Ihan järkyttävä tuo Iltalehden juttu 50-luvulla syntyneistä suomalaisnelosista joiden piti vaan hymyillä kuvissa vaikka äiti
Hakkasi halolla ja haukkui. Anteeksi, en osaa linkittää uutista tänne,
Kommentit (354)
Kyllä tuo silkalta julkisuudenhalulta vaikuttaa, ei miltään muulta. Jos tuo Helena on tehnyt uransa lastensuojelun parissa, niin varmasti tietää, ettei ole ainoa kärsinyt lapsi. Silloin yleisluontoisempi aiheen käsittely olisi uskottavampi sekä vaikuttavampi.
Täällä jokusten puntit tutisee.
Olen syntynyt 1963. Ihan arkipäiviää tuo lasten hakkaaminen. Onneksi itse en sitä tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Täällä jokusten puntit tutisee.
Sinunko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan itse -50 luvulta miten nämä neloset olivat jatkuvasti lehtien palstoilla, ainakin Pohjanmaalla. Aina joku porukka oli muistamassa heitä ja viemässä lahjoituksia. Katselimme sisareni kanssa kateellisina Helenan kauniita vaatteita ja tukkarusetteja. Meillä oli piha-aitta kesänukkumapaikkana ja nelosten keskiaukeama kuva komeili aitan seinällä joko Hopeapeilistä tai Seurasta otettuna.
Eipä olisi kuvista arvannut tätä toista puolta lasten elämästä.
Tuosta julkisuudesta tuo Helena vaikuttaa edelleenkin ponnistavan. Surullista ja traagista, jos tuo on ollut sitä todellisuutta, mutta miksi levitellä sitä julkisesti? Ketä se hyödyttää? Ei varmasti vaikuta lastensuojeluun nykyisin. Tuossa häpäistään heidän äitinsä, ei mitään muuta. Miksi Helena haluaa tämän tehdä? Mitä siitä hyötyy?
Perhevälivalta ei lopu hyssyttelemällä. Siitä täytyy voida puhua. Mikään ei ole pahempaa, kuin vaieta siitä, että lapsia kohdellaan kaltoin.
Eiköhän tämä äiti ole itse häpäissyt itsensä pahoinpitelemällä lapsiaan?.
Jokainen perheväkivaltaan syllistyvä on itse itsensä häpäissyt, ei se uhrina ollut lapsi häntä häpäise. Teot puhuvat puolestaan.
Mua hakattiin koko lapsuus. Olen syntynyt 1965. Pahinta oli, kun isäpuoli löi hiilihangon poskesta läpi. Alkoholisoiduin, elin siltojen alla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan itse -50 luvulta miten nämä neloset olivat jatkuvasti lehtien palstoilla, ainakin Pohjanmaalla. Aina joku porukka oli muistamassa heitä ja viemässä lahjoituksia. Katselimme sisareni kanssa kateellisina Helenan kauniita vaatteita ja tukkarusetteja. Meillä oli piha-aitta kesänukkumapaikkana ja nelosten keskiaukeama kuva komeili aitan seinällä joko Hopeapeilistä tai Seurasta otettuna.
Eipä olisi kuvista arvannut tätä toista puolta lasten elämästä.
Tuosta julkisuudesta tuo Helena vaikuttaa edelleenkin ponnistavan. Surullista ja traagista, jos tuo on ollut sitä todellisuutta, mutta miksi levitellä sitä julkisesti? Ketä se hyödyttää? Ei varmasti vaikuta lastensuojeluun nykyisin. Tuossa häpäistään heidän äitinsä, ei mitään muuta. Miksi Helena haluaa tämän tehdä? Mitä siitä hyötyy?
Perhevälivalta ei lopu hyssyttelemällä. Siitä täytyy voida puhua. Mikään ei ole pahempaa, kuin vaieta siitä, että lapsia kohdellaan kaltoin.
