Te, joilla ei ole koskaan luppoaikaa töissä, mitä työtä teette?
Alkaa tympiä nämä työpäivät, kun koko päivän työt on tehty kahdeksassa minuutissa ja loppupäivä on pelkkää netissä surffailua.
Viime viikolla siivosin koko työhuoneeni. Tällä viikolla ei siis ole yhtään mitään tekemistä. Kiirettä ei ole koskaan muutenkaan.
Olen hyvin itsenäisen esimiehen sihteeri, joka ei oikein tarvitse minua mihinkään. Luulee, että minulla on omiakin hommia. Ja niin onkin, muttei tarpeeksi. Palkkaa saan 3050 euroa bruttona, joten mitään hinkua hakeutua muualle ei oikein ole. Sihteeriksi olen tosi hyvin palkattu.
Kommentit (1104)
Puhelinmyyntityötä. Tienestit riippuvat taidoista ja panostuksestani. Ei kestä lorvailla.
Toki palstailen soitellessa, pystyn tekemään monta asiaa yhtä aikaa ja olen silti taitava työssäni
Putkiasentaja. Nyt tosin rakentaminen tyssäs eikä oo hommia, mut sillon ku on, niin sillon tehään eikä meinata!
Kausityöläisenä yliopiston hakijapalveluissa. Jos ei ole kova työsuma jollain viikolla, voi stressata jatkuuko työ seuraavana vuonna vai lyhennetäänkö sopimusta. Syksyllä ei ole työsuhdetta ja joka vuosi on haettava uudelleen työhön. Silti ihan mukavaa työtä, kunhan on motivoitunut ahkeroimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osastonhoitaja sairaalassa. En jaksa enää kohta tätä.
Tykkään isoista tisseistä. Jos sulla on niin tuu ratsastaa mun päälle leivon niitä niin saatanasti. - Sorvari
Äitisi on.
5 eri asiakasjonoa, lyhentelen jonoa vuorotellen.maanantaina uusia sähköposteja 30-50 kpl-vastattava päivän aikana töiden välissä.
Vastuussa muulle henkilöstölle; tekninen tuki heille.
Työmääräysten teko, töiden vastaanotto , töiden luovutusuusien töiden vastaanotto fyysisesti ja puhelimitse ja tietokoneella tulleet.
Tarvittavat varaukset saapuville asiakastöille/asiakkaille.
Töiden edistymisen seuranta, tarvittavat varaosat tilaukset ennakkoon /työn edistyessä sekä edelleen kysyä lupa asiakkaalta.
Tietokoneen ruutu jaettu 4 osaan, jossa asiakastöitä, kirjaukset, takuut, laskutus yms.
Nykyään olen eläkkeellä eikä käy kateeksi vastaavissa töissä olevia. Työnimikkeitä on useita; töiden vastaanotto, asiakaspalvelija yms. Palkat alakanttiin älyttömään työmäärään nähden.
Kun Jäin pois noista töistä, kuulin että tilalleni jouduttiin ottamaan 3 työntekijää.
Patriot
Varhaiskasvatuksessa. Vastuu päällä kaiken aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtiolla IT-lähitukihommia. Asiakkaat kuvittelevat vielä, että hypätään heti parin minuutin sisällä heidän ongelmiaan ratkomaan, kun on valtava määrä asiakkuuksia hoidettavana. Osa kuvittelee, että tehdään kotikäyntejä heille, kun eivät jaksa rahdata persettään omaan toimipaikkaansa. Ihan käsittämätöntä touhua tämä etätyösysteemi. Toimistot kumisevat pää-osin tyhjinä ja kulut juoksevat näistäkin tiloista, jotka maksatetaan veronmaksajien kukkaroilta. Vielä saavat jotain helvatan työhuonevähennyksiä näistä kotona tehdyistä etätöistä, kun eivät halua tulla toimistollekaan millään ilveellä. Tukiporukat joudutaan kuitenkin päivittään liikkumaan näiden useampien asiakkuuksien välillä. Sama oli pandemian aikaan, hommia painettiin samaan tahtiin ja osa asiakkaista kieltäytyivät käyttämästä maskeja.
