Miksi tämä ei olisi kevät viimeinen?

Pelkästään tästä lyhyestä ketjusta on susta selvinnyt, että olet sisukas ja välität muista ihmisistä. Sait mulle hyvän olon tunteen pelkästään sillä, että käytit hetken aikaa mulle vastaamiseen kauniisti. Näiden piirteiden lisäksi sulla on mieletön kirjoitustyyli. Toivottavasti uskot mitä sulle täällä on sanottu, ja ehkä muistat joskus palauttaa näitä juttuja mieleesi! Tiedän, että itsestä on vaikeaa ottaa kehuja vastaan, mutta ei täällä vieraat ihmiset aikaansa käyttäisi susta puhumiseen, jos eivät sitä oikeasti tarkoittaisi. Tiedän myös, että kun on aivan pohjalla, ei tällaiset pieneltä tuntuvat asiat tunnu enää miltään, mutta jospa pystyisit edes hetken ajattelemaan itseäsi arvokkaampana tyyppinä kuin mitä nyt ajattelet

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap kyllä kirjoittaa mahtavasti. Siinä voisi olla sun juttu. Aina sanotaan, että pitäisi keskittyä niihin hyviin asioihin ja edelleen kehittää niitä. Voisiko kirjoittaminen olla se sun hieno taito?

Kuitenkin sä selkeästi tarvitsisit jonkun onnistumisen, josta saisi lisää voimia ja siitä tulee itseään ruokkiva prosessi.

Koita keksiä joku pieni juttu, ihan pieni tavoite ja lähdet määrätietoisesti sitä kohti.

Tämä tuli mullekin heti mieleen, olen tuo kun myös kehaisi apn kirjoitustaidosta. Tämän ketjun otsikko ja apn viestit on oikeasti niin mukaansatempaavasti kirjoitettu, osaat ap kuvata tosi hyvin tuttuja tuntemuksia, joita mä en ainakaan osaa ollenkaan pukea sanoiksi. Ja tuo on niin totta, pienikin onnistuminen, josta itselle tulisi hyvä mieli, voisi aloittaa pitkän hyvän kierteen.

Täällä kanssa yks, joka het huomasi, että ap osaa kirjoittaa. Et ole suinkaan lahjaton ja lähes tulkoon kaikkia taitoja voi kehittää. Mun mielestä sun suurin ongelma on vain heikko itsetunto ei suinkaan lahjojen puute. Ja heikosta itsetunnostakin voi päästä eroon. 

Hae työväenopiston kirjoituskurssille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mulla on kuule ihan samantyylistä, monia samoja ongelmia riesana, elämä tai siis paremminkin elämättömyys ollut koko ikäni. Enkä todellakaan näe itsekään mitään syitä jatkaa tätä omaa kurjuuttani. Olisi ihanaa jos tämä olisi edes viimeinen vuosi. Itsekin haluaisin ehkä elää vielä kesään, ja toisaalta syksy on vielä kivempi vuodenaika mulle, mutta todellakin edes vuosi saisi kyllä olla viimeinen! Ja just nyt tuntuu todella kaukaiselta että miten jaksaisi elää tätä turhaa tyhjyyttä enää kesäänkään saati tuonne syksyyn asti. Ja kesällä ilmoitetaan taas uudet kyykytyksetkin työttömille, tuskinpa on hyvää luvassa, ei ikinä ole jo päähänpotkituille:(

Ja itselläkin just pienetkin arjen vastoinkäymiset monesti tuntuu jättimäisiltä nekin,ja kun on näitä jättimäisiäkin oikeasti, tai ehkä just siksi, ei vaan jaksaisi yhtään mitään ylimääräistä pahaa enää kohdata ja kestää jatkuvalla syötöllä. Toisaalta mua sori kommentoijalle vaan, mutta nauratti esim. nuo "Prismat kiinni 2 päivää- elämä pilalla"- tyypit, että ei ihan noin raskaasti tule kuitenkaan itse otettua tollaisia "ongelmia", kun on hieman isompiakin:) Itsellä ei ole mitään tavoitteita oikein edes enää, sinnittelen vaan hetki kerrallaan enää, mutta vaikeaa kieltämättä on, kun ei olisi enää mitään syitä sinnitellä:/ Ilman rahaa työttömänä on niin vaikeaa keksiä uutta mielenkiintoista tekemistä.