Eiköhän tämä äiti ole itse häpäissyt itsensä pahoinpitelemällä lapsiaan?.
Jokainen perheväkivaltaan syllistyvä on itse itsensä häpäissyt, ei se uhrina ollut lapsi häntä häpäise. Teot puhuvat puolestaan.
Eli kerro nyt vielä, miten tämä vaikuttaa mihinkään nykyhetkessä. Väitätkö, ettei lastensuojelu ole jo muutenkin kehittynyt 50-luvun jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1963. Ihan arkipäiviää tuo lasten hakkaaminen. Onneksi itse en sitä tehnyt.
Minä olen syntynyt 1960 enkä ikinä lapsena olisi voinut kuvitella, että tuollaistakin voi tapahtua. Meitä ei koskaan edes tukistettu, luunapeista puhumattakaan.
Olin jo yläasteella, kun tajusin, että erästä meidän luokkalaista tyttöä saatettiin lyödä kotona. Se tuntui ihan kamalalta. Meidän perheessä ei väkivaltaa tunnettu. Kyllä sitä on ennenkin lapset osattu kasvattaa lyömättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan itse -50 luvulta miten nämä neloset olivat jatkuvasti lehtien palstoilla, ainakin Pohjanmaalla. Aina joku porukka oli muistamassa heitä ja viemässä lahjoituksia. Katselimme sisareni kanssa kateellisina Helenan kauniita vaatteita ja tukkarusetteja. Meillä oli piha-aitta kesänukkumapaikkana ja nelosten keskiaukeama kuva komeili aitan seinällä joko Hopeapeilistä tai Seurasta otettuna.
Eipä olisi kuvista arvannut tätä toista puolta lasten elämästä.
Tuosta julkisuudesta tuo Helena vaikuttaa edelleenkin ponnistavan. Surullista ja traagista, jos tuo on ollut sitä todellisuutta, mutta miksi levitellä sitä julkisesti? Ketä se hyödyttää? Ei varmasti vaikuta lastensuojeluun nykyisin. Tuossa häpäistään heidän äitinsä, ei mitään muuta. Miksi Helena haluaa tämän tehdä? Mitä siitä hyötyy?
Perhevälivalta ei lopu hyssyttelemällä. Siitä täytyy voida puhua. Mikään ei ole pahempaa, kuin vaieta siitä, että lapsia kohdellaan kaltoin.
Eiköhän tämä äiti ole itse häpäissyt itsensä pahoinpitelemällä lapsiaan?.
Jokainen perheväkivaltaan syllistyvä on itse itsensä häpäissyt, ei se uhrina ollut lapsi häntä häpäise. Teot puhuvat puolestaan.
Eli kerro nyt vielä, miten tämä vaikuttaa mihinkään nykyhetkessä. Väitätkö, ettei lastensuojelu ole jo muutenkin kehittynyt 50-luvun jälkeen?
Onko sulla siellä päässä mitään toimintaa? Miten VOI olla noin mäntti?
Se vaikuttaa siten, että Helenan tarinasta joku tänä päivänä elävä aikuinen uhri voi saada tukea omaan parantumiseensa ja anteeksi antoon. Sekö on sinusta ihan arvotonta sontaa vai? Onhan meilläkin täällä oma äitihullumme, joka todella tarvitsisi tukea ja apua vertaisiltaan.
Lastensuojelulla tänä päivänä ei ole mitään merkitystä niille uhreille, jotka ovat kohdeltu kaltoin esim. 20 v tai 10 v sitten.
Eri

Tuosta on yli 60 vuotta aikaa.
- Eri
Miksi täällä jotkut hermostuu, jos kaikki ei ole samaa mieltä heidän kanssaan ja päivittele joukon mukana sitä, mikä oikeastaan ei ole julkista asiaa?

Mitä sitten? Yhtä paljon lyöminen sattui 1950-luvulla kuin vuonna 2020:kin.

