Onko kenelläkään tai kenenkään puolisolla minoksidiili ja finasteridi auttaneet kaljuuntumiseen?
Nuorehko mies kyselee joka on vasta herännyt siihen että hiukset alkavat lähteä.
Kommentit (71)
Itselläni valitettavasti on omakohtainen kokemus finasteridin tuhoista. Söin finasteridia n.11 vuotta (07-18). Tuona aikana oli jo taustalle hiipinyt oireita joita en itse edes huomannut, jotenkin ne tuli miellettyä ikääntymisen normaaleiksi oireiksi. 2017 lopulla alkoi kuitenkin tulla peniksen tunnon alenemista ja huonoa oloa joka ei loppunut. Vähän niinkuin olisi kärsinyt krapulasta 24/7. Myös muita oireita alkoi olla, vessassa piti rampata koko ajan, olin aina ihan jäässä, ym ym. Sitten 2/2018 tuli tuo post-finasteridi-syndroomaan johtanut ”endokrinologinen” romahdus. Yöllä alkoivat todella rajut neurologiset oireet, kädet ja jalat menivät tunnottomaksi, tunto ihosta hävisi pitkin kroppaa, genitaalit menivät täysin tunnottomiksi, koko seksualaalijärjestelmä romahti, tunteet hävisivät, alkoi helvetillinen huonovointisuuden jakso joka jatkuu tänä päivänä, testosteronitasot droppasivat, tinnitus alkoi, tätä oirelistaa voisin jatkaa 2kpl A4:n verran. Alkoi sanoinkuvailematon helvetti jonka vain tämän kokevat voivat ymmärtää. Alunperinhän lääkettä määräsi ihotautilääkäri ”lääkäri” Ari Karppinen. ”Tämä on täysin turvallinen lääke, käyttäjiä on miljoonia. Jos tulee jotain sivuvaikutuksia niin ne poistuvat kun lopetat lääkkeen”. Jep. Kävin vielä kyseisellä lääkärillä tuohon aikaan kun oireet puskivat, hänen kommenttinsa oli että ei finasteridi aiheuta mitään. Ja finasteridi ei laske testosteronitasoja. Tuohon aikaan en vielä tiennyt mikä oli oikeasti vialla kropassani ja kun kaikki lääkärit sanoivat että ei liity finasteridiin niin toisella lääkäriasemalla testosteronia koitettiin nostaa lääkkeiden avulla. Tätä kehoni kesti kuukauden verran ja tuli vielä pahempi romahdus jossa siirryttiin helvetissä vielä asteen kovemmalle tasolle. Ihme on että olen vielä hengissä.
Finasteridin sivuvaikutuksista puhutaan mediassa pääosin seksuaalisina sivuvaikutuksina. Mutta totuus on jotain aivan muuta jos lopputuloksena on PFS. Se on totaalinen terveyden tuhoutuminen jossa ei todellakaan mieti enää seksuaalivaivoja vaan kaikki energia kuluu siihen että pysyy hengissä. Keho on tämän vuoksi aivan totaalisen tuhouhunut. Pahin on ehkä se että ei pysty tuntemaan minkäänlaisia tunteita enää, ihoni on täysin tunnoton myös koko kehossa genitaalialueiden lisäksi, suolisto ei sulata mitään ruokia enää, joka päivä on taistelua suoliston kanssa että edes jotain tulee ulos. Ja se mitä tulee ei sula ja ravintoaineet eivät imeydy. Kaikki lihakset ovat hävinneet kehosta, kehon aineenvaihdunta ei toimi ollenkaan. Kaikki seksuaalijärjestelmät ovat brutaalilla tavalla tuhoutuneet, niistä ei kiinnosta edes avata asiaa sen enempää. Nukkuminen on tuhoutunut totaalisesti, mitään syvää unta on mahdoton enää saada. Ja uni ylipäätään on jotain ihan muuta kuin mihin ihminen on tottunut. Joka päivää varjostaa heikko ja pahoinvointinen olo, se on läsnä 24/7. Tätä kaikkea ennen olin siis erittäin terve ja urheilullinen. Ikää tällä hetkellä 39v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sitä mieltä, että ainut juttu mitä hiustenlähdölle voi/kannattaa tehdä on käydä hiustensiirrossa kun hiustenlähtö on edennyt tarpeeksi pitkälle ja sinulla on ikää se noin +30v.
