Kiusaamisen kauaskantoiset seuraukset -lista

- Kyvytömyys luottaa ihmisiin

- Ajatukset omasta huonommuudesta muiden rinnalla

- Vaikeus olla oma itsensä uusien ihmisten seurassa

- Sulkeutuneisuus, en uskalla sanoa mitä ajattelen vaan pidän omana tietona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- huippuunsa viritetty taito lukea ihmisiä, tilanteita ja nähdä syy-seuraus-suhteet

Aikamoinen pääoma tänä päivänä, tosin kammottavilla tavoilla hankittu.

Tää kyllä pitää paikkansa. Olen itse saanut jonkun kuudennen aistin kiusaajien suhteen. 10 sekunnin sisällä voi aistia antisosiaalisia piirteitä toisissa ihmisissä eli niitä samoja piirteitä mitä kiusaajilla oli aikoinaan.

Vai oliskohan pelkkää vainoharhaisuutta?

Miksi olisi, jos myöhemmin selviää, että intuitio piti paikkansa? Näin on käynyt muutamaan otteeseen.

Ne lapset jotka on joutuneet saman kokoisten ja isompien fyysisesti pahoinpitelemäksi, vuosien ajaksi ovat kokeneet äärettömän vääryyden. Heidän tulisi saada satojen tuhansien eurojen korvaukset. Miksi aikuiset eivät lopettaneet sitä vaikka olisivat voineet. Ja pakko on käydä koulua. Ajatelkaa miten hullua olisi jos opettajat pahoinpitelisivät toisiaan viikottain koulussa ja poliisit eivät puuttuisi asiaan.

Jatkuva ulkopuolisuuden tunne, aina ja joka paikassa. Jopa mukavassa porukassa saattaa iskeä yhtäkkiä "mitä v*ttua minä täällä teen" -fiilis. 

Vierailija kirjoitti:

Jatkuva ulkopuolisuuden tunne, aina ja joka paikassa. Jopa mukavassa porukassa saattaa iskeä yhtäkkiä "mitä v*ttua minä täällä teen" -fiilis. 

Niin tuttua. Oikeastaan vain yksin ollessa tuota tunnetta ei ole.

Ahdistuneisuushäiriö

C-PTSD

Masennus

Työkyvyttömyys

Syrjäytyneisyys

Köyhyys

Ihmisinho

-en koe ihmisiä kohtaan aggressiivia tunteita, kostonhimoa jne, vaan ihmiset inhottavat ja oksettavat, etenkin itsekeskeiset, ilkeät, itseään parempina pitävät, laumasieluiset, jotka hiljaa hyväksyvät ympärillään tapahtuvat "pahat asiat", koska sosiaalinen hyväksyntä on heille niin tärkeää jne

Eristäytyneisyys

"Ajatelkaa miten hullua olisi jos opettajat pahoinpitelisivät toisiaan viikottain koulussa ja poliisit eivät puuttuisi asiaan."

Sairaalta tuntuisi, joo.

Mutta lapset ja nuoret pannaan kestämään tuollaista koirakoulua.

Ihmisissä on sairasta pimeyttä, en muuta sano.

Kyllähän poliisi on julkisuudessa monesti todennut, että kiusaamisessa, etenkin fyysisessä, on rikoksista kysymys. Ei siitä ole mitään epäselvyyttä sinänsä.

Monesti kestää kuitenkin aikansa ennen kuin uhri avaa suunsa, koulussa henkilöstö hyssyttelee eikä vähässä kummassa kutsu poliisia paikalle tutkimaan tapauksia jne.

Jos täällä yksi kiusaamisen uhri lukee tätä viestiä, niin saatanan luja älämölö päälle heti ensimmäisestä tölväisystä alkaen! Eikä se lopu ennen kuin kiusaaminen loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkuva ulkopuolisuuden tunne, aina ja joka paikassa. Jopa mukavassa porukassa saattaa iskeä yhtäkkiä "mitä v*ttua minä täällä teen" -fiilis. 

Niin tuttua. Oikeastaan vain yksin ollessa tuota tunnetta ei ole.

Samaa koen myös usein, mutta joidenkin harvojen ihmisten kanssa tuota ei tule.

Kiusaajat pelkäävät paljastuvansa. Siksi hiljaisuus kauneinta musiikkia on heidän ympärillään. Siksi kiusatut pitäkää ääntä epäasiallisesta kohtelusta!

Paljastuminen on kiusaajille pahinta.

Ei linnakundejakaan moni pidä "kovina" vaan enemmänkin heitä halveksitaan tekojensa johdosta.

Musta oli kiva, että musta tuli pitempi, laihempi, kivempi kuin kiusaajani. Ja aivan ihanat lapset ja miehet.

