Miksi "ruma" nainen häiritsee miehiä yleisemmin?

Metrossa, tuossa kiskoilla kulkevassa päihde- ja mielenterveysongelmaisten avohoitoyksikössä joku muka katsoisi tuollaisia, hah. Itse kuljen päivittäin Siilitie-Kamppi reittiä töihin ja takaisin ja kukaan ei katso edes vaikka jollain olisi kuset housuissa tai oksennusta rinnuksilla, tai viinapullo kourassa tai puhuisi yksinään jatkuvasti. Jos joku oikein pahanhajuinen tai epämiellyttävä nyt ihan viereen istuu, saattaa nousta seisomapaikalle hiljaksiin. Mutta eipä kyllä kauhean fiiniä porukkaa siellä kaikki ole eikä ihmiset katsele.

Nyt on taas vainoharhat valloillaan. Kai tuolle persoonallisuushairiolle joku nimikin olisi.

Vierailija kirjoitti:

Miesparka. Sattuu olemaan resting bitch face ja ohikulkeva nainen vetää hernepellon nenuun.

Oletko ap koskaan ajatellut, että ehkä koko maailma ei pyöri sinun ympärilläsi ja on ihan mahdollista, että ihmiset katsovat vastaankävelijöitä ilman että ajattelevat heistä yhtään mitään? Useimmilla ihmisillä on ihan riittävästi ajattelemista omissa asioissaan, niin ei tarvitse vaivata päätään hyväksymällä/paheksumalla muita.

Nimenomaan näin! Itse olen pari kertaa törmännyt ilmiöön, että en mitenkään tietoisesti ole ollut hapan tai nyrpeä, mutta joku on vetänyt herneet nenään. Kerran baarissa Seinäjoella: seisoin juomalasi kädessä ja katselin ympärilleni sillä aikaa, kun ystävä kävi vessassa. Siihen tuli kimeällä äänellä huutamaan joku n. 25 v. nainen, että mikä säkin luulet olevasi, miks sä kyttäät muita siinä niin ylimielisen näköisenä s**tana. Sanoin, että tää on kuules mun perusilme. Tämä nainen huusi siihen, että sit kannattaa mennä leikkauttamaan naamansa. Tulihan siitä ikävä olo. Töissä kun keskityn johonkin asiaan, näytän kuulemma vihaiselta, mutta työkaverit tietää sen, ettei ole tahallista. Naama muuttuu ikääntyessään ja kai se hermotus vaikuttaa, millaisia ilmeitä tulee kenellekin. En aio sen takia leikellä naamaani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan ikuisesti sen, kun menin junaan vielä kosteilla, samana aamuna pesemilläni hiuksilla ja istahdin vanhemman mummelin viereen. Se mummeni katsoi mua suorastaan murhaavasti ja mittaili katseellaan päästä varpaisiin. Tuolloin vielä itsetuntonikin oli parempi, sillä sentään seurustelin (eli olin kelvannut jollekin). Jotain koetin hänelle selittää ja pyysin anteeksi kosteita hiuksiani, mutta se halveksiva tuijottelu ei loppunut (eikä hän edes kommentoinut vastaukseksi mitään). Tuolloin olin kyllä muuten siististi pukeutunut ja siististi meikattukin, mutta hiukset tosiaan olivat vielä kosteat.

T. Ap

Ei häntä varmastikaan sinun kosteat hiukset kiinnostaneet yhtään. Mutta istuitko toisen viereen vaikka tilaa olisi ollut muuallakin? Siitä monet ei tykkää että siihen tunkee vaikka ei olisi pakko.

Muistelisin, että yhtä vähän tilaa oli muuallakin, mutta en ole 100% varma. Itsekin menen Suomi-tyyliin ekana tyhjimmille paikoille eli en tahallani ängennyt sen mummelin viereen. Muistaakseni oli niin täyttä, etten voinut vaihtaa muuallekaan pakoon sitä murhaavaa tuijottelua.

T. Ap

Ja minkä näköisiä ovat nuo pilkkaavat äijät itse! Eivätkö koskaan katso peiliin minkä näköinen kuvatus siellä mollottaa?

Sulla itselläsi päässä toi ajatuskuvio, ja aina kun joku kattoo sua ajattelet, että toi on asia liikkuu niiden päässä. Ei liiku.

