Ero ilman turvaverkkoja ja läheisiä ihmisiä?

Eroa nyt hyvänen aika ensin ennen kuin alat uutta miestä edes ajattelemaan!

En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät pysty edes ajattelemaan yksin olemista ja ikiomaa elämää, vaan lähtevät heti miettimään uutta parisuhdetta niin kuin se pelastaisi kaiken. Ole ja elä rauhassa, harrasta, käy töissä ja opettele tuntemaan itsesi itsenäisenä ihmisenä, ei toisen ihmisen jatkeena. Oli se toinen ihminen sitten ystävä, miesystävä tai vaikka työkaveri.

Ainakin minä kammoksun ihmisiä, jotka ovat kuin iilimatoja ja eivät osaa muuta kuin parkua jos joutuvat olemaan yksin. Se on kasvun paikka nyt ap.

Onhan sinulla silti lapset, joiden kanssa vietät joulua ja juhannusta? Et ole täysin yksin. Eron myötä joudut opettelemaan olemaan yksin omillasi, joten sitä ei pidä pelätä. Mieti niin päin, että mitä kaikkea se mahdollistaakaan! Uusia harrastuksia, aikaa itselle ja vaikka kirjan lukemiselle rauhassa. Positiivisen kautta.

Sama tilanne, mutta en uskalla ottaa eroa, en usko, että pärjäisin. Lapset alkavat olla jo aikuisia, ketään ei olisi tukena eikä apuna missään asiassa ja itsellä ikää 43v. Olo on kuin kalalla kuivalla maalla ja ollut vuosia, haukon henkeä jotta selviän päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen.

Toisaalta, enhän minä kenenkään muun miehen kanssa voisi ollakaan, en kehtaisi, eihän omakaan mies ole halunnut minua vuosiin.

Mun mielestä on jollain tavalla surullista, että lapsia hankkinut  ihminen edelleenkin pitää jouluja, uusiavuosia, juhannuksia jne aikuisten juhlana. Kun mä sain 24-vuotiaana esikoiseni, en enää lähtenyt vappuaattonakaan kavereiden kanssa minnekään vaan tein vapustakin perhejuhlan. Samoin loppui juhannusriekkumiset kavereiden mökeillä tai festareilla. Ystäviä ja kavereita ehdin tavata oikein hyvin muulloin kuin juuri juhlapäivinä. Kun myöhemmin erosin, vietin edelleen juhlapäiviä kuten lasten kanssa ennenkin. Vain puoliso puuttui, mutta en ollut aiemminkaan järjestänyt näitä juhlia puolisoni vuoksi vaan lasteni vuoksi. 

Mutta sitten kommenttiisi...mitkä ovat ne asiat/tilanteet, joiden perusteella uskoisit hukkuvasi? Ja mitä jonkun muun pitäisi silloin tehdä tämän asian/tilanteen suhteen, jotta et hukkuisi? Ymmärrän, että erossa pelottaa, miten pärjätä lasten kanssa yksin. Suosittelen kuitenkin konkretisoimaan ja erittelemään nuo asiat, mistä et usko selviäväsi yksin. Mieti omaa itseäsi ja syistä siihen, miksi et muka selviytyisi. Ja jos jokin asia todellakin on sellainen, että et mitenkään kykenisi siitä selviämään ilman ulkopuolista apua, mieti, onko olemassa jotain tahoja, joista voisit saada apua ongelmatilanteeseen. Muista myös, että lapsesi kasvavat koko ajan ja moniin asioihin voit vähitellen pyytää heidän apuaan (esim siivoukset, tiskaukset, roskien viemiset, maidon hakeminen kaupasta kun olet itse kuumeessa jne). 

Vierailija kirjoitti:

Sama tilanne, mutta en uskalla ottaa eroa, en usko, että pärjäisin. Lapset alkavat olla jo aikuisia, ketään ei olisi tukena eikä apuna missään asiassa ja itsellä ikää 43v. Olo on kuin kalalla kuivalla maalla ja ollut vuosia, haukon henkeä jotta selviän päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen.

Toisaalta, enhän minä kenenkään muun miehen kanssa voisi ollakaan, en kehtaisi, eihän omakaan mies ole halunnut minua vuosiin.

Lapsesi varmaan saavat parisuhteestanne ihan sairaan mallin tulevaan aikuiselämänsä, samoin sinun roolistasi naisena.