Mihin tuollaista lähitukea edes tarvitaan, kuulostaa menneeltä maailmalta. Ei meillä töissä ole KOSKAAN käynyt. Jos on ongelma chatataan/soitettetaan user supportiin Intiaan ja kaveri ottaa etäyhteyden.
Meillä tähän lähitukeen kuuluu tietoliikennelaitteet, verkko ja työasemat. Jos jokin näistä hajoaa, niin vaatii ihan paikallakäyntiä ja laitteiden vaihtoa, boottauksia tai uudelleenasennuksia. Just sun kaltaiset tyypit on rasittavia, jotka kuvittelevat kaiken hoituvan etätuen kautta tai sormiennapsautuksella.
Satunnainen vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatuksen opettaja. Joka minuutti on aikataulutettu. Ei ehdi aina edes vessaan!
Tämä! Ruokailu opetustilanne ja pienten puolella et välttämättä ehdi syödä ruokaasi (ainakaan lämpimänä). Juomista pitää välttää koska vessaan ehtii lähinnä kerran päivässä.
Siis kerran sen neljän tunnin työpäivän aikana? Kuulostaa kohtuulliselta.
Laitosruokailu? Eil kuulu työaikaan, tauko pitää saada pitää.
Nyxä työmaalla pomo sanoi että ei ole taukoja - nauran hulluna. Tauot on lakisääteisiä ja tod olen omalla luuirilla/ulkona/pötköttelen sohvalla tuon 20 minsaa.
Vuorot 12 tuntia, tietääkö joku mitä muita taukoja kuuluu päivään ?
Siriina kirjoitti:
Satunnainen vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatuksen opettaja. Joka minuutti on aikataulutettu. Ei ehdi aina edes vessaan!
Tämä! Ruokailu opetustilanne ja pienten puolella et välttämättä ehdi syödä ruokaasi (ainakaan lämpimänä). Juomista pitää välttää koska vessaan ehtii lähinnä kerran päivässä.
Siis kerran sen neljän tunnin työpäivän aikana? Kuulostaa kohtuulliselta.
Laitosruokailu? Eil kuulu työaikaan, tauko pitää saada pitää.
Nyxä työmaalla pomo sanoi että ei ole taukoja - nauran hulluna. Tauot on lakisääteisiä ja tod olen omalla luuirilla/ulkona/pötköttelen sohvalla tuon 20 minsaa.
Vuorot 12 tuntia, tietääkö joku mitä muita taukoja kuuluu päivään ?
No, jos ei satu olen beduiini, nii kusitauko.
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatuksen opettaja. Joka minuutti on aikataulutettu. Ei ehdi aina edes vessaan!
Et ole ainoa. Kaupassakin kaikki kellotettu.
vessalupakin kysyttävä.
Siriina kirjoitti:
Satunnainen vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatuksen opettaja. Joka minuutti on aikataulutettu. Ei ehdi aina edes vessaan!
Tämä! Ruokailu opetustilanne ja pienten puolella et välttämättä ehdi syödä ruokaasi (ainakaan lämpimänä). Juomista pitää välttää koska vessaan ehtii lähinnä kerran päivässä.
Siis kerran sen neljän tunnin työpäivän aikana? Kuulostaa kohtuulliselta.
Laitosruokailu? Eil kuulu työaikaan, tauko pitää saada pitää.
Nyxä työmaalla pomo sanoi että ei ole taukoja - nauran hulluna. Tauot on lakisääteisiä ja tod olen omalla luuirilla/ulkona/pötköttelen sohvalla tuon 20 minsaa.
Vuorot 12 tuntia, tietääkö joku mitä muita taukoja kuuluu päivään ?
Opettele kirjoittamaan niin, että siitä jotain tajuaisikin.
