Lue keskustelun säännöt.
Oletteko koskaan nähneet asunnonhaltijaa? Onko se sellainen tontun näköinen? Vai sellainen hyvän haltijan tyyppinen täti?
06.02.2020 |
Ainakin meidän talossa näille haltijoille jätetään aina eteisen ilmoitustaululle viestejä, eli kyllä niitä täällä liikkuu, en vaan ole itse koskaan nähnyt.
Kommentit (35)
Oi oi, näkisinpä jonkun Thranduilin näköisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin vuoden verran äitini auton haltija.
En älynnyt kokeilla olisivatko taiat onnistuneet..
Ainakin oman asuntoni haltija on aivan helvetinmoisen tontun näköinen varsinkin aamuisin. Ihan säikähtää, kun se peilissä vilahtaa.
En yhtään ihmettele, että asunnonhaltijalle tarkoitetut viestit ujutetaan hipihiljaa postiluukusta tai jätetään pelonsekaisella kunnioituksella porraskäytävään.
Tonttuja näen riesaksi asti tällä palstalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tonttuja näen riesaksi asti tällä palstalla.
Myös röllipeikkoja.
Liittyykö asia jotenkin auton haltiaan? Sellainen oli kyydissä, kalpea iho, korvat suipot, hieman ylimielinen asenne. Halusi viintä ja suuttui, kun annoin jousiammuntavälineet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
olen nähnyt haltijoita, vaan en haltioita
Se, että taruolentoa tarkoitettaessa voidaan kirjoittaa haltija, mutta myös haltia, johtuu Taru Sormuksen Herrasta -kirjan käännösmokasta. Hän käytti virheellistä muotoa "haltia", joka kuitenkin päätyi kirjaan ja sen vuoksi yleistyi ja sai jopa kielitoimiston hyväksynnän.
passinhaltija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olen nähnyt haltijoita, vaan en haltioita
Se, että taruolentoa tarkoitettaessa voidaan kirjoittaa haltija, mutta myös haltia, johtuu Taru Sormuksen Herrasta -kirjan käännösmokasta. Hän käytti virheellistä muotoa "haltia", joka kuitenkin päätyi kirjaan ja sen vuoksi yleistyi ja sai jopa kielitoimiston hyväksynnän.
No höpö höpö!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta paljastui itsestäni että olen sellainen haltija. Olin luullut ihan ihminen olevani mutta taidankin olla vaihdokas. Nimittäin autoni rekisteriotteessa minut on merkitty autoni haltijaksi. Olisi kivampi kyllä olla asunnonhaltija kuin auton haltija, olisi isompi alue itsellä.
Seurakunta nimitti miut isäni haudan haltijaksi. :/
Mitähän nekromaanitaikoja pystyisin loitsimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
He eivät ole mikään yhtenäinen ryhmä.
Osa on semmoisia tontun näköisiä ja osa hyvän haltian näköisiä.
Suomessa on erityisen paljon tontun näköisiä, sellaisia turpeanenäisiä. Osa ihan laihoja ja osa hyvin pönäköitä. Tämä johtuu siitä, että saunatonttuja on jäänyt paljon toimettomana metsiin pyörimään ihmisten muutettua kaupunkeihin. He eivät oikein ole osanneet sopeutua sähkökiukaiden aikakauteen ja ovat siksi päätyneet asunnonhaltioiksi.
Hyvähaltijakeijut taas ovat uudempi ilmiö. Ovat saaneet vaikutteita ulkomailta ja tykkäävät kovasti kaikesta bling blinginstä.
Noiden kahden ääripään väliin mahtuu paljon erityyppisiä asunnonhaltioiksi, ja he loukkaantuvat syvästi jos heitä yrittää niputtaa yhdeksi suureksi tontturyhmäksi.
Olen isännöitsijä ja näen Asunnonhaltijoita jatkuvasti. Kurttuisia, kiukkuisia ja natisevia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävää olla ilonpilaaja, mutta haltia ja haltija ovat todellakin kaksi eri sanaa, joilla on eri etymologia.