Miten oikein ratkot ongelmat ja eteenpäin rämmit, jos olet vielä 43 vuotiaanakin vielä kuin joku alakouluikäinen lapsukainen? Miten ihmeessä olet pärjännyt nämä reilu 20 aikuisuuden vuotta? Etkö ole kasvanut yhtään henkisesti lapsuudesta? Onko mies aikänoa perheen aikuinen ihminen? En yhtään ihmettele, että hän on jättänyt sinut rauhaan huomatessaan, että muut kehittyvät iän myötä ja sinä poljet paikallasi "haukkoen henkeä kuin kala kuivalla maalla" aina vaan.

Vierailija kirjoitti:

Eroa nyt hyvänen aika ensin ennen kuin alat uutta miestä edes ajattelemaan!

En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät pysty edes ajattelemaan yksin olemista ja ikiomaa elämää, vaan lähtevät heti miettimään uutta parisuhdetta niin kuin se pelastaisi kaiken. Ole ja elä rauhassa, harrasta, käy töissä ja opettele tuntemaan itsesi itsenäisenä ihmisenä, ei toisen ihmisen jatkeena. Oli se toinen ihminen sitten ystävä, miesystävä tai vaikka työkaveri.

Ainakin minä kammoksun ihmisiä, jotka ovat kuin iilimatoja ja eivät osaa muuta kuin parkua jos joutuvat olemaan yksin. Se on kasvun paikka nyt ap.

Ihminen on sosiaalinen eläin. Yksin oleminen on jatkuva stressitila. Pitää olla joko läheisiä ystäviä, parisuhde tai mieluiten molemmat. Muu käy jopa fyysisen terveyden päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama tilanne, mutta en uskalla ottaa eroa, en usko, että pärjäisin. Lapset alkavat olla jo aikuisia, ketään ei olisi tukena eikä apuna missään asiassa ja itsellä ikää 43v. Olo on kuin kalalla kuivalla maalla ja ollut vuosia, haukon henkeä jotta selviän päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen.

Toisaalta, enhän minä kenenkään muun miehen kanssa voisi ollakaan, en kehtaisi, eihän omakaan mies ole halunnut minua vuosiin.

Lapsesi varmaan saavat parisuhteestanne ihan sairaan mallin tulevaan aikuiselämänsä, samoin sinun roolistasi naisena.

Miten oikein ratkot ongelmat ja eteenpäin rämmit, jos olet vielä 43 vuotiaanakin vielä kuin joku alakouluikäinen lapsukainen? Miten ihmeessä olet pärjännyt nämä reilu 20 aikuisuuden vuotta? Etkö ole kasvanut yhtään henkisesti lapsuudesta? Onko mies aikänoa perheen aikuinen ihminen? En yhtään ihmettele, että hän on jättänyt sinut rauhaan huomatessaan, että muut kehittyvät iän myötä ja sinä poljet paikallasi "haukkoen henkeä kuin kala kuivalla maalla" aina vaan.

Älä viitsi solvata viatonta. Terv ei-ap

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on jollain tavalla surullista, että lapsia hankkinut  ihminen edelleenkin pitää jouluja, uusiavuosia, juhannuksia jne aikuisten juhlana. Kun mä sain 24-vuotiaana esikoiseni, en enää lähtenyt vappuaattonakaan kavereiden kanssa minnekään vaan tein vapustakin perhejuhlan. Samoin loppui juhannusriekkumiset kavereiden mökeillä tai festareilla. Ystäviä ja kavereita ehdin tavata oikein hyvin muulloin kuin juuri juhlapäivinä. Kun myöhemmin erosin, vietin edelleen juhlapäiviä kuten lasten kanssa ennenkin. Vain puoliso puuttui, mutta en ollut aiemminkaan järjestänyt näitä juhlia puolisoni vuoksi vaan lasteni vuoksi. 

