Lue keskustelun säännöt.
5-vuotias ei uskalla olla yksin edes toisessa huoneessa
10.02.2020 |
Olen todennäköisesti vähintään lievästi erityisherkän lapsen äiti, ja tunnistan erityisherkän piirteitä myös itsessäni.
Lapsi tuntuu välillä ihan äärimmäisen raskaalta, sillä hän ei uskalla olla yksin missään. On siis 5-vuotias, ja joudun mennä mukaan kaikkialle lastensynttäreistä muihinkin juttuihin, mihin muut lapset menevät yksin. Edes kotona eri huoneessa oleilu ei onnistu, kun lapsi alkaa itkeä ja valittaa yksinäisyyttä. Nukkuu myös samassa huoneessa (omassa sängyssään ihan kiinni omassa sängyssäni), sillä omassa huoneessa tai "kaukana" minun sängystä hän alkaa oireilla ihan fyysisesti (yökastelu, itkuisuus) ja yöt voivat olla levottomia. Tämä nukkumisjärjestely ei ole mikään ongelma - yöt toimivat, mikäli hän saa nukkua viereisessä sängyssä, mutta muutoin tämä jatkuva minun läsnäolon vaatiminen on raskasta.
Lapsi on ollut päiväkodissa jo 1,5 vuotiaasta asti ja siellä ei ongelmaa ole, mutta oireilee kyllä selvästi, jos päivä on ollut pidempi. Alle 3-vuotiaana oireili, jos päivä venyi yli 6,5 tuntia (ei onneksi usein ollut tätä pidempiä päiviä), ja sitä vanhempana noin 7,5 tuntia on ollut ihan ok, mutta loppuviikosta voi olla jo raskasta, jos päivät ovat olleet tuon pituisia tai pidempiä koko viikon. Toki päiväkodin alkutaipaileilla oli ekan vuoden aina itkua ensimmäisen tunnin ajan kotiintulon jälkeen, ja koko illan, jos päivä oli yli 6-6,5 tuntia. Päiväkodin henkilökunnan mukaan erittäin hyvin käyttäytyvä lapsi, jolla ei ikinä mitään ongelmaa, ja kotona kaikki aina sitten purkautuu. Hän on siis hyvin erilainen päiväkodissa kuin kotona, vaikka on kyllä muutoin ihana lapsi myös kotona.
Tuntuu kuitenkin, että olen ihan loppu tähän, että minun pitäisi jatkuvasti olla lapsen kanssa eikä mitään pysty tekemään yksin. Leikkii hienosti yksinkin, mutta minun on oltava samassa huoneessa koko ajan. Voin viedä roskat yksin, jos sovitaan siitä etukäteen, koska tietää, että se on tosi nopea juttu. Kaupassa en voi käydä edes yhtä maitopurkkia hakemassa, niin että hän istuisi autossa, koska menee paniikkiin ja itkee hysteerisesti. Lähinnä vertaistukea kaipaan vanhemmilta, joilla samankaltainen lapsi ollut. Koska tämä vaihe menee ohi? Onko helpotusta luvassa?
Huomiona, että olen yh, ja lapsen isä näkee lasta vain muutaman kerran vuodessa, koska asuu todella kaukana. Tästä syystä minun täytyy olla usein myös paikalla, jotta lasta ei ala pelottaa, vaikka isänsä kanssa jutteleekin skypellä lähes päivittäin. Isässä ei vikaa, turvallinen on, mutta lapsi ikään kuin pelkää olla ilman minua. Olen pyrkinyt olemaan aina turvallinen, enkä koskaan ole jättänyt edes hoitoon häntä niin, että en olisi hyvästellyt - kyse ei siis ole siitä, että lapsi ei voisi luottaa siihen, että en jätä häntä.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Sä olet ruokkinut lasta käyttäytymään noin. Nyt otat tiukan linjan ja teet lapselle selväksi, että nyt tällainen pelleily loppuu. Tai sama jatkuu vielä kun lapsi on 18v. Kunnon siedätystä lapselle, ei se siitä rikki mene.
