Pitäisikö uskoa vai ei? Lastensuojeluviranomaiset kuulemma varastaneet lapsen.

mutta huostaanottoon tarvitaan jo avohuollon toimet tai ainakin niiden miettiminen.

Kiireellisen sijoituksen enimmäiskestoaika yhdellä viranhaltijan tekemällä päätöksellä on 30 päivää. Tänä aikana on tehtävä jokin seuraavista toimenpiteistä:



päätös kiireellisen sijoituksen lakkaamisesta

päätös kiireellisen sijoituksen jatkamisesta

päätös huostaanotosta

hakemus huostaanotosta hallinto-oikeudelle.

En osaa ottaa kantaa sihhen onko tässä kyseisessä tapauksessa asioita joita äiti on salannut vai onko tuo todellakin koko totuus.



Olen järkyttynyt miten ihmiset ovat niin sinisilmäisiä ja luottavat tähän systeemiin.



Tietysti tällainen on mahdollista, että lapset viedään ilman syytä! Jokainen joka on itse kokenut tai vierestä nähnyt Suomalaisen oikeusmurhan tietää miten mielivaltaisesti viranomaiset voivatkaan toimia tässä maassa.



Hulluutta kuvitella, että köyhäkin saa oikeusavun tällaisiin asioihin.

Raha on ainut mahdollisuus päästä ulos tilanteesta, eikä sekään aina auta.



Ihmiset pohtivat usein onko varaa hankkia lapsia. Rahaa pitää olla asianajajiin ja todistajien lahjontaan siltä varalta jos systeemin kynsiin joutuu.

vanhemmat ihan normaaleja, koti siisti ja hyvä, ei viinaa ja huumeita, ei väkivaltaa. Vanhempien oman diagnoosi "liika lempeys".



Heillä yhteistyö sekä lastensuojelun että sijaiskodin kanssa sujuu hyvin, kanssakäyminen on avointa ja suoraa. Lapsi on otettu huostaan vanhempien ollessa vastentahtoisia eli he eivät tarjonneet lastaan pois. Silti he ovat nyt erittäin tyytyväisiä, koska lapsi saa sen tuen ja ne rajat, joita kotona ei ymmärretty vahvatahtoiselle lapselle antaa. Parissa kuukaudessa muutos on ollut valtava.



Eli ei ne jutut aina mene huonosti!

Mutta valitettavasti lähipiirissä on perhe, jolle on sattunut heistä itsestään riippumattomia tragedioita. Heidän lapsensa ovat reagoineet näihin asioihin ja vanhemmat ovat myös lähteneet hakemaan heille apua - joka johtaakin ls-ilmoitukseen ja huostaanottouhkaan. Nyt toivon ja rukoilen, että näin ei käy, mutta jo nyt olen kuullut surullisen paljon siitä miten paljon valtaa ns. asiantuntijoilla on.



Tästä asiasta tarvitaan lisää keskustelua, aiheettomia huostaanottoja ei saisi tapahtua, eikä lapsia saisi myöskään pitää huonoissa olosuhteissa! Mutta miten turvataan lapsen ja perheen paras niin, ettei yksittäisen ammattitaidottoman/sairaan viranomaisen päätökset aloita helvettiä??



Minusta pitäisi myös olla jonkinlaiset konkreettiset kriteerit sille, että lapsen paras on varmasti sijaisperhe tai laitos. Miten hylkäämiskokemus ja huono laitoskokemus esim. ovat parempi kuin elämä perheessä, jossa on vaikka jonkinasteista mt-ongelmaa. Mt-ongelmiakin on iso kirjo, ja osasta niistä voi parantua. Miksi edelleen mt-ongelmat ovat yhteiskunnassamme niin tabu, että ne tuntuvat olevan perusteena huostaanotolle.

Miksi edelleen mt-ongelmat ovat yhteiskunnassamme niin tabu, että ne tuntuvat olevan perusteena huostaanotolle.

ja mt-ongemissa on vielä se, että vanhempi usein ei ymmärrä millä lailla on vahingollinen lapselleen. Nimimerkillä itse tämän kokenut mt-ongelmainen. Itse aloin parantua kun lapsi oli noin kolme. Koko ajan kuvittelin että asiat ovat ok, vaikka eivät ne olleet. Ja minä sentään olin oikeasti aika "hyvä" äiti, ts. lasta ei laiminlyöty fyysisesti eikä psyykkisestikään. Mutta silti istutin lapseeni ajatus- ja toimintamalleja, joista se saa todennäköissti maksaa lopunikäänsä, sen verran aikaisessa vaiheessa ne ovat syntyneet. Itsekin olen mt-ongelmaisen vanhemman lapsi, ja hartain toiveeni on koko elämäni ajan ollut, ettei minun olisi koskaan tarvinnut syntyäkään. Joka päivä taistelen lapsuuden aihettamien ongelmien kanssa, vaikka olen lääkitykset ja terapiat läpikäynyt.

