei päässyt mukaan.
ym, ym, ym
eli tiivistetysti estää lasta monesta mukavadta. Lisäksi vaatii aika paljoa voimia vanhemmilta miettiä, miten saa normaalielämän sujumaan.
Onko AP mahdollista, että lapselle on joku tehnyt jotain pahaa, ja siksi lapsi hakee sinusta tukea ja turvaa? Joku hoidossa, kotona, naapurissa, mummolassa...
En ole AP, mutta voin sanoa, että oli tai ei, niin lapsi voi silti olla arka.
Millaisia muuten teidän muitten leikki-ikäisenä tai koululaisena arat lapsenne ovat olleet vauvoina? Itselläni tuli mieleen, että minun vauvani oli sellainen, että jos oli hereillä, niin piti käytännössä koko ajan kanniskella mukana. Kyllä oli rintarepulle käyttöä kotiaskareissa. Ihmettelin aina äitejä, jotka kahvittelivat rauhassa keskenään ja vauvat vaan kellivät tyytyväisinä siinä vieressä vaunuissa.
Vierailija kirjoitti:
Yksilapsiset perheet ovat kyllä surullisia :( Kaikenlaista oireilua mitä sisarusparvessa kasvavilla ei ole.
Monilapsiset perheet ne vasta surullisia ovatkin. Tehdään lapselle sisaruksia "kavereiksi", niin siinä voi kätevästi sulkea silmät ja korvat kaikelta mitä sisarukset toisilleen sanovat ja tekevät, kuvitella että siellä ne kivasti aina leikkii ja unohtaa samalla että jokainen lapsista tarvitsisi joka päivä vanhemmiltaan huomiota :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävällinen vinkki: jätä se erityisherkkyydestä höpöttely vähemmälle. Sinulla on tietynlainen lapsi, jolla on tietynlainen vaihe menossa. Anna ajan kulua ja anna lapsellesi se, mitä hän tarvitsee tällä hetkellä, eli turvaa ja läsnäoloa. Lapset ovat erilaisia.
Tuo erityisherkkyys, jonka tuot esiin monessa viestissäsi, tuppaa olemaan sellainen itseään toteuttava profetia. Ja kyllä, todellakin tiedän mitä erityisherkkyydellä tarkoitetaan. Tiedän myös paljon äitejä, jotka sillä selittelevät yhtä ja toista ja tekevät lapsistaan vähintäänkin omituisia. Muistutan, että erityisherkkyys ei ole virallinen diagnoosi, vaan 'tee-se-itse'-erityispiirre. Se että nostat sen toistuvasti esiin viesteissäsi, antaa ymmärtää ettet ehkä pysty ihan rationaalisesti pohtimaan tilannettanne.
Muutamia hyviä neuvoja olet täällä saanut! Lue ne ajatuksella .
Lapsi on ollut ihan syntymästä asti tälläinen, ei siis ole mikään yhtäkkinen vaihe. Ja jos tiedät mitä erityisherkkyys voi tarkoitta, niin tietänet myös, että se EI tosissaan ole edes diagnoosi tai muu vastaava, vaan joukko persoonallisuuspiirteitä, jotka ilmenevät hieman eri tavoin ja eri "voimakkuuksilla" eri ihmisissä.
Tämä tulee lapsessani esiin esimerkiksi niin, että hän pohtii asioita erittäin syvällisesti, on huolestunut luonnostaan asioista ja kyselee syvällisiä kysymyksiä vaikkapa kuolemasta, eläytyy toisten tunnetiloihin voimakkaasti, pelkää esim. kovia ääniä (ihan vauvasta asti "voimakkaat" ärsykkeet ovat saaneet itkuun) ei siis vain yhtäkkiä, vaan myös kovaa puheensorinaa yms., vähän huonosti olevat vaatteet ja pesuohjelaput ovat maailmanloppu jne. Hän on myös hitaasti lämpenevä, eli monet asiat ovat ok, mikäli saa aikaa sulatella. Nämä on hyvin tyypillisiä piirteitä erityisherkillä persoonallisuuksilla.Tästä huomiostani en ole puhunut ääneen kenellekään "oikeassa" elämässä, vaan pidän sitä vaan "ohjenuorana" siten, että osaan paremmin huomioida lapsen tarpeet ja ymmärtää hänen tapojaan kokea maailma. Samalla tavalla kuin kuka tahansa vanhempi, joka on kiinnittänyt huomiota lapsensa persoonallisuuteen.
Hei AP
Meillä samanlainen lapsi, tämän ylläolevan viestin olisin voinut itse kirjoittaa!
Ymmärrän kuormitustasi, sitä on vaikea kuvata ei-erityisherkille ihmisille, jotka ei koe ärsykkeitä ja kuormitusta samoin kuin herkät. Meillä oli 4 v nukkuu edelleen vierussängyssä. Meillä kyllä "uskaltaa" olla hetken toisessa huoneessa, mutta ei silti halua. Viihtyy aina minun lähellä, mikä on kieltämättä aika raskasta, kun oma aikaa ei saa sekuntiakaan kuin lapsen nukahdettua. Kaverisynttäreillä ei ole käyty, mutta meidän muksu on ollut pari kertaa yhden kaverin luona leikkimässä ilman vanhempia, kun kaveri on niin supertärkeä ja rakas. Onko teillä tällaiset yksittäsilapsikyläilyt mahdollisia tai onnistuneet?
