Mieheni välttelee minua

Kannattais varmaan puhua sen miehen kanssa eikä täällä ihmetellä. Miehesi on ainoa, joka osaa sanoa, mitä hän ajattelee. Ja jos sinua tyydyttävää vastausta ei tule tai et saa suhteessa sitä, mitä haluat, lienee aika erota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On normaalia. Miehet kyllästyvät loppupeleissä melko nopeasti saman naisen seuraan tai seksiin aina saman naisen kanssa vaikka tämä olisi kuinka kuuma beibe. Ei sille mitään voi, se on urospuolisen ihmisen sisäänrakennettu biologinen ominaisuus. Periytyy siitä että eläinkunnassa uroksen tehtävä on jakaa siementään mahdollisimman laajasti.

Ainahan voi olla ilman miehiä jos ei tällainen kelpaa.

Joo ja naaraspuolisen ihmisen sisäänrakennettu vietti on paritella ovulaation aikaan maskuliinisten testosteronia uhkuvien miesten kanssa ja viedä heidän geenit jälkeläisilleen. Kiertonsa muissa vaiheissa naaraspuoliset ihmiset valitsevat pehmeämmän betamiehen huolehtimaan alfan kanssa hankitusta jälkikasvusta. Periytyy siitä, että eläinkunnassa naaraan tehtävä on toimia geneettisenä portinvartijana ja huolehtia siitä, että vain huippu-urokset pääsevät lisääntymään.

Se huonon käytöksen perusteleminen biologialla toimii molempiin suuntiin.

Taisi sinun kohdalla beta-mies päästä myös osingoille, kun noin kurjaa tulosta tuli. Älä sinä enää lisäänny!

Taisi osua ja upota todella pahasti, kun tarvitsee henkilökohtaisuuksiin mennä, kun ei ole mitään muuta vasta-argumenttia jäljellä.

Miehelläsi on toinen nainen

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko olleet pitkään yhdessä? Hän kuitenkin on ystävällinen ja vaihtaa kuulumiset kanssasi?

Onko hänellä töissä kiireitä tai huolia?Oletko ottanut hänen kanssaan asiaa puheeksi?

Itse olen ollut suhteessani yli 20v ja ilmeisesti vain siksi, kun mies odottanut että lapset muuttavat pois kotoa.

Hän ei ole koskaan sanonut edes pitävänsä minusta, yhdessä olemme käyneet lomalla kaksi kertaa. Kaupassa kun vielä yhdessä kävimme hän kulki metrejä edelläni ja maksutilanteissa heti muka hauskoja heittoja minusta tyyliin maksa nyt sinä senkin t o m p p e l i tms.

Viimeisen vuoden hän on ollut puhumatta, olen hänelle ilmaa. Ei syö tekemiäni ruokia, ostaa omat ruoat ja minun hankkimat asiat hapantuu ja menevät roskiin.

Vaihtaa huonetta jos satun samaan huoneeseen.

Kotona jos täyttää tiskikoneen, ei laita sinne astioita jotka olettaa olevan minun.

Yhdessä emme tehneet mitään, illat olimme vain kotona. Töiden jälkeen hän vain nukkuu 2h, herää ja aloittaa tv katselun ja siinä samalla on koneella.

Näitä vastaavia tempauksia näihin vuosiin on mahtunut lukemattomia ja tilanteet ovat päättyneet niin, että minä itken ja rukoilen toista lopettamaan, lupaan sitten jatkossa olla nöyrempi ja kuuliaisempi.

Kunnes olemme taas tilanteessa jossa mies päätyy mykkäkouluunsa.

Hän on ollut puhumatta jo vuosia lapsillemme, vain yhden kanssa on puheväleissä.

Viimeisin mykkäkoulu alkoi siis vuosi sitten, kun hiihto alla kävimme yhtenä päivänä pidemmällä kävelylenkillä koiran kanssa ja seuraavana päivänä menin kysymään, että mitä tänään tehdään? (siis kysymys oli kauppakäynti tai pyykkipäivä)

Hän katsoi minua ja sanoi että olen levoton ja miksi aina pitäisi jotain tehdä??

Silti vaikka tilanne on tämä, en haluaisi luopua hänestä?? Miksi en? En tiedä, en todellakaan. Taloudellisesti en ole riippuvainen hänestä, meillä on omat rahat.

Hän on ilmeisesti muuttamassa ja jättämässä minut, huomaan hänen iltaisin netissä katsovan uusia huonekaluja.

Ja miten monta vuotta pyysin, että hankitaan uudet keittiön tuolit..