Aamulla varsinkin monen perusilme on nyrpeä.

Kaapu ois kiva.

Vierailija kirjoitti:

Auta armias, jos et ole hoikka, tai on isot naiselliset vermeet! Kaikki äijät ovat mielestään oikeutettuja arvostelemaan ja tuomitsemaan samalla kun huutavat, että naiset haukkuvat heitä. En ole koskaan kuullut, että naiset haukkuisivat miesten ulkonäköä samalla tavalla kuin miehet naisten. Mistä näitä tyyppejä tulee? Katkeria, kaikkeen pettyneitä. Eikö kaunis nainen huolinut, eikä rumakaan?

Voi  miten riemastuttavaa yleistämistä!

Vierailija kirjoitti:

Nyt on taas vainoharhat valloillaan. Kai tuolle persoonallisuushairiolle joku nimikin olisi.

Höpöhöpö. Reagoin aina samoin vakaviin tuijotteluihin, jo lapsuudesta lähtien. Muistan, kun joskus ala-asteella ekaluokkalaisena menin terveydenhoitajalle ja se nainen tuijotti mua täysin hymyttömästi pitkään ja oli muutenkin vakava ja nuiva, niin sain jonkun ihme raivarin ja sanoin rumasti sille naiselle (minkä seurauksena jouduin koulupsykologille, joka puolestaan oli mukava, eloisa ja hymyilevä nainen ja pidin hänestä). En pidä siitä, että tuijotetaan vihaisin ilmein sanomatta sanaakaan. Mielestäni se on loukkaavaa ja halventavaa.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Auta armias, jos et ole hoikka, tai on isot naiselliset vermeet! Kaikki äijät ovat mielestään oikeutettuja arvostelemaan ja tuomitsemaan samalla kun huutavat, että naiset haukkuvat heitä. En ole koskaan kuullut, että naiset haukkuisivat miesten ulkonäköä samalla tavalla kuin miehet naisten. Mistä näitä tyyppejä tulee? Katkeria, kaikkeen pettyneitä. Eikö kaunis nainen huolinut, eikä rumakaan?

En ole koskaan huomannut miesten haukkuvan naisia kuin keskustelupalstoilla.

Naiset kylläkin puhuvat todellä ikävästi miehistään tai miehistä yleensä.

Joko tämä on provo tai ap:lla on pahasti vääristynyt todellisuudentaju. Kaikki nyrpeäilmeiset eivät nyrpistele sinulle eivätkä välttämättä ole nyrpeällä tuulella lainkaan. Kuten todettu, osalla on ns. resting b.i.t.c.h face eikä se kerro vielä mitään kyseisen henkilön luonteesta. Moni vakavikolta näyttävä voi olla tosiasiassa paljon sydämellisempi ja huomaavaisempi kuin se jatkuvasti pepsodenthymy naamalla ihkuttava pollyanna.

Vierailija kirjoitti:

Minut on uhattu hakata, koska olin miesjoukosta niin vastenmielinen läski. Käytin silloin kokoa 44, eli ylipainoa kyllä oli, mutta mielestäni minullakin oli (ja on) oikeus kävellä kadulla. 

Minun on käsketty vetää itseni vessanpöntöstä alas koska olin teininä hoikka enkä muodokas. Paljon muutakin pahaa on sanottu vuosien varrella. Pojat ja miehet luulee että heillä on oikeus ja valta sanoa naisille. On aina luulleet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt on taas vainoharhat valloillaan. Kai tuolle persoonallisuushairiolle joku nimikin olisi.

Höpöhöpö. Reagoin aina samoin vakaviin tuijotteluihin, jo lapsuudesta lähtien. Muistan, kun joskus ala-asteella ekaluokkalaisena menin terveydenhoitajalle ja se nainen tuijotti mua täysin hymyttömästi pitkään ja oli muutenkin vakava ja nuiva, niin sain jonkun ihme raivarin ja sanoin rumasti sille naiselle (minkä seurauksena jouduin koulupsykologille, joka puolestaan oli mukava, eloisa ja hymyilevä nainen ja pidin hänestä). En pidä siitä, että tuijotetaan vihaisin ilmein sanomatta sanaakaan. Mielestäni se on loukkaavaa ja halventavaa.