Mutta sitten kommenttiisi...mitkä ovat ne asiat/tilanteet, joiden perusteella uskoisit hukkuvasi? Ja mitä jonkun muun pitäisi silloin tehdä tämän asian/tilanteen suhteen, jotta et hukkuisi? Ymmärrän, että erossa pelottaa, miten pärjätä lasten kanssa yksin. Suosittelen kuitenkin konkretisoimaan ja erittelemään nuo asiat, mistä et usko selviäväsi yksin. Mieti omaa itseäsi ja syistä siihen, miksi et muka selviytyisi. Ja jos jokin asia todellakin on sellainen, että et mitenkään kykenisi siitä selviämään ilman ulkopuolista apua, mieti, onko olemassa jotain tahoja, joista voisit saada apua ongelmatilanteeseen. Muista myös, että lapsesi kasvavat koko ajan ja moniin asioihin voit vähitellen pyytää heidän apuaan (esim siivoukset, tiskaukset, roskien viemiset, maidon hakeminen kaupasta kun olet itse kuumeessa jne). 

Täysin totta. Lapset oppivat nopeasti ja normaalit askareet ovat heille helppoja ja jopa mieleisiä, kun asia sopivasti esitellään.

Juhlat eivät ole mikään muille näyttämisen paikka, vaan perhe voi viettää ne juuri niin kuin parhaaksi katsoo ja luoda omia perinteitään juuri niin paljon kuin haluaa. Juhlien ei tarvitse olla mitään hienoja ja upeita, vaan vappuna voi olla ihan vapouherkkujen syömistä ja pientä koristelua ilman, että siinä on muita aikuisia valvomassa/arvostelemassa/kertomassa miten pitää oikeasti tehdä. Sen ei pitäisi olla mikään ongelma yhdellekään yli 20 vuotiaalle.

Noin makaa kuin petaa, aina.

Jokainen on oman onnensa herra, aina.

Elät loppujen lopuksi vain itsellesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eroa nyt hyvänen aika ensin ennen kuin alat uutta miestä edes ajattelemaan!

En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät pysty edes ajattelemaan yksin olemista ja ikiomaa elämää, vaan lähtevät heti miettimään uutta parisuhdetta niin kuin se pelastaisi kaiken. Ole ja elä rauhassa, harrasta, käy töissä ja opettele tuntemaan itsesi itsenäisenä ihmisenä, ei toisen ihmisen jatkeena. Oli se toinen ihminen sitten ystävä, miesystävä tai vaikka työkaveri.

Ainakin minä kammoksun ihmisiä, jotka ovat kuin iilimatoja ja eivät osaa muuta kuin parkua jos joutuvat olemaan yksin. Se on kasvun paikka nyt ap.

Ihminen on sosiaalinen eläin. Yksin oleminen on jatkuva stressitila. Pitää olla joko läheisiä ystäviä, parisuhde tai mieluiten molemmat. Muu käy jopa fyysisen terveyden päälle.

Ap:lla on ihmisiä ympärillään, mutta jos hän ei heitä huoli kaverikseen tai katso lapsiaan ihmisiksi, niin voi voi.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on jollain tavalla surullista, että lapsia hankkinut  ihminen edelleenkin pitää jouluja, uusiavuosia, juhannuksia jne aikuisten juhlana. Kun mä sain 24-vuotiaana esikoiseni, en enää lähtenyt vappuaattonakaan kavereiden kanssa minnekään vaan tein vapustakin perhejuhlan. Samoin loppui juhannusriekkumiset kavereiden mökeillä tai festareilla. Ystäviä ja kavereita ehdin tavata oikein hyvin muulloin kuin juuri juhlapäivinä. Kun myöhemmin erosin, vietin edelleen juhlapäiviä kuten lasten kanssa ennenkin. Vain puoliso puuttui, mutta en ollut aiemminkaan järjestänyt näitä juhlia puolisoni vuoksi vaan lasteni vuoksi. 

Hmmm.... Sanoinko että olen pitänyt näitä juhlia aikuisten juhlina? Olemme olleet parisuhteessa 25 vuotta ja aina olemme olleet kaikki juhlapyhät yhdessä. Joko perheen kesken, joskus harvoin sukulaisten tai ystävien kanssa. Ongelmani onkin se, että teini-ikäiset ja aikuiset lapset saattavat haluta olla juhlapyhinä muussakin seurassa kuin omien vanhempien. Jos lapseni ei ole juhannuksena kanssani niin kuka sitten on?