Kiitos, kun vastasit.

On ikävää, että meitä on muitakin. Ongelmien kasaantuminen on usein yhdelle ihmiselle liian vaikea paikka käsiteltäväksi ja sitä tahtoo taistelun sijaan vain luovuttaa, koska se on helpompaa ja se näyttää ainoalta vaihtoehdolta. Mä aina välillä yritän, koska se on ainoa keinoa pitää itseni edes jotenkin järjissä. Tänäänkin valvotun yön jälkeen lähetin aamulla kaksi työhakemusta. Kyllä mä tiedän, että ei niistä mitään seuraa, mutta ovatpahan ainakin jotakin. Enkä edes tiedä toisiko työpaikka mitään pelastusta tähän juttuun. Ongelmia ja epäonnistumisia on kertynyt niin paljon, että ei tässä vielä yhden korjaamalla ihmisyyteen nousta. Tunnen itseni ihmiseksi, joka ei ole saavuttanut mitään ja on siis täysin vailla ihmisarvoa. Vailla arvoa omissa ja muiden silmissä. 

Mä toivon, että jostain tulee se muutos, joka saa mut näkemään ympäröivän tilan täynnä mahdollisuuksia. En tähän kyllä usko, mutta olisihan se kiva.

ap

No mut sähän lähetit jo ne hakemuksetkin! Hyvä! Alat vain tekemään pieniä mukavia asioita itsellesi ja katsot auttaako mitään. Miten olis joku opiskelu? Duunarihommiin on suht helppo päästä amiksen kautta. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä rakenna päässäsi ideaalielämää. Elämä voi olla hyvää monilla tavoin. Auta muita

Luitko aloitusviestiä? Mulla ei ole elämää. Mulla ei ole mitään.

Mä autan muita. Mä pyrin olemaan hyvä ihminen, lapsi ja kaveri. Ei se riitä. Se ei millään riitä.

ap

Mä oon nuorempi ja nainen. Oon myös todella pettynyt moniin ihmisiin. Töitä, koulutusta ja mies on, mutta ystäviä en oikein osaa pitää. Masennusta on. Ihmisellä voi olla elämässä paljonkin hyvää, mutta sitä ei näe. Pitäisi aina olla tyytyväinen siitä mitä on. Itse en osaa ja siksi olen masentunut.

Vierailija kirjoitti:

Pelkästään tästä lyhyestä ketjusta on susta selvinnyt, että olet sisukas ja välität muista ihmisistä. Sait mulle hyvän olon tunteen pelkästään sillä, että käytit hetken aikaa mulle vastaamiseen kauniisti. Näiden piirteiden lisäksi sulla on mieletön kirjoitustyyli. Toivottavasti uskot mitä sulle täällä on sanottu, ja ehkä muistat joskus palauttaa näitä juttuja mieleesi! Tiedän, että itsestä on vaikeaa ottaa kehuja vastaan, mutta ei täällä vieraat ihmiset aikaansa käyttäisi susta puhumiseen, jos eivät sitä oikeasti tarkoittaisi. Tiedän myös, että kun on aivan pohjalla, ei tällaiset pieneltä tuntuvat asiat tunnu enää miltään, mutta jospa pystyisit edes hetken ajattelemaan itseäsi arvokkaampana tyyppinä kuin mitä nyt ajattelet

Tässä on paljon sitä mitä mun pitäisi ottaa talteen, kirjoittaa ylös ja se lappu aina rintataskussa pitää. Ei ole koskaan, eikä varsinkaan mun kohdalla, kasata kaikkia ongelmia yhdeksi suureksi vuoreksi ja sitten yrittää kiivetä sen vuoren yli. Pitäisi lähteä siitä missä on tukeva sija askeleelle ja siitä mistä luottaa askeleensa pitävän. Kyllähän se mun vuori on suuri, jopa valtava, mutta miksi mun täytyisi se heti kokonaan valloittaa? Varmasti jo yksi noustu askel, yksi saavutettu etappi toisi hyvää oloa ja onnistumisen tunnetta. Se toisi uskoa itseeni ja ehkä myös saisi ajatukset pois sieltä pimeydestä. Vaikeaahan se on, koska haluaisin olla normaali ja saavuttaa kaiken mikä normaalille ihmiselle on täysin itsestäänselvää. Ei mulla muita mahdollisuuksia taida kuitenkaan olla. Kokeilla pikku hiljaa ja toivoa, että onnistun ja että muutkin huomaavat, että yritän parhaani ja sille arvoa antavat.

