Lue keskustelun säännöt.
Miksi tämä ei olisi kevät viimeinen?
05.02.2020 |
Tänään oli huono päivä. Huono jopa omalla mittapuullani. Mikään ei onnistunut, kaikki tuntui pahalta. Seisoessani kaupan hitaasti liikkuvassa kassajonossa kelmeästi paistavien kattovalojen alla tunsin kuinka hiki valui pitkin selkääni kohti boksereita. Maksettuani ostokset oli edessä pyörämatka kotiin, koska ei hän minunlaisellani luuserilla autoon ole varaa. Hien määrän lisääntyessä pisaroista putouksiin pääsin melkein kotiovella, mutta tietenkin, koska tämä on huono päivä mutkan jäinen pohja yllätti ja kaaduin ostoksien kanssa kyljelleni jäiseen asfalttiin. Se oli viimeinen pisara. Mitä järkeä tässä on? Miksi minä jaksan tätä samaa? Parempi on tehdä toivottomuuden johtopäätös ja katsoa listaa:
-työtön
-kouluttamaton
-keski-ikäinen
-kokematon
-kroonisesti sairas
-yksinäinen
-pienikokoinen
-lahjaton
-puhevikainen
-jne. jne.
Ei paljoa auta lisääntyvä kevätaurinko. Mikä on se tavoite, joka saa minut jatkossa heräämään aamuisin? Missä on se onni, jonka voin löytää. En näe sitä. Olenko omasta epätoivostani sokeutunut vai olenko luolassa, josta ei olekaan ulospääsyä?
Kommentit (94)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun kaikkein suurin tavoite elämässäsi on voittaa sun mieli. Vain sinä olet itsesi suurin vihollinen.
Onnellisuus ei löydy lopulta mistään muualta, kuin sinusta sisältä. Vaikka sitä onkin masentuneena mahdoton ymmärtää joskus.
Ala miettiä elämää muulta kantilta, kuin minkään ulkoisen asioiden kautta.
Mikä sinut tekee onnelliseksi? Tai mikä on joskus tehnyt?
Voimia. ❤ Sinun pitää muuttua sisältä, niin elämäsi muuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Ap sinä olet mooses!!
Zinc
Ei vaan olen:
-työtön
-kouluttamaton
-keski-ikäinen
-kokematon
-kroonisesti sairas
-yksinäinen
-pienikokoinen
-lahjaton
-puhevikainen
-jne. jne.
Lisäksi Mooseksella oli Googlen kuvahaun mukaan valtava ja tuuhea parta. Ei mulla sellaistakaan ole. Lätäkköjen vettä olen yrittänyt tahdonvoimalla halkaista ja itselleni kuivaa reittiä luoda, mutta lopulta olen aina joutunut lätäkön kiertämään.
ap
Vierailija kirjoitti:
Älä rakenna päässäsi ideaalielämää. Elämä voi olla hyvää monilla tavoin. Auta muita
Eikös tämä aloittaja tarvitsisi itse apua ja tukea ennemmin, kuin toisin päin? Pitäisihän sitä omakin elämä olla mallillaan, niin sitten voi auttaa muitakin paremmin?
Ap:lle: Jos vaikka johonkin auttavaan puhelimeen soittaminen auttaisi? Tai sitten yrittäisit hakeutua vertaisiesi pariin? (Joilla myös samoja tuntemuksia ja unettomuutta, niin saisitte jakaa ajatuksia ja saisitte toisiltanne tukea.) Tai sitten yrität hakeutua jonkinlaisen muun avun piiriin, niin jos sitä kautta pääsisi ns. suosta ylös. Kun vielä noin hyvin pystyt kertomaan tilanteestasi, niin aina on toivoa, ja viime kädessä löydät ratkaisun tilanteeseen itsestäsi :).
Ja tosiaan, ei kannata ajatella, että elämän pitäisi olla tietynlaista, vaan yrität pitää huolen itsestäsi ja apua kannattaa aina hakea, väyliä kyllä riittää, vaikkei siltä aina tunnukaan.