Kävin itse Turkissa 10½kk sitten. 3300 siirrettä hintaan 3800€ eli yhden siirteen hinta 1.15€
Mites se alue jaksaa, jolta siirteet otettiin?
Hyvin se jakselee. Kun tekee FUE ja valitsee hyvän paikan/lääkärin niin ei siitä jää juurikaan näkyviä jälkiä ellei katso jollain mikroskoopilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sitä mieltä, että ainut juttu mitä hiustenlähdölle voi/kannattaa tehdä on käydä hiustensiirrossa kun hiustenlähtö on edennyt tarpeeksi pitkälle ja sinulla on ikää se noin +30v.
Kävin itse Turkissa 10½kk sitten. 3300 siirrettä hintaan 3800€ eli yhden siirteen hinta 1.15€
Paitsi, että joudut kuitenkin käyttää aineita. Kaljuuntuminen jatkuu, ellet ole leikkauttanut muniasi.
mies52v
Aineita ei todellakaan ole pakko käyttää.
Hiuksia siirrettiin koko päälaelle, kun olemassaolevat hiukset vähenee vielä niin sitten seuraava hiustensiirto. Donor zonelta löytyy vielä siirteitä hyvin.
Puolison vaihtaminen vähemmän vi ttumaiseen auttaa ainakin pahimpaan sulkasatoon.
Melko varhain kaljuuntuvana miehenä olen huomannut, että on helpompi hyväksyä tilanne sellaisena kuin on, kuin stressata itseään kyseenalaisilla hoidoilla ja tuhlata rahoja. En minä muutenkaan mikään Brad Pitt ole koskaan ollut, joten hitonko väliä.
Finasteridi "auttaa" myös niin että voi tuhota seksikyvyt ja halut ja aiheuttaa samankaltaisia ongelmia kuin SSRI masennuslääkkeet. Aina se kykyjen menetys ei lopu lopettaessa lääke.
Finfina kirjoitti:
Itselläni valitettavasti on omakohtainen kokemus finasteridin tuhoista. Söin finasteridia n.11 vuotta (07-18). Tuona aikana oli jo taustalle hiipinyt oireita joita en itse edes huomannut, jotenkin ne tuli miellettyä ikääntymisen normaaleiksi oireiksi. 2017 lopulla alkoi kuitenkin tulla peniksen tunnon alenemista ja huonoa oloa joka ei loppunut. Vähän niinkuin olisi kärsinyt krapulasta 24/7. Myös muita oireita alkoi olla, vessassa piti rampata koko ajan, olin aina ihan jäässä, ym ym. Sitten 2/2018 tuli tuo post-finasteridi-syndroomaan johtanut ”endokrinologinen” romahdus. Yöllä alkoivat todella rajut neurologiset oireet, kädet ja jalat menivät tunnottomaksi, tunto ihosta hävisi pitkin kroppaa, genitaalit menivät täysin tunnottomiksi, koko seksualaalijärjestelmä romahti, tunteet hävisivät, alkoi helvetillinen huonovointisuuden jakso joka jatkuu tänä päivänä, testosteronitasot droppasivat, tinnitus alkoi, tätä oirelistaa voisin jatkaa 2kpl A4:n verran. Alkoi sanoinkuvailematon helvetti jonka vain tämän kokevat voivat ymmärtää. Alunperinhän lääkettä määräsi ihotautilääkäri ”lääkäri” Ari Karppinen. ”Tämä on täysin turvallinen lääke, käyttäjiä on miljoonia. Jos tulee jotain sivuvaikutuksia niin ne poistuvat kun lopetat lääkkeen”. Jep. Kävin vielä kyseisellä lääkärillä tuohon aikaan kun oireet puskivat, hänen kommenttinsa oli että ei finasteridi aiheuta mitään. Ja finasteridi ei laske testosteronitasoja. Tuohon aikaan en vielä tiennyt mikä oli oikeasti vialla kropassani ja kun kaikki lääkärit sanoivat että ei liity finasteridiin niin toisella lääkäriasemalla testosteronia koitettiin nostaa lääkkeiden avulla. Tätä kehoni kesti kuukauden verran ja tuli vielä pahempi romahdus jossa siirryttiin helvetissä vielä asteen kovemmalle tasolle. Ihme on että olen vielä hengissä.