Minä olen lukemattomia kertoja miettinyt, että mikä minussa on vialla? Miksi hän kohtelee minua näin?

Minä tulen toimeen omillani, minulla on työpaikka, harrastan liikuntaa. Kotona en huuda, en tupakoi, en käytä alkoholia, olen normaali painoinen.

Miksi olen hänessä kiinni? Ihmisenä on fiksu, älykäs. Ei polta, ei käytä alkoholia, hoitaa työnsä, on taitava käsistään, kiinnostunut asioista, siisti ja omallaan tavallaan rauhallinen. Siis kunnon mies.

Ap ota puheeksi puolisosi kanssa mieltä painavat asiat, hän kirjoittamasi mukaan vaikuttaa ihan normaalille.

Oliko hän alussa rakastava ja huomioiva sinua kohtaan eli onko hän muuttunut? Kuulostaa todella ahdistavalta tuo tilanne. Olet ehkä jotenkin tottunut siihen? Ainakin tuossa on se hyvä puoli, että jos mies lopulta lähtee, huomaat varmaan aika nopeasti, että voit henkisesti paremmin ilman häntä. Vika ei ole kertomasi perusteella sinussa.

Suoraan kysyminen ja puhuminen on varmaan ainoa keino yrittää parantaa asioita, mutta eihän se onnistu, jos toinen ei edes puhu.

Ei hän koskaan ole sanonut mitään välittämiseen liittyvää, mutta on tuntunut turvalliselle. Hän ei ikinä pettäisi, eikä jättäisi laskuja maksamatta.

Ei hän ole koskaan halannut minua, ei ole sanonut koskaan että asiat järjestyy.

Olen kyllä usein kuullut, että ärsytän ja olen vaikea ihminen. Minulla ei kuulema ole makua eikä tyylitajua.

Tiedän olevani kamala ripustuja, en ole päästänyt toista menemään tai olemaan rauhassa, kun lopulta olen aina alkanut itkemään että puhuisi minulle.

Lapseni ihmettelevät miksi roikun tässä suhteessa, mutta eihän minulla ole mitään muuta kuin puolisoni.

Me emme ole siis vierailleet ikinä missään, ystäväni eivät ole kotiimme tervetulleita (mies haluaa olla rauhassa) ja yllätys yllätys miehellä ei ole ystäviä (hän ei tarvitse ketään, eikä halua ketään lähelleen)

Tiedän järjellä ajatellen ettei tämä voi jatkua enää, mutta tunnemoodiin päästyäni itken salaa etten halua menettää häntä.

Monesti olen kysynyt itseltäni, että mitään saan tästä suhteesta? Jonkinlainen turvallisuus? Vai olenko vain pääni sisään rakentanut hänestä tämän ns hyvän miehen kuvan?

Hyvä ihminen, kasvata itsellesi selkäranka ja eroa. Ei tuo ole normaalia jäädä roikkumaan ihmiseen, jolle olet kuin ilmaa. Miehesi ainakin tarvitsisi ammattiapua, sinullekin tekisi hyvää käydä juttelemassa jollekin. Enkä sano tätä pahalla! Hanki itsellesi asunto, ala käydä ihmisten ilmoilla, mutta ennen kaikkea keskity omaan hyvinvointiisi.

Tuttua on, lopulta mies jätti "yllättäen". Yhdessä ollessamme kun kyselin tilanteesta, hänen mielestään kaikki oli aina hyvin, hän vain väsynyt ja kaipasi omaa aikaa. Pistin ruuhkavuosien piikkiin. Nyt eron jälkeen kuvailee noita kuluttavina välitilan aikoina. Henkisesti hän oli jo siirtynyt eteenpäin, ei vain koskaan kertonut minulle, liekö tajusi itsekään. Hän vältteli, "koska ei tuntenut enää mitään", "ei kiinnostanut seura". Nämä sain nyhdettyä vasta eron jälkeen. Huoh. Hukatut vuodet.

Ruuhkavuodet on tommosia. Lasten jutut ja arki vie kaiken energian. Älypuhelin pahentaa tilannetta, se koukuttaa. Kannattaa ehdottaa suoraan vaik ”ruudutonta iltaa” parina iltana säännöllisesti viikossa, sit on pakko kohdata toisensa.

