Ystävä joka on ollut elämässäsi lähes aina

Sairasta

Kumppaneita on ollut ja mennyt mutta ystävät ovat ja pysyvät

EI ole yhhden aibotta ystävää.

On ja vielä useita. Viisi on pysynyt mukana viimeiset kolmekymmentä vuotta.

Mulla on ystävä joka on ollut elämässäni 34 vuotta ja toinen 32 vuotta.

En tiedä mikä nyt on, keski-iän kriisikö, mutta viime vuosina olen alkanut kasvaa heistä erilleen. Ei oikein ole enää yhteistä vaikka vuosikymmeniä on ollut.

Se ihanin ja rakkain ystävä on ollut mun elämässäni (ja minä sen) jo 54 vuotta. Eli ihan natiaisesta saakka.

Ei ole. Olin koulukiusattu lapsi. Ainoa kaverini esitti toisinaan kaveriani, jotta sai kiusaamisen aihetta. Siskoni olen tuntenut koko elämäni, ehkä siinä jotain samaa kokemusta?

Ala-asteelta matkassa on kulkenut yksi ystävä, monia muita tarttunut mukaan vuosien saatossa.

Mulla on ystävä jonka olen tuntenut pian 41-vuotta.

Mulla on myös ystävä joka on ollut elämässäni eskarista saakka ja nyt olemme 41-vuotiaita. Mutta harmikseni huomaan meidän kasvaneen erilleen, emme ole enää samoja ihmisiä kuin näiden vuosien aikana. Jos nyt tutustuisin häneen, tuskin ystävystyisimme ollenkaan :(

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ystävä joka on ollut elämässäni 34 vuotta ja toinen 32 vuotta.

En tiedä mikä nyt on, keski-iän kriisikö, mutta viime vuosina olen alkanut kasvaa heistä erilleen. Ei oikein ole enää yhteistä vaikka vuosikymmeniä on ollut.

Ystävyyssuhteet normaalisti muuttavat muotoaan ja kehittyvät ajan saatossa jos ovat hyviä ystävyyssuhteita.

On ystäviä jotka olen tuntenut 5-vuotiaasta. Ei kaikkien vanhojen ystävien kanssa pysy varsinaisesti samalla aaltopituudella, mutta se pohja miksi toisen kanssa on viihtynyt pysyy.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on myös ystävä joka on ollut elämässäni eskarista saakka ja nyt olemme 41-vuotiaita. Mutta harmikseni huomaan meidän kasvaneen erilleen, emme ole enää samoja ihmisiä kuin näiden vuosien aikana. Jos nyt tutustuisin häneen, tuskin ystävystyisimme ollenkaan :(

Tämä on minusta vähän surullista.

Itse ajattelen että ystävä ei ole olemassa sitä varten että hänestä olisi ensisijaisesti itselle hyötyä tai iloa, ystävällä on arvoa omans itsenään, vaikja hän ajan saatossa muuttuisikin ja itsekin muuttuisi, ystävä koskettaa jotain sellaista aluetta itsessä että siitä ei niin vaan kasveta irti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on myös ystävä joka on ollut elämässäni eskarista saakka ja nyt olemme 41-vuotiaita. Mutta harmikseni huomaan meidän kasvaneen erilleen, emme ole enää samoja ihmisiä kuin näiden vuosien aikana. Jos nyt tutustuisin häneen, tuskin ystävystyisimme ollenkaan :(

Tämä on minusta vähän surullista.

Itse ajattelen että ystävä ei ole olemassa sitä varten että hänestä olisi ensisijaisesti itselle hyötyä tai iloa, ystävällä on arvoa omans itsenään, vaikja hän ajan saatossa muuttuisikin ja itsekin muuttuisi, ystävä koskettaa jotain sellaista aluetta itsessä että siitä ei niin vaan kasveta irti.

Mun ystävästä on kasvanut kova juoruilija kun itse taas alan etääntyä sosiaalisista suhteista vanhemmiten kokonaan. Ei nyt ole mistään hyötynäkökulmasta kyse vaan persoonallisuuden muuttumisesta suuntaan tai toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on myös ystävä joka on ollut elämässäni eskarista saakka ja nyt olemme 41-vuotiaita. Mutta harmikseni huomaan meidän kasvaneen erilleen, emme ole enää samoja ihmisiä kuin näiden vuosien aikana. Jos nyt tutustuisin häneen, tuskin ystävystyisimme ollenkaan :(

Tämä on minusta vähän surullista.

Itse ajattelen että ystävä ei ole olemassa sitä varten että hänestä olisi ensisijaisesti itselle hyötyä tai iloa, ystävällä on arvoa omans itsenään, vaikja hän ajan saatossa muuttuisikin ja itsekin muuttuisi, ystävä koskettaa jotain sellaista aluetta itsessä että siitä ei niin vaan kasveta irti.

Mun ystävästä on kasvanut kova juoruilija kun itse taas alan etääntyä sosiaalisista suhteista vanhemmiten kokonaan. Ei nyt ole mistään hyötynäkökulmasta kyse vaan persoonallisuuden muuttumisesta suuntaan tai toiseen.