Vierailija kirjoitti:
passinhaltija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olen nähnyt haltijoita, vaan en haltioita
Se, että taruolentoa tarkoitettaessa voidaan kirjoittaa haltija, mutta myös haltia, johtuu Taru Sormuksen Herrasta -kirjan käännösmokasta. Hän käytti virheellistä muotoa "haltia", joka kuitenkin päätyi kirjaan ja sen vuoksi yleistyi ja sai jopa kielitoimiston hyväksynnän.
No höpö höpö!
https://www.kielikello.fi/-/haltija-ja-haltia
Suomen kielen lautakunta keskusteli haltija-sanan oikeinkirjoituksesta kokouksessaan 23.10.2013.
Haltija-sanalla on kaksi merkitystä, jotka Kielitoimiston sanakirja (2012) esittää seuraavasti:
1. henkilö jonka hallinnassa, hallussa jokin on; omistaja; käyttäjä, hoitaja. Huoneiston haltija. Tilin, velkakirjan haltija. Toimen nykyinen haltija. Nimen haltija se jolla nimi on. Hänet oli pantu paljon haltijaksi vastaamaan paljosta.
2. myt. luonnossa t. kodin piirissä vaikuttava uskomusolento, (suojelus)henki; tonttu, keijukainen tms. Hyvä, paha haltija. Metsän, kodin, tulen haltija myös →←.
Kuv. Hän on ollut meidän hyvä haltijamme hyväntekijämme. Ilmojen haltija ei suosinut meitä oli huono sää.
Sanakirja käyttää – vanhan suosituksen mukaisesti – kirjoitusasua haltija sanan kaikissa merkityksissä.
Haltija-sanan oikeinkirjoituksesta on keskusteltu 1900-luvun alkuvuosista lähtien. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunta käsitteli kysymystä vuosina 1937 ja 1938 ja päätyi suosittamaan asua haltija sanan kaikkiin merkityksiin. (Ks. Taru Kolehmaisen artikkeli Kielikellossa 1/2009.)
Kuluneina vuosikymmeninä sanan oikeinkirjoitus ei ole vakiintunut kielivaliokunnan suosituksen mukaiseksi. Yleinen käsitys on, että mytologista olentoa merkitsevä sana kirjoitetaan j:ttömänä, haltia. Mallia ovat pitäneet yllä mm. klassiset sadut ja nykyisin myös laaja fantasiakirjallisuus.
J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta ‑kirjojen suomentajan Kersti Juvan blogikirjoitus Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilla kesällä 2013 käynnisti vilkkaan keskustelun sanan oikeinkirjoituksesta. Juva kertoo päätyneensä suomennoksessaan käyttämään sanaa haltia, koska uskoi sen olevan oikea kirjoitusasu puhuttaessa satuolennoista.
Suomen kielen lautakunta päätti ottaa tämän oikeinkirjoituksen yksityiskohdan käsiteltäväksi asian saaman suuren huomion vuoksi. Lautakunta oli yksimielinen siitä, että vuoden 1937 ohje on liian tiukka eikä vastaa yleistä käytäntöä. Lautakunnan mielestä on hyväksyttävää kirjoittaa joko haltija tai haltia, kun tarkoitetaan uskomusolentoa: metsänhaltija tai metsänhaltia (tai metsän haltija, metsän haltia). Samoin kuvallisessa käytössä: hän on meidän hyvä haltijamme tai haltiamme. Kielitoimiston sanakirjan seuraavaan uudistettuun painokseen korjataan haltija-sanan esitystapa lautakunnan uuden suosituksen mukaiseksi ja lisätään uutena sana-artikkelina haltia.
Näin kerran asuntoni haltijan peilistä. Pelästyin, ruma oli.
M
Vierailija kirjoitti:
passinhaltija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olen nähnyt haltijoita, vaan en haltioita
Se, että taruolentoa tarkoitettaessa voidaan kirjoittaa haltija, mutta myös haltia, johtuu Taru Sormuksen Herrasta -kirjan käännösmokasta. Hän käytti virheellistä muotoa "haltia", joka kuitenkin päätyi kirjaan ja sen vuoksi yleistyi ja sai jopa kielitoimiston hyväksynnän.
No höpö höpö!