Tuo, että töissä on koko ajan tekemistä on mielestäni normaalia. Sekin, että pomon tai asiakkaiden mielestä pitäisi tehdä enemmän.
Sitten on ihan erikseen ne paikat, että juostaan koko ajan, tehdään hirveällä tahdilla, ja silti työpanos haukutaan lopuksi.
Lakisääteiset tauot ovat lakisääteisiä, ja ne pitäisi pystyä pitämään, tai työpaikka on, no, laiton.
Sitten on tietysti paikkoja, joissa työn luonteeseen kuuluu, että on hiljaisempia ja kiirempiä aikoja. Usein on jotain, mitä tehdään odotellessa. Vaikka ei olisi mitään tekemistä, niin ei useinkaan saa hoitaa omia asioita tai selata nettiä.
Tuollainen, että on jatkuvasti ihan tekemistä vailla on poikkeus.
Siivoojana saa kyllä tehdä työtä joka palkkasekunnin edestä. Kaupungilla taas kun olin sijaisena, niin osa porukasta oli tehnyt laiskottelusta taiteen. Liukuhihnalla tarkkailuhommissa ei periaatteessa tehty paljon asioita, mutta ei se mitään omaa aikaakaan ollut, vaan piti olla skappina. En oikein pidä mistään näistä vaihtoehdoista.
On fyysisesti eri lailla rasittavia ja henkisesti eri lailla rasittavia töitä. Ei pidä väheksyä mitään niistä.
Tuohon kotipalveluläpijuoksuhommaan ainakaan minusta ei olisi. Tuollaista ei saisi olla.
Ärrän myyjä ei ruokataukoja tai vessa käyntejä yksin työskentelyä
Olen opettaja. Ei ole luppoaikaa töissä ikinä. Ihmisillä on vääriä mielikuvia työstä. Eräs isä sanoi keskustelussa, että tekin opettajat vaan istutte välitunnit kahvilla ettekä valvo mitä ulkona tapahtuu. Ensinnäkin välituntivalvontaa tekee jokainen opettaja vuorollaan.
Mitä minä teen välitunnilla, jos en ole koulun pihalla valvojana? Valmistelen seuraavan oppitunnin. Etsin kirjasta oikean kohdan tai digi-materiaalit esiin. Minulla on suunniteltu päivän ohjelma, josta katson, mitä seuraavaksi on luvassa. Luen Wilma-viestejä ja saatan jopa vastata, jos on akuutti asia. Koska teen puhetyötä, käyn pari kertaa päivässä juomassa tilkan vettä, että ääni kestäisi. Joskus käyn jopa vessassa, mutta yleensä en ehdi.
Joskus entisaikaan opettajat ovat tulleet kuulemani mukaan luokkaan 10 minuuttia myöhässä. Nykyisin luokan ovet täytyy laittaa lukkoon, jos opettaja käy jossain, ja se tarkoittaa, että oppilaat pitää olla päästämässä luokkaan heti kun välitunti loppuu, ettei kapea käytävä ruuhkaudu. Periaatteessa myös opettajan valvontavastuu alkaa kun kello soi.
Kun lopetan viimeisen oppitunnin, huolehdin luokan järjestykseen ja siistiksi. Se kuuluu nykyisin opettajalle, vaikka oppilaita muistutankin, että roskat roskikseen ja omat tavarat omaan kaappiin (tai reppuun) ja pöydät ja tuolit siististi paikoilleen. Koulun siistijöille ei kuulu tavaroiden siirtäminen, ei edes tuolin. Valmistelen seuraavan päivän asioita ja mietin valmiiksi läksytkin. Periaatteessa tavoiterunko tehdään valmiiksi jo ennen koulujen alkua, mutta aikataulu on alustava ja voi muuttua. Jos pitää ottaa jokin moniste, teen sen iltapäivällä. Katson Wilma-viestit, teen tuntimerkinnät. Tarkastan kokeita. Yleensä en tee sitä tuntikausia kerralla, vaan saatan katsoa 4 koevastausta läpi yhtenä päivänä. Jos koko luokan kokeet tarkastettu, merkitsen arvosanat Wilmaan. Laadin myös kokeita ja suunnittelen tuntitestejä ja läksynkuulusteluja. Saatan etsiä lisämateriaalia elävöittämään opetusta (video, musiikki, tv-ohjelman pätkä). Laitan Wilma-viestejä tarvittaessa vanhemmillekin, tappeluista, luokan tapahtumista, tiedotettavaa asiaa.