Mutta sitten kommenttiisi...mitkä ovat ne asiat/tilanteet, joiden perusteella uskoisit hukkuvasi? Ja mitä jonkun muun pitäisi silloin tehdä tämän asian/tilanteen suhteen, jotta et hukkuisi? Ymmärrän, että erossa pelottaa, miten pärjätä lasten kanssa yksin. Suosittelen kuitenkin konkretisoimaan ja erittelemään nuo asiat, mistä et usko selviäväsi yksin. Mieti omaa itseäsi ja syistä siihen, miksi et muka selviytyisi. Ja jos jokin asia todellakin on sellainen, että et mitenkään kykenisi siitä selviämään ilman ulkopuolista apua, mieti, onko olemassa jotain tahoja, joista voisit saada apua ongelmatilanteeseen. Muista myös, että lapsesi kasvavat koko ajan ja moniin asioihin voit vähitellen pyytää heidän apuaan (esim siivoukset, tiskaukset, roskien viemiset, maidon hakeminen kaupasta kun olet itse kuumeessa jne). 

En selviä yksin olosta. Olen jo nyt työttömänä hyvin paljon yksin. En jaksa enää enempää olla yksin.

Rajansa sillä yksinolollakin. Moni sitä kaipaa, mutta ei kuitenkaan halua olla jatkuvasti yksin. Ok, on minulla vielä lapset, mutta pian on se hetki ettei heitäkään. Mistä saan seuraa iltaisin ja viikonloppuisin ja varsinkin lomilla ja juhlapyhinä? En halua olla yksin.

ap

Hmmm.... Sanoinko että olen pitänyt näitä juhlia aikuisten juhlina? Olemme olleet parisuhteessa 25 vuotta ja aina olemme olleet kaikki juhlapyhät yhdessä. Joko perheen kesken, joskus harvoin sukulaisten tai ystävien kanssa. Ongelmani onkin se, että teini-ikäiset ja aikuiset lapset saattavat haluta olla juhlapyhinä muussakin seurassa kuin omien vanhempien. Jos lapseni ei ole juhannuksena kanssani niin kuka sitten on?

Ja tosiaan nämä juhlapyhät vain korostavat sitä kuinka yksin olisin. Ihan tavallinen arkikikin ja lomatkin on yksinäisiä. Olen aina ollut perheen kanssa tiiviisti. Ei minulla ole muita tiiviitä aikuissuhteita.

ap

Minäkään en tiedä miten selviäisin. Eroa ei olla mietitty, mutta nämä asiat ovat olleet mielessä miehen aika vakavan sairastumisen vuoksi. Miehen suku on ollut tukena, mutta jos niin kävisi että miestäni ei tässä lähivuosina enää olisi, en tiedä miten selviän. Eihän miehen suvulla ole velvollisuutta olla tukena ja apuna poismenneen sukulaisen puolisolle. Omia sukulaisia on hyvin vähän ja ovat veljeäni ja iäkästä äitiäni lukuunottamatta etäisiä, ei sellaisia keneltä voisi pyytää apua missään. Ns omia ystäviä minulla ei ole, kaikki ovat miehen kautta tulleita ja lähinnä miehen kautta tapahtuu yhteydenpito. Meillä ei ole lapsia.

Tässä meni nyt keskustelu vähän sekaisin. Eihän ap sanonut että juhlii ystävien kanssa vaan nimenomaan että hänellä ei ole tarpeeksi ystäviä ja siksi on yksinäinen ja vielä yksinäisempi erottuaan.

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en tiedä miten selviäisin. Eroa ei olla mietitty, mutta nämä asiat ovat olleet mielessä miehen aika vakavan sairastumisen vuoksi. Miehen suku on ollut tukena, mutta jos niin kävisi että miestäni ei tässä lähivuosina enää olisi, en tiedä miten selviän. Eihän miehen suvulla ole velvollisuutta olla tukena ja apuna poismenneen sukulaisen puolisolle. Omia sukulaisia on hyvin vähän ja ovat veljeäni ja iäkästä äitiäni lukuunottamatta etäisiä, ei sellaisia keneltä voisi pyytää apua missään. Ns omia ystäviä minulla ei ole, kaikki ovat miehen kautta tulleita ja lähinnä miehen kautta tapahtuu yhteydenpito. Meillä ei ole lapsia.