Vierailija kirjoitti:

Nämä täytyy olla onneksi mielikuvituksen tuotosta, en usko tai ainakaan halua uskoa kenenkään olevan niin saatanan tyhmä että olisi tuommoisessa suhteessa. Yhdessä kun ollaan sen oikean kanssa niin kaikki on yhteistä ja yhdessä tehdään asioita ja niistä vielä nautitaankin, sitä nauttii kaikista pienistä asioista mitä toinen tekee ja saa tehdä toiselle, on ihana kun toinen on tehnyt ruoan valmiiksi ja on mukava tehdä se ruoka omalle rakkaalle

Jos minuun viittat (se yli 20v liitossa ollut, ensimmäinen vastaaja) niin kyllä tämä kirjoittamani on ihan täyttä totta.

Tiedän olevani ihan selkärangaton valittaja ja onneton osaansa tyytyjä.

Tuolla joku kyseli että millainen olisi puolison kertomus elämästämme.. Varmaankin sanoisi, että eukko nalkutti, puhui liikaa, kokoajan olisi pitänyt revetä lenkille, museoon, taidenäyttelyyn, konserttiin tai ylipäätään viikonloppuisin mihinkään.

Elokuvistakin sitä kiinnostaa vain jotkut kriitikoiden ylistämä pläjäykset. Tyhmäkin taitaa olla, ei sen kanssa voi keskustella mistään oikeasti järkevästä.

No, mutta tässä olen ja jatkan asian työstämistä. Ilmeisesti tähän meidän liittoon on loppu tulossa, kun on huonekaluja katsellut. Pitää vaan pitää suu kiinni, kun aloittaa kotona pakkaamisen.

Ja pitäähän tuo mykkäkouluja omille lapsilleenkin, kun eivää häntä miellyttäneet ja olleet sellaisia kuin olisi toivonut.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko olleet pitkään yhdessä? Hän kuitenkin on ystävällinen ja vaihtaa kuulumiset kanssasi?

Onko hänellä töissä kiireitä tai huolia?Oletko ottanut hänen kanssaan asiaa puheeksi?

Itse olen ollut suhteessani yli 20v ja ilmeisesti vain siksi, kun mies odottanut että lapset muuttavat pois kotoa.

Hän ei ole koskaan sanonut edes pitävänsä minusta, yhdessä olemme käyneet lomalla kaksi kertaa. Kaupassa kun vielä yhdessä kävimme hän kulki metrejä edelläni ja maksutilanteissa heti muka hauskoja heittoja minusta tyyliin maksa nyt sinä senkin t o m p p e l i tms.

Viimeisen vuoden hän on ollut puhumatta, olen hänelle ilmaa. Ei syö tekemiäni ruokia, ostaa omat ruoat ja minun hankkimat asiat hapantuu ja menevät roskiin.

Vaihtaa huonetta jos satun samaan huoneeseen.

Kotona jos täyttää tiskikoneen, ei laita sinne astioita jotka olettaa olevan minun.

Yhdessä emme tehneet mitään, illat olimme vain kotona. Töiden jälkeen hän vain nukkuu 2h, herää ja aloittaa tv katselun ja siinä samalla on koneella.

Näitä vastaavia tempauksia näihin vuosiin on mahtunut lukemattomia ja tilanteet ovat päättyneet niin, että minä itken ja rukoilen toista lopettamaan, lupaan sitten jatkossa olla nöyrempi ja kuuliaisempi.

Kunnes olemme taas tilanteessa jossa mies päätyy mykkäkouluunsa.

Hän on ollut puhumatta jo vuosia lapsillemme, vain yhden kanssa on puheväleissä.

Viimeisin mykkäkoulu alkoi siis vuosi sitten, kun hiihto alla kävimme yhtenä päivänä pidemmällä kävelylenkillä koiran kanssa ja seuraavana päivänä menin kysymään, että mitä tänään tehdään? (siis kysymys oli kauppakäynti tai pyykkipäivä)

Hän katsoi minua ja sanoi että olen levoton ja miksi aina pitäisi jotain tehdä??

Silti vaikka tilanne on tämä, en haluaisi luopua hänestä?? Miksi en? En tiedä, en todellakaan. Taloudellisesti en ole riippuvainen hänestä, meillä on omat rahat.

Hän on ilmeisesti muuttamassa ja jättämässä minut, huomaan hänen iltaisin netissä katsovan uusia huonekaluja.

Ja miten monta vuotta pyysin, että hankitaan uudet keittiön tuolit..

Minä olen lukemattomia kertoja miettinyt, että mikä minussa on vialla? Miksi hän kohtelee minua näin?

Minä tulen toimeen omillani, minulla on työpaikka, harrastan liikuntaa. Kotona en huuda, en tupakoi, en käytä alkoholia, olen normaali painoinen.