Kotiin lähden töistä klo 16-17. Minulla on sellainen periaate, että en tee töitä kotona, koska itselläni on 9-15-vuotiaita lapsia 3 kpl. Kun menen kotiin, en edes avaa iltaisin työtietokonetta (pois lukien kevään ja syksyn arviointien ruuhkat, jolloin arvosanat on merkittävä jokaisen todistukseen, olipa aikaa tai ei).
Yleensä tulen koululle aamulla klo 8 tai klo 8.45 (opetus alkaa klo 8.30 tai 9.15). Olen luokassa paljon ennen oppilaita. Luen intran uutiset ja sähköpostit joka aamu, valmistelen ensimmäisen tunnin ja jos jää aikaa, käyn juomassa kupin kahvia ennen oppilaiden tuloa. Se ei ole varsinaisesti luppoaikaa, koska usein kollegoiden kanssa puhutaan työasioita, esim. aiotteko olla tänään sisäliikunnassa, onko sali käytössä klo 13 lähtien tai jos on huoli jostain oppilaasta tai muuta vastaavaa.
Kerran kuussa meillä on iltaisin opettajien kokous, yleensä klo 15.30-17.30. Lisäksi on erilaisia työryhmiä, kuten oppilashuoltotyöryhmä, muut moniammatilliseen työryhmät tai vanhempainyhdistyksen kokoukseen osallistuminen tai vanhempien kanssa keskustelut. Hyvin harvoin joutuu olemaan töissä pidempään kuin klo 17 asti, mutta pari kertaa kuussa. Sikäli en valita, vaikka työpäivä on työläs eikä ole luppoaikaa, koska vapaajaksot on pitkiä.
Vierailija kirjoitti:
Opettaja. Päivän päätteeksi ehtii hetken henkistä, ja sitten voikin jatkaa kotona töitä illan.
Pahoittelen, jos menee aiheen vierestä, mutta nykyajan opettajat on liian ahkeria/heille asetetut vaatimukset liiallisia. Ei varmasti omana kouluaikanani ysärillä juuri kukaan opettaja suunnitellut joka ilta seuraavan päivän tunteja, todennäköisesti näyttivät samoja kalvosulkeisia vuosikymmenet. Harvassa oppiaineessa itse perusasiat miksikään muuttuu. Mutta tämähän onkin ollut jo tiedossa, sanoisin vaan että kannattaa opettajienkin laskea omaa rimaansa, ei sitä kukaan muukaan teidän puolestanne tee.
Virkamies virastossa. Vaikka juo kahvit ja syö eväät työn ohessa konetta näpyttäen jää noin 20% töistä tekemättä... pakko tehdä vapaa-ajalla osa ilman mitään korvausta.
Vierailija kirjoitti:
Yksityisellä päiväkodissa lastenhoitajan tehtävissä ei ehtinyt taukoja pidellä ,kun taas nyt kaupungilla samoissa hommissa on monta tuntia päivässä luppoaikaa. Tykkäsin enemmän olla yksityisellä.
No missä ne lapset on?
Mene sinne lattialle istumaan, mukaan leikkeihin, pelaamaan, lukemaan.tekemään junarataa, värittämään.
Ole läsnä, pidä sylissa, äläkä vetäydy seuraamaan sivusta ja juoruamaan aikuisten kesken.
T. Toinen lastenhoitaja kaupungilla, ei luppoaikaa
Siis kerran sen neljän tunnin työpäivän aikana? Kuulostaa kohtuulliselta.