Vierailija kirjoitti:
Osan noista jutuista voit vielä muuttaa. Siivoojaksi vaikka tai sitten joku aikuiskoulutus. Parisuhdetta et ehkä enää saa, mutta ei se ole kaikille tarkoitettu tai mikään oikeus. Teet jotain ja yrität edes vähän. Ei saa luovuttaa tai paikalle jäädä. Ei se ole normaalia.
Kyllä se parisuhdekin voi osua kohdalle minkä ikäisenä tahansa, kun vain sopiva tyyppi osuu kohdalle. Joskus etsimisessä voi vain mennä aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mulla on kuule ihan samantyylistä, monia samoja ongelmia riesana, elämä tai siis paremminkin elämättömyys ollut koko ikäni. Enkä todellakaan näe itsekään mitään syitä jatkaa tätä omaa kurjuuttani. Olisi ihanaa jos tämä olisi edes viimeinen vuosi. Itsekin haluaisin ehkä elää vielä kesään, ja toisaalta syksy on vielä kivempi vuodenaika mulle, mutta todellakin edes vuosi saisi kyllä olla viimeinen! Ja just nyt tuntuu todella kaukaiselta että miten jaksaisi elää tätä turhaa tyhjyyttä enää kesäänkään saati tuonne syksyyn asti. Ja kesällä ilmoitetaan taas uudet kyykytyksetkin työttömille, tuskinpa on hyvää luvassa, ei ikinä ole jo päähänpotkituille:(
Ja itselläkin just pienetkin arjen vastoinkäymiset monesti tuntuu jättimäisiltä nekin,ja kun on näitä jättimäisiäkin oikeasti, tai ehkä just siksi, ei vaan jaksaisi yhtään mitään ylimääräistä pahaa enää kohdata ja kestää jatkuvalla syötöllä. Toisaalta mua sori kommentoijalle vaan, mutta nauratti esim. nuo "Prismat kiinni 2 päivää- elämä pilalla"- tyypit, että ei ihan noin raskaasti tule kuitenkaan itse otettua tollaisia "ongelmia", kun on hieman isompiakin:) Itsellä ei ole mitään tavoitteita oikein edes enää, sinnittelen vaan hetki kerrallaan enää, mutta vaikeaa kieltämättä on, kun ei olisi enää mitään syitä sinnitellä:/ Ilman rahaa työttömänä on niin vaikeaa keksiä uutta mielenkiintoista tekemistä.
Kiitos, kun vastasit.
On ikävää, että meitä on muitakin. Ongelmien kasaantuminen on usein yhdelle ihmiselle liian vaikea paikka käsiteltäväksi ja sitä tahtoo taistelun sijaan vain luovuttaa, koska se on helpompaa ja se näyttää ainoalta vaihtoehdolta. Mä aina välillä yritän, koska se on ainoa keinoa pitää itseni edes jotenkin järjissä. Tänäänkin valvotun yön jälkeen lähetin aamulla kaksi työhakemusta. Kyllä mä tiedän, että ei niistä mitään seuraa, mutta ovatpahan ainakin jotakin. Enkä edes tiedä toisiko työpaikka mitään pelastusta tähän juttuun. Ongelmia ja epäonnistumisia on kertynyt niin paljon, että ei tässä vielä yhden korjaamalla ihmisyyteen nousta. Tunnen itseni ihmiseksi, joka ei ole saavuttanut mitään ja on siis täysin vailla ihmisarvoa. Vailla arvoa omissa ja muiden silmissä.
Mä toivon, että jostain tulee se muutos, joka saa mut näkemään ympäröivän tilan täynnä mahdollisuuksia. En tähän kyllä usko, mutta olisihan se kiva.
ap
No mut sähän lähetit jo ne hakemuksetkin! Hyvä! Alat vain tekemään pieniä mukavia asioita itsellesi ja katsot auttaako mitään. Miten olis joku opiskelu? Duunarihommiin on suht helppo päästä amiksen kautta. Tsemppiä!