Miksi olen hänessä kiinni? Ihmisenä on fiksu, älykäs. Ei polta, ei käytä alkoholia, hoitaa työnsä, on taitava käsistään, kiinnostunut asioista, siisti ja omallaan tavallaan rauhallinen. Siis kunnon mies.

Ap ota puheeksi puolisosi kanssa mieltä painavat asiat, hän kirjoittamasi mukaan vaikuttaa ihan normaalille.

Tarkoitukseni ei ole olla ilkeä, vain rehellinen: miehesi ei rakasta sinua eikä suhteellanne ole toivoa. Hae apua läheisriippuvuuteesi, äläkä anna ihmisten kohdella sinua kaltoin. Sinä ansaitset elämääsi läheisyyttä ja rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On normaalia. Miehet kyllästyvät loppupeleissä melko nopeasti saman naisen seuraan tai seksiin aina saman naisen kanssa vaikka tämä olisi kuinka kuuma beibe. Ei sille mitään voi, se on urospuolisen ihmisen sisäänrakennettu biologinen ominaisuus. Periytyy siitä että eläinkunnassa uroksen tehtävä on jakaa siementään mahdollisimman laajasti.

Ainahan voi olla ilman miehiä jos ei tällainen kelpaa.

Joo ja naaraspuolisen ihmisen sisäänrakennettu vietti on paritella ovulaation aikaan maskuliinisten testosteronia uhkuvien miesten kanssa ja viedä heidän geenit jälkeläisilleen. Kiertonsa muissa vaiheissa naaraspuoliset ihmiset valitsevat pehmeämmän betamiehen huolehtimaan alfan kanssa hankitusta jälkikasvusta. Periytyy siitä, että eläinkunnassa naaraan tehtävä on toimia geneettisenä portinvartijana ja huolehtia siitä, että vain huippu-urokset pääsevät lisääntymään.

Se huonon käytöksen perusteleminen biologialla toimii molempiin suuntiin.

Tottakai se toimii molempiin suuntiin, en ole mitään sellaista väittänytkään etteikö toimisi. Näiden kanssa on vain opittava elämään. Jostain syystä naarassukupuoli kuitenkin pystyy kontrolloimaan viettejään uroksia paremmin. Eikä sillekään mitään voi, se vaan on niin. Luonto on ihmeellinen ja arvokas asia.

Vierailija kirjoitti:

Ruuhkavuodet on tommosia. Lasten jutut ja arki vie kaiken energian. Älypuhelin pahentaa tilannetta, se koukuttaa. Kannattaa ehdottaa suoraan vaik ”ruudutonta iltaa” parina iltana säännöllisesti viikossa, sit on pakko kohdata toisensa.

Mikäli älypuhelin vie aikaa niin sellainen sika kannattaa jättää. Sukupuoleen katsomatta.

Toinen nainen.

Vierailija kirjoitti:

On normaalia. Miehet kyllästyvät loppupeleissä melko nopeasti saman naisen seuraan tai seksiin aina saman naisen kanssa vaikka tämä olisi kuinka kuuma beibe. Ei sille mitään voi, se on urospuolisen ihmisen sisäänrakennettu biologinen ominaisuus. Periytyy siitä että eläinkunnassa uroksen tehtävä on jakaa siementään mahdollisimman laajasti.

Ainahan voi olla ilman miehiä jos ei tällainen kelpaa.

Eihän miehet halua lapsiakaan Suomessa, joten siemenen levittäminen mahdollisimman laajasti ei oikein enää päde. Jos ei saa tehtyä edes yhtä naista raskaaksi niin mitään biologista tarvetta siemenen levittämiseen ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Toinen nainen.

Tai voihan se olla mieskin. Tai muunsukupuolinen.

Vierailija kirjoitti:

Miehelläsi on toinen nainen

Toivottavasti! Joku oikein ihana raikas mukava nainen, jonka kanssa on helppo olla ja jutella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On normaalia. Miehet kyllästyvät loppupeleissä melko nopeasti saman naisen seuraan tai seksiin aina saman naisen kanssa vaikka tämä olisi kuinka kuuma beibe. Ei sille mitään voi, se on urospuolisen ihmisen sisäänrakennettu biologinen ominaisuus. Periytyy siitä että eläinkunnassa uroksen tehtävä on jakaa siementään mahdollisimman laajasti.

Ainahan voi olla ilman miehiä jos ei tällainen kelpaa.

