Miksi "Sinkkuillallinen" parit eivät koskaan tapaa jatkossa
vaikka hehkuttavat treffejä hyviksi ja kuinka kemiaa löytyi ja en ole koskaan nauranut niin paljon ?
Sitten aina lopuksi ' eivät tavanneet enää '
Kommentit (54)
Katsoin pari vuotta sitten säännöllisesti sinkkuillallista ja kyllä muistan muutaman parin menneen yhteen oikeasti. Joku oli valinnut voittajan, mutta lopputeksteissä luki että oli ruvennut seurustelemaan myöhemmin sen toisen ehdokkaan kanssa. Muistan yhden parin joka vaikutti niin epäsopivalta (tappelivat), mutta lopuksi luki että menivät kihloihin. Kyllä niitä onnistumisiakin oli, vaikkakin harvassa. Monesti kyllä huomasi, että oli valittu aika epäsopivia ehdokkaita joihinkin jaksoihin, että en yhtään ihmettelekään miksi ei tullut jatkoa.
Vierailija kirjoitti:
Eihän sitä saa sanoa ääneen mutta 95% sarjaan raahatuista miehistä on rumia.
Silloin kun tulee se 5% niin yleensä kaikki kolme naista hinkuvat jatkotreffeille.
Huom. en siis väitä että naistenkaan laatu on päätähuimaava, on paljon harvahampaisia tukevia perus brittinaisia mukana sarjassa. Mutta eipä miehiinkään ole joka jaksossa panostettu.
Pitää olla todella nirso, jos pitää noin suurta osaa sarjan miehistä rumina. Olen katsonut sarjaa paljon ja suurin osa miehistä on vähintään taviksia. Komeitakin on kyllä ollut yli viisi prosenttia miehistä.
Ihmetellyt samaa. Joskushan ne ovat jatkaneet tapailua, mutta usein lopputulos on se, että sitten kun ne toiset treffit ovat menneet todella hyvin, niin "he vaihtoivat puhelinnumeroa mutta eivät enää tavanneet". Luulisi, että jos treffit olivat aivan ihanat, niin haluaisi tavata vielä kolmannen kerran.
Miehenä kiinnitin lähinnä huomiota miten komeita ja menestyneitä tuossa on aina nuo sinkkumiehet. Onko nuo nyt sitten niitä "taviksia"?
M37
Vierailija kirjoitti:
Miehenä kiinnitin lähinnä huomiota miten komeita ja menestyneitä tuossa on aina nuo sinkkumiehet. Onko nuo nyt sitten niitä "taviksia"?
M37
Kauneus on katsojan silmässä ja makuja on monenlaisia. Itse sanoisin, että ohjelmassa on laidasta laitaan taviksia ja komeita / kauniita ihmisiä, jotkut toista menestyksekkäämpiä.
Ihme nirsoilijoita noi miehet on, pidättekö naiset oikeasti noista miehistä? Olisi kiva kun tulisi kotimainen versio tuosta.
Hauskinta ohjelmassa ovat ilman muuta osallistujien surkeat ruuanlaittotaidot. Todella harvassa ovat ne, joilta sapuskan tekeminen sujuu edes luontevasti.
Vierailija kirjoitti:
Hauskinta ohjelmassa ovat ilman muuta osallistujien surkeat ruuanlaittotaidot. Todella harvassa ovat ne, joilta sapuskan tekeminen sujuu edes luontevasti.
Parasta on katsoa kun ne leikkaa jotain sipulia tylsällä miniveitsellä :D tai leipoessaan miettii että mikä on kuppi, no otanpa vaan random-kupin kaapista ja laitan sen verran. Kai ne nyt googlea saisi käyttää?
Järkyttävät tyypit heiluttelee haarukoita ja veitsiä pään vieressä syödessään,uunit likaisia,kynsilakat kynsissä,kun tehdään ruokaa ja varsinkin broileria,,yäk
Ei vaan nappaa jostakin syystä. Mikä ihme se on?
Aika ahtaita ja vanhoja kämppiä noilla on ja sekalaisine sisustuksineen, osa tekee siskon, veljen tai äidin kämpässä ruokia, kun asuvat itse jossain opiskelijatyylisessä kämppisten kanssa. Toki ymmärrän kuin Brittien suuremmissa kaupungeissa on järkyttävän korkea vuokrahintataso, omistusasunnoista puhumattakaan.
Naisilla luonnottomia tekohuulia, tekotukkaa, tekorusketusta, tekohampaita, tekoripsiä ja tekokynsiä, osalla silikonit, ja naiset näyttävät siltä etteivät ole koskaan aiemmin tehneet ruokaa. Miehet ovat niitä aina heille ravintoloissa tarjoilleet muttei varmaan enää ole vientiä kun pitää mennä tähän ohjelmaan?
Miehet on usein huonohampaisia, jalkapalloöykkärimäisiä, juntisti pukeutuvia, luettelevat ihannenaisikseen mahdollisimman muovisia Kardashianeja, ja kitisevät ruokarajoitteistaan johon kuuluu aina jotain sieniä, äyriäisiä ja vähintään jokin tietty vihreä vihannes tai kaksi. Just sellasia jotka hakee vain fish & chipsiä grilliltä ja pitää kaikkea muuta ruokaa liian eksoottisena.
Viime kausina ne on alkaneet käyttää tositeevee-julkkiksia tässä sarjassa, on ollut väkeä Real Housewives of Cheshirestä, Glamourelämää Essexistä, Love Islandista jne.
Katsoin että viimeisin kausi 11 loppui Brittien telkkarissa maaliskuussa 2022. Sarja alkoi 2010.
Olen aina luullut että se sarjan naisselostaja olisi äänen perusteella joku vanha täti mutta kyseinen Natalie Casey on näköjään syntynyt 1980! :D
On siellä pariskuntia jotka ovat tavanneet sarjassa ja edelleen yhdessä, eräs pari oli saaneet lapsenkin.
Kuvottaa jo se että mustat jäbät on treffeillä valkoisen naisen kanssa.Onneksi eivät päädy usein pariksi
Ei ole kauan kun päättyi seurusteluun. Oleellista viel
se, että nainen joka etsi miestä oli yhdestä sitä mieltä, et on liian lyhyt hänen makuunsa. Juuri sen miehen kanssa meni lopputreffeille ja oli lopussa tieto et seurustelevat.
Siinä nähdään , että pituus ei ole merkitsevä kun muut tekijät tärppäävät.