Vierailija kirjoitti:

Negatiiviset seuraukset:

1. Itsevarmuuden puute vastakkaisen sukupuolen suhteen. Perustin perheen heti ensimmäisen poikaystävän kanssa, koska jotenkin luulin, etten kuitenkaan kelpaisi kellekään muulle. Lisäksi olin nuorena aikuisena yksinäinen ja pelkäsin jättää poikaystävää, koska olisin jäänyt todella yksin. Elän siis laimeassa parisuhteessa, joka ei ehkä ole juuri se mitä itse haluaisin.

2. Taipumus vältellä kiusaajaksi luokittelemiani ihmisiä.

3. Sosiaalisia taitoja ei oppinut samaan tahtiin kuin muut, vaan niitä on saanut opetella aikuisiällä.

4. Yleinen tyytymättömyys itseäni kohtaan ja kaiken lapsuusikään liittyvän häpeäminen.

Positiiviset seuraukset:

1. Minusta tuli hikari, sain hyvän todistuksen ja pääsin hyvään paikkaan opiskelemaan. Olen nauttinut uran tekemisestä täysillä. Ilman kiusaajia en ehkä olisi tullut ammatillisesti yhtä kunnianhimoiseksi.

2. Pystyn ymmärtämään muita saman kokeneita ja olen toiminut tukena monelle. 

Tämä olisi voinut olla minun tarinani, sekä negatiiviset että positiiviset puolet

Kyvyttömyys luottaa muihin ihmisiin, ulkopuolisuuden tunne, ahdistuneisuus, masennus, itsetuhoiset ajatukset, huono itsetunto, vaikeus löytää omaa paikkaa tässä maailmassa, vaikeus löytää parisuhdetta jne...ovat piirteitä, joiden tiedän olevan kiusaamisen seurauksia ylä-asteelta. Sitä ennen olin rohkea ja reipas lapsi, vaikken koko ajan äänessä ollutkaan. Eniten ahdisti henkinen kiusaaminen. Kaikesta ulkopuolelle jääminen ja kokemus ettei kuulu oikein minnekään. Välillä katson elämää kuin elokuvaa, sivusta tai sivuosan esittäjänä. Se on aika erikoinen tunne. Vähiten yksinäinen olen silloin, kun olen yksin. Niin oudolta kuin se kuulostaa. Kiitos kouluni rehtorille ja opettajille, jotka eivät halunneet puuttua kiusaamiseen! Todella vastuutonta toimintaa aikuisilta. Toivon, että kiusaajat ja aikuiset, jotka eivät puuttuneet asiaan saavat kaiken paskan moninkertaisesti takaisin!

"Pystyn ymmärtämään muita saman kokeneita ja olen toiminut tukena monelle."

Hienoa!

Vierailija kirjoitti:

"Ajatelkaa miten hullua olisi jos opettajat pahoinpitelisivät toisiaan viikottain koulussa ja poliisit eivät puuttuisi asiaan."

Sairaalta tuntuisi, joo.

Mutta lapset ja nuoret pannaan kestämään tuollaista koirakoulua.

Ihmisissä on sairasta pimeyttä, en muuta sano.

Entäs jos poliisi vielä sanoisi, että sinä itse et vaan halua olla muiden opettajien ystävä?

Hymyilisit välillä! Näin minun tyttärelleni sanottiin, kun pelkäsi kiusaajiaan.

Minäkin olin peruskoulussa kiusattu mutta kaikki muuttui kun pääsin helvettiin sieltä. Minusta kuoriutuikin sosiaalinen, hauska ja avoin ihminen. Lisäksi näytän nykyään kauniilta ja luonnolliselta toisinkuin yläasteella korpinmustalla tukalla ja näppylänaamalla. Olihan ne ajat rankkoja joo, mutta en koe olevani mitenkään traumatisoitunut. Pikemminkin kasvoin ihmisenä vahvemmaksi enkä pienestä hetkahda. Uskallan puolustaa itseäni ja olen myös tosi itsevarma.

Kiusaajistani ajattelen nykyään että he ovat minua heikompia ja säälittäviä p*skoja ja jos joskus näen jonkun naaman jossain niin nauran sille.

Minua kymmenen vuotta kiusannut henkilö - ei edes ihminen - puolustautuu, ettei voi olla kiusaaja, ”koska kukaan muukaan ei ole kokenut häntä kiusaajaksi”. Selvä!

