Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi "ruma" nainen häiritsee miehiä yleisemmin?
05.02.2020 |
Menin aamulla metrolla töihin. Olen hoikka, 30+ ja mulla on hieman pörröiset, pitkät hiukset. Jaloissani oli mustat lenkkarit, sillä satutin taannoin jalkani siten, että muut kenkäni eivät mahdu toiseen jalkaani vielä. Katselin ikkunan kautta metrotunnelin pimeyteen ja heijastuksen kautta muita ihmisiä vaivihkaa.
Huomasin, että aivan tavallisen näköinen noin viisikymppinen mies mittaili mua nyrpein ilmein päästä varpaisiin. Vilkaisin häneen päin ja hän käänsi katseensa pois. Tajusin, että hän katsoi minua halveksien, sillä en täytä hänen ihanteitaan siitä, miltä naisen kuuluu näyttää, sillä käytin lenkkareita (huonoa epänaisellista pukeutumista ja tyylirike!) ja lisäksi ehkä hiukseni olivat vähän liian sotkuisen näköiset mahdollisesti ja olihan minulla vain musta untuvatoppatakki tyylikkään villakangastakin sijaan.
Seuraavassa hetkessä muhun iski sellainen hyvin lievä vtutus, kun aloin miettiä sellaista, että millä oikeudella hän minua halveksi ja paheksui. Ei hän itsekään ollut tyylikäs, tosin oliko se niin, että vain naisten pitäisi olla kauniita ja tyylikkäitä ja on jonkinlainen rike miessukukuntaa vastaan, jos nainen on ruma tai ns. harmaavarpunen?
T. Nainen Helsingistä
Kommentit (72)
Mä kuljen aina lenkkareissa/tennareissa, farkuissa ja toppa- tai tuulitakki päällä. Pipo tai lippis päässä.
En meikkaa koskaan, hiukset ponnarilla tai auki sikinsokin.
En ole huomannut, että kukaan olisi katsonut halveksuvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä mun pitäisi tehdä, jos en saa edes tuntea surua ja vihaa siitä, että minuun suhtaudutaan aina lähtökohtausesti negatiivisesti? Enkä saisi sanoa sitä ääneen edes palstalla?
T. Ap
Uskallan väittää, että kadulla suurin osa ihmisistä ei sinua noteeraa mitenkään erityisemmin. Olet samaa harmaata massaa kuin me muut. Tervetuloa kerhoon, kokoonnumme keskiviiikkoisin.
Ruman naisen näkeminen pilaa erektion.
Vierailija kirjoitti:
Mä kuljen aina lenkkareissa/tennareissa, farkuissa ja toppa- tai tuulitakki päällä. Pipo tai lippis päässä.
En meikkaa koskaan, hiukset ponnarilla tai auki sikinsokin.
En ole huomannut, että kukaan olisi katsonut halveksuvasti.
Ehkä sinulla on klassisen kauniit kasvonpiirteet ja näytät muuten missiltä sekä olet muuteniin sopusuhtainen ja hoikka sekä kantasuomalaisen näköinen. Sinun ei tarvitse kompensoida mitään erikoisuutta siistillä pukeutumisella.
Vierailija kirjoitti:
Ruman naisen näkeminen pilaa erektion.
Avaisitko tätä lisää? Miten suhtaudut yleiseen näkymään esim. metrossa, jossa valtaosa naisista on melko vaatimattoman näköisiä? Sytytkö vain klassisesti kauniista naisista?
T. Ap (kiinnostun joskus satunnaisesti naisista itsekin)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän tuo on totta et miehistä huomaa sen miellyttääkö vai eikö miellytä naisen ulkonäkö.
Ite olin jokunen tovi sit kaupassa nuorimman (taaperoikäisen) lapseni kanssa ja oltiin odottamassa omaa vuoroa lihatiskillä. Mulle tuli tunne et joku tuumailee ja huomasinkin miehen katsovan minua. Minä katsoin takasin ja se hymyili mulle. Mitäpä tuosta sit voi päätellä.