Lähetin hakemukset. Ja tänään lähetin yhden lisää.
Ei se kuitenkaan ole tae mistään. Niin kauan, kun ne hakemukset tulevat takaisin hylkäysmerkinnän kera en tule pääsemään mihinkään. En voi ottaa sitä ensimmäistäkään askelta, jos kukaan ei anna sille askeleelle jalansijaa. Tämä on sama ongelma työnhaussa ja deittailussa: mä luulisin olevani ihan hyvä tyyppi ja melko joviaali persoona, mutta niin kauan, kun en pääse tätä väittämää käytännössä todistamaan on mun hypoteettinen hyvyys samanlainen urbaanilegenda kuin mikä tahansa todistamaton uskomus.
Opiskelu tietenkin vaihtoehto. Täytyy varmaan selvitellä ne mahdollisuudet mitä mulle on. Ja missä en joudu teinien sekaan häpeämään itseäni.
ap
Mm. tuosta viimeisestä lauseesta tulee mieleen, että ethän rajoita itseäsi turhaan turhan kielteisillä asenteilla? Ei ehkä välttämättä "teinien" sekaan meneminen olekaan aina hyvä vaihtoehto, mutta anna muillekin silti mahdollisuus! Ja onhan niitä paljon aikuiskoulutuksiakin, kuntoutuksia sekä kaikenlaisia muitakin väyliä, mistä ilmeisesti aiotkin ottaa selvää.
Vierailija kirjoitti:
Älä rakenna päässäsi ideaalielämää. Elämä voi olla hyvää monilla tavoin. Auta muita
Eri.
Rakenna päässäsi ideaali elämä.
aloita tästä. http://www.powerlawofattraction.com/forum/index.php?PHPSESSID=ali14mas6…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sun kaikkein suurin tavoite elämässäsi on voittaa sun mieli. Vain sinä olet itsesi suurin vihollinen
Onnellisuus ei löydy lopulta mistään muualta, kuin sinusta sisältä. Vaikka sitä onkin masentuneena mahdoton ymmärtää joskus.
Ala miettiä elämää muulta kantilta, kuin minkään ulkoisen asioiden kautta.Mikä sinut tekee onnelliseksi? Tai mikä on joskus tehnyt?
Voimia. ❤ Sinun pitää muuttua sisältä, niin elämäsi muuttuu.
En nyt sanoisi, että vain minä olen se ainoa vihollinen, jota vastaan joudun taistelemaan. Minä olen se, joka joutuu sen ensimmäisen askeleen ottamaan, minä olen se, joka joutuu yksin matkan tekemään ja minä olen se, joka joutuu päänsisäistä kamppailua luovuttamista vastaan käymään. Tämä on totta. On myös aikaisemman elämäni tyhjä historia. Sekin on minun vikani kyllä, mutta se on myös asia, joka on edessä joka paikassa tällä matkalla kohti normaaliutta. Se on työhistorian puutetta, se on opiskeluhistorian puutetta, se on parisuhdehistorian puutetta, se on ihmissuhdehistoria puutetta ja vaikka mitä. Ei se välttämättä kaikkea estä ja kaikkia noita mainittuja voi opetella, mutta niitä ei ole tarkoitettu opiskeltavaksi keski-ikäisenä miehenä. Yhteiskuntaa ei ole rakennettu niin. Ihmisiä ei ole rakennettu ymmärtämään sitä.
Siksi taistelu on itseäni ja tekemiäni virheitä vastaan.
Onni on mulle sitä, että mun ei tarvitsisi ajatella näitä asioita. Että ne olisivat itsestäänselvyyksiä. Onni olisi tuntea itsensä arvokkaaksi ihmiseksi ja tietää, että mun olemassaololla olisi jokin tarkoitus. Onnea toisi nähdä tekemisieni tuottavan muille iloa ja hyvää oloa. Onnea olisi olla muiden tukena ja seurana niin hyvillä ja huonoilla hetkillä. Ennenkaikkea onni olisi sitä, että voisin unohtaa aikaisemman ja olla onnellinen tässä ja nyt.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä rakenna päässäsi ideaalielämää. Elämä voi olla hyvää monilla tavoin. Auta muita
Eikös tämä aloittaja tarvitsisi itse apua ja tukea ennemmin, kuin toisin päin? Pitäisihän sitä omakin elämä olla mallillaan, niin sitten voi auttaa muitakin paremmin?