Finasteridin sivuvaikutuksista puhutaan mediassa pääosin seksuaalisina sivuvaikutuksina. Mutta totuus on jotain aivan muuta jos lopputuloksena on PFS. Se on totaalinen terveyden tuhoutuminen jossa ei todellakaan mieti enää seksuaalivaivoja vaan kaikki energia kuluu siihen että pysyy hengissä. Keho on tämän vuoksi aivan totaalisen tuhouhunut. Pahin on ehkä se että ei pysty tuntemaan minkäänlaisia tunteita enää, ihoni on täysin tunnoton myös koko kehossa genitaalialueiden lisäksi, suolisto ei sulata mitään ruokia enää, joka päivä on taistelua suoliston kanssa että edes jotain tulee ulos. Ja se mitä tulee ei sula ja ravintoaineet eivät imeydy. Kaikki lihakset ovat hävinneet kehosta, kehon aineenvaihdunta ei toimi ollenkaan. Kaikki seksuaalijärjestelmät ovat brutaalilla tavalla tuhoutuneet, niistä ei kiinnosta edes avata asiaa sen enempää. Nukkuminen on tuhoutunut totaalisesti, mitään syvää unta on mahdoton enää saada. Ja uni ylipäätään on jotain ihan muuta kuin mihin ihminen on tottunut. Joka päivää varjostaa heikko ja pahoinvointinen olo, se on läsnä 24/7. Tätä kaikkea ennen olin siis erittäin terve ja urheilullinen. Ikää tällä hetkellä 39v.
Tsemppiä ja ikävä kuulla mitä olet kokenut. Mulle puhkesi ssri - lääkkeiden pitkäaikaiskäytöstä ja niiden alasajosta outo oirekokonaisuus, missä on jonkun verran samaa. Esim. vaikeudet unen kanssa mitä ei ennen ollut ja krooninen väsymys ja liikunnan sietokyvyn hankaluudet jossa pienikin ylirasitus laukaisi uupumusta eikä lihakset meinaa palautua liikunnasta. Jos erehtyy liikkumaan liikaa, yöajat on kamalia ja kroppa alkaa herkästi käymään ylikierroksilla väsymyksestä. Seksuaalisuus kuoli jo lääkkeiden käytön aikana, mutta lopullinen niitti tuli lopetuksessa, jolloin genitaalit meni turraksi ja ikäänkuin ne häiriöt mitä oli saanut vielä paheni ja olo on ollut ihan pystyyn kuollut sen jälkeen. Elämästä tuli selviytymistä erilaisten fyysisten oireiden kanssa.
Oireet on alkanut hieman helpottua ja jotkut oireet kadonneet mitä kauemmin lopetuksesta mutta kaikki ei menneet täysin pois. Tuntuu että elää aivosumussa ja krapulassa. Elintapakeinoja olen kokeillut tähän pärjäämiseen näiden kans.

Juu tuo sinun oireyhtymäsi on myös erittäin tuttu. Se tunnetaan maailmalla nimellä PSSD. Samasta aiheesta kärsiviä on myös tuolla ”meidänkin foorumilla”. Hyvin samantyyppiset oireet tosiaan kuten sanoitkin. Finasteridista puhutaan yleisesti että se blokkaa dht:n muodostumista testosteronista. Se on sinänsä totta mutta se tekee myös paljon muita asioita. Finasteridi blokkaa 5-alfa-reduktaasi entsyymiä. Tuo kyseinen entsyymi muodostaa dht:n lisäksi myös paljon muita elintärkeitä asioita ihmiskehossa. Kyseinen entsyymi mm. muodostaa progesteronista allopregnenolonea eli neurosteroideja. Samalla kun blokataan dht:tä, blokataan elimistölle elintärkeitä neurosteroideja. Tämän lisäksi 5ar-entsyymillä on muitakin elintärkeitä tehtäviä ja kerrannaisvaikutuksia elimistön kokonaisvaltaiseen toimintaan.
Sama periaate on sinun tapauksessa SSRI-lääkkeillä. Ne blokkaavat elintärkeiden entsyymien toimintoja jotka liittyvät serotoniinin, dopamiinin ja muiden erittäin tärkeiden kehon toimintaa sääteleviä välittäjäaineiden toimintaan. Ja tämän lisäksi monia muita tärkeitä tehtäviä näilläkin. Yksi spekulaatio on että molemmista aineista (mitä olemme käyttäneet) on aiheutunut reseptorien toimintahäiriö. Eli reseptorit jotka toimivat välittäaineiden ja entsyymisen kanssa yhteistoiminnassa, eivät enää toimi siten kuten niiden optimaalisessa kehossa pitäisi toimia. Finasteridiromahduksen tapauksessa esimerkiksi keho ei osaa enää käsitellä androgeenihormoneja ollenkaan vaan reseptorit ovat ikäänkuin ylireguloituneet.