Kerran keski_ikäinen mies sano et tota sulla on puhelimessa valo päällä:puhelin oli mun housujen perstaskussa lisäs sitten ettei vaan akku pääseloppumaan.. Minäpä kiitin ja hymyilin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on taas vainoharhat valloillaan. Kai tuolle persoonallisuushairiolle joku nimikin olisi.
Höpöhöpö. Reagoin aina samoin vakaviin tuijotteluihin, jo lapsuudesta lähtien. Muistan, kun joskus ala-asteella ekaluokkalaisena menin terveydenhoitajalle ja se nainen tuijotti mua täysin hymyttömästi pitkään ja oli muutenkin vakava ja nuiva, niin sain jonkun ihme raivarin ja sanoin rumasti sille naiselle (minkä seurauksena jouduin koulupsykologille, joka puolestaan oli mukava, eloisa ja hymyilevä nainen ja pidin hänestä). En pidä siitä, että tuijotetaan vihaisin ilmein sanomatta sanaakaan. Mielestäni se on loukkaavaa ja halventavaa.
T. Ap
Persoonallisuushäirion määritelmään nimenomaan kuuluu että kyseessä on muuttumaton, lapsuudesta saakka olemassaollut häirio.
Eli siis en saisi loukkaantua siitä, että minuun suhtaudutaan huonosti? Ei minulla ole mitään persoonallisuushäiriötä, vaan olen vain oikeasti vähän rumahko/erikoisen/ulkomaalaisen näköinen muutenkin.
Mulla on ripaus geenejä todella kaukaa Suomesta ja siksi en näytä keskivertosuomalaiselta ja olen saanut kärsiä siitä koko elämäni. Ja siksi tosiaan ihmiset yleensä suhtautuvat hieman vieroksuen minuun ja olen kestänyt sitä koko elämäni.
Mitä mun pitäisi tehdä, jos en saa edes tuntea surua ja vihaa siitä, että minuun suhtaudutaan aina lähtökohtausesti negatiivisesti? Enkä saisi sanoa sitä ääneen edes palstalla?
T. Ap
Häirio saa sinut KUVITTELEMAAN että muut suhtautuvat sinuun oudosti, ja saa sinua pitämään itseäsi erikoisena lumihiutaleena joka herättää niiiiin paljon kiinnostusta muissa. Tuo jankutus ja päättymäton yksinpuhelu kuuluu myos oirekuvaan.
Pakko puhua täällä, kun livenä en voi puhua kenellekään. Mulla on myös kumppaninhaku päällä 24/7, joten koetan aistia, olisiko joku kiinnostunut. Mutta ei ole tullut arjessani aloitteita (esim. siellä metrossa). Mulle kävisi mies tai nainen, ikähaarukalla 30-65 vuotta. Olisin imarreltu, jos joku tulisi iskemään kadulla tai ratikassa/metrossa/junassa tai ruokakaupassa.
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä setämiehet aina tujottavat negatiivisella katseella. Ikävää on kun on kokoajan olo ettei kelpaa tähän maailmaan.
T.29v
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuo on totta et miehistä huomaa sen miellyttääkö vai eikö miellytä naisen ulkonäkö.
Ite olin jokunen tovi sit kaupassa nuorimman (taaperoikäisen) lapseni kanssa ja oltiin odottamassa omaa vuoroa lihatiskillä. Mulle tuli tunne et joku tuumailee ja huomasinkin miehen katsovan minua. Minä katsoin takasin ja se hymyili mulle. Mitäpä tuosta sit voi päätellä.
Kerran keski_ikäinen mies sano et tota sulla on puhelimessa valo päällä:puhelin oli mun housujen perstaskussa lisäs sitten ettei vaan akku pääseloppumaan.. Minäpä kiitin ja hymyilin...
