Lue keskustelun säännöt.
Mä oon niin yksinäinen ihminen :'(
09.02.2020 |
Mä en tiedä, miksi ei koskaan ole ystäviä, saati kavereita elämässäni.
Mietin, mikä ihme mussa voi olla vikana?!
Tämä yksinäisyys haittaa jo elämän iloani, enkä näe syytä elää, tässä yksinäisyydessäni.
Ikää hieman yli 40v.
Kommentit (17)
Ootko nainen vai mies?
Miten saisinko yhteyden suhun? Onko sulla anonyymia sähköpostiosoitetta tmv?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen aina ollut yksin. Ainoa lapsi, koulussa jossa luokkani ainoa tyttö.pieni suku joka ei ole tiivis.
Työssä tapaan paljon ihmisiä ja siellä olen jollain tapaa erilainen mutta työn ulkopuolella olen aina ollut eri lailla tai tavoin yksin ja ulkopuolinen.
Mä olen kans. Samanikäinen kuin sinä. Aletaanko toistemme ystäviksi 😊
Vierailija kirjoitti:
Mä olen kans. Samanikäinen kuin sinä. Aletaanko toistemme ystäviksi 😊
Aletaan😊
AP tässä.
Olen nainen.
Ja ei minulla ole sähköpostia, joka olisi anonyymi...
Nro 2.lle
Koen aikalailla samoin kuin sinäkin!
Koen olevani huonompi kuin muut, rumempi ja niin edespäin... Omaan huonon itsetunnon. Ja kärsinkin masennuksesta, teinistä asti, ollessani koulukiusattu ja myöhemmin työpaikkakiusattu.
Mietin, että miten minä en vain osaa sopeutua joukkoon?!
Näiden vuoksi, olenkin viimeiset 4 vuotta tehnyt töitä etänä. En kykene enää töihin muualle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaan, että somen myötä yksinäisyys korostuu vieläkin enemmän!
Katsoessa muiden julkaisuja eri sovelluksista, näkee kuinka kuvissa ollaan iloisina muiden ympäröiminä.
Toki se voi olla vain sinne laitettua mielikuvaa antamassa.
Vierailija kirjoitti:
AP tässä.
Olen nainen.
Ja ei minulla ole sähköpostia, joka olisi anonyymi...
Nro 2.lle
Koen aikalailla samoin kuin sinäkin!
Koen olevani huonompi kuin muut, rumempi ja niin edespäin... Omaan huonon itsetunnon. Ja kärsinkin masennuksesta, teinistä asti, ollessani koulukiusattu ja myöhemmin työpaikkakiusattu.
Mietin, että miten minä en vain osaa sopeutua joukkoon?!
Näiden vuoksi, olenkin viimeiset 4 vuotta tehnyt töitä etänä. En kykene enää töihin muualle.
mitä työtä teet etänä? mullekin kelpais
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiltti mies ei tietenkään kiinnosta sinuakaan?
Vierailija kirjoitti:
Kiltti mies ei tietenkään kiinnosta sinuakaan?
Kiltti mieskin etsii sitä missiä tai vastaavaa.
Ei hänelle kelpaa yli 100 kiloinen nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laita lähikaupan ilmoitustaululle wanted posteri
WANTED: Ystävä
Dear or Alive
Myt vaan uutta anonyymia sähköpostia kehiin kaikki yksinäiset! Sorry, en aloita, olen mummoikäinen, enkä ole yksinäinen. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huomaan, että somen myötä yksinäisyys korostuu vieläkin enemmän!
Katsoessa muiden julkaisuja eri sovelluksista, näkee kuinka kuvissa ollaan iloisina muiden ympäröiminä.
Toki se voi olla vain sinne laitettua mielikuvaa antamassa.
Kyllä aika usein näiden iloisten yhteiskuvien takaa paljastuu vähän ikävämpiä asioita. Nämä ystäväporukat eivät ole aina niin sopuisia, meneviä ja yhtä köyttä vetäviä kuin mitä kuvien perusteella voisi päätellä. Siellä on jos jonkinlaisia valtataisteluita, nokkimisjärjestyksiä, selkäänpuukottamista, klikkejä, juoruilua, toisten omituista kyyläämistä ja kontrollointia jne. Aikoinani koin ja seurasin tätä menoa kyllästymiseen saakka, yritin pyrkiä näihin sisäpiireihin vain siksi, koska ystäväporukkaan kuulumaton nainen on epäilyttävä ja viallinen. En ole nytkään totaaliyksinäinen mutta sosiaalisesti ulkokehällä - ja se sopii minulle oikein hyvin. Paljon stressittömämpää tämä on näin.
Eikö olisi mahdollista keksiä kivaa tekemistä yksinään?
Itsekin olen ollut aina sellainen etten ihmisille ole "kelvannut", outolintu. Kouluissa kiusattu, aikuisena vain vieroksuttu. Ja pitkään pilasin elämääni murehtimalla yksinäisyyttäni. Välillä yritin jopa tehdä itsestäni ihan toisen ihmisen että kelpaisin ihmisille, ja onnistuinkin, mutta aika äkkiä siinä totesi että sellainen epäaito ihmissuhde ei ole minkään arvoinen, koska ei se ihminen ole silloin MINUN ystävä eikä välitä minusta, vaan vain esittämäni roolihahmon ystävä. Ja se esittäminenkin on rasittava.