Eihän miehet halua lapsiakaan Suomessa, joten siemenen levittäminen mahdollisimman laajasti ei oikein enää päde. Jos ei saa tehtyä edes yhtä naista raskaaksi niin mitään biologista tarvetta siemenen levittämiseen ei ole.

Näillähän ei ole välttämättä mitään tekemistä toistensa kanssa. Vietti johdattaa parittelemaan mahdollisimman montaa mutta nykytekniikka mahdollistaa sen ettei jälkeläisiä kuitenkaan synny mikä voisi olla ongelmallista monessakin mielessä. Eli sosiaalisekonomiset syyt ottavat jossain kohtaa vallan noilta alkukantaisilta vieteiltä mikä lienee evoluution tulosta. Eli odottakaa naiset muutama kymmenen miljoonaa vuotta niin ehkä mieskin muuttuu 100 % monogamiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Ruuhkavuodet on tommosia. Lasten jutut ja arki vie kaiken energian. Älypuhelin pahentaa tilannetta, se koukuttaa. Kannattaa ehdottaa suoraan vaik ”ruudutonta iltaa” parina iltana säännöllisesti viikossa, sit on pakko kohdata toisensa.

Niin, ruuhkavuodet on vaan tuollaisia. Jos molemmat ei herää tilanteeseen ajoissa, viimeistään lasten vähän kasvaessa jompikumpi havahtuu menetettyyn yhteyteen ja lopettaa suhteen. Tämä on niin nähtyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinkö mies on parisuhteessa?

Niinpä niin, ap on parisuhteesta tasan puolet ja hänelläkin on vastuunsa. Parisuhteessa pitää antaa, että voi ottaa, eli jos ei itse vaivaudu mitenkään, niin turha se on odottaa mieheltäkään mitään spesiaaleja juttuja. Oma vika siis ap, niin makaa kuin petaa ja niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Et voi vaatia kauhalla, jos itse annat pipetillä...

Mistäs me voimme tietää kuinka paljon AP yrittää tai on jo yrittänyt, ehkä väsynytkin yrittämiseen jo. Aloituksesta päättelisin että AP on myös keskustellut ja ottanut asian puheeksi ja sanonut miehen käytöksen harmittavan häntä, mutta mies ei ole nähnyt siinä mitään korjattavaa. 

Up.

Ehkä arki vie miehen ajan tai kaverit, harrastukset. Mutta jos hänen kiinnostusta ei oikein näe ja toinen puhu, suhde on kuollut. Aika erota? Turha kärsiä ainakaan vuosikausia, kuten moni tehnyt. 

Tuo on hirveä tilanne, kun suhde ajautuu tuohon jamaan. Siihen ei oikein mikään auta, kun toinen alkaa täysin passiiviseksi suhteessa. Ei järjestä mitään yhteistä, ei ehdota edes, jos itse ehdottaa, niin toinen ei oikein kunnolla siihen tartu, eikä ainakaan innostu mistään. Ei hakeudu läheisyyteen, fyysiseen, eikä henkiseen. Ei suunnittele lomia etukäteen yhdessä, eikä viikonloppuja, eikä perheen juhlia. Se on hirveää, kun toinen liukuu pois, vaikka yrittää jutella ja kertoa omista toivomuksista ja tunteista ja surusta ja yksinäisyydestä. Eipä auta sekään mitään, vaikka itse järjestää yhteistä aikaa ja tarjoaa läheisyyttä ja on mukava ja rakastava ja välittävä. Se otetaan vastaan, mutta mikään ei muutu. Itse saa ehdottaa aina, toinen ei koskaan. Mies perustelee passiivisuuttaan väsymyksellä ja masennuksella, mutta aikaa ja energiaa silti riittää muuhun, harrastuksiin esim. Onko netissä surffailu puhelimella muka jotenkin kevyempää kuin olla lähekkäin ja jutella mukavia? Eipäs siinä muu auta kuin tehdä omat ratkaisunsa. Moni alkaa elää omaa elämäänsä, joka on irrallaan toisen elämästä. Sitten eletään kaksi toisilleen vierasta vain saman katon alla ja maksetaan yhteistä lainaa. Etäännytään ja kasvetaan erilleen. Näin voi jatkaa kunnes kuolema erottaa lopullisesti, tai sitten voi jatkaa täysin yksin. Ei siinä vaiheessa enää ketään uuttakaan löydä, kun on ikääkin se lähes 50. Hyvin alkaneesta suhteessakin voi jäädä jäljelle vain katkeruus. Ja petetty olo. Miksi otit minut, jos et minua kuitenkaan sitten edes halunnut?