Ap:lle: Jos vaikka johonkin auttavaan puhelimeen soittaminen auttaisi? Tai sitten yrittäisit hakeutua vertaisiesi pariin? (Joilla myös samoja tuntemuksia ja unettomuutta, niin saisitte jakaa ajatuksia ja saisitte toisiltanne tukea.) Tai sitten yrität hakeutua jonkinlaisen muun avun piiriin, niin jos sitä kautta pääsisi ns. suosta ylös. Kun vielä noin hyvin pystyt kertomaan tilanteestasi, niin aina on toivoa, ja viime kädessä löydät ratkaisun tilanteeseen itsestäsi :).
Ja tosiaan, ei kannata ajatella, että elämän pitäisi olla tietynlaista, vaan yrität pitää huolen itsestäsi ja apua kannattaa aina hakea, väyliä kyllä riittää, vaikkei siltä aina tunnukaan.
Kaikesta tämän ketjun valituksestani ja voivottelustani huolimatta olen silti pyrkinyt toisten ihmisten edessä olemaan parhaan mahdollisen kykyni mukaan positiivinen ja olemaan ihmisille tukena aina, kun mahdollista. Oma hyödyttömyyteni ihmisenä olisi vielä vaikeampaa kestää, jos en voisi edes olla arvokas muille tai muilla tavoilla. Se on vähintä mitä voin tehdä. Ei tämä mun tilanne ole muiden vika, päinvastoin. Miksi mun pitäisi olla heitä kohtaan mitään muuta kuin avulias, kohtelias ja ystävällinen?
Olen muutaman kerran puhunut tilanteestani ammattilaiselle. Ehkä jatkan sitä. Samassa tilanteessa oleville puhuminen on hankalaa, koska meitä ei varmaan hirveästi ole ja en tiedä miten heihin saisi muuten kuin tämän ketjun kautta yhteyttä. Eniten varmasti tarvitsisin onnistumisia, kannustusta ja näyttöä siitä, että voin päästä täältä ojasta pois. Yritän nousta, mutta se on vaikeaa, kun on heikko ja oja on syvä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itsekin syrjäytynyt mies.
Hienoa että olet kohtelias ja ystävällinen muille, niin minäkin. Kaipaat täältä seuraa? Täällä taitaa olla todella vaikea saada edes sähköposteja vaihdettua. Kaikkea hyvää sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin syrjäytynyt mies.
Hienoa että olet kohtelias ja ystävällinen muille, niin minäkin. Kaipaat täältä seuraa? Täällä taitaa olla todella vaikea saada edes sähköposteja vaihdettua. Kaikkea hyvää sinulle.
En tiedä olenko mä syrjäytynyt. Olenhan mä yksinäinen ja varmasti koulutuksen sekä työelämän ulkopuolella pidemmän aikaa ollut ihminen jossain tilastossa syrjäytyneeksi voidaan laskeakin. Poistun kuitenkin melko säännöllisesti asunnostani, käyn urheilemassa urheilututtujen kanssa ja välillä näen jopa kavereitakin. Nämä ovat niitä asioita, jotka pitävät mut järjissäni. Olen kokenut niitä aikoja, jossa tilanne on ollut niin paha ja häpeä niin suuri, että olen eristänyt itseni asuntooni viikkokausiksi, eikä siitä seurannut mitään hyvää. Nytkin illat ja yksinäiset hetket ovat niitä pahimpia. Silloin ehtii ajattelemaan tilannettaan ja usein saa itsensä vakuutettua sen pysyvyydestä. Se taas johtaa pimeyteen ja alakuloon.