Idioottimainen mielipide. Lapsi ei ole pieni aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinusta se johtuu, koska päiväkodissa ei ole pelokas. Joku ulkopuolinen näkee ,kun itse et näe/ymmärrä/myönnä, mistä johtuu.
Olette ajautuneet kierteeseen. Lapsi vaatii ja vaatii ja sinä annat ja annat.
Tarjoamalla sitä turvaa 24/7 ruokit lapsessa pelkoa että pelättävää tosiaan on.
Miksi lasta ei voisi ottaa leikkimään siihen olohuoneeseen tai keittiöön, missä nyt milloinkin oletkin. Aika luontevaa olisi myös ottaa lapsi kauppaan mukaan, vaikka nyt sitten ostaisi vain sen yhden maitopurkin.
Päiväkodista sanottu, että tämä on lapselle normaalia, jos kokee kodin turvalliseksi. Kaikki lapset eivät näytä tunteitaan päiväkodissa, ja pitkän päivän päätteeksi purkaa ne kerralla sellaiselle ihmiselle, jonka kokee turvalliseksi. Siitä en ole huolissani. Päiväkodinkin komppaamana siitä pitää olla iloinen, koska voin olla varma, että lapsi kokee minut turvalliseksi.
Huomautan vielä, että nyt kyse erityisherkistä lapsesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on herkkä lapsi ja se pitää hyväksyä.
En todellakaan uskalla jättää lasta yksin autoon, sillä et voi tietää milloin joku sekopää narkomaani rikkoo tuulilasin jonkin cd-soittimen takia...
Jos nukkuminen on ok vieressä / samassa huoneessa, niin anna nukkua, tuskin enää teininä tahtoo kainaloon.
Omaan huoneeseen voi opettaa, vaikka palkintotaulu, anna valita huoneeseensa mieleistä tavaraa, petivaatteet, yövalo...
Lapsi kaipaa seuraa ja pitkän hoitopäivän jälkeen on ikävä vanhempia.
Tuon ikäinen ymmärtää puhetta ja voit pyytää että leikkii huoneessaan välillä, pistä vaikka lasten lauluja tai äänikirja mitä voi kuunnella siellä huoneessaan.
Meillä oli tuollainen vaihe. Se helpotti kun juttelimme siitä, että pelkääminen ja jännittäminen on ihan ok ja normaalia. Älä siis hoe, ettei ole pelättävää. Se ei auta käsittelemään pelkoa, joka kuitenkin on olemassa.
Jätä jokin lempilelu tai karkkia toiseen huoneeseen ja lapsi voi harjoitella sen hakemista. Sitten juttelette siitä, miltä se pelko tuntui ja miten kanssa pärjäsi.
Yritä antaa lapselle työkaluja sen sijaan että kiellät pelon. Mitä itse teet, kun pelottaa? Jutelkaa aiheesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on koira. Se tuuraa minua ja antaa lämpöä ja läheisyyttä.
Autoon en kyllä lasta jätä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi lasta ei voisi ottaa leikkimään siihen olohuoneeseen tai keittiöön, missä nyt milloinkin oletkin. Aika luontevaa olisi myös ottaa lapsi kauppaan mukaan, vaikka nyt sitten ostaisi vain sen yhden maitopurkin.
Ei se itsessään ongelma aina ole. Kyllä hän saa seurata leikkimään keittiöön, kun tiskaan yms. Mutta se on todella raskasta, kun ei voi edes hetkeä leikkiä yksin vaikka olohuoneessa, jos haluan hetken levätä vaikka toisessa huoneessa. Olen myös itse erityisherkkä ja minulla on siten suuri tarve latautua täysin ilman ärsykkeitä, edes vartin verran joskus. Raskasta se on, mutta ei ehkä se suurin ongelma.
Ongelmallisinta on se, että hän ei tosissaan uskalla mennä edes kaverisynttäreille ilman minua, ja olen ainut vanhempi, joka sinne nurkkaan tulee istumaan. Hän on siis todella tarvitseva, tai miten sen muotoilisin. On ollut ihan vauvasta saakka. Se väsyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa neuvoa erityisherkkyyteen, mutta mulla on ihan normaali ja reipas lapsi eikä tulis mieleen jättää häntä yksin autoon 5-vuotiaana.