T. Ap

Viimeinen lause on tässä tärkein. Sinun mielestäsi... Ongelma on sinun pääsi sisällä. Monella ihmisellä sattuu olemaan nyrpeä / vihainen / tympeä perusilme eikä sille voi mitään. Sinä olet itse päättänyt olla pitämättä näistä ihmisistä, vaikka kyseessä on piirre, jolle he eivät itse voi mitään. Sitten vielä skitsoilet kuvittelemalla heidän päähänsä kaikenlaisia negatiivisia ajatuksia, joita siellä ei ole.

Ap:n havainto on tosi, näin toimii sosiaalinen kontrolli. Ulkonäköpaineesta lipsuvia naisia yritetään palauttaa kontrolliin. Ilmiötä ei tunnista, jos ei ole joutunut sen kohteeksi.

Tästä vapautuu jossain vaiheessa, esimerkiksi vanhenemalla niin että muuttuu näkymättömäksi.

Minua on halveksinut jopa mätisäkkiruhoinen, taikinanaamainen setämiespyrkyri kun en mielestään ”täyttänyt kriteereitä”. Tuli kyllä tietoiseksi jälkikäteen narsismistaan. Kananttaisi katsoa sinne peiliin ennen kuin väänetelee rumaa hyväksikäyttäjänturpaansa.

Tämä Vaasassa.

Kai sä ap tajuat, että ihan itse nyt halveksit itseäsi ja tunnet huonommuutta ulkonäöstäsi. Projisoit, eli ulkoistat nuo ajatukset vain jollekin toiselle, jolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Luultavasti syytät muita ihmisiä myös kaikista muista omista virheistäsi. Lapsellinen defenssi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt on taas vainoharhat valloillaan. Kai tuolle persoonallisuushairiolle joku nimikin olisi.

Höpöhöpö. Reagoin aina samoin vakaviin tuijotteluihin, jo lapsuudesta lähtien. Muistan, kun joskus ala-asteella ekaluokkalaisena menin terveydenhoitajalle ja se nainen tuijotti mua täysin hymyttömästi pitkään ja oli muutenkin vakava ja nuiva, niin sain jonkun ihme raivarin ja sanoin rumasti sille naiselle (minkä seurauksena jouduin koulupsykologille, joka puolestaan oli mukava, eloisa ja hymyilevä nainen ja pidin hänestä). En pidä siitä, että tuijotetaan vihaisin ilmein sanomatta sanaakaan. Mielestäni se on loukkaavaa ja halventavaa.

T. Ap

Persoonallisuushäirion määritelmään nimenomaan kuuluu että kyseessä on muuttumaton, lapsuudesta saakka olemassaollut häirio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt on taas vainoharhat valloillaan. Kai tuolle persoonallisuushairiolle joku nimikin olisi.

Höpöhöpö. Reagoin aina samoin vakaviin tuijotteluihin, jo lapsuudesta lähtien. Muistan, kun joskus ala-asteella ekaluokkalaisena menin terveydenhoitajalle ja se nainen tuijotti mua täysin hymyttömästi pitkään ja oli muutenkin vakava ja nuiva, niin sain jonkun ihme raivarin ja sanoin rumasti sille naiselle (minkä seurauksena jouduin koulupsykologille, joka puolestaan oli mukava, eloisa ja hymyilevä nainen ja pidin hänestä). En pidä siitä, että tuijotetaan vihaisin ilmein sanomatta sanaakaan. Mielestäni se on loukkaavaa ja halventavaa.

T. Ap

Persoonallisuushäirion määritelmään nimenomaan kuuluu että kyseessä on muuttumaton, lapsuudesta saakka olemassaollut häirio.

Eli siis en saisi loukkaantua siitä, että minuun suhtaudutaan huonosti? Ei minulla ole mitään persoonallisuushäiriötä, vaan olen vain oikeasti vähän rumahko/erikoisen/ulkomaalaisen näköinen muutenkin.

Mulla on ripaus geenejä todella kaukaa Suomesta ja siksi en näytä keskivertosuomalaiselta ja olen saanut kärsiä siitä koko elämäni. Ja siksi tosiaan ihmiset yleensä suhtautuvat hieman vieroksuen minuun ja olen kestänyt sitä koko elämäni.