Aina täytyy ensin kokeilla avohuollon keinot. Kiireellistä huostaanottoa ei ole olemassakaan. Huoltajuus pysyy vanhemmilla huostaanoton jälkeenkin. Valtio maksaa avustusta vain kerran yhdestä huostaanotetusta, joka kuitenkin jää yleensä vuosiksi sijoitukseen. Joten kalliiksi tulee kunnille lasten pitäminen sijoitettuina.

Miksi edelleen mt-ongelmat ovat yhteiskunnassamme niin tabu, että ne tuntuvat olevan perusteena huostaanotolle.

ja mt-ongemissa on vielä se, että vanhempi usein ei ymmärrä millä lailla on vahingollinen lapselleen. Nimimerkillä itse tämän kokenut mt-ongelmainen. Itse aloin parantua kun lapsi oli noin kolme. Koko ajan kuvittelin että asiat ovat ok, vaikka eivät ne olleet. Ja minä sentään olin oikeasti aika "hyvä" äiti, ts. lasta ei laiminlyöty fyysisesti eikä psyykkisestikään. Mutta silti istutin lapseeni ajatus- ja toimintamalleja, joista se saa todennäköissti maksaa lopunikäänsä, sen verran aikaisessa vaiheessa ne ovat syntyneet. Itsekin olen mt-ongelmaisen vanhemman lapsi, ja hartain toiveeni on koko elämäni ajan ollut, ettei minun olisi koskaan tarvinnut syntyäkään. Joka päivä taistelen lapsuuden aihettamien ongelmien kanssa, vaikka olen lääkitykset ja terapiat läpikäynyt.

*miettii, mutta ei keksi*

*miettii, mutta ei keksi*

Jatkuva huolissaan oleminen maailmasta, tapahtumista, siitä onko erilaisista asioista haittaa omalle terveydelle. Ja kyse on nyt siis alakouluikäisestä lapsesta. Olen päästänyt lapseni tiedoksi noin 10 % niistä huolista jotka oikeasti liikkuvat päässäni, mutta sekin on ollut liikaa. Oma vanhempani kuormitti minua koko ajan aikuisten ahditavilla huolillaan, ja niitähän riitti. Joten kuvittelin olevani hyvä vanhempi, kun vain kaikkein pahimmat päästin lapsen tietoisuuteen. Mutta loput se varmaan vaistosi.

Ja entä sitten jatkuva höpötykseni... Kuvittelin jostain syystä, että mun pitää olla kontaktissa lapseeni 100% ajasta. Esim. automatkat jauhoin tauotta jotain ja pidin yllä jatkuvaa puhetta. Nyt en enää oikein saa kiinni siitä, miksi koin sen tarpeelliseksi. Ehkä ajattelin jatkuvalla hyväntuulisella tai sitä teeskentelevällä älämölöllä todistaa lapselleni, että mulla menee hyvin, mulla menee hyvin. Kun kotona olin tottunut olemaan jatkuvasti niin hirvittävän huolissani vanhemmistani. Ajattelin, ettei oman lapseni ainakaan tarvi olla, katso lapsi miten kivaa mulla on.... Olin siis tavallaan aivan liian iholle tuleva vanhempi, joka jatkuvasti monitoroi haukan lailla lapsensa tunnetiloja ja sitä, miten lapsi voi, sekä fyysisesti että henkisesti.

on varmasti aivan paikallaan, pikemminkin on toimittu liian myöhään.



MUTTA:



Harhaisia, ongelmaisia, ikäviä ja alalle sopimattomia sosiaalityntekijöitä, juristeja ja tuomareita on myös. Oikeusmurhia siis tapahtuu. Minusta on erikoista uskoa siihen, että vain aivan toisella puolella voisi olla umpihulluja ja vääryydentekijöitä.

Hänenkin mielestään minut ja veljeni varastettiin häneltä, hänessä ei ollut mitään vikaa. Kaikki sijaiskotimme olivat hänen mielestään surkeita ja meidän olisi ollut parempi hänen luonaan. Vieläkin hän on katkera ja puhuu asiasta ihmisille, vaikka minä ja veljeni olemme jo aikuisia.



