Siinä on suuri ero tapaako tulevan puolison 20- vai 30-vuotiaana.

Harmi että olet edelleen keskeneräinen ihminen.

20+ on niin mitään elämästä tietämätön eli voi kokeill moniakin suhteita ilman heti vakavasti sitoutumista. 30+ voi olla sitä myös, kellä mitäkin perusteita kaikki ollaan yksiläotä.

Ai, meidän kaksikymppisillä tyttärillä on ihanat ja fiksut samanikäiset poikaystävät. Ei mitään pahaa sanottavaa.

Varmasti pitää jossain määrin paikkansa. Aloimme miehen kanssa seurustelemaan 19-vuotiaina ja olimne molemmat aika raakileita. Varmasti appivanhemmilla oli (ja ehkä on edelleen, mutta kasvotusten ovat aina asiallisia) mielipiteitä minusta ja käytöksestäni.

Vierailija kirjoitti:

Ai, meidän kaksikymppisillä tyttärillä on ihanat ja fiksut samanikäiset poikaystävät. Ei mitään pahaa sanottavaa.

Tekstissä ei väitettykään että koskisi kaikkia ihmisiä. Tiedän paljonkin hienoja ja kypsiä vähän päälle 20v naisia ja miehiä. Ap

Tiedän sellaisenkin tapauksen, jossa alle 30v mies ei voinut lenkittää naisen koiraa, koska ei ollut hänen. Sitten hän ei tervehtinyt lainkaan anoppia kun tämä tuli kylään. Ja mikä pahinta, nämä vielä lopulta päätyivät yhteen.

Kolmekymppisellä kumppanilla on ollut ainakin 400 sukupuolikumppania enemmän kuin 20+ se puoli ainakin hallussa.

Mun tytär ja puolisonsa olivat 16 ja 17 kun alkoivat seurustella. Monella tapaa fiksuja nuoria, mutta sitten jossain asioissa selvästi se keskenkasvuisuus ilmenee. Joudun jatkuvasti muistuttamaan itseäni siitä miten keskeneräinen olin itse saman ikäisiä, kyllä nämä nuoret (tai nyt ovat jo melkein aikuisia) ovat monessa suhteessa paljon fiksumpia ja aikuisempia kuin itse olin saman ikäisenä. Naimisiin menivät kun olivat 19 ja 20, edelleen odottelen että kasvavat aikuisiksi. Aivothan on valmiit vasta joskus 25-vuotiaana, sitä odotellessa.

Vaikka vävyllä on omat kotkotuksensa jotka laitan nuoruuden ja maalaistaustan piikkiin, niin hänessä on myös paljon sellaista hyvää, jonka vuoksi olen tyytyväinen siitä, että tytär valitsi hänet. Näillä nuorilla on ollut nuoresta iästä huolimatta tosi vaikeita paikkoja tässä matkan varrella ja hienosti ovat olleet toistensa tukena. Tyttären puolesta olen iloinen, että hänet on niin sydämellisesti otettu vastaan vävyn perheessä ja suvussa. Hänellä on ihana anoppi ja appi. Se on iso asia, kun tiedän että toisinkin voisi olla. 

Itse tapasin mieheni kun olimme 29 ja 31. Menimme naimisiin vain 8kk seurustelun jälkeen, ei siinä tarvinnut sen enempi miettiä. 

Ei ikä ole mikään mittari. Osa 5kymppisistäkin voi olla ihan teinin tasolla. Ja vastaavasti osa 2kymppisistä on todella järkeviä ja homma hanskassa.

Itse olin 22v ja mies 25v kun aloimme seurustella ja nyt olemme 50+. Yhdessä on kasvettu ja kypsytty ja vielä on matkaa jäljellä. Ei sitä koskaan ole ihmisenä valmis.

Aika neutraali ja viaton puheenaihe ja silti tuntuu herättävän raivoa. Kiitos kuitenkin tälle viimeiselle keskustelijalle kun olit ymmärtänyt mistä aiheesta on kyse.

Olisi kiva kuulla muitakin asiallisia mielipiteitä. Ap

En tiedä ainuttakaan ihmistä, jonka varsinainen persoona olisi muuttunut tai kypsynyt yhtään mitenkään tuolla aikavälillä. Ihmisenä voi kasvaa ja oppia, mutta kyllä sitä on edelleenkin pohjimmiltaan hyvin sama ihminen kuin silloin nuorena. Elämänkokemus taas ei ole niin iso asia tuon rinnalla, että se toisi aivan niin paljoa lisäarvoa kuin tässä väitetään.

Ne parikymppiset voi kasvaa yhdessä. Jos tapaa vasta 30-vuotiaana, tulee aika kiire lastenhankinnan suhteen. Kuinka fiksua se sitten on, että parin kuukauden tuntemisen jälkeen alkaa yrittää?