Sitten jossain 40 kriisissä päätin, että ok, hyväksyn sen että olen liian erilainen ihmisten seuraan, ja että se tulee olemaan fakta että tulen jatkossakin olemaan sinkku ja ilman ystäviä. Sitten mietin että kun näin on, mitä voin tehdä että elämäni olisi vähemmän tympeää ja tylsää? Aloin harrastaa kaikenlaista, matkustella, hankin uuden asunnon. Olin jotenkin aina ajatellut että esim. omistusasuntoa en yksin hanki vaan vasta sitten kun on joku mies jonka kanssa hankkia. Lopulta lopetin odottelun ja hankin itse. Käyn elokuvissa yksin, matkoilla yksin, harrastan taidemaalausta ja joogaa, olen ottanut koiran kaverikseni ja sen kanssa olen mukana vanhusten kaverikoiratoiminnassa. Olen nykyään elämääni tyytyväinen vaikkei minulla mitään ystäviä tai miestä ole edelleenkään. En enää edes haluaisi semmoisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaan, että somen myötä yksinäisyys korostuu vieläkin enemmän!
Katsoessa muiden julkaisuja eri sovelluksista, näkee kuinka kuvissa ollaan iloisina muiden ympäröiminä.
Toki se voi olla vain sinne laitettua mielikuvaa antamassa.
Kyllä aika usein näiden iloisten yhteiskuvien takaa paljastuu vähän ikävämpiä asioita. Nämä ystäväporukat eivät ole aina niin sopuisia, meneviä ja yhtä köyttä vetäviä kuin mitä kuvien perusteella voisi päätellä. Siellä on jos jonkinlaisia valtataisteluita, nokkimisjärjestyksiä, selkäänpuukottamista, klikkejä, juoruilua, toisten omituista kyyläämistä ja kontrollointia jne. Aikoinani koin ja seurasin tätä menoa kyllästymiseen saakka, yritin pyrkiä näihin sisäpiireihin vain siksi, koska ystäväporukkaan kuulumaton nainen on epäilyttävä ja viallinen. En ole nytkään totaaliyksinäinen mutta sosiaalisesti ulkokehällä - ja se sopii minulle oikein hyvin. Paljon stressittömämpää tämä on näin.
Näin festareilla kun yksi semitunnettu bloggaaja otti iloisia yhteiskuvia kavereidensa kanssa. Tämän jälkeen seisoskelivat hiljaa omissa ajatuksissaan.
Mulla on sama. Mulla on pari ystävää, mutta toinen on kaukana tai toinen kiireinen omassa elämässään. Tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa kyllä, ja työnikin on sosiaalista, eli päivittäin tapaan ihmisiä, mutta yksinäinen olen silti. Miesseuraa olen aina saanut halutessani helposti, mutta loppujen lopuksi mikään ei ole kestänyt, mikä on vaan lopulta pahentanut yksinäisyyttäni. Nyt olen päättänyt olla ilman mitään mieskuvioita. Ystävää silti kaipaan elämääni. Olen miettinyt, että ehkä voisin aloittaa jonkun vapaaehtoisena toimimisen. Käydä vaikka yksinäisten vanhusten luona juttelemassa.
Niin ja se syy siihen, että en osaa ystävystyä enkä saa kavereita helposti? Olen varmaan raskasta seuraa. Vaadin itseltäni täydellisyyttä ja olen todella itsekriittinen. Olen periaatteessa hyvä kaikessa, mitä teen, mutta löydän aina itsestäni soimattavaa. Jotenkin mä luulen, että se tekee musta rankkaa seuraa pidemmän päälle.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen kans. Samanikäinen kuin sinä. Aletaanko toistemme ystäviksi 😊
Miten luulette voivanne olla toistenne ystäviä jos ette ole tähänkään asti kyenneet olemaan ystäviä muille? Jos olette tähänkin asti vain syyteleet muita yksinäisyydestänne, niin miten kaksi orpopirua muka osaisi olla ystäviä?
Ei ystävyys ala vain päätöksestä olla ystäviä, vaan ystävyys on paljon paljon enemmän ja siihen joutuu/saa tehdä itsekin aika paljon töitä jo itsensä kanssa, että ystävyys tuntuu hyvältä ja luontevalta. Aina se ei tunnu silloinkaan ja ystävyyttä ei voi pakottaa tulemaan. Itkuisella ja itsesäälisellä minä minä -asenteella ei ystävyydestä tule yhtään mitään ja varsinkaan jos samanlaisia minä minä tyyppejä on kaksi.
Sitä paitsi tuskinpa tekään etenette asiassa yhtään tämän pitemmälle vaan jatkatte marinaanne aina vain.
Saan varmasti tästä taas alapeukkuja, mutta ei haittaa.
Mulla on samaa. Itse ajattelen syyn olevan siinä, että minun on vaikeaa olla oma itseni ihmisten kanssa. Pelkään, etten tule hyväksytyksi. Sitten en jaksa pinnalliseksi jääviä suhteita.