Mitä se lapsi tekee jos vain iloisesti huikkaat ovelta heipat ja jätät sen sinne synttäreille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on herkkä lapsi ja se pitää hyväksyä.
En todellakaan uskalla jättää lasta yksin autoon, sillä et voi tietää milloin joku sekopää narkomaani rikkoo tuulilasin jonkin cd-soittimen takia...
Jos nukkuminen on ok vieressä / samassa huoneessa, niin anna nukkua, tuskin enää teininä tahtoo kainaloon.
Omaan huoneeseen voi opettaa, vaikka palkintotaulu, anna valita huoneeseensa mieleistä tavaraa, petivaatteet, yövalo...
Lapsi kaipaa seuraa ja pitkän hoitopäivän jälkeen on ikävä vanhempia.
Tuon ikäinen ymmärtää puhetta ja voit pyytää että leikkii huoneessaan välillä, pistä vaikka lasten lauluja tai äänikirja mitä voi kuunnella siellä huoneessaan.
Näitä pikaisia kauppareissuja on ollut hyvin vähän ja ikinä ei kaupungissa, vaan maaseudulla, jossa nyt ei kovin usein mitään tapahdu keskellä kirkasta päivää, ja vielä niin, että kaupan ikkunasta näkee suoraan parkkipaikalle.
Ja nukkumisjärjestelyä en näe ongelmana, se toimii hyvin, ja tiedän, että ei kukaan enää teininä äidin vieressä nuku (muutakuin joskus salaa vähän), mutta se oli vain esimerkki, jolla olen yrittänyt kuvata sitä, millainen lapseni on yleensä ja miten muutoin tämä seuran kaipuu ilmenee.
Ja lapsi on keskivertoa päiväkotilasta vähemmän päiväkodissa ja on paljon myös ihan kotona - keskellä viikkoakin, ja aina viikonloppuisin ja koululomilla. Teemme paljon myös yhdessä asioita päivittäin, esim. käymme pyöräilemässä, ulkoilemassa, luemme kirjoja, käymme kirjastossa, juttelemme, joskus jopa hetken leikin hänen leikissään mukana yms. Hän siis saa seuraa paljon jo ihan pyytämättä.
Joskus hän on huomaamattaan leikkinyt yksin olkkarissa, kun olen tehnyt muita juttuja, ja yleensä joko tulee sitten minun luo leikkimään, kun huomaa ja joskus saattaa itkeä hätääntyneenä, että ei huomannut, että minä en enää ollut seurana. Tämäkään ei vielä ole iso ongelma, vaan nimenomaan se kokonaisuus, että minua vaaditaan koko ajan kaikkeen. En ehkä osaa nyt ilmaista tätä oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lasta ei voisi ottaa leikkimään siihen olohuoneeseen tai keittiöön, missä nyt milloinkin oletkin. Aika luontevaa olisi myös ottaa lapsi kauppaan mukaan, vaikka nyt sitten ostaisi vain sen yhden maitopurkin.
Ei se itsessään ongelma aina ole. Kyllä hän saa seurata leikkimään keittiöön, kun tiskaan yms. Mutta se on todella raskasta, kun ei voi edes hetkeä leikkiä yksin vaikka olohuoneessa, jos haluan hetken levätä vaikka toisessa huoneessa. Olen myös itse erityisherkkä ja minulla on siten suuri tarve latautua täysin ilman ärsykkeitä, edes vartin verran joskus. Raskasta se on, mutta ei ehkä se suurin ongelma.
Ongelmallisinta on se, että hän ei tosissaan uskalla mennä edes kaverisynttäreille ilman minua, ja olen ainut vanhempi, joka sinne nurkkaan tulee istumaan. Hän on siis todella tarvitseva, tai miten sen muotoilisin. On ollut ihan vauvasta saakka. Se väsyttää.