Oikeasti hänessä oli vikaa. Kotiolosuhteet olivat karmeat, ruokaa saimme joskus ja jouluna, vaatteet aina likaiset, hän sai raivokohtauksia ja pahoinpiteli meitä, haukkui ja latisti jatkuvasti, piti mykkäkoulua, ryyppäsi, raahasi vieraita miehiä jatkuvalla syötöllä kotiin ym. Sijaiskodit olivat kaikki hyviä paikkoja. Valitettavasti meitä vain pompotettiin sijaiskotien ja äidin väliä aina kun äiti sai sossut uskomaan, että oli parantanut tapansa.



Teineinä emme uskaltaneet kertoa äidille, että emme halunneet asua hänen luonaan ja että hän ei ollut hyvä äiti ja vaikka nyt aikuisena olen suoraan sanonutkin, että hyvä, että meidät otettiin huostaan, niin menee häneltä täysin ohi korvien. Hänen todellisuuteensa ei vain mahdu, että huostaaottomme oli erittäin tarpeellinen ja ennemminkin liian myöhään tehty kuin hätiköity.

todennäköisemmin lapsi ei enää pääse biologisten vanhempien luokse vaikka kotielämä olisi siellä parantunut. Ajatelkaahan lasta:



6 kk ikäinen vauva on elänyt märissä vaipoissa, huutanut nälkäänsä ja hänen viesteihin ei ole vastattu koska äiti on joutunut huolehtimaan alkoholistimiehestään. Vauva sijoitetaan uuteen perheeseen, jossa hän kiintyy, saa luottamussuhteen, perushoidon ja turvallisuuden. Lapsi varttuu perheessä jossa hänen on hyvä olla. Sillä välin äiti yrittää tsempata, ja vuosien jälkeen vihdoin jättää miehensä. KOska aiemmin tyhmyyttään ei sitä edes lasten turvan takia voinut tehdä. Äiti yrittää vannoa sossuille että elämä on nyt hyvin, hän haluaisi lapsen takaisin. Totta kai äidin elämä on hyvin. Mutta niin on myös lapsen elämä: Hän on ehtinyt kiintyä uuteen perheeseen jo pienenä. Mitä jos lapsi nyt biologisen äidin takia revittäisiin TAAS siis jo toisen kerran kodista? Miten lapsi voisi ymmärtää että oma äiti on nyt paras? Hänelle elämä on ollut turvallista sijaisperheessä. Jos lapsi otettaisiin sijaisperheestä pois oltuaan vuosia siellä, se aiheuttaisi lapselle pysyvät henkiset kärsimykset. KOSKA taas jälleen kerran luottamus petettäisiin.



Eli se joka elää lasten ollessa pieniä niin holtittomasti että ei voi taata lapsilleen turvallista ja rakkautta pursuavaa kotia, on vastuussa lopun elämäänsä.



Ja sinulle jonka ystävä on juristi: Oikeuslaitos ei aina osaa katsoa asiaa psykologisin silmin. Lasten siirtäminen paikasta toiseen ei ole minkään lain hyväksymää, ei ainakaan lastensuojelulain tai ihmisoikeusten mukaista.

Itse olen kuitenkin joutunut lähisukulaisena mukaan sellaiseen sotkuun jossa lastenkodin johtaja sairastui mieletään ja alkoi järjestellä lasten asioita mielivaltaisesti. kesti tosi pitkään ennen kuin sosiaalitoimistossa tajuttiin että pitkän hienon uran tehnyt ihminen oli henkisesti sairas ja tehnyt paljon vahinkoa lapsien, sijaisperheiden ja biologisten sukulaisten suhteisiin. Se oli helvettiä se.

Eikö teille tule koskaan mieleen, että asioita voi kyseenalaistaa? Ihan sellaisiakin asioita joita olisi hirveän kiva pitää varmoina ja turvallisina, kuten esim. sitä että viranomaiset toimivat aina oikeudenmukaisesti.

Kysykää joskus: Miksi?

Miettikää motiiveja. Voitte saada oivalluksia.

Mä toivon, että mut ja sisarukset oisi huostaanotettu. Mä voin lähipiirin meininkiä ja oman perheen elämää seuranneena sanoa, että enemmän jää varmaan huostaanottoja tekemättä, kuin tehdään turhia. Meistä tehtiin paljon ilmoituksia sossuun, mutta ei mitään tapahtunut. Mutsi on täysin tunnekylmä paska joka vieritti kaiken aina muiden syyksi ja sai pitää meidät. Manipuloi koko lähisukua ja ei ole itse hoitanut meitä pentuja varmaan kuin 20% lapsuudestamme. Kotona saatiin osaksemme niin fyysistä kuin henkistäkin väkivaltaa. Nyt aikuisena edelleen kärsin näistä ja mietin lähes joka päivä itsemurhaa. Mikään ei poista painajaisia ja jatkuvaa pelon tunnetta joka on seurannut lapsuudesta asti.