No ei mitään höpö, tottahan tuo on. Kääntäjä oli myöhemmin pahoillaan tuosta kielikukkasesta. -eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
passinhaltija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olen nähnyt haltijoita, vaan en haltioita
Se, että taruolentoa tarkoitettaessa voidaan kirjoittaa haltija, mutta myös haltia, johtuu Taru Sormuksen Herrasta -kirjan käännösmokasta. Hän käytti virheellistä muotoa "haltia", joka kuitenkin päätyi kirjaan ja sen vuoksi yleistyi ja sai jopa kielitoimiston hyväksynnän.
No höpö höpö!
https://www.kielikello.fi/-/haltija-ja-haltia
Suomen kielen lautakunta keskusteli haltija-sanan oikeinkirjoituksesta kokouksessaan 23.10.2013.
Haltija-sanalla on kaksi merkitystä, jotka Kielitoimiston sanakirja (2012) esittää seuraavasti:
1. henkilö jonka hallinnassa, hallussa jokin on; omistaja; käyttäjä, hoitaja. Huoneiston haltija. Tilin, velkakirjan haltija. Toimen nykyinen haltija. Nimen haltija se jolla nimi on. Hänet oli pantu paljon haltijaksi vastaamaan paljosta.
2. myt. luonnossa t. kodin piirissä vaikuttava uskomusolento, (suojelus)henki; tonttu, keijukainen tms. Hyvä, paha haltija. Metsän, kodin, tulen haltija myös →←.
Kuv. Hän on ollut meidän hyvä haltijamme hyväntekijämme. Ilmojen haltija ei suosinut meitä oli huono sää.
Sanakirja käyttää – vanhan suosituksen mukaisesti – kirjoitusasua haltija sanan kaikissa merkityksissä.
Haltija-sanan oikeinkirjoituksesta on keskusteltu 1900-luvun alkuvuosista lähtien. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunta käsitteli kysymystä vuosina 1937 ja 1938 ja päätyi suosittamaan asua haltija sanan kaikkiin merkityksiin. (Ks. Taru Kolehmaisen artikkeli Kielikellossa 1/2009.)
Kuluneina vuosikymmeninä sanan oikeinkirjoitus ei ole vakiintunut kielivaliokunnan suosituksen mukaiseksi. Yleinen käsitys on, että mytologista olentoa merkitsevä sana kirjoitetaan j:ttömänä, haltia. Mallia ovat pitäneet yllä mm. klassiset sadut ja nykyisin myös laaja fantasiakirjallisuus.
J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta ‑kirjojen suomentajan Kersti Juvan blogikirjoitus Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilla kesällä 2013 käynnisti vilkkaan keskustelun sanan oikeinkirjoituksesta. Juva kertoo päätyneensä suomennoksessaan käyttämään sanaa haltia, koska uskoi sen olevan oikea kirjoitusasu puhuttaessa satuolennoista.
Suomen kielen lautakunta päätti ottaa tämän oikeinkirjoituksen yksityiskohdan käsiteltäväksi asian saaman suuren huomion vuoksi. Lautakunta oli yksimielinen siitä, että vuoden 1937 ohje on liian tiukka eikä vastaa yleistä käytäntöä. Lautakunnan mielestä on hyväksyttävää kirjoittaa joko haltija tai haltia, kun tarkoitetaan uskomusolentoa: metsänhaltija tai metsänhaltia (tai metsän haltija, metsän haltia). Samoin kuvallisessa käytössä: hän on meidän hyvä haltijamme tai haltiamme. Kielitoimiston sanakirjan seuraavaan uudistettuun painokseen korjataan haltija-sanan esitystapa lautakunnan uuden suosituksen mukaiseksi ja lisätään uutena sana-artikkelina haltia.
Kiitos. Kyseessä ei todellakaan ole ”käännösmoka”. Juva on erittäin taitava kääntäjä.
Vierailija kirjoitti:
Ikävää olla ilonpilaaja, mutta haltia ja haltija ovat todellakin kaksi eri sanaa, joilla on eri etymologia.
Hienot sanat eivät tee väitteestäsi totta.
olen nähnyt haltijoita, vaan en haltioita