Olen epätoivoinen

Taas? No tiedät varmaan ettei vaihtoehtoja ole. Joko lähdet menemään ja aloitat oman elämän tai sitten jäät siihen parisuhteeseen ja saat syyttää vain itseäsi, että hyväksyt kyseisen kohtelun.

Muuten ihan hyvä provo.

Ei ole provo vaan mun ihan oikeaa elämää. Puran tätä tänne, koska en kehtaa ystäville kertoa, että itken mihen perään, joka ei musta välitä. Joka on sanonut, ettei pysty muuttumaan. En tiedä mikä mussa on rikki, kun annan näin tapahtua. En tiedä selviinkö enää tästä kerrasta.

No jos kyseessä on ihan todellinen tilanne, niin sun pitää lähteä. Niele ylpeys, kerro jollekulle kehen luotat ja tee suunnitelma miten lähdet menemään. Sun on pakko. Muuten sun elämä ei koskaan muutu. Ja tollaset ihmiset eivät muutu kun ovat huomanneet että pääsevät kuin koira sieltä kuuluisasta veräjästä. Myöhemmin tulet kiittämään itseäsi ja huomaat, että kuinka paljon se mies välitti itsestään enemmän kun mistään muusta. Et voi enää jakaa elämääsi sellaisen kanssa.

Jätä miehesi ap, ilmeisesti hän on sitä tyyppiä joka ei vaan pysty uskollisuuteen...Varmasti tuntuu kamalalta mutta selviät siitä kyllä! Ei ole sen arvoista tuhlata elämäänsä tuollaiseen mieheen. Voisitko jutella vaikka ammattiauttajalle tilanteestasi? Tai jollekin luotettavalle läheiselle? Ethän ainakaan ta_pa itseäsi, kukaan ihminen ei ole sen arvoinen!

Rukoilen puolestasi ap sulle voimia <3  Huuda Jumalan puoleen, Hän kuulee ja voi auttaa tilanteessasi!

Vierailija kirjoitti:

No jos kyseessä on ihan todellinen tilanne, niin sun pitää lähteä. Niele ylpeys, kerro jollekulle kehen luotat ja tee suunnitelma miten lähdet menemään. Sun on pakko. Muuten sun elämä ei koskaan muutu. Ja tollaset ihmiset eivät muutu kun ovat huomanneet että pääsevät kuin koira sieltä kuuluisasta veräjästä. Myöhemmin tulet kiittämään itseäsi ja huomaat, että kuinka paljon se mies välitti itsestään enemmän kun mistään muusta. Et voi enää jakaa elämääsi sellaisen kanssa.

Kiitos näistä sanoista. Koen hirveää syyllisyyttä, että rikon perheen. Lapsilta lähtee isä. Mies eronnut aiemmin ja hylännyt lapset siitä liitosta. En myöskään pysty taloudellisesti tarjoamaan lapsille mitään, hätäisesti ruokaa. Siinä yksi syy miksi olen tässä. Ja koen hirveää epäonnistumisen tunnetta. Miksi minä en riitä. Mikä mussa on vikana. Mies on koko mun maailma. Ollaan oltu 20 vuotta yhdessä. Mun elämä on ihan pirstaleina. En vaan pysty toimimaan. Olen täysin lamaantunut, miten oon taas tässä tilanteessa.

Itse ehdottaisin pariterapiaa.

Monet suhtautuvat tällaiseen skeptisesti, mutta toimii jos molemmat ovat avoimin mielin ja valmiina tekemään töitä suhteen eteen.

Muussa tapauksessa ottaisin eron. Ei sinun tarvitse elää onnettomassa suhteessa vaikka lapsia olisikin.

Näin itse ainakin ajattelisin että haluaisin äitini olevan onnellinen. En huonossa suhteessa, vaikka suhde olisikin isäni kanssa.

Voimia!!

Vierailija kirjoitti:

Rukoilen puolestasi ap sulle voimia <3  Huuda Jumalan puoleen, Hän kuulee ja voi auttaa tilanteessasi!

Jep, enkeli taivaan laskeutuu vitsa kädessään kurittamaan häntäheikkiä!

Vierailija kirjoitti:

Itse ehdottaisin pariterapiaa.

Monet suhtautuvat tällaiseen skeptisesti, mutta toimii jos molemmat ovat avoimin mielin ja valmiina tekemään töitä suhteen eteen.

Muussa tapauksessa ottaisin eron. Ei sinun tarvitse elää onnettomassa suhteessa vaikka lapsia olisikin.

Näin itse ainakin ajattelisin että haluaisin äitini olevan onnellinen. En huonossa suhteessa, vaikka suhde olisikin isäni kanssa.

Voimia!!

Mies on sanonut, ettei pysty/halua muuttua. Ollaan kahdesti oltu pariterapiassa. Toisella kertaa se auttoi jonkun aikaa. Toisella kertaa oli ihan turhaa. Mies on käynyt myös yksin terapiassa.

Kyllä olen jo kuolemistakin ajatellut, koska kipu ja häpeä on niin suuri. Mutta en aio tappaa itseäni. Yritän aina muuttaa itseäni sellaiseksi, että mies haluaisi minut. Mutta ikinä minä en riitä. Olen niin surullinen. Olen niin tyhmä. Miksi mä oon tämmöinen. Itken vaan. En pysty menemään töihin, en tekemään kotona mitään. Vein lapsen autolla kouluun ja itkin koko matkan. Mies kyllä pystyy olemaan töissä. Ei ole osoittanut mitään tunteita. Eilen istuttiin autossa puoltoista tuntia. Minä itkin ja ulvoin. Sain paniikkikohtauksen. Melkein oksensin. Ja mies vaan kertoo kuinka se toinen nainen ymmärtää häntä. Ei mitään tunteita.