Ap:lle, ei taida kertoa koko totuutta.

jos tuttusi kertomus olisi totta, toki hän vetäisi jutun oikeuteen.

sijaisperhe haluaa heidät pitää, niin miten selitätte tämän tuntemani tapauksen. Sijaisperhe halusi lopettaa sijaisperheenä olon, ja lapsi palautettiin SIKSI äidilleen 7 vuoden jälkeen!



Äiti oli heroinisti, ja lapsi otettiin huostaan 5-vuotiaana erittäin syystä, kaikkien mahdollisten tukitoimien jälkeen. 5-vuotias oli pahasti vaurioitunut ja oireili kun huostaanotto tehtiin. Hän eli lähes 7-vuotta samassa perheessä ja toipui tietty jotenkuten, joitain pysyviä ongelmia jäi. Äiti raitistui ja oli suunnitellusti raskaana, kun sossusta vaan tuli puhelu, että otatko lapsen takaisin, sijaisperhe lopettaa eikä meillä ole muutakaan paikkaa. Äiti EI ollut noiden vuosien aikana ollut vaatinut lasta takaisin.

No, sai pari päivää miettimisaikaa, ja suostui. Kaikki ok. Myös äiti ihmetteli todella, että näin tehtiin, ja vain siksi, että sijaisperhe lopetti hommansa henk. koht syistä.



Jos näin voi tapahtua, niin miksi ei myös niin, että sijaisperhe haluaa pitää lapsen, joten huostaanottoa ei pureta, jos kerran lapsi voidaan vuosien jälkeen PALAUTTAA sijaisperheen tahdosta? Äiti oli muutaman vuoden tavannut lasta, mutta ei ollut tosiaan ollut raittiina kuin parisen vuotta kun lapsi palautettiin. Ja itsekin oli hyvin yllättynyt tuosta käänteestä, eikä ottanut lasta takaisin mitenkään riemuissaan, vaan oli vaikea asia hänelle menneisyyden takia.

miten selitätte tämän tuntemani tapauksen.

että sekä bioäiti että lapsi eivät halunneet sijoituksen purkua, kunnes sijaisperhe jostain syystä jota voimme vain arvailla, lopetti.

kuullostaa siltä että huostaanoton syyt ovat varsin vakavat. Vakava väkivallan uhka tai hyväksikäyttö epiläily/ todettu hyväksikäyttö.



T. vierestä sijaissisarustensa elämää seurannut

että heillä on vaitiolovelvollisuus. Siksi kuulemme vain sen biologisen vanhemman kauhukertomuksen, jossa hän on viaton uhri ja sossut hirviöitä. Totuus on kuitenkin toinen. Vaikka tuntisi ihmisen kuinka hyvin ei voi tietää, mitä kodin seinien sisäpuolella tapahtuu - se ihanin ja empaattisin ihminen voi olla hirviö omille lapsilleen.



Ei sossujen tarkoitus ole kiusata viattomia biologisia vanhempia, riistää perusteettomasti lapsia vaan vain ja ainoastaan ajaa lapsen etua. Aina se lapsen etu ei ole sama kuin mikä olisi biologisen vanhemman etu - tai hänen ajatuksensa lasten parhaasta.



Ja tottakai juristi puhuu sossujen mielivallasta - hänenhän tehtävänä on puolustaa asiakastaan joka ilmeisesti on juuri sossujen " mielivallan" kohteeksi joutunut. Ei juristi siinä vaiheessa voi edes mennä sossujen puolelle.



Tosiasiassa huostaanottoja tehdään usein aivan liian myöhään ja lapsia pompotellaan liian pitkään sijaiskodin ja biologisten vanhempien välillä. Huostaanotto on aina perusteltu ja siihen on syynä vakavat puutteet lapsen turvallisuudessa ja hoidossa. Mutta mehän kuulemme aina vain sen " väärinkohdellun" vanhemman näkemyksen. Moni näistä " väärinkohdelluista" vanhemmista ei edes tajua omia puutteitaan tai jos tajuaa niin ei niitä ainakaan julkisesti myönnä - paljon helpompi on yrittää kiillottaa omaa kuvaansa juuri syyttämällä perusteettomasta huostaanotosta.