Lue keskustelun säännöt.
Puolituttu sairastunut syöpään. Miten on kohteliasta pahoitella?
02.02.2020 |
Puolituttu otti yhteyttä ja kertoi juuri saaneensa syöpädiagnoosin. En osaa oikein sanoa hänelle mitään. Osaako kukaan neuvoa mikä olisi hyvä tapa kommentoida? En halua sanoa osanottoa, koska hän tarvitsee toivoa. En voi toivottaa että parane pian, koska syöpä on pitkä tie. Mitä sanon hänelle?
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikea tapa reagoida ( itse olen syöpäpotilas, selvitynyt remissioon)
Pahoittelun sijaan kerro selviytystarinoita joita tiedät varmuudella.
Muistuta että syöpähoito on Suomessa ensiluokkaista ja hän on asiantuntevan hoidon piirissä nyt eli asialle tehdään jotain koko ajan.
Epätoivoa ei tule ruokkia millään pahoitteluilla ---- vaan toimia kuten edellä neuvotaan!
Toivo vahvistaa henkisesti, vaikka olisi kuinka toivoton olo!
Palstamammojen mukaan toivon luominen on haitallista ja että parempi kylvää epätoivoa ja korostaa edessä on väistämättä tuskallinen kuolema.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikeastiko ihmiset ovat näin pihalla, etteivät osaa noin yksinkertaista asiaa kysymättä av:lta? Huh-huh....
Niin kuin edellä lukee, oma elämäntilanne voi olla sellainen, että on huono hetki.
On varmasti sellaisiakin henkilöitä, jotka eivät järkyty omasta tilanteestaan ja siitä huolimatta osaavat auttaa ja myötäelää toisten tuskassa.
"Parane pian!" kortti toimii aina.
Minä olen sanonut, jos en ole tiennyt mitä sanoa, ihan rehellisesti: En osaa nyt sanoa yhtään mitään järkevää. Miten sä voit?
Kun kerroin syövästäni, niin puolituttu alkoi vaihtaa toiselle puolelle katua, kun tuli vastaan. Oli vielä hoitoalanihminen kuten itsekin olen.
Kälyni kertoi, että kaikki hänen tuttunsa kuolivat parin vuoden sisällä sairastumisestaan. Tästä on aikaa 11 vuotta ja olen vissiin elossa🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kas, sanoi kasvain ja kasvoi vain
Voi ei, onpa ikävää. Toivottavasti paranet.
Ja sitten puhelette ja touhuatte muuta, että sairastunut saa muutakin ajateltavaa, ettei jää yksin rypemään säälissä ja epätoivossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastiko ihmiset ovat näin pihalla, etteivät osaa noin yksinkertaista asiaa kysymättä av:lta? Huh-huh....
Kyllä vaan. Ihmiset ei keksi mitä sanoisi, joten tulevat kertomaan miten heidän koiransa sairastui MYÖS syöpään ja joutui piikille pari vuotta sitten.
Ehkä sillä vastaanottajallakin voi olla omia huolia niin ettei ole skarppina joka hetkessä antamaan korrekteinta ja parhainta mahdollista tukea osoittavaa vastausta. Ja osalla taas ei ole mitään käryä, jos ei ole kokenut itse tai lähipiirissä mitään.
Tässä paistaa aikamoinen epäempatia myös sitä henkilöä kohtaan, jonka koira sairastui syöpään ja kuoli. Se koira voi olla vaikka yksinäiselle todella tärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastiko ihmiset ovat näin pihalla, etteivät osaa noin yksinkertaista asiaa kysymättä av:lta? Huh-huh....
Kyllä vaan. Ihmiset ei keksi mitä sanoisi, joten tulevat kertomaan miten heidän koiransa sairastui MYÖS syöpään ja joutui piikille pari vuotta sitten.
Yksi vastenmielisimmistä maneereista ihmisillä on ruveta kertomaan miten itsellä/sukulaisella/kumminkaimalla on ollut IHAN SAMA ONGELMA ja ryhtyä kuvailemaan sitä ja miten siitä selvittiin. Jos joku avautuu tuollaisesta, niin hän haluaisi, että häntä kuunneltaisiin. Itse kysyisin, että miltä se hänestä nyt tuntuu, miten syöpää aiotaan hoitaa ja että jos haluaa joskus jutella, minulle voi vaikka soittaa. Mikäli siis minulla ei sen suurempaan apuun olisi mahdollisuutta.
Se on syöpään sairastunut, joka sitä syöpää sairastaa ja tietää sairaudestaan.
Joten suosittelen, että ei kannata ottaa opettavaista ja luennoivaa asennetta. HYvin harva tietää niistä hoidoista mitään ennen kuin tutustuu. Ei myöskään kannata sanoa, että nythän sä luovut "kaikista niistä", esimerkiksi kampaajalla käynnistä ja meikkaamisesta.
Ei kannata olla tietävinään, että sairaalla on ollut pitkä sairausloma. Kaikki nimittäin eivät sellaista tarvitse. Etenkin jos sairastunut on viestittänyt ihan muista asioista juuri työnsä suhteen - heti leikkauksen jälkeen. Ei siis työkykynsä menettämisestä.
Ylipäätään kannattaa olla kuulolla: mitä sairastunut itse kertoo. Ei kannata maalailla mitään sen tyylistä, että nyt hän itsesäälissä velloo eikä esimerkiksi nuku öitään. Jos henkilö itse kokee ahdistusta, ei kannata väistämättä kuvitella, että se on sairastuneen kokemus.
Ei kannata todeta, että tuo nyt sitten on sitä vanhenemista. Se ei todellakaan lisää hyvää mieltä ja jaksamista ainakaan, jos se on sanottu veemäiseen tyyliin.
Kannattaa herkällä korvalla kuulla sairastuneen ajatuksia, jos tämä haluaa kertoa kokemuksistaan.
Tympeintä on opettavaisuus ja täysi välinpitämättömyys.
Jos on todella paikallinen eikä levinnyt, niin kannattaa leikkauttaa koko haima pois.
Parempi ottaa sokeritauti kuin todennäköinen kuolema.