Jos miehesi menehtyisi niin mihin tarvitsisit apua? Joihinkin töihin joita vaan miehet pystyy tekemään esim. fyysisen koon takia vai tarvitsisitko ystäviä vai mitä? Mikä olisi sinun ongelmasi jos sinulla ei ole miestä? Miksi et pärjäisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on jollain tavalla surullista, että lapsia hankkinut  ihminen edelleenkin pitää jouluja, uusiavuosia, juhannuksia jne aikuisten juhlana. Kun mä sain 24-vuotiaana esikoiseni, en enää lähtenyt vappuaattonakaan kavereiden kanssa minnekään vaan tein vapustakin perhejuhlan. Samoin loppui juhannusriekkumiset kavereiden mökeillä tai festareilla. Ystäviä ja kavereita ehdin tavata oikein hyvin muulloin kuin juuri juhlapäivinä. Kun myöhemmin erosin, vietin edelleen juhlapäiviä kuten lasten kanssa ennenkin. Vain puoliso puuttui, mutta en ollut aiemminkaan järjestänyt näitä juhlia puolisoni vuoksi vaan lasteni vuoksi. 

Hmmm.... Sanoinko että olen pitänyt näitä juhlia aikuisten juhlina? Olemme olleet parisuhteessa 25 vuotta ja aina olemme olleet kaikki juhlapyhät yhdessä. Joko perheen kesken, joskus harvoin sukulaisten tai ystävien kanssa. Ongelmani onkin se, että teini-ikäiset ja aikuiset lapset saattavat haluta olla juhlapyhinä muussakin seurassa kuin omien vanhempien. Jos lapseni ei ole juhannuksena kanssani niin kuka sitten on?

Mutta sitten kommenttiisi...mitkä ovat ne asiat/tilanteet, joiden perusteella uskoisit hukkuvasi? Ja mitä jonkun muun pitäisi silloin tehdä tämän asian/tilanteen suhteen, jotta et hukkuisi? Ymmärrän, että erossa pelottaa, miten pärjätä lasten kanssa yksin. Suosittelen kuitenkin konkretisoimaan ja erittelemään nuo asiat, mistä et usko selviäväsi yksin. Mieti omaa itseäsi ja syistä siihen, miksi et muka selviytyisi. Ja jos jokin asia todellakin on sellainen, että et mitenkään kykenisi siitä selviämään ilman ulkopuolista apua, mieti, onko olemassa jotain tahoja, joista voisit saada apua ongelmatilanteeseen. Muista myös, että lapsesi kasvavat koko ajan ja moniin asioihin voit vähitellen pyytää heidän apuaan (esim siivoukset, tiskaukset, roskien viemiset, maidon hakeminen kaupasta kun olet itse kuumeessa jne). 

En selviä yksin olosta. Olen jo nyt työttömänä hyvin paljon yksin. En jaksa enää enempää olla yksin.

Rajansa sillä yksinolollakin. Moni sitä kaipaa, mutta ei kuitenkaan halua olla jatkuvasti yksin. Ok, on minulla vielä lapset, mutta pian on se hetki ettei heitäkään. Mistä saan seuraa iltaisin ja viikonloppuisin ja varsinkin lomilla ja juhlapyhinä? En halua olla yksin.

ap

Älä sitten eroa.

Tosi jännä miten erilaisia lähtökohtia ihmisillä... Olen aina ollut ilman ketään jos joku on lähtenyt menemään. Ihmettelen muiden turvaverkkoja ihan utopiana. Meillä aina kasvatettiin, että pidät omista asioista huolen etkä vaivaa muita, koska se on kunnollisen ihmisen merkki. Ehkä meillä meni vähän överiksi, mutta kieltämättä on myöhemmin kehittynyt allergia avuttomia ihmisiä kohtaan, jotka eivät osaa tehdä mitään ilman että joku muu opastaa.

