Lue keskustelun säännöt.
Miksi niin monet juuri vauvan saaneet parit eroavat?
04.02.2020 |
Tiedän omasta lähipiiristäkin useita tapauksia jossa ovat eronneet tyyliin jo ennen kuin lapsi on 6kk ikäinen. Jotkut jopa vähän jälkeen syntymän. Onko vauva syynä eroon?? Kokemuksia.
Kommentit (67)
En tiedä, suoraan sanottuna. Kun vauva syntyy niin kaikki aika ja energia menee vauvan tarpeita ajatellen ja yhteistyötä tehden miehen kanssa. Ehkä noissa suhteissa se vauva ja oma lapsi ei sitten olekaan niin tärkeä vaan ollaan edelleen itsekkäitä. Ajatellaan vaan omaa hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on mies, jolla on lapsi kahden eri naisen kanssa. Hän on molemmista tehnyt eroa, kun lapsi on ollut reilun vuoden.
Mies on yrittäjänä kova tekemään töitä ja tekee siis pitkää päivää. Tämä kuultaa molempien eksien puheissa, kun mies on eroista kertonut. Varsinkin Ensimmäinen vaimo oli mustasukkainen, kun mies oli poissa.
Tiedän myös, että molemmissa suhteissa riideltiin kotitöistä. Naiset ovat olleet tosi siistejä (ei vain miehen mukaan, mutta lapsienkin mukaan), ja mies nyt ennemmin makaa sohvalla.Minua ei tämä haittaa, että hän on suht paljon poissa. Meillä ei nyt ole yhteisiä lapsia, mutta introverttina otan mielelläni aikaa itselleni.
Minä teen meillä enemmän kotitöitä, mutta katson, että minun pitääkin: ne ovat minun lapsiani täällä, jotka sotkevat. Mies ei itse sotke.Taustaksi tieto, että me tapasimme 45-vuotiaina, ja olemme olleet yhdessä kahdeksan vuotta. Voin siis aika varmasti sanoa, ettei miehessä ole muuta ”vikaa”, miksi parisuhteet eivät ole hänen vuokseen onnistuneet.
Kiva, että mies löysi viimein rauhallisen makoilupaikan, missä huolto pelaa :D.
Ja vauva-arjesta ei ole enää pelkoa.
Ota huomioon, että minäkin saan tältä suhteelta paljon: saan rakkautta, saan täydellistä hyväksyntää ilman vaatimuksia, saan läheisyyttä, seksiä, hellyyttä. Saan yhteisiä harrastuksia ja mukavia lomia.
Lisäksi saan riittävästi yksinoloa.
Ja mitä huollon pelaamiseen tulee, niin minä pidän yllä arkisiivousta. Sitten kun kunnolla siivotaan, niin siivoamme yhdessä. Ehkä kerran kahteen viikkoon.
Ruokahuollon teen minä. Kerran viikkoon sanon miehelle, että on hänen vuoronsa. Silloin löydämme itsemme ravintolasta.
Ihan tutkimusten mukaankin lasten välinen pieni ikäero on tähän syynä. Ei kannata hetiperään toista tehdä.
Minä tunnen pariskunnan joka eron partaalla raskautui "vahingossa" - yhteiseloa jatkettiin tuoreen äidin miettiessä lähtöä pois miehen luonta. Sitten oltiin taas raskaana "vahingossa" - nyt on sitten kaksi lasta perheessä jossa vanhemmat eivät halua jatkaa yhdessä. Tämä on niin väärin lapsia kohtaan. Ihmettelen miksi ei osata ehkäistä ja ymmärretä perhesuunnittelun merkitystä ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä petyin mieheen ihan suunnattomasti lapsen saamisen jälkeen. Lapsi oli yhdessä tehty mutta yhtäkkiä mies ei halunnutkaan kantaa vastuuta, täysin huolimatta minun voinnistani kaatoi kaiken minun niskaani. Miten tuollaisesta voi päästä yli kun tiukalla hetkellä sinun ”kalliosi” pettää sinut niin täysin?
Samoin. Ja sama jatkuu nyt eron jälkeen. Minä kannan kaikesta päävastuun ja joustan (en exän takia, vaan lasten takia), ja silti ex-mies jaksaa rutista kuinka hänellä on niiiin rankkaa ja miksi minä en voi joustaa ja asenne on muutenkin aina hänen puoleltaan se "onks pakko".
Kyllä itsekkin mietin miksi olen hänen kanssaan lapset joskus tehnyt. Mutta kyllä se fakta vain on että ex ihan itse PÄÄTTI vuosien edetessä vetäytyä siitä perhe-elämästä, ja hän itse päätti sysätä vastuun minun niskaani ja olla välittämättä minun jaksamisestani. Ei minulla ollut tai edes olisi voinut olla mitään kristallipalloa, josta olisin voinut ennustaa että siitä kiltistä ja huomaavaisesta miehestä tulee ihan totaalip*ska aviomies ja aika semip*ska isä.
Täällä kolmas aikanaan pettynyt, homma jo hoidettuna. En pystynyt antamaan vastuunpakoilua anteeksi (ex)miehelle, enkä jaksanut loputtomiin vetää perhepulkkaa yksin, joten erottiin kun lapsi oli neljä. Tapasin nykyisen puolisoni aika pian sen jälkeen, lisää lapsia ei käynyt mielessäkään hankkia.
Nyt kun ainokainen on aikuinen, isänsä ihmettelee miksi välit ovat etäiset. Lapsi oppi isän luona Muumit ulkoa, joten olisikohan vaan loputonta läsnäolon puutetta, sitä, mikä alkoi heti syntymästä. Lapsi kuitenkin piti saada, itse olisin varmaankin ollut yhtä onnellinen ilmankin, vauvakuumetta ei koskaan tullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanko oikeasti ette arvanneet ennen lasten tekoa, millainen mies on?
Minä näin jo seurusteluaikana. Poikamiesboksissa keittiö oli aina sekaisin, paitsi silloin kun hän kerralla siivosi sen kuntoon. Pyykit kasautuivat, kunnes kerralla pesi kaikki. Puhtaat vaatteet säilytettiin sohvalla, ”koska kaapeissa ei ole tilaa”.Koko kaksi vuotta hylly seisoi eteisessä, eikä hän ”ehtinyt” kiinnittää sitä seinään.
Kyllähän tuosta voi päätellä paljon.
Versus ex-mieheni:
Keittiö koko ajan siisti, ei yhtään muovipussia pöydällä, vaatepinkat armeijan tapaan kaapissa, kengät rivissä.
Ei se nyt noinkaan ole. Mieheni on iltaisin kotona, mutta usein vasta 18-19 jälkeen. Iltaisin me molemmat makaamme sohvalla tyyliin juomme shampanjaa. Jos emme, niin käymme ulkona syömässä tms. Parisuhteemme voi hyvin - en kai tässä muuten olisi.
Tarkoituksenani oli havainnollistaa, että mies on mitä mainioin aviomiehenä, mutta ei ehkä parasta kamaa isänä, jos odottaa puolisolta aktiivista kodinhengettären asemaa.