ap

Ala kirjoittaa blogia. Kirjoitat hauskasti, vaikka asia on raskas. Ehkä saisi tuloja blogaamalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap kyllä kirjoittaa mahtavasti. Siinä voisi olla sun juttu. Aina sanotaan, että pitäisi keskittyä niihin hyviin asioihin ja edelleen kehittää niitä. Voisiko kirjoittaminen olla se sun hieno taito?

Kuitenkin sä selkeästi tarvitsisit jonkun onnistumisen, josta saisi lisää voimia ja siitä tulee itseään ruokkiva prosessi.

Koita keksiä joku pieni juttu, ihan pieni tavoite ja lähdet määrätietoisesti sitä kohti.

Tämä tuli mullekin heti mieleen, olen tuo kun myös kehaisi apn kirjoitustaidosta. Tämän ketjun otsikko ja apn viestit on oikeasti niin mukaansatempaavasti kirjoitettu, osaat ap kuvata tosi hyvin tuttuja tuntemuksia, joita mä en ainakaan osaa ollenkaan pukea sanoiksi. Ja tuo on niin totta, pienikin onnistuminen, josta itselle tulisi hyvä mieli, voisi aloittaa pitkän hyvän kierteen.

Täällä kanssa yks, joka het huomasi, että ap osaa kirjoittaa. Et ole suinkaan lahjaton ja lähes tulkoon kaikkia taitoja voi kehittää. Mun mielestä sun suurin ongelma on vain heikko itsetunto ei suinkaan lahjojen puute. Ja heikosta itsetunnostakin voi päästä eroon. 

Kieltämättä, kun on itsensä päästänyt tämmöiseen tilaan niin looginen reaktio on alkaa epäilemään itseään. Eihän ihminen, joka on edes keskiarvolahjakas voi olla näin umpikujassa. Ehkä kyse on kuitenkin siitä, että en ole uskonut itseeni oikeastaan ikinä ja aina pienenkin vastoinkäymisen edessä olen ennemmin luovuttanut kuin taistellut luottaen siihen, että osaan ja selviydyn. Suru on kuitenkin suuri, koska olen antanut niin paljon ajan kulua ja vaikka nyt löytäisinkin (ja nämä kehut auttavat tässä todella paljon, kiitos siitä) nyt sen itseluottamuksen ja -tunnon on se nousu todella hankalaa. Kun puuttuu historia on sitä alettava heti siitä ensimmäisestä luvusta kirjoittamaan ja tämän ikäinen ilman kokemuksia nähdään useammin uhkana kuin tyhjänä tauluna täynnä potentiaalia.

ap

Osan noista jutuista voit vielä muuttaa. Siivoojaksi vaikka tai sitten joku aikuiskoulutus. Parisuhdetta et ehkä enää saa, mutta ei se ole kaikille tarkoitettu tai mikään oikeus. Teet jotain ja yrität edes vähän. Ei saa luovuttaa tai paikalle jäädä. Ei se ole normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Hae työväenopiston kirjoituskurssille.

Se ei taida ratkaista montaakaan ongelmistani. Varmaan siellä oppisin miten ilmaista itseään kiehtovammin ja mihin, se, pilkku oikeasti tulee, mutta siltikin se olisi vain jotain tekemistä vapaa-ajalleni. Tietenkin myös sosiaalinen aspekti tulisi siinä mukana ja se olisi hyvä sekä toivottava suunta. Ehkä harkitsen, jos kaikki muut ovat sulkeutuvat. Ei itsensä kehittäminen ole koskaan väärin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Yö oli uneton taas. Istuin osan huoneen nurkassa, pimeässä yrittäen olla ajattelematta mitään. Osan pyörin sängyssä. Lopulta uni tuli ja vei minut hetkeksi pois tästä elämästä, jossa en näe mitään järkeä. Heräsin, kun päivä oli jo kääntymässä iltaan. Jostain luin, että aurinko oli paistanut, mutta en sen menettämistä pitänyt suurena asiana, koska ei aurinkokaan enää tilannettani piristä. 