Good for you. Onhan se kivaa saada positiivista huomiota. Itse en vain sellaista saa, vaikka olen hoikka ja feminiininen. Mussa on jotain vikaa siis. :(
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kuljen aina lenkkareissa/tennareissa, farkuissa ja toppa- tai tuulitakki päällä. Pipo tai lippis päässä.
En meikkaa koskaan, hiukset ponnarilla tai auki sikinsokin.
En ole huomannut, että kukaan olisi katsonut halveksuvasti.
Ehkä sinulla on klassisen kauniit kasvonpiirteet ja näytät muuten missiltä sekä olet muuteniin sopusuhtainen ja hoikka sekä kantasuomalaisen näköinen. Sinun ei tarvitse kompensoida mitään erikoisuutta siistillä pukeutumisella.
Enpä usko, ihan tavallinen pulliainen. Painokin huitelee ihannepainon ylärajalla.
Vierailija kirjoitti:
Ruman naisen näkeminen pilaa erektion.
Mutta eikö se ole hyvä, ettei ihan koko ajan seiso?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on taas vainoharhat valloillaan. Kai tuolle persoonallisuushairiolle joku nimikin olisi.
Höpöhöpö. Reagoin aina samoin vakaviin tuijotteluihin, jo lapsuudesta lähtien. Muistan, kun joskus ala-asteella ekaluokkalaisena menin terveydenhoitajalle ja se nainen tuijotti mua täysin hymyttömästi pitkään ja oli muutenkin vakava ja nuiva, niin sain jonkun ihme raivarin ja sanoin rumasti sille naiselle (minkä seurauksena jouduin koulupsykologille, joka puolestaan oli mukava, eloisa ja hymyilevä nainen ja pidin hänestä). En pidä siitä, että tuijotetaan vihaisin ilmein sanomatta sanaakaan. Mielestäni se on loukkaavaa ja halventavaa.
T. Ap
Persoonallisuushäirion määritelmään nimenomaan kuuluu että kyseessä on muuttumaton, lapsuudesta saakka olemassaollut häirio.
Eli siis en saisi loukkaantua siitä, että minuun suhtaudutaan huonosti? Ei minulla ole mitään persoonallisuushäiriötä, vaan olen vain oikeasti vähän rumahko/erikoisen/ulkomaalaisen näköinen muutenkin.
Mulla on ripaus geenejä todella kaukaa Suomesta ja siksi en näytä keskivertosuomalaiselta ja olen saanut kärsiä siitä koko elämäni. Ja siksi tosiaan ihmiset yleensä suhtautuvat hieman vieroksuen minuun ja olen kestänyt sitä koko elämäni.
Mitä mun pitäisi tehdä, jos en saa edes tuntea surua ja vihaa siitä, että minuun suhtaudutaan aina lähtökohtausesti negatiivisesti? Enkä saisi sanoa sitä ääneen edes palstalla?
T. Ap
Totta kai saat tuntea surua ja vihaa, jos sinuun suhtautudutaan negatiivisesti. Mutta kun ei sinuun ole suhtautunut negatiivisesti kukaan muu kuin sinä itse, kun keksimällä keksit, että jokainen sinua perusilmeellä katsova ihan varmasti ajattelee sinusta jotain pahaa.
Täällä on muuten tosi paljon näitä aloituksia, joissa valitetaan kun ihmiset tuijottaa halveksuen(huomasin, kun yritin etsiä tätä keskustelua).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edustaako yksi mies aamumetrossa kaikkia miehiä? Suhteellisuudentaju missä pelaa?
Vierailija kirjoitti:
Täällä on muuten tosi paljon näitä aloituksia, joissa valitetaan kun ihmiset tuijottaa halveksuen(huomasin, kun yritin etsiä tätä keskustelua).
Miksi ihmisten itsetunto on niin heikko että yksikin nyrpeä ilme pilaa koko päivä, ja sitä sitten vuodatetaan ja kiukutellaan nettiin? Mistä se johtuu?