Mulla oli vähän sama tilanne... ei ketään sukulaisia apuna, ystäviä kyllä joitain mutta ei lastenhoidossa auttavia. Erosin silti. Nyt olen ollut neljä vuotta yksin lasten kanssa, ex ei halua yhtään heitä tavata, lapsivapaata minulla on pari päivää vuodessa. Mutta siltikin olen tyytyväisempi kuin huonossa avioliitossa, jossa henkistä väkivaltaa oli paljon ja mies myös joi liikaa. Hän on eron jälkeen sanonut pitävänsä huolta että minä en ketään toista löydä (tietää että se onnistuu kun ei ota lapsia hoitoonsa ja minulla ei todella ole yhtään ketään joka auttaisi) mutta en enää oikeastaan edes kaipaa kumppania. Ex tuhosi oman itsetuntoni mutta lasten elämää hän ei onneksi pilannut kun uskalsin erota. Lapset ovat iloisia ja tyytyväisiä ja me pärjäämme kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on jollain tavalla surullista, että lapsia hankkinut  ihminen edelleenkin pitää jouluja, uusiavuosia, juhannuksia jne aikuisten juhlana. Kun mä sain 24-vuotiaana esikoiseni, en enää lähtenyt vappuaattonakaan kavereiden kanssa minnekään vaan tein vapustakin perhejuhlan. Samoin loppui juhannusriekkumiset kavereiden mökeillä tai festareilla. Ystäviä ja kavereita ehdin tavata oikein hyvin muulloin kuin juuri juhlapäivinä. Kun myöhemmin erosin, vietin edelleen juhlapäiviä kuten lasten kanssa ennenkin. Vain puoliso puuttui, mutta en ollut aiemminkaan järjestänyt näitä juhlia puolisoni vuoksi vaan lasteni vuoksi. 

Hmmm.... Sanoinko että olen pitänyt näitä juhlia aikuisten juhlina? Olemme olleet parisuhteessa 25 vuotta ja aina olemme olleet kaikki juhlapyhät yhdessä. Joko perheen kesken, joskus harvoin sukulaisten tai ystävien kanssa. Ongelmani onkin se, että teini-ikäiset ja aikuiset lapset saattavat haluta olla juhlapyhinä muussakin seurassa kuin omien vanhempien. Jos lapseni ei ole juhannuksena kanssani niin kuka sitten on?

Mutta sitten kommenttiisi...mitkä ovat ne asiat/tilanteet, joiden perusteella uskoisit hukkuvasi? Ja mitä jonkun muun pitäisi silloin tehdä tämän asian/tilanteen suhteen, jotta et hukkuisi? Ymmärrän, että erossa pelottaa, miten pärjätä lasten kanssa yksin. Suosittelen kuitenkin konkretisoimaan ja erittelemään nuo asiat, mistä et usko selviäväsi yksin. Mieti omaa itseäsi ja syistä siihen, miksi et muka selviytyisi. Ja jos jokin asia todellakin on sellainen, että et mitenkään kykenisi siitä selviämään ilman ulkopuolista apua, mieti, onko olemassa jotain tahoja, joista voisit saada apua ongelmatilanteeseen. Muista myös, että lapsesi kasvavat koko ajan ja moniin asioihin voit vähitellen pyytää heidän apuaan (esim siivoukset, tiskaukset, roskien viemiset, maidon hakeminen kaupasta kun olet itse kuumeessa jne). 

En selviä yksin olosta. Olen jo nyt työttömänä hyvin paljon yksin. En jaksa enää enempää olla yksin.

Rajansa sillä yksinolollakin. Moni sitä kaipaa, mutta ei kuitenkaan halua olla jatkuvasti yksin. Ok, on minulla vielä lapset, mutta pian on se hetki ettei heitäkään. Mistä saan seuraa iltaisin ja viikonloppuisin ja varsinkin lomilla ja juhlapyhinä? En halua olla yksin.

ap

Okei, tuo nyt muuttaa näkökulmaa ihan toiseksi. Ongelmasi ei siis ole, miten eronneena yksinhuoltajana pärjäisit vaan ongelmana on vain yksinäisyys. Turvaverkostoilla kun yleensä tarkoitetaan ihmisiä, joita voi pyytää apuun silloin, kun ei ilman ulkopuolista apua  selviä jostain asiasta. 

Onko nyt kyse siitä, että miehesi haluaa erota? Sinä et ilmeisesti halua, koska ero tarkoittaisi sinulle yksinäisyyttä. Olet onnellisempi miehesi kanssa kuin yksin. Voisiko parisuhteenne tilannetta vielä auttaa perheterapialla?

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on jollain tavalla surullista, että lapsia hankkinut  ihminen edelleenkin pitää jouluja, uusiavuosia, juhannuksia jne aikuisten juhlana. Kun mä sain 24-vuotiaana esikoiseni, en enää lähtenyt vappuaattonakaan kavereiden kanssa minnekään vaan tein vapustakin perhejuhlan. Samoin loppui juhannusriekkumiset kavereiden mökeillä tai festareilla. Ystäviä ja kavereita ehdin tavata oikein hyvin muulloin kuin juuri juhlapäivinä. Kun myöhemmin erosin, vietin edelleen juhlapäiviä kuten lasten kanssa ennenkin. Vain puoliso puuttui, mutta en ollut aiemminkaan järjestänyt näitä juhlia puolisoni vuoksi vaan lasteni vuoksi. 