En tiedä mitä teen. Ajatukset (itsetuhoiset) pyörivät päässä. Elän kuin oman itseni ulkopuolella, koska en voi pitää todellisena, että olen päästänyt itseni tähän tilanteeseen. Odotan, että kohta herään ja tajuan kaiken olleen vain unta. Tajuan, että olenkin normaali ihminen, jolla on normaalin ihmisen elämä ja saavutukset. Vielä en ole herännyt ja joka ikinen päivä joudun kohtaamaan luuseriuteni, josta en näe poispääsyä. Itkettää, ahdistaa ja vituttaa. Haluaisin huutaa, mutta ei kerrostaloyksiössä voi.

ap

Osaat selvästikin kirjoittaa, eli et ole täysin lahjaton. Sinulla on valtavasti erästä kallisarvoista resurssia jota harvoilla menestyneillä on, nimittäin aikaa. Katso youtubesta opetusvideoita ja ala vaikka soittamaan jotain instrumenttia. Tai opettele tekemään web-sivuja ja perusta oma nettilehti. Juttuja saat esim kääntämällä ulkomaisia nettijulkaisuja, niin muutkin lehdet tekevät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mulla on kuule ihan samantyylistä, monia samoja ongelmia riesana, elämä tai siis paremminkin elämättömyys ollut koko ikäni. Enkä todellakaan näe itsekään mitään syitä jatkaa tätä omaa kurjuuttani. Olisi ihanaa jos tämä olisi edes viimeinen vuosi. Itsekin haluaisin ehkä elää vielä kesään, ja toisaalta syksy on vielä kivempi vuodenaika mulle, mutta todellakin edes vuosi saisi kyllä olla viimeinen! Ja just nyt tuntuu todella kaukaiselta että miten jaksaisi elää tätä turhaa tyhjyyttä enää kesäänkään saati tuonne syksyyn asti. Ja kesällä ilmoitetaan taas uudet kyykytyksetkin työttömille, tuskinpa on hyvää luvassa, ei ikinä ole jo päähänpotkituille:(

Ja itselläkin just pienetkin arjen vastoinkäymiset monesti tuntuu jättimäisiltä nekin,ja kun on näitä jättimäisiäkin oikeasti, tai ehkä just siksi, ei vaan jaksaisi yhtään mitään ylimääräistä pahaa enää kohdata ja kestää jatkuvalla syötöllä. Toisaalta mua sori kommentoijalle vaan, mutta nauratti esim. nuo "Prismat kiinni 2 päivää- elämä pilalla"- tyypit, että ei ihan noin raskaasti tule kuitenkaan itse otettua tollaisia "ongelmia", kun on hieman isompiakin:) Itsellä ei ole mitään tavoitteita oikein edes enää, sinnittelen vaan hetki kerrallaan enää, mutta vaikeaa kieltämättä on, kun ei olisi enää mitään syitä sinnitellä:/ Ilman rahaa työttömänä on niin vaikeaa keksiä uutta mielenkiintoista tekemistä.

Kiitos, kun vastasit.

On ikävää, että meitä on muitakin. Ongelmien kasaantuminen on usein yhdelle ihmiselle liian vaikea paikka käsiteltäväksi ja sitä tahtoo taistelun sijaan vain luovuttaa, koska se on helpompaa ja se näyttää ainoalta vaihtoehdolta. Mä aina välillä yritän, koska se on ainoa keinoa pitää itseni edes jotenkin järjissä. Tänäänkin valvotun yön jälkeen lähetin aamulla kaksi työhakemusta. Kyllä mä tiedän, että ei niistä mitään seuraa, mutta ovatpahan ainakin jotakin. Enkä edes tiedä toisiko työpaikka mitään pelastusta tähän juttuun. Ongelmia ja epäonnistumisia on kertynyt niin paljon, että ei tässä vielä yhden korjaamalla ihmisyyteen nousta. Tunnen itseni ihmiseksi, joka ei ole saavuttanut mitään ja on siis täysin vailla ihmisarvoa. Vailla arvoa omissa ja muiden silmissä. 