En mä varmaan mitään etsi. Tämä ketju oli vain avunhuuto tyhjyyteen toivoen, että joku vastaa. Hienoa, että useampikin vastasi, avasi ajatuksiaan ja kertoi tilanteestaan. Se oli hienoa ja mulle todella tärkeää. Toivoisin, että tämä jatkuisi, mutta ymmärrän, jos näin ei käy. Varmasti pidempiaikaisempikin mielipiteiden vaihto samassa tilanteessa olevien tai sen kokeneiden kanssa olisi mukavaa ja hyödyllistä, mutta en tiedä onko siihen mitään mahdollisuuksia.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osan noista jutuista voit vielä muuttaa. Siivoojaksi vaikka tai sitten joku aikuiskoulutus. Parisuhdetta et ehkä enää saa, mutta ei se ole kaikille tarkoitettu tai mikään oikeus. Teet jotain ja yrität edes vähän. Ei saa luovuttaa tai paikalle jäädä. Ei se ole normaalia.
Kyllä se parisuhdekin voi osua kohdalle minkä ikäisenä tahansa, kun vain sopiva tyyppi osuu kohdalle. Joskus etsimisessä voi vain mennä aikaa.
Mä en usko tähän. Olen pakottanut itseni olemaan uskomatta. Tässä nykyisessä tilanteessani tuskin on ainuttakaan naista, joka kanssani haluaisi olla, saati pidempään aikaa viettää. En sitä keneltäkään myöskään odottaisi ja hölmöähän se multakin olisi lähteä näin huonoilla lähtökohdilla edes yrittämään. Ei siitä olisi kenellekään mitään hyötyä.
Jos jonkun ihmeen kaupalla saisin itseni kammettua työllisyyden ja koulutuksen osilta edes lähelle sitä siedettävän ihmisen muotokuvaa, joka jokaisella ihmisellä päänsä sisällä on, niin silti uskoni ei olisi vahva, korkeintaan kuin hatara tikku, joka vain odottaa päälleensä astuvaa kengänpohjaa, joka tikun katkaisee. Ei se, että olisin ulkoisesti normaali ihminen vielä riitä, koska sisällä on niin paljon tyhjää ja rikkonaista. Ei ole sitä elämisen historiaa, mikä muilla on. Ei ole sitä kokemusta ja osaamista, joka muilla on. On vain arvailuja tai naiiveja käsityksiä siitä miten ihmissuhteet toimivat. Lisäksi on vielä kaikesta tästä juontava epävarmuus sekä häpeä. Eivät nämä ole hyvät lähtökohdat ihmissuhteelle.
Siltikin jossain se pieni toivonkipinä ihmeestä sisälläni on. En saa sitä sammutettua vaikka varmasti helpompaa olisi, jos viimeinenkin valo katoaisi.
ap
Huonoltahan tuo näyttää.
Sanoisin että mee töihin. Mihin töihin tahansa. Tai mee kouluun. Mihin tahansa kouluun.
Tuolla pääsee jo alkuun. Sulla ei ole aikaa tuhlata.
Parisuhteet ja seksit tulee jos tulee. Ei niitä kaikilla ole. Se on vain hyväksyttävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huonoltahan tuo näyttää.
Sanoisin että mee töihin. Mihin töihin tahansa. Tai mee kouluun. Mihin tahansa kouluun.
Tuolla pääsee jo alkuun. Sulla ei ole aikaa tuhlata.
Parisuhteet ja seksit tulee jos tulee. Ei niitä kaikilla ole. Se on vain hyväksyttävä.
Huono. Se on mielestäni jopa liian lievä sana. Mä käyttäisin sanoja katastrofaalinen, käsittämätön, säälittävä, typerä, nolo, pellemäinen ja epäuskottava. En mä tämmöistä ketjua olisi ikinä perustanut, jos olisin tilanteestani eri mieltä tai edes uskoisin siihen, että tämä on millään tasolla normaalia, hyväksyttävää tai että täältä voisi nousta joskus pois. Mä tein tämän ketjun, koska kaikki kaatui päälle ja en nähnyt enää mitään toivoa.