Kaikki lapset eivät ole yhtä sosiaalisia, moni ei edes saa kutsua kaveri synttäreille, koska heillä ei välttämättä ole niitä taitoja toimia muiden lasten kanssa tai lapsi on kiusattu.
Ole iloinen lapsen puolesta, että hänellä on niitä ystäviä.
Jääkö sinulle illalla aikaa olla itsekseen, kun lapsi on mennyt nukkumaan?
Voisitko viedä lapsen vaikka leikkipuistoon iltaisin, ainakin itseäni rentouttaa päästä raittiiseen ilmaan, varsin jos on tehnyt kokopäivän töitä sisällä.
Ota lapsi mukaan ruuan laittoon, tästä tulee yhtein hetki, molemmilla on kivaa ja lapsi oppii uusia ja tärkeitä taitoja. Ei lapsen tarvitse kuumaa kattilaa sekoittaa, hän voi vaikka voidella uunivuokaa tai leipää, opetella pilkkomaan ruokailuveitsellä kurkkua tai muuta...
Värityskirja, palapelit, vesivärit, jotain rauhallista tekemistä niihin hetkiin kun tarvitset itse rauhaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin. Minusta se äitiys on kyl just sitä 24/7 päivystämistä.
Helvetin raskasta mutta sitähän se vaan on.
Vierailija kirjoitti:
Mitä se lapsi tekee jos vain iloisesti huikkaat ovelta heipat ja jätät sen sinne synttäreille?
Lapsi on erityisherkkä, ja vaatii sen, että asioita jutellaan etukäteen, jotta ehtii henkisesti valmistautua tulevaan arjesta poikkeavaan asiaan. Monet asiat ovat ongelmattomia, mutta jos ilman minua pitää mennä uuteen paikkaan/vähemmän tuttuun paikkaan, niin se aiheuttaa hätää ja paniikkia lapsessa ja tilanne menee siihen, että hän itkien roikkuu minussa kiinni eikä hievahdakaan siitä. Sellaisessa tilassa ei mielellään lasta jätä synttäreille, jossa pitäisi olla hauskaa. Olen kokeillut rohkaista häntä yms., mutta lapsi mielummin jää pois, kun menee yksin. Sekään ei ole hyvä vaihtoehto. Jos kyse on tutusta paikasta, esim. minun ystäväni lapsen synttäreitä, niin voi aivan hyvin jäädä ilman minua, ei edes toistamiseen katso päälleni.
Ei toi nyt ole lähelläkään normaalia. Lapsi psykiatrille ja lääkitykseen. Sekopääksi tulet itse tollasesta käytöksestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lasta ei voisi ottaa leikkimään siihen olohuoneeseen tai keittiöön, missä nyt milloinkin oletkin. Aika luontevaa olisi myös ottaa lapsi kauppaan mukaan, vaikka nyt sitten ostaisi vain sen yhden maitopurkin.
Ei se itsessään ongelma aina ole. Kyllä hän saa seurata leikkimään keittiöön, kun tiskaan yms. Mutta se on todella raskasta, kun ei voi edes hetkeä leikkiä yksin vaikka olohuoneessa, jos haluan hetken levätä vaikka toisessa huoneessa. Olen myös itse erityisherkkä ja minulla on siten suuri tarve latautua täysin ilman ärsykkeitä, edes vartin verran joskus. Raskasta se on, mutta ei ehkä se suurin ongelma.
Ongelmallisinta on se, että hän ei tosissaan uskalla mennä edes kaverisynttäreille ilman minua, ja olen ainut vanhempi, joka sinne nurkkaan tulee istumaan. Hän on siis todella tarvitseva, tai miten sen muotoilisin. On ollut ihan vauvasta saakka. Se väsyttää.Kaikki lapset eivät ole yhtä sosiaalisia, moni ei edes saa kutsua kaveri synttäreille, koska heillä ei välttämättä ole niitä taitoja toimia muiden lasten kanssa tai lapsi on kiusattu.
Ole iloinen lapsen puolesta, että hänellä on niitä ystäviä.
Jääkö sinulle illalla aikaa olla itsekseen, kun lapsi on mennyt nukkumaan?