Mä toivon, että jostain tulee se muutos, joka saa mut näkemään ympäröivän tilan täynnä mahdollisuuksia. En tähän kyllä usko, mutta olisihan se kiva.

ap

No mut sähän lähetit jo ne hakemuksetkin! Hyvä! Alat vain tekemään pieniä mukavia asioita itsellesi ja katsot auttaako mitään. Miten olis joku opiskelu? Duunarihommiin on suht helppo päästä amiksen kautta. Tsemppiä!

Lähetin hakemukset. Ja tänään lähetin yhden lisää.

Ei se kuitenkaan ole tae mistään. Niin kauan, kun ne hakemukset tulevat takaisin hylkäysmerkinnän kera en tule pääsemään mihinkään. En voi ottaa sitä ensimmäistäkään askelta, jos kukaan ei anna sille askeleelle jalansijaa. Tämä on sama ongelma työnhaussa ja deittailussa: mä luulisin olevani ihan hyvä tyyppi ja melko joviaali persoona, mutta niin kauan, kun en pääse tätä väittämää käytännössä todistamaan on mun hypoteettinen hyvyys samanlainen urbaanilegenda kuin mikä tahansa todistamaton uskomus.

Opiskelu tietenkin vaihtoehto. Täytyy varmaan selvitellä ne mahdollisuudet mitä mulle on. Ja missä en joudu teinien sekaan häpeämään itseäni.

ap

min mielestäni sä kirjoitat tosi hyvin. Sulla on tosi hyvä kyky välittää tunnelmia. Jos mä kirjoittaisin noin hyvin kuin sä, mä varmasti menisin johonkin luovan kirjoittamisen kursseille tms. Ja alkaisin kirjoittaa ammatikseni.

Ole kiitollinen vaikka siitä, että sulla on noin hieno lahja, jolla sä voit purkaa tunteitas ja vaikuttaa ihmisiin ja yhteiskuntaan ympärilläs. Se on rikkaus! 

Vierailija kirjoitti:

Ala kirjoittaa blogia. Kirjoitat hauskasti, vaikka asia on raskas. Ehkä saisi tuloja blogaamalla.

Olen antanut itseni ymmärtää, että ne blogit, jotka oikeasti tuottavat kirjoittajalleen rahaa ovat niitä joissa esitellään sisustuksia, vaatteita, ruokaohjeita tai kerrotaan latteasti elämän perusasioista pienellä modernilla twistillä. Mun kaksio on sisustettu, mutta se sisustus on ollut sama viimeiset viisi vuotta. Ei ole hienoja elämänviisaus-tauluja, ei ole valkoisia huonekaluja. On vain sohva, ruokapöytä, sänky, nojatuoli ja kirjahylly täynnä kirjoja. Vaatteillakaan en usko tuloja saavani. En mä alasti tuolla kulje, mutta en osaa poseerata ja muutenkaan vaatehyllyni ei sisällä uusinta uutta. Kokata voisin, mutta eikö kaikki reseptit ole jo keksitty?

Jäljellä jää siis vain latteudet. Siinä on markkinarakoni, jota erään laulajan sanojen mukaan pitää takoa. En tiedä tienaako sillä penniäkään, mutta kyllähän latteuksia tähän maailmaan mahtuu ja niitä mä jopa ehkä osaisin tyhjästä taikoa.

ap

Sulla sentään on joku juttu: Kirjoittaminen ja kirjallisuus. Haet lehtiin kirjoittajaksi, kirjastoon/ alan piireihin ja kerhoihin tms. Facessa/ somessa haet töitä ja julkaiset juttujasi. Kaverihaulla haet kavereita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hae työväenopiston kirjoituskurssille.

Se ei taida ratkaista montaakaan ongelmistani. Varmaan siellä oppisin miten ilmaista itseään kiehtovammin ja mihin, se, pilkku oikeasti tulee, mutta siltikin se olisi vain jotain tekemistä vapaa-ajalleni. Tietenkin myös sosiaalinen aspekti tulisi siinä mukana ja se olisi hyvä sekä toivottava suunta. Ehkä harkitsen, jos kaikki muut ovat sulkeutuvat. Ei itsensä kehittäminen ole koskaan väärin.

ap

Askel kerrallaan. Ei pyramidejakaan kerralla pystytetty.