Vierailija kirjoitti:

En tiedä ainuttakaan ihmistä, jonka varsinainen persoona olisi muuttunut tai kypsynyt yhtään mitenkään tuolla aikavälillä. Ihmisenä voi kasvaa ja oppia, mutta kyllä sitä on edelleenkin pohjimmiltaan hyvin sama ihminen kuin silloin nuorena. Elämänkokemus taas ei ole niin iso asia tuon rinnalla, että se toisi aivan niin paljoa lisäarvoa kuin tässä väitetään.

Mielenkiintoinen näkökulma! Minä taas näen asian hyvin eri tavalla. Varsinkin miehissä voi tapahtua suuria muutoksia verrattaessa 22 ja 32v. Ja kyllä tiedän aivan hyvin että moni mies on todella lapsellinen vaikka ikää 40v.

Ylipäätään uusiin ihmisiin on todella mielenkiintoista tutustua sitten kun on lopullisesti löytänyt itsensä ja kasvanut aikuiseksi. Ne ihmiset ei mielessään yhdistä sinua mihinkään epävarmuuteen tai huonoihin päätöksiin mitä nuorempi ihminen herkemmin tekee. Ap

Omassa, reilun 10 hengen kaverporukassani lähes kaikki seurustelivat ja muuttivat yhteen, kun päästiin intistä. Sitten kaikki kasvoivat aikuiseksi ja erosivat vähän alle 30-vuotiaana. Viimeinenkin pariskunta 40-vuotiaana. Nykyisin lähes kaikki ovat jälleen parisuhteessa ja useimmilla on lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Ai, meidän kaksikymppisillä tyttärillä on ihanat ja fiksut samanikäiset poikaystävät. Ei mitään pahaa sanottavaa.

Ja tietysti elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.

Vierailija kirjoitti:

Ne parikymppiset voi kasvaa yhdessä. Jos tapaa vasta 30-vuotiaana, tulee aika kiire lastenhankinnan suhteen. Kuinka fiksua se sitten on, että parin kuukauden tuntemisen jälkeen alkaa yrittää?

Tässä aiheessa ei olla julistamassa sodankäyntiä siitä minkäikäisenä kuuluu löytää aviopuoliso. Vaan lähinnä pohtia mikä vaikutus sillä on, että tuo kasvuvaihe on käyty jossain muualla ja se ei kuulu tuoreen pariskunnan tarinaan ollenkaan.

Ja luulisi olevan kuuma aihe, koska valtaosa suomalaisista yli 30 vuotiaista ei ole naimisissa eikä ole lapsia. Ja hyvin paljon myös 35v. Ja niin, kiirehän siinä tulee, mutta valtaosa näistä ihmisistä ei koe olleensa valmiita vanhemmiksi vielä 25v. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne parikymppiset voi kasvaa yhdessä. Jos tapaa vasta 30-vuotiaana, tulee aika kiire lastenhankinnan suhteen. Kuinka fiksua se sitten on, että parin kuukauden tuntemisen jälkeen alkaa yrittää?

Tässä aiheessa ei olla julistamassa sodankäyntiä siitä minkäikäisenä kuuluu löytää aviopuoliso. Vaan lähinnä pohtia mikä vaikutus sillä on, että tuo kasvuvaihe on käyty jossain muualla ja se ei kuulu tuoreen pariskunnan tarinaan ollenkaan.

Ja luulisi olevan kuuma aihe, koska valtaosa suomalaisista yli 30 vuotiaista ei ole naimisissa eikä ole lapsia. Ja hyvin paljon myös 35v. Ja niin, kiirehän siinä tulee, mutta valtaosa näistä ihmisistä ei koe olleensa valmiita vanhemmiksi vielä 25v. Ap

Mutta onhan se ihan eri asia, onko tavannut kumppanin 25-vuotiaana, surustellut monta vuotta ja oppinut tuntemaan toisen ja sitten alkaa hankkimaan lapsia versus lastenhankinta hyvin lyhyen tuntemisen jälkeen. Eihän kaikki niitä lapsia halua, mutta jos nyt puhutaan perinteisestä pariutumisen mallista.

Vierailija kirjoitti:

Aika neutraali ja viaton puheenaihe ja silti tuntuu herättävän raivoa.

Erimielisyyttä kyllä, se on luonnollista. Mutta missä tässä keskustelussa oikein on ollut raivoa?

Entäs, jos tapasi kumppaninsa, kun molemmat oli 15? Meillä näin. Nyt 40+ ja edelleen yhdessä. Lapsia saatiin välillä 25-35.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika neutraali ja viaton puheenaihe ja silti tuntuu herättävän raivoa.

Erimielisyyttä kyllä, se on luonnollista. Mutta missä tässä keskustelussa oikein on ollut raivoa?

Aloituspostaus ja sen alapeukut vs 1. vastaus (joka täysin asiaton, eihän aloittaja sanonut olevansa keskeneräinen ihminen, vaan antoi ymmärtää kuten asia on, eli ihminen kasvaa suuren harppauksen ikävuosien 20 ja 30 välillä) ja sen saamat yläpeukut.

Palstalaiset käsittää aiheen jonain sodanjulistuksena vaikka ihan neutraali ja viaton keskustelunaihe.