Vika ei ole sussa, vaan siinä ihan risassa miehessä, joka toistaa pettämiskuviota kerrasta toiseen. Väitätkö rehellisesti, että mies on näille teidän yhteisille lapsille nyt läsnäoleva, huolehtiva isä, joka näyttää lapsilleen hyvää esikuvaa vanhemmuudesta ja siitä miten ollaan parisuhteessa uskollisena toiselle osapuolelle? Annatko itse nyt lapsillesi hyvän mallin siitä miten naista saa kohdella parisuhteessa, kun asetut kynnysmaton rooliin kerrasta toiseen ja luulet toisen muuttuvan kun vaan kylliksi nöyristelet? Sanon ikäviä faktoja, koska olen itse joutunut myöntämään nämä samat asiat itselleni jokusia vuosia sitten. Myös sen, että rahaa ja toimeentuloa ei ollut pennin jeniä kuin miinusmerkkisenä ja paljon. Palaisinko ikinä takaisin kynnysmatoksi? En! Töitä tästä maasta löytyy aivan varmasti ihmiselle, joka osoittaa olevansa tekevä, joustava ja sitoutunut työhönsä. Ja onnistuu ihan siltä iankaikkiselta ylioppilaspohjaltakin ilman sen merkittävämpää jatkokoulutusta. En väitäkään, että edessäsi on helppo tie, mutta se sisältää puolet vähemmän ahdistusta, pelkoa ja nöyristelyä, kuin mistä nyt ”nautit” liitossasi. Ero ei lopeta isyyttä ja mies on täysin itse vastuussa siitä miten hän isyyttään siitä edespäin hoitaa. Joissain tapauksissa saattaa vaikka innostuakin asiasta, mutta sinä et sitä enää hänen puolestaan lapsille tee. Pidät huolen vain siitä millaisen äidin mallin omalla toiminnallasi näytät.

Hirveää. Mies ei kunnioita sinua, vika on hänessä. Älä opeta lapsille, että kaikki paska kuuluu ottaa vastaan. Opeta itsekunnioitusta. Tiedän että on todella vaikea tehdä niin kuin tuossa tilanteessa on oikein (eli jätä se sika), mutta pitemmän päälle se on parempi. Jaksamista.

Apua ja tukea itsellesi saat ilmaiseksi esim. Perheasiainkeskuksessa tai srk:sta (diakonit, perhetyöntekijät).

Mies kuulostaa narsistiselta ja sinä läheisriippuvaiselta. Kehottaisin hakemaan apua itsellesi.

Ap huolehdi itsestäsi. Jokaikinen ero sattuu kovaa. Silti ihmiset ajan kanssa selviää niistä. Oisko sulla joku kaveri joka ymmärtäisi ja jonka kanssa voisit puhua? Älä ota tuota torjuntana. Sä olet varmasti ihan mahtava. Teillä meni jokin vaan myttyyn. Se ei oo sun vika etkä yksin voi sitä parantaa.

Vierailija kirjoitti:

Ap huolehdi itsestäsi. Jokaikinen ero sattuu kovaa. Silti ihmiset ajan kanssa selviää niistä. Oisko sulla joku kaveri joka ymmärtäisi ja jonka kanssa voisit puhua? Älä ota tuota torjuntana. Sä olet varmasti ihan mahtava. Teillä meni jokin vaan myttyyn. Se ei oo sun vika etkä yksin voi sitä parantaa.

Kelle mä voin kertoa, että oon ollut 20 v liitossa, jossa mies on pettänyt useasti? Kelle voin kertoa, että ekan avioliittovuoden aikana mies kävi treffeillä toisen miehen kanssa? Kelle voin kertoa, että odottaessa viimeisilläni ensimmäistä lasta, mies vaati minut mukaan työpaikan pikkujouluihin mutta siellä ei ollut näkevinään minua vaan flirttasi työkaverin kanssa avoimesti ja sitten katosi työkaverin kanssa puoleksi tunniksi? Kelle voin kertoa, että kolmannen lapsen syntyessä mies soitti synnytyssairaalasta ensimmäiseksi naisystävälleen? Ja kaiken tämän + useiden naissuhteiden jälkeen minä olen edelleen tässä. Kelle mä voin tälläistä kertoa? Kelle mä voin kertoa, että olen niin onneton luuseri, että edelleen olen tässä liitossa? Ymmärrän kyllä, että myös minun käytös aiheuttaa lapsille vääristyneen kuvan parisuhteesta. Mut kun mä olen kaiken tämän jo kestänyt, niin miksi miehen uusi suhde saa mut täysin raiteiltaan? Miksi minä viimeiseen asti toivon, että mies haluaisi minut? Että minä riittäisin. Mun on niin paha olla. Nukuin puoli tuntia ja nyt taas itken. Mä oon ihmisenä täysin epäonnistunut luuseri.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Olisiko kannattanut erota jo ihan niistä ensimmäisitä merkeistä, joita on kerran ollut, eikä alkaa lapsia lykkäämään. Sinä voit joko erota, tai sitten kestät, siinä ne sinun vaihtoehdot on. Eroon ei kuole ihan tiedoksi.

Ei susta ap taida olla eroamaan

Sitten vaan annat miehen seikkailla etkä ole huomaavinasi asiaa.

Sun elämä on niin paljon arvokkaampi kuin miten annat nyt itseäsi kohdella..

Säälittävää