Vierailija kirjoitti:

min mielestäni sä kirjoitat tosi hyvin. Sulla on tosi hyvä kyky välittää tunnelmia. Jos mä kirjoittaisin noin hyvin kuin sä, mä varmasti menisin johonkin luovan kirjoittamisen kursseille tms. Ja alkaisin kirjoittaa ammatikseni.

Ole kiitollinen vaikka siitä, että sulla on noin hieno lahja, jolla sä voit purkaa tunteitas ja vaikuttaa ihmisiin ja yhteiskuntaan ympärilläs. Se on rikkaus! 

Olen otettu kehuista. Mä olen kuitenkin vain se poika, joka kirjoitti kasipuolen esseitä ja on samalla tasolla edelleen. Toivoisin, että olisit oikeassa. Kirjoitusala on niin kilpailtu ala, että siellä pitää erottua. Mä en erotu vaikka mökäfooniin huutaisin. Arvostan tietenkin sitä, että verenperintönäni olen saanut jonkinlaisen kyvyn ilmaista itseäni ja kasvatuksen seurauksena halun oppia. Siltikin, se on vain yksi etappi. Laatukirjoittaijien junaan pääsevät ne oikeasti lahjakkaat ja me muut jäämme laiturille ruikuttamaan.

ap

Moni ihminen valittaa, että tasaisuus ja pakolliset rutiinit saavat elämän tuntumaan tylsältä. He haluavat vaihtelua ja jännitystä töiden, ihmissuhteiden ja velvollisuuksien täyttämään arkeensa. Ihmisenä, joka elää päiviänsä Jekyll ja Hyde -tyylillä, tietämättä onko tuleva päivä pelkkää aurinkoa vai vierailu murheiden laaksossa haluan kertoa heille, että kadehdin heitä ja vaihtaisin heidän kanssaan paikkaansa välittömästi ja milloin vain. Viikonloppu ei ollut hyvä. Ei tosin huonoinkaan, mutta annoin ajatusten jälleen livetä sinne minne niitä ei pitäisi päästää ja vaikka kaduinkin mieleni heikkoutta en kyennyt toimintaani estämään.

Nyt katson ikkunastani jälleen lämpö- ja sadeaallon mukana katoavaa talvimaisemaa ajatellen ainakin hieman positiivisemmin kuin vielä pari päivää aikaisemmin. Naapurin uliseva koirapari toi aamulla osuvan tausta-ambienssin, kun etsin sen yhden edes etäisesti sopivan työpaikkailmoituksen Työvoimatoimiston sivuilta ja itseni sen hakijoiden joukkoon liitin. Ja koska en näköjään pääse eroon masokistisista piirteistäni päätin hieman kiduttaa itseäni ja katsella teekuppi (mukissa on kukkien kuvia) kädessä autoilleen yhdessä siirtyviä pariskuntia. Äidit, isät, lapsensa. Perhe. Se näyttää niin luonnolliselta, mutta eihän mulla ole pienintäkään hajua mitä se on, miten sen voisi saavuttaa ja miten siinä toimitaan. Katson heitä kuin maapalloa tarkkaileva vieraan sivilisaation edustaja - kiinnostuneena ja tutkimusmielessä. En osaa tuntea itseäni heidän asemaansa. En vaikka kuinka kovasti sitä haluaisin.

Huomenna ajattelin ottaa selvää onnistuisiko erään keskeytyneen opintojakson jatkaminen ja loppuun asti tekeminen. Olisihan sen voinut tänäänkin tehdä, mutta kuten joku tässä ketjussa viisaasti sanoi: pieniä askelia.

ap

Miksi tein tällaisen ketjun? Miksi nämä asiat pyörivät päässä? Miksi usein (varsinkin yön pimeinä tunteina) näen kaiken päättämisen realistiseksi ja järkeväksi ratkaisuksi?