Mitä mun pitäisi tehdä, jos en saa edes tuntea surua ja vihaa siitä, että minuun suhtaudutaan aina lähtökohtausesti negatiivisesti? Enkä saisi sanoa sitä ääneen edes palstalla?

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt on taas vainoharhat valloillaan. Kai tuolle persoonallisuushairiolle joku nimikin olisi.

Höpöhöpö. Reagoin aina samoin vakaviin tuijotteluihin, jo lapsuudesta lähtien. Muistan, kun joskus ala-asteella ekaluokkalaisena menin terveydenhoitajalle ja se nainen tuijotti mua täysin hymyttömästi pitkään ja oli muutenkin vakava ja nuiva, niin sain jonkun ihme raivarin ja sanoin rumasti sille naiselle (minkä seurauksena jouduin koulupsykologille, joka puolestaan oli mukava, eloisa ja hymyilevä nainen ja pidin hänestä). En pidä siitä, että tuijotetaan vihaisin ilmein sanomatta sanaakaan. Mielestäni se on loukkaavaa ja halventavaa.

T. Ap

Persoonallisuushäirion määritelmään nimenomaan kuuluu että kyseessä on muuttumaton, lapsuudesta saakka olemassaollut häirio.

Lisäksi lapsuudestani on oikeastaan vain se kyseinen tilanne esimerkkinä, kun joku suhtautui todella, todella nuivasti ilman edeltävää syytä. Sukulaiseni ja jotkut muut kohtaamani pitivät minua vain rumana vähän niinkuin vitsillä, mutta sellaista mykkää hiljaista, halveksivaa tuijotusta kohtasin tuolloin 7-vuotiaana.

Muuten lapsena en kiinnittänyt asiaan juurikaan huomiota. Esim. opettajanikin inhosi minua, kun olin liian eloisa ja kyseenalaistava, mutta ei sekään liittynyt tuohon tuijotuksen karsastamiseeni. Lisäksi pidän tuijottelua todella moukkamaisena käytöksenä muutenkin (exäni tuijotteli esim. julkkiksia julkisilla paikoilla pitkään ja huomautin hänelle monesti siitä -- sillä se on noloa käytöstä).

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt on taas vainoharhat valloillaan. Kai tuolle persoonallisuushairiolle joku nimikin olisi.

Höpöhöpö. Reagoin aina samoin vakaviin tuijotteluihin, jo lapsuudesta lähtien. Muistan, kun joskus ala-asteella ekaluokkalaisena menin terveydenhoitajalle ja se nainen tuijotti mua täysin hymyttömästi pitkään ja oli muutenkin vakava ja nuiva, niin sain jonkun ihme raivarin ja sanoin rumasti sille naiselle (minkä seurauksena jouduin koulupsykologille, joka puolestaan oli mukava, eloisa ja hymyilevä nainen ja pidin hänestä). En pidä siitä, että tuijotetaan vihaisin ilmein sanomatta sanaakaan. Mielestäni se on loukkaavaa ja halventavaa.

T. Ap

Persoonallisuushäirion määritelmään nimenomaan kuuluu että kyseessä on muuttumaton, lapsuudesta saakka olemassaollut häirio.

Eli siis en saisi loukkaantua siitä, että minuun suhtaudutaan huonosti? Ei minulla ole mitään persoonallisuushäiriötä, vaan olen vain oikeasti vähän rumahko/erikoisen/ulkomaalaisen näköinen muutenkin.

Mulla on ripaus geenejä todella kaukaa Suomesta ja siksi en näytä keskivertosuomalaiselta ja olen saanut kärsiä siitä koko elämäni. Ja siksi tosiaan ihmiset yleensä suhtautuvat hieman vieroksuen minuun ja olen kestänyt sitä koko elämäni.

Mitä mun pitäisi tehdä, jos en saa edes tuntea surua ja vihaa siitä, että minuun suhtaudutaan aina lähtökohtausesti negatiivisesti? Enkä saisi sanoa sitä ääneen edes palstalla?

T. Ap

Häirio saa sinut KUVITTELEMAAN että muut suhtautuvat sinuun oudosti, ja saa sinua pitämään itseäsi erikoisena lumihiutaleena joka herättää niiiiin paljon kiinnostusta muissa. Tuo jankutus ja päättymäton yksinpuhelu kuuluu myos oirekuvaan.