Siltikin. Et ole täysin väärässä. Laitan ainakin yhden työhakemuksen viikossa. Olen tehnyt näin jo pidemmän aikaa. Yhteenkään haastatteluunkaan en ole vielä päässyt. Se kertonee jotain siitä miten syvä kuoppani on. Koulu. 40-vuotiaana. Kai se alkaa olla ainoa vaihtoehtoni. Lahjakkuus eikä aika riitä mihinkään syvempiin opintoihin, joten joku nopea ja työllistävä koulutus on ainoa mahdollisuuteni pelastukseen. Mikä se on, sitä en tiedä.
Tuo loppu. Se on varmasti raaka ja todellinen totuus. Totuus joka mun olisi sisäistettävä ja samalla lopetettava haaveilu. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni, tehdä itsestään tuottava yhteiskunnan jäsen ja luottaa siihen, että onnellinen voi olla vaikka ei koskaan kokisi ainuttakaan läheisyyden tai välittämisen hetkeä elämässään. Onko se mahdollista sisäistää? En tiedä. Pakko kai se on, jos haluaa järjissään pysyä.
ap
Yleensä en onneksi muista uniani. Valitettavasti niinä harvoina kertoina, kun satun niistä jotain muistamaan on kyseessä joko painajainen tai vielä pahempaa, kuvitelma todellisuudesta, josta en tiedä mitään tai jota en ole koskaan kokenut. Nyt uneni oli kuin amputaation kokeneiden ihmisten haamukipu - haamu-unelma.
Minä töissä. Minä onnellisena. Minä ottamassa vuosien takaista ihastustani kädestä. Hymyä. Aurinkoa. Lisää hymyä.
Kaikkea sitä, jota en ole koskaan nähnyt tai saati saanut kenenkään kanssa kokea. Säälittävää unelmointia keski-ikäiseltä mieheltä. Lapsellista ja naiivia kuvittelua, joka kertoo vain sen miten lapsen tasolla henkisessä kehityksessäni oikein olenkaan. Uni on kuin humala. Se paljastaa ihmisen todellisen luonteen. Kohdallani tämä ei ole hyvä asia.
En taida mennä enää koskaan nukkumaan.
ap
Vierailija kirjoitti:
En taida mennä enää koskaan nukkumaan.
ap
Yritin kovasti, mutta lopulta nukahdin. Mitä uneksin, sitä en enää muista.
Viikonloppu oli taas paha. Pimeyttä, sadetta ja yksinoloa. Kaupassa kävin kahdesti ja jo avausviestistä tutuksi tullut tuska, ahdistus ja selkäpiitä pitkin valuva hikoilu olivat taas läsnäni. Vielä kaupan portilla optimistinen sisäinen ääneni kehui terveellisen ruoan vaikutusta ihmisen tilaan ja tsemppasi ostamaan vihanneksia, koska eihän sitä koskaan tiedä, jos jotain joskus tapahtuu ja silloin olisi hyvä olla pirteä, laiha ja täynnä vitamiinejä. Valitettavasti elämä ei ole satua. Kotona avasin reppuni ja sipsiä, limsaa ja täytettyä sämpyläähän sieltä löytyi.
Äh.
Yksi työhakemus taas ilmoille. En tiedä miksi. Ehkä se pitää minut vielä järjissäni ja uskomasta lopulliseen syrjäytymiseen. Turhaahan se on. Tiedän sen. Kaikki on turhaa. Kaikki unelmat. SIlmät kiinni pitäisi mennä, jotta ei maailman kauneus ja muiden ihmisten onni saisi raavasta miestä itkemään omaa turhuuttaan.
ap
Tästä ketjusta näyttää muodostuneen mun henkilökohtainen vuodatuspäiväkirjani. Se toki oli oletettavaa.