Voisitko viedä lapsen vaikka leikkipuistoon iltaisin, ainakin itseäni rentouttaa päästä raittiiseen ilmaan, varsin jos on tehnyt kokopäivän töitä sisällä.
Ota lapsi mukaan ruuan laittoon, tästä tulee yhtein hetki, molemmilla on kivaa ja lapsi oppii uusia ja tärkeitä taitoja. Ei lapsen tarvitse kuumaa kattilaa sekoittaa, hän voi vaikka voidella uunivuokaa tai leipää, opetella pilkkomaan ruokailuveitsellä kurkkua tai muuta...
Värityskirja, palapelit, vesivärit, jotain rauhallista tekemistä niihin hetkiin kun tarvitset itse rauhaa...
Totta, olenkin iloinen, että lapsella on kavereita.
Ja aikaa ei illalla jää lainkaan arkena, sillä päiväkodissa pakko nukkua päikkärit, vaikka lapsi ei ole niitä enää vuosiin tarvinnut. Illat siis venyy hyvin pitkiksi - joskus jopa niin pitkiksi, että itse nukahdan ennen lasta ja en tiedä edes miten myöhään lapsi on nukahtanut. (Taistelu on käyty päiväkodin kanssa asiassa, mutta ei ole tullut joustoa, ja tämä käytäntö on kaikissa mahdollisissa lähipäiväkodeissa, joten vaihtokaan ei ole ratkaisu).
Mutta viikonloppuna ja lomalla jää aikaa itsellenkin, kun lapsi nukahtaa ennen 9 illalla. Ehkä tuossa on syy siihen, että koen lapsen yksinhuoltajana niin tarvitsevana. Vaikka toki se, ettei uskalla mennä "minnekään" uuteen/uudehkoon paikkaan ilman minua, on aika raskasta, eikä näytä olevan osa muiden saman ikäisten käytöstä.
Niin, se on tuollainen vaihe vaan. Ihan varmasti menee ohi kun lapsi kasvaa. Joku tuossa yllä sanoi hyvin, että äitiys nyt vaan on välillä 24/7 päivystämistä eikä mitään omaa tilaa ja rauhaa saa. Itsekin olen yh ja asperger vielä, ja todellakin olisi joskus oma tila ja rauha tehnyt hyvää, mutta kun lapsi on, ei saa aina mitä haluaa ja tarvii ja on vaan tarvinnut jaksaa ne raskaimmat ja vaativammat iätkin läpi. Nyt läpsi jo 10 v ja alkaa helpottaa, tai itse asiassa kouluiästä asti lapsi alkoi itsenäistyä ja olla vähemmän jatkuvasti vaativa.
Ystävällinen vinkki: jätä se erityisherkkyydestä höpöttely vähemmälle. Sinulla on tietynlainen lapsi, jolla on tietynlainen vaihe menossa. Anna ajan kulua ja anna lapsellesi se, mitä hän tarvitsee tällä hetkellä, eli turvaa ja läsnäoloa. Lapset ovat erilaisia.
Tuo erityisherkkyys, jonka tuot esiin monessa viestissäsi, tuppaa olemaan sellainen itseään toteuttava profetia. Ja kyllä, todellakin tiedän mitä erityisherkkyydellä tarkoitetaan. Tiedän myös paljon äitejä, jotka sillä selittelevät yhtä ja toista ja tekevät lapsistaan vähintäänkin omituisia. Muistutan, että erityisherkkyys ei ole virallinen diagnoosi, vaan 'tee-se-itse'-erityispiirre. Se että nostat sen toistuvasti esiin viesteissäsi, antaa ymmärtää ettet ehkä pysty ihan rationaalisesti pohtimaan tilannettanne.
Muutamia hyviä neuvoja olet täällä saanut! Lue ne ajatuksella .
Sä olet ruokkinut lasta käyttäytymään noin. Nyt otat tiukan linjan ja teet lapselle selväksi, että nyt tällainen pelleily loppuu. Tai sama jatkuu vielä kun lapsi on 18v. Kunnon siedätystä lapselle, ei se siitä rikki mene.