Voiko omassa huoneessa oloa harjoitella jonkin tosi mieluisen tekemisen kanssa, esim. jos on uusi lelu tai kirjastosta uusia kirjoja, mitä voi selata, niin jäisi niitä katselemaan huoneeseensa, kun sinä "käväiset" toisessa huoneessa? Tai voitko jättää hänet toiseen huoneeseen katsomaan pikku.kakkosta jos itse lepäät? Tsemppiä!
Itselle on ollut tosi tärkeää löytää juttukaveriksi toisia vanhempia, jotka painii herkkien lasten pulmien kanssa - ne on monesti hyvin erilaisia kuin erilaisen tempperamentin omaavien lasten pulmat.
Meidän läheiset tutut asuvat kauempana eri paikkakunnalla, mutta aina siellä käydessämme lapsi kyllä viihtyy ihan yksinkin kaverinsa kanssa, jonka kanssa ovat tunteneet ns. kehdosta asti. Äitini tulee aina joskus junalla apuihin, mutta yleensä kyse on jostain työhön tms liittyvästä, esim. lapsi kipeä ja tarvitsen lapsenvahtia tärkeälle päivälle. Hänkin käy päivätöissä, niin ei viitsi vaivata ihan jokaisesta asiasta. Joskus toki tulee vklp ja pääsen tekemään omia juttuja.
Yleensä jos lepään pikku kakkosen ajan toisessa huoneessa niin lapsi tulee mun viereen, eikä enää katsokaan pikku kakkosta;D monesti tämä on ihan ok, mutta tänään oli kai sellainen päivä, että tuntui, kuin olisi tullut stoppi vastaan, vaikka siis hyvällä päällä oli ja touhasi omiaan, mutta vaati minua koko ajan olemaan samassa huoneessa. Oikeasti olisin halunnut sulkeutua pimeään ja viileään ja hiljaiseen huoneeseen puoleksi tunniksi. Helpottaa jo tämä kun saa tätä täällä pohtia.
Mähän yleensä pidän lapseni kanssa vietetystä ajasta, mutta välillä tuntuu, että jatkuvat vaatimukset, jotka kohdistuu ainoastaan muhun, on ajoittain liikaa.Onko sulla siis ihan tuttavapiirissä toisia herkkien lasten vanhempia vai netissäkö säkin avaudut välillä? :D
Lähinnä netissä avaudun minäkin, tosi muutama tuttu (ei mikään kovin läheinen) herkän lapsen vanhempi löytynyt, jolle avaudun aina kun suinkin nähdään! :) Kohta varmaan alkavat karttaa mua kun en muusta puhukaan! ;)
Noista peloista vielä: meillä on pelätty tulipaloja, käärmeitä, kuolemaa ja ihan aikuisen silmissä hassujakin pelkoja, jotka kuitenkin olleet lapselle ihan todellisia huolenaiheita. Sekin on aika raskasta kun joka päivä saa rauhoitella eri asiaa pakonomaisesti pelkäävää lasta.
Lähipiirissä on tuollainen. Ei voi sekunttiakasn olla pois näkyvistä kun lapsi alkaa huutaa kuin palosireeni äitiä ja itkemään. Ei kai tuo nyt ihan normaalia ole jollei sekunttiakaan voi olla yksin. Roikkuuko äidin tississä vielä 18-vuotianaakin?
Alue: Aihe vapaa
Hei AP
Meillä samanlainen lapsi, tämän ylläolevan viestin olisin voinut itse kirjoittaa!
Ymmärrän kuormitustasi, sitä on vaikea kuvata ei-erityisherkille ihmisille, jotka ei koe ärsykkeitä ja kuormitusta samoin kuin herkät. Meillä oli 4 v nukkuu edelleen vierussängyssä. Meillä kyllä "uskaltaa" olla hetken toisessa huoneessa, mutta ei silti halua. Viihtyy aina minun lähellä, mikä on kieltämättä aika raskasta, kun oma aikaa ei saa sekuntiakaan kuin lapsen nukahdettua. Kaverisynttäreillä ei ole käyty, mutta meidän muksu on ollut pari kertaa yhden kaverin luona leikkimässä ilman vanhempia, kun kaveri on niin supertärkeä ja rakas. Onko teillä tällaiset yksittäsilapsikyläilyt mahdollisia tai onnistuneet?
Voiko omassa huoneessa oloa harjoitella jonkin tosi mieluisen tekemisen kanssa, esim. jos on uusi lelu tai kirjastosta uusia kirjoja, mitä voi selata, niin jäisi niitä katselemaan huoneeseensa, kun sinä "käväiset" toisessa huoneessa? Tai voitko jättää hänet toiseen huoneeseen katsomaan pikku.kakkosta jos itse lepäät? Tsemppiä!
Itselle on ollut tosi tärkeää löytää juttukaveriksi toisia vanhempia, jotka painii herkkien lasten pulmien kanssa - ne on monesti hyvin erilaisia kuin erilaisen tempperamentin omaavien lasten pulmat.