Miksi tätä kysymystä jankkaat, vaikka ketjussa on moneen kertaan selitetty että lasten kaltoinkohtelusta julkipuhuminen auttaa havaitsemaan ongelmat. Toivottavasti kaltoinkohdellut lapset löytävät kirjan kirjastosta tai kaupasta, lukevat sen ja uskaltavat sen jälkeen ottaa yhteyttä johonkin auttavaan tahoon. Toivottavasti myös kaltoinkohtelijavanhemmat löytävät kirjan ja vihdoin ymmärtävät, että he tarvitsevat apua, tukea ja terapiaa. Ja lapsena kaltoinkohdeltu eläkeläinen uskaltaa ensimmäisen kerran elämässään avautua ahidistuksestaan jollekin läheiselleen tai vaikka tällä palstalla.
Lisätietoa kaltoinkohtelun piirteistä löytyy mm. Janne Viljamaan kirjasta Narsistin lapsena. Myös Katriina Järvisen kirja Kaikella kunnioituksella on lukemisen arvoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo Helena on tottunut lapsuudesta lähtien julkisuuteen. Ehkä haluaa sitä lisää.
Mutta kuka oikeasti tiesi näistä?
Helenan kolme veljeä.
Miksi kirja on sitten vain yhden lapsen kirjoittama?
Luulisi, että ihminen eläkeikäisenä olisi kyennyt antamaan anteeksi vanhemmilleen vaikeassa tilanteessa, eikä yrittäisi saada rahaa ja julkisuutta tätä kautta.
Jokaisella on oikeus kertoa tarinansa.
Sinä vaikutat hyvin inhottavalta ja sairasmieliseltä ihmiseltä, ensimmäisenä kostot ja hyötymiset mielessä.Sulla on sairaita viestejä. Kuka puhui kostosta?
Viestisi sisältö viittaa vahvasti siihen, että oletat tämän Helenan kirjoittaneen kirjan jonain kostona kärsimyksistään tms. (”Luulisi, että olisi kyennyt jo antamaan vanhemmilleen anteeksi” ja sitten se hyötymis-oletus tämä: ”eikä yrittäisi saada rahaa ja julkisuutta tätä kautta”)
Terveelle ihmiselle ei tule tuollainen edes mieleen, vaan terve hyväsydäminen ihminen ymmärtää miksi Helena kirjoittaa. Mikähän tarve sinulla on täällä selitellä ja paheksua ihmistä joka aivan oikeutetusti kertoo tarinansa lapsuudesta totaalisen sairaan äidin ikeessä?
Oletko itse sellainen äiti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan itse -50 luvulta miten nämä neloset olivat jatkuvasti lehtien palstoilla, ainakin Pohjanmaalla. Aina joku porukka oli muistamassa heitä ja viemässä lahjoituksia. Katselimme sisareni kanssa kateellisina Helenan kauniita vaatteita ja tukkarusetteja. Meillä oli piha-aitta kesänukkumapaikkana ja nelosten keskiaukeama kuva komeili aitan seinällä joko Hopeapeilistä tai Seurasta otettuna.
Eipä olisi kuvista arvannut tätä toista puolta lasten elämästä.
Tuosta julkisuudesta tuo Helena vaikuttaa edelleenkin ponnistavan. Surullista ja traagista, jos tuo on ollut sitä todellisuutta, mutta miksi levitellä sitä julkisesti? Ketä se hyödyttää? Ei varmasti vaikuta lastensuojeluun nykyisin. Tuossa häpäistään heidän äitinsä, ei mitään muuta. Miksi Helena haluaa tämän tehdä? Mitä siitä hyötyy?
Ei minua ainakaan kiinnostaisi häpäisenkö äitini, jos hän olisi tuollainen kuin tuo Hilkka oli.
Miksipä sitä tulisi suojeluhalua ihmistä kohtaan, joka ei koskaan suojellut sinua?