Ystävää ei jätetä juoruilun vuoksi. Jos kyseessä on todellinen ystävyys, se kestää pidempään kuin avioliitto. Ystävyyssuhteeseen kuuluu luonnollisesti jaksoja, jolloin toinen voi ärsyttää tai jopa loukata. Ystävyydestä ei silti luovuta jos se on todellista ystävyyttä. Tuttavat ja kaverit erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on myös ystävä joka on ollut elämässäni eskarista saakka ja nyt olemme 41-vuotiaita. Mutta harmikseni huomaan meidän kasvaneen erilleen, emme ole enää samoja ihmisiä kuin näiden vuosien aikana. Jos nyt tutustuisin häneen, tuskin ystävystyisimme ollenkaan :(

Tämä on minusta vähän surullista.

Itse ajattelen että ystävä ei ole olemassa sitä varten että hänestä olisi ensisijaisesti itselle hyötyä tai iloa, ystävällä on arvoa omans itsenään, vaikja hän ajan saatossa muuttuisikin ja itsekin muuttuisi, ystävä koskettaa jotain sellaista aluetta itsessä että siitä ei niin vaan kasveta irti.

Mun ystävästä on kasvanut kova juoruilija kun itse taas alan etääntyä sosiaalisista suhteista vanhemmiten kokonaan. Ei nyt ole mistään hyötynäkökulmasta kyse vaan persoonallisuuden muuttumisesta suuntaan tai toiseen.

Minulla on myös juoruileva utelias ystävä, sitten on patologinen valehtelija ystävä ja alkoholisoitunut ystävä. Ei näitä jaksaisi jos niiden kanssa asuisi lähekkäin ja usein näkisi, mutta kun harvoin näkee niin pystyy keskittymään siihen mikä siinä ihmisessä on kivaa ja hyvää. Enpä tässä itsekkään kovin täydellinen ole. Niiltä ystäviltä, joiden kanssa olen paljon tekemisissä, vaadin enemmän.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on myös ystävä joka on ollut elämässäni eskarista saakka ja nyt olemme 41-vuotiaita. Mutta harmikseni huomaan meidän kasvaneen erilleen, emme ole enää samoja ihmisiä kuin näiden vuosien aikana. Jos nyt tutustuisin häneen, tuskin ystävystyisimme ollenkaan :(

Tämä on minusta vähän surullista.

Itse ajattelen että ystävä ei ole olemassa sitä varten että hänestä olisi ensisijaisesti itselle hyötyä tai iloa, ystävällä on arvoa omans itsenään, vaikja hän ajan saatossa muuttuisikin ja itsekin muuttuisi, ystävä koskettaa jotain sellaista aluetta itsessä että siitä ei niin vaan kasveta irti.

Mun ystävästä on kasvanut kova juoruilija kun itse taas alan etääntyä sosiaalisista suhteista vanhemmiten kokonaan. Ei nyt ole mistään hyötynäkökulmasta kyse vaan persoonallisuuden muuttumisesta suuntaan tai toiseen.

Ystävää ei jätetä juoruilun vuoksi. Jos kyseessä on todellinen ystävyys, se kestää pidempään kuin avioliitto. Ystävyyssuhteeseen kuuluu luonnollisesti jaksoja, jolloin toinen voi ärsyttää tai jopa loukata. Ystävyydestä ei silti luovuta jos se on todellista ystävyyttä. Tuttavat ja kaverit erikseen.

Diipa daapa. Ystävyys merkitsee mulle juuri sitä mitä se merkitsee mulle, ei sulle. Mun puolesta voit itse ajatella omista ystävyyssuhteistasi mitä tahansa ja hyväksyä millaista käytöstä vain ystävyyden nimissä. Mun ei tarvi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on myös ystävä joka on ollut elämässäni eskarista saakka ja nyt olemme 41-vuotiaita. Mutta harmikseni huomaan meidän kasvaneen erilleen, emme ole enää samoja ihmisiä kuin näiden vuosien aikana. Jos nyt tutustuisin häneen, tuskin ystävystyisimme ollenkaan :(

Tämä on minusta vähän surullista.

Itse ajattelen että ystävä ei ole olemassa sitä varten että hänestä olisi ensisijaisesti itselle hyötyä tai iloa, ystävällä on arvoa omans itsenään, vaikja hän ajan saatossa muuttuisikin ja itsekin muuttuisi, ystävä koskettaa jotain sellaista aluetta itsessä että siitä ei niin vaan kasveta irti.

En minäkään odota että ystävästä hyötyä olisi, iloa kylläkin, molemmin puolin. Mutta jostain syystä nyt vaan ollaan kasvettu erilleen, syytä en tiedä ja se surettaa ja hämmentää. Viime vuosiin asti ollaan oltu läheisiä ja vaikka oli aika kun näimme vain kerran vuodessa (minä työn vuoksi kaukana) niin aina jatkettiin siitä mihin edellisellä kerralla jäätiin, oli ihanaa olla yhdessä. Jokin vaan on nyt muuttunut.

Eipä ole. Väliaikaista kaikki on vaan.

Mulla on kaksi parasta ystävää, toiseen tutustuin koulussa ensimmäisellä luokalla ja toiseen 13-vuotiaana. Nyt olla neljäkymppisiä. Luulen ja toivon että nämä ystävyyssuhteet kestävät kuolemaan asti. Varmaksi en uskalla sanoa, elämä voi yllättää ikävällä tavalla. Yhden hyvän ystäväni menetin alkoholille.