Mutta tiedät millaista tämä on koska olet samantyyppisessä tilanteessa, elämä ei ole kovin elämisen arvoista tässä tilassa. Täällä enää vain ”hengaillaan” muiden mieliksi.
Täällä taitaa tuo yksi ja sama "terveytensä romahduttanut" kaveri vastailla omiin tarinoihinsa...
Vierailija kirjoitti:
Seksualiterveysklinikan sivulta kopsattua.
"Dos. Juhana Pihan kommentti: Finasterdi voi aiheuttaa pysyviä ja vaikeita seksuaalitoimintojen häiriöitä jo lyhyen käytön jälkeen. Tutkimustyö aiheen ympärillä on vilkasta, mutta varmaa syytä asiaan ei vielä tiedetä eikä tehokasta hoitoa ole. Finasterdia tulee mielestäni välttää hiustenlähdön hoidossa tai ainakin tiedostaa riski vakaviin seksuaalisivuvaikutuksiin. Myös finasteridia määrävien lääkäreiden tulee kertoa potilaalle asiasta."
Kannattaa aina miettiä asiantuntijan taustoja kun lukee (empiirisiä) lausuntoja. Kyseinen lääkäri hoitaa erektiovaikeuksia mm. testosteronihoidoilla, joten on ammatinharjoittajan kannalta vähän ikävää jos hoidettava syö hiustenlähtöön lääkettä jolla on karkeasti ottaen päinvastainen tarkoitus eivätkä testosteronikuurit toimi kuten on toivottu.
Vierailija kirjoitti:
Olen sitä mieltä, että ainut juttu mitä hiustenlähdölle voi/kannattaa tehdä on käydä hiustensiirrossa kun hiustenlähtö on edennyt tarpeeksi pitkälle ja sinulla on ikää se noin +30v.
Kävin itse Turkissa 10½kk sitten. 3300 siirrettä hintaan 3800€ eli yhden siirteen hinta 1.15€
Eikös hiustensiirtokin vaadi jälkihoidoksi nuo lääkkeet? Koska muuten uudetkin hiukset putoavat pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sitä mieltä, että ainut juttu mitä hiustenlähdölle voi/kannattaa tehdä on käydä hiustensiirrossa kun hiustenlähtö on edennyt tarpeeksi pitkälle ja sinulla on ikää se noin +30v.
Kävin itse Turkissa 10½kk sitten. 3300 siirrettä hintaan 3800€ eli yhden siirteen hinta 1.15€
Paitsi, että joudut kuitenkin käyttää aineita. Kaljuuntuminen jatkuu, ellet ole leikkauttanut muniasi.
mies52v
Aineita ei todellakaan ole pakko käyttää.
Hiuksia siirrettiin koko päälaelle, kun olemassaolevat hiukset vähenee vielä niin sitten seuraava hiustensiirto. Donor zonelta löytyy vielä siirteitä hyvin.
Siis syy kaljuuntumiseen ei ole mihinkään kadonnut. Tuon verran minäkin tiedän asiasta. Muutama vuosi ja taas hiustensiirto edessä?
Nyt on viikko finasteridin käyttöä takana ja isoja muutoksia ei näkynyt, ei hiuksissa eikä myöskään haluissa.
Vierailija kirjoitti:
Parrankasvun edistämiseen käytän minoxidiilia ja toimii.
Tuo on kuulemma yleistä nuorilla miehillä.
Nyt on käytetty propeciaa noin kuukausi. Hiuksissa ei vielä näy muutosta mihinkään suuntaan kuten ei luultavasti ole tarkoituskaan. Sivuvaikutuksia ei ole ilmennyt.
Minoksidiili - http://ibright.lv/minoksidiili.htm Hiustenlähtö iässäni alkoi huolestuttaa minua. Täytin 60 vuotta ja aloin huomaamaan hiusten jatkuvan vähenemisen ja siksi päätin etsiä tehokasta ja edullista hoitoa avuksi. Se on paras hoito minkä olen löytänyt. Suosittelen lämpimästi.
Voit ostaa lääke ilman ennalta reseptiä et heidän online-kuuleminen tämä apteekki on lisensoitu Britannian hallitus http://www.goodrxtabs.com
Nostoa