Voi ymmärtää, että hän oli sairas, mutta ei ole mitään syytä suojella.
Tarpeeksi kärsinyt muutenkin, salailu siihen päälle olisi jo liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo Helena on tottunut lapsuudesta lähtien julkisuuteen. Ehkä haluaa sitä lisää.
Mutta kuka oikeasti tiesi näistä?
Helenan kolme veljeä.
Miksi kirja on sitten vain yhden lapsen kirjoittama?
Luulisi, että ihminen eläkeikäisenä olisi kyennyt antamaan anteeksi vanhemmilleen vaikeassa tilanteessa, eikä yrittäisi saada rahaa ja julkisuutta tätä kautta.
Jokaisella on oikeus kertoa tarinansa.
Sinä vaikutat hyvin inhottavalta ja sairasmieliseltä ihmiseltä, ensimmäisenä kostot ja hyötymiset mielessä.Sulla on sairaita viestejä. Kuka puhui kostosta?
Kosto sanaa ei ole mainittu, mutta ymmärrän hyvin miksi sinulle kommentoitiin kuten edellä, kun et ymmärrä.
Eli te näette kirjan kostona ja hyötymisenä. Melkoista.
? Joku, joka ei ymmärrä miksi lasten kaltoinkohtelua tuodaan julki, saattaa ajatella kirjan kirjoittamista kostona ja rahallisena hyötymisenä. Itse kaltoinkohtelijat ajattelevat näin, kun eivät muuhun pysty, viittaa narsismin piirteisiin. Kun taas he, jotka ovat huolissaan lasten kaltoinkohtelusta, tukevat asian julkituontia haluten estää kaltoinkohtelun puheella, ei väkivallalla eikä mitätöiden.
Miten monta vuosikymmentä sitten tapahtuneen tragedian repostelu auttaa ketään nykyhetkesssä?
Ei lapsiin kohdistuva väkivalta ole mihinkään muuttunut. Ihan yhtälailla lapsia pieksetään ympäri maailmaa tänäkin päivänä. Myös Suomessa. Siitä pitää puhua, ihan sama missä ja milloin se on tapahtunut. Että ei enää tapahtuisi ja että uhrit saisivat tukea vertaisten kokemuksista.
Mikset vastannut kysymykseen? Miten monta vuosikymmentä sitten tapahtuneet tapahtumat vaikuttavat nykypäivään?
Kaikin tavoin, lapsuus on se mistä ihminen on tehty, ihmisen juuret ja ympäristö jossa identiteetti ja perusturva rakentui.
Ja nyt ole hyvä ja poistu, olet niin ällöttävä ihminen että täytyy joku ilmoitus sinusta kohta tehdä, ei muut kuin lastenhakkaajat ja muut sairaat sekopäät puolustele noin kuin sinä.
Olet sairas, ja niität vielä sen mitä kylvät.
Antakaa tuon jankkaajan olla. Varmaan pissat housussa kun hakkaa kersojaan tai muuten vaan on niitä joiden mielestä kaikki äidit ovat viattomia uhreja, äitipyhiä.
Etkö oikeasti ymmärrä?
Kyllä esim ihminen, joka tässä hetkessä pahoinpitelee lastaan, voi saada tuosta ajattelemisen aihetta ja myös pelko siitä, että asiasta tulee jossain vaiheessa "julkinen" voi pidätellä pahoinpiteliää. Enää ei tarvitse vaieta , vaan muutkin uskaltavat sanoa sen, että heitä esim lyödään tms.
Ihmiset seuraavat helposti esimerkkejä. Kun joku uskaltaa tuoda asian julkisuuteen, joku toinenkin uskaltaa ja näin asia ei enää ole tabu. Vaikeista asioistakin pitää pystyä puhumaan, eikä se ole mitään "repostelua".
Kyllä ihmisellä on oikeus kertoa, jos häntä on kohdeltu huonosti ja pahoinpidelty.