Kiusaajani oli paras ystäväni lapsena. Hän vei itsetuntoni, opiskelumotivaationi ja terveet muut ystävyyssuhteet. Olen kaikkina näinä vuosina hiljalleen kypsyttänyt millaisen koston hänelle teen. Meillä on sama ystäväpiiri ja pakostakin näen häntä pari kertaa vuodessa. Esitän ystävää, mutta olen lukenut psykologiaa ja tiedän jo hänen heikkoutensa. Odotan vielä pari vuotta ja sitten isken. Se nimittäin tietää hänen koko 30 vuotisen uran menetystä, mikä hänelle on ollut se kaikkein suurin ylpeydenaihe. Se, jonka vuoksi hän on tehnyt pitkää päivää ja luopunut isoista asioista. Asia, jonka minä menetin hänen vuokseen. Ollaan nyt 44 vuotiaita, joten tie on ollut pitkä.

Omat kokemukset oikeastaan todella samoja mitä täällä jo mainittu. En osaa yhtään luottaa ihmisiin ja oikeastaan pelkään aina pahinta jos vähänkin uskoidun jollekin ja sen vuoksi en edes tavallaan osaa  puhua muille mistään, kun pelkään heidän saavan jonkun aiheen mistä pilkata. En osaa myöskään enää nauttia muiden seurasta ( olin kuitenkin lapsena aika sosiaalinen ja rohkea)  vaan se kaikki on sellaista jännitystä ja tulee nopeasti aika epämukava olo seurassa. Varsinkin isommat porukat vaikeita ja en saa yhtään suutani auki sellaisessa.

Muutenkin olen tullut hyvin araksi puhumaan yleensäkin mitään ja saatan miettiä pitkään mitä voin puhua. Kaikki vähänkin erilaiset tilanteet ahdistavat ja en koe pystyväni mihinkään uuteen juttuun ja senkin vuoksi elämä aika rajoittunutta. Jos pysyn siinä "samassa kaavassa" niin pärjään jotenkin, mutta sitten koen todella paljon pelkoa jos pitäisikin pystyä johonkin erilaiseen asiaan. Ihmisjoukot, yleensäkin nuoret, uudet tilanteet, kaupassa käynti ( varsinkin jos on nuoria) ahdistavat. Oman mielipiteen ja jopa koko oman itsensä "näkyville laittaminen"  ja esiintyminen todella vaikeaa. Tuo nuorten pelkääminen siinäkin mielessä vähän hassua, että nuori olen vielä itsekin.

En tavallaan myöskään koskaan ajattele kenenkään pitävän seurastani ja ajattelen olevani jotenkin epämiellyttävä sekä outo. Tämän takia en tavallaan ajattele saavani ystäviä ja mietin, etteivä he kuitenkaan halua olla seurassani ja tämä vielä korostuu vastakkaisen sukupuolen kohdalla ja mietin, ettei kenenkään tarvi koskaan huolia minua. Tällä hetkellä edes ajatus seurustelusta on ihan mahdoton ja uskon, että jos joskus seurustelen niin sen ihmisen täytyy olla edes vähän samoja kokemuksia omaava tai siitä ei tule mitään.

 Itsetunto oli lapsena jo vähän huono ja laski ihan olemattomiin nuoruuden aikana eikä ole sieltä noussut. Ulkopuolisuuden tunne aina mukana ja yksinäinen olen ollut pitkään. Tavallaan kaipaa seuraa, mutta ei enää osaa tutustua tai pysty luottamaan ja miettii ettei voi tuoda toiselle mitään iloa niin miksi kukaan edes tahtoisi juuri minun seuraani. Minulla on myös paljon kokemuksia siitä, että seuraan elämääni kuin elokuvaa ja epätodellinen olo tuttua jo yläkoulun alusta lähtien. Tämäkin osittainen lisää sitä, että vuosia menee kuin sumussa. Minulla on myös niitä jonkun jo mainitsemia kokemuksia, että sellaiset ihmiset kiusaavat joita ei edes kunnolla tunne. Sekin oikeastaan lisää sitä ajatusta, että kuka vaan voi alkaa pilkata ja koskaan ei tavallaan ole turvassa. Tämän kautta on tullut monia pelkoja elämään ja  aina olen jotenkin valppaana sekä en pysty rentoutumaan kunnolla.  Työelämässä olo vaikeaa ja minusta ei ole sellaisiin ammatteihin, joissa pitää olla paljon ihmisten kanssa tekemisissä. Opiskelualan valinta haasteellista tästäkin syystä ja pelottaa miten jatkossa pärjään esiintymisten, ryhmätöiden yms kanssa. Ja löydänkö koskaan seuraa vai olenko aina yksin.  Nykyisin olenkin jo melko syrjäytynyt ja mietin, ettei tästä elämästä oikein tule mitään, vaikka kuinka yrittää. Toisaalta en kiellä, etteikö olisi voinut olla vaikeaa muutenkin, mutta kyllä kiusaaminen on vienyt vielä huonompaan suuntaan. Hyviä puolia on se etten koskaan vähettele toisen vaikeuksia, ymmärrän ihmisten elämää ja olen ehkä empaattisempi. 

Lapsettomuus.