En allekirjoita ap:n mielipidettä.
Itse kuljen just niin siisteissä tai resuisissa vaatteissa kuin haluan, naama+tukka sen näköisenä kuin haluan eikä minua kiinnosta mitä satunnaiset vanhemmat miehet minusta ajattelevat.
Kuljin viime syksynä mustissa lenkkareissa, farkuissa ja Niken t-paita päällä sateessa kastuneena ostoskeskuksessa. Oloni ei ollut kovinkaan hemaiseva mutta tuntematon mies juoksi perääni, sanoi että näytän upealta ja pyysi drinkille. En lähtenyt, mutta pointti oli se että oletpa kuinka tälläytynyt tahansa niin jollekin voit silti olla ruma. Tai oletpa kuinka resuisen oloinen tahansa niin jollekin voit olla upea pakkaus. Miksi turhaan miettiä mitä joku satunnainen tyyppi sinusta ajattelee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on taas vainoharhat valloillaan. Kai tuolle persoonallisuushairiolle joku nimikin olisi.
Höpöhöpö. Reagoin aina samoin vakaviin tuijotteluihin, jo lapsuudesta lähtien. Muistan, kun joskus ala-asteella ekaluokkalaisena menin terveydenhoitajalle ja se nainen tuijotti mua täysin hymyttömästi pitkään ja oli muutenkin vakava ja nuiva, niin sain jonkun ihme raivarin ja sanoin rumasti sille naiselle (minkä seurauksena jouduin koulupsykologille, joka puolestaan oli mukava, eloisa ja hymyilevä nainen ja pidin hänestä). En pidä siitä, että tuijotetaan vihaisin ilmein sanomatta sanaakaan. Mielestäni se on loukkaavaa ja halventavaa.
T. Ap
sähän se normaali on täällä. Ihmiset on valitettavan tottuneita ikävän ja pahaan ilmapiiriin. Evoluutio ja biologiaa vastaan ei voi taistella. Vakava ja halveksiva ilme on aina paha. Tujottaminen on aggressiivista ja uhkaava.
Katkeroita ne on ja mulkoilee naisia, koska tietää ettei kiinnostuksesta tule molemminpuolista. Ja ehkä helpompi tuijottaa vihaisella ilmeellä kuin selvästi kuolaten...
Vierailija kirjoitti:
Muistan ikuisesti sen, kun menin junaan vielä kosteilla, samana aamuna pesemilläni hiuksilla ja istahdin vanhemman mummelin viereen. Se mummeni katsoi mua suorastaan murhaavasti ja mittaili katseellaan päästä varpaisiin. Tuolloin vielä itsetuntonikin oli parempi, sillä sentään seurustelin (eli olin kelvannut jollekin). Jotain koetin hänelle selittää ja pyysin anteeksi kosteita hiuksiani, mutta se halveksiva tuijottelu ei loppunut (eikä hän edes kommentoinut vastaukseksi mitään). Tuolloin olin kyllä muuten siististi pukeutunut ja siististi meikattukin, mutta hiukset tosiaan olivat vielä kosteat.
T. Ap
Sitä mummoa vaan vitutti kun joku tuli viemään laukun paikan. Ketään ei sinun kosteat hiuksesi kiinnosta.
Alue: Aihe vapaa
Tykkään katsella ihmisiä kaupungilla. Toisaalta katselen myös taloja, autoja, eläimiä jne. Joskus jokin saa katseen pysähtymään johonkin hetkeksi. Hetkeä myöhemmin en yleensä kuitenkaan tuota asiaa edes muista ja jokin muu on kiinnittänyt huomiotani. Silmätkään kiinni en kaupungilla halua olla. Yksinkertaisimmillaan voi olla katuvilinässä eri suuntaan liikkuva juttu, miknkä takia katse pysähtyy siihen.