Viime yö taas hereillä. Nukahdin noin kahdeksalta aamulla ja heräsin, kun päivänvalo alkoi jo ikkunan takana kohti pimeää iltaa hiipua. Ei varmaan ole yllättävää, että uneton ja epätoivoinen mies keksii hiljaisuudessa useammin itselleen jotain vähemmän kehittävää tekemistä kuin että esimerkiksi sivistäisi itseään tai pyyhkisi pois ne pölyt, jotka jäivät viime siivouksessa huomaamatta. Näin ollen käytinkin viime yön lukemalla tämän palstan arkistoista kaikki ne ketjut joissa puhuttiin aikuisen ihmisen kokemattomuudesta, pitkäaikaistyöttömyydestä ja koulutuksen puutteesta. Niitä oli todella paljon. Hienosti vierähti yö ruokkimalla omia pelkoja ja ennakkoluuloja siitä miten turha sekä kelpaamaton ihminen sitä onkaan. Tuntikausia käytin siihen, että sain itselleni vakuuteltua yhä varmemmin, että tämä oli tässä ja turha edes yrittää. Lopuksi söin vielä paketillisen suklaata suruun.
Itsesabotointia, tiedän. Ei se silti poista sitä totuutta, että noissa ketjuissa on melko hyvä läpileikkaus tavallisten ihmisten mielipiteisiin ja asenteisiin. Ja koska mielipiteiden ja asenteiden kanssa tässä pelataan ja niiden armoilla ollaan, niin en mä voi täysin niitä jättää huomioimattakaan. Parempi olisi, jos voisin, mutta en usko, että siihen pystyn.
Ehkä tänä yönä yritän nukkua tai ainakin lukea jotain positiivisempaa materiaalia. Kuka lohduttaisi Nyytiä olisi kirjahyllyssä vielä lukematta.
ap
Pienin askelin. Yritä nähdä jokaisessa päivässä jotain hyvää. Tee listaa niistä asioista. Harjoittele kiitollisuutta pienistäkin asioista. Yritä päästä eroon turhista negatiivisuuden kierteistä. Ole itsellesi armollinen ja rakastava. Kuvittele itsesi pieneksi pojaksi, jonka haluat ottaa syliin ja jota rakastaa. Ole itsesi paras ystävä. Jokaisessa valintatilanteessa olet varmasti yrittänyt valita oikein sen hetkisten voimavarojesi ja tietämyksesi mukaan.
Muista, että sinun ei tarvitse tulla miksikään tai saavuttaa mitään ollaksesi arvokas ja tärkeä. Sinä olet arvokas ja tärkeä jo nyt.
Ap, ota yhteyttä johonkin kirjoittajapiireihin. Sinussa on ainesta novellistiksi, runoilijaksi, miksei romaanikin olisi mahdollinen, jos jaksat keskittyä pitkäjänteiseen työhön.
Harmi, etten enää muista, mitä kaikkia tuommoisia sivustoja ja kirjallisuuspiirejä on.
Jos sinulla on jo valmiiksi tuotosta "pöytälaatikossa", ota yhteyttä johonkin pieneen kustantajaan, joka julkaisee myös aloittelevien sanamaakarien töitä. On myös useita kirjoituskilpailuja, jollaiseen voisit osallistua.
Toki voit myös julkaista tarinoitasi/runoja blogissa tms.
Oikeasti, minusta sinussa on taiteilija-ainesta. Ahdistus on jo kasvanut siihen mittaan, että sanasi kuulostavat hyvin todellisilta ja aidoilta. Niin kuin hyvä näyttelijä ei enää näyttele, vaan antaa itsensä yleisölle.
Hyvää, eiku parempaa, Paljon Parempaa jatkoa sinulle!
Tässähän se. Lopetat kuun tavoittelemisen ja teet jotain. Joku nopea koulutus ja töihin. Nuo muut jutut tuskin enää tuossa iässä onnistuu, kun ei aikuinen halua niitä sulle opettaa. Niitä ei sitten sulle ollut tarkoitettu, mutta ei niitä kaikille olekaan tarkoitettu. Koulutettu ja töissäkäyvä on parempi kuin mitä oot nyt.