Mä pohdin tätä, koska itsereflektio - vaikka se miten rankkaa olisikin - on yleensä pitkän päälle hyvä ratkaisu. En ole mikään ajattelija. En oikeastaan edes syvällinen pohtija. Parhaani yrittämällä ja sitä ajattelun mahdollistavaa aivolihasta kaikkeni jännittämällä sain kuitenkin esiin kaksi sanaa: häpeä ja pelko.

Häpeä, joka kumpuaa suoraan jostain syvältä ja on suora seuraus oman itsensä vertaamisesta muihin. Ei edes mihinkään huippuihin, kuten monella on tapana, vaan ihan normaaliin, keskiarvoihmiseen. En voi edes kuvitella millaista olisi elää elämää, jossa voisin kävellä pää pystyssä, ylpeänä itsestäni. Millaista olisi, jos voisin vastata rehellisesti jokaiseen normaaliin kysymykseen työpaikasta, työurasta, koulutuksesta, seurusteluista, parisuhteesta, perheestä, taloudellisesta tilanteesta, elämänkokemuksista ja kaikista niistä kysymyksistä, joita normaalit ihmiset saattavat normaalissa keskustelussa toisiltaa kysyä. Minulla kaikkiin noihin vastaus on tyhjä. Ei mitään. Se on noloa. Se on häpeällistä.

Pelko taas on se usein apinan muodon ottava otus tuossa hartioiden päällä tai takaraivossa kuiskutteleva ilmeisesti puhumaan oppinut apina, joka kummuten aikaisemmista pettymyksistä ja epäonnistumisista on ottanut tavoitteekseen uskotella minulle, että en ikinä kykene enää jaloilleni nousemaan. Se muistuttaa todennäköisyyksistä, jotka neljänkymmenen vuoden luuserielämän jälkeen pitäisi voittaa, jos aikoo normi-ihmiseksi palata. Se myöskin valaa ammattitaitoisen muurarin tapaan muuria eteeni luoden realistisen kuuloisia skenaarioita siitä mitä tulee tapahtumaan, jos osaamaton ja kokematon lähtee yrittämään ja luonnollisesti usein myös ensimmäisellä kerralla epäonnistumaan. Se esittää ne naurut, epäuskot, hylkäykset ja muut itsetunnolle niin haitalliset jutut niin vääjäämättömänä tulevaisuudenkuvana, että minun on otettava jalastani kiinni estääkseni sen holtittoman pelonsekaisen tärinän.

Mä tarvitsen onnistumiskokemuksia, mutta niitä saa vain ottamalla riskejä, uskaltamalla myös epäonnistua. Tämä pelottaa aikuista miestä niin paljon, että useina päivinä mun on pakotettava itseni kamppailemaan ja kaikkina päivinä en siinä edes onnistu vaan otan sen helpomman tien jäämällä vain kotiini ja vakuuttamalla itselleni, että tekemällä ei mitään kaikki on vielä joskus ok.

ap

Vierailija kirjoitti:

Haluatko keskustella? Onko sulla kik?

On asioita, joista ei voi keskustella. Näin luulin pitkän aikaa. Sitten jossain vaiheessa se kaikki itseinho, yksinäisyys, suru ja kaikki se, mitä olen pitänyt kymmeniä vuosia sisälläni alkoi vain purkautua erilaisia reittejä pitkin ulos. Eihän mulla edelleenkään ollut ketään jolle näistä asioista keskustella, mutta aloin itkemään, käyttäytymään välillä irrarationaalisesti, johdattelemaan joskus keskusteluja tyhjänpäiväisistä asioista vakavampiin toivoen, että yleisen keskustelun varjolla voisin omaa mieltäni edes hieman purkaa. Aloin myös etsiä ja tutkia onko paikkakunnallani mitään mahdollisuutta päästä asioista ammattilaisen kanssa juttelemaan. Sekin asia, jota en olisi viisi vuotta sitten edes voinut kuvitella. Kai nyt tuli se raja vastaan minulla ja jos en tee jotain muutosta on arjessakaan olo mahdotonta.

Tämäkin ketju on vain itsekäs yritykseni purkaa tunteita sisältäni.

Miten kik toimii? Onko se anonyymi? Miten ihmiset löytävät mut?

ap