Hmmm.... Sanoinko että olen pitänyt näitä juhlia aikuisten juhlina? Olemme olleet parisuhteessa 25 vuotta ja aina olemme olleet kaikki juhlapyhät yhdessä. Joko perheen kesken, joskus harvoin sukulaisten tai ystävien kanssa. Ongelmani onkin se, että teini-ikäiset ja aikuiset lapset saattavat haluta olla juhlapyhinä muussakin seurassa kuin omien vanhempien. Jos lapseni ei ole juhannuksena kanssani niin kuka sitten on?

Mutta sitten kommenttiisi...mitkä ovat ne asiat/tilanteet, joiden perusteella uskoisit hukkuvasi? Ja mitä jonkun muun pitäisi silloin tehdä tämän asian/tilanteen suhteen, jotta et hukkuisi? Ymmärrän, että erossa pelottaa, miten pärjätä lasten kanssa yksin. Suosittelen kuitenkin konkretisoimaan ja erittelemään nuo asiat, mistä et usko selviäväsi yksin. Mieti omaa itseäsi ja syistä siihen, miksi et muka selviytyisi. Ja jos jokin asia todellakin on sellainen, että et mitenkään kykenisi siitä selviämään ilman ulkopuolista apua, mieti, onko olemassa jotain tahoja, joista voisit saada apua ongelmatilanteeseen. Muista myös, että lapsesi kasvavat koko ajan ja moniin asioihin voit vähitellen pyytää heidän apuaan (esim siivoukset, tiskaukset, roskien viemiset, maidon hakeminen kaupasta kun olet itse kuumeessa jne). 

En selviä yksin olosta. Olen jo nyt työttömänä hyvin paljon yksin. En jaksa enää enempää olla yksin.

Rajansa sillä yksinolollakin. Moni sitä kaipaa, mutta ei kuitenkaan halua olla jatkuvasti yksin. Ok, on minulla vielä lapset, mutta pian on se hetki ettei heitäkään. Mistä saan seuraa iltaisin ja viikonloppuisin ja varsinkin lomilla ja juhlapyhinä? En halua olla yksin.

ap

Okei, tuo nyt muuttaa näkökulmaa ihan toiseksi. Ongelmasi ei siis ole, miten eronneena yksinhuoltajana pärjäisit vaan ongelmana on vain yksinäisyys. Turvaverkostoilla kun yleensä tarkoitetaan ihmisiä, joita voi pyytää apuun silloin, kun ei ilman ulkopuolista apua  selviä jostain asiasta. 

Onko nyt kyse siitä, että miehesi haluaa erota? Sinä et ilmeisesti halua, koska ero tarkoittaisi sinulle yksinäisyyttä. Olet onnellisempi miehesi kanssa kuin yksin. Voisiko parisuhteenne tilannetta vielä auttaa perheterapialla?

 

En selviä yksinäisyydestä. Onhan sekin turvaverkko, että on tuttavia joille voi mennä kysymättä käymään ja jotka näkevät hätäsi olla yksin ja pyytävät vaikka jouluksi viettämään aikaan kanssaan. Oletan että usein omat vanhemmat tai sisarukset toimivat näin jos joku jää yksin. Ei toki varmaan aina. Kaipaan siis ihmisiä joilla voi mennä käymään, kyläilemään ym. ilman kauheita suunnittteluja kuukausien päähän. Sellaisia spontaaneja ihmissuhteita ja ihmisten aikaa.

Mieheni haluaa eroa enemmän kuin minä. Parisuhdeterapia ei ole auttanut yhteisyyden löytymiseen.

ap

Oletko tullut ajatelleeksi, että monet aikuiset ihmiset elävät yksin - eivätkä ruikuta yksinäisyyttään. Näen tilanteen olevan enemmänkin sinun omien ongelmiesi aiheuttama. Yritä saada ulkopuolisia kontakteja vaikka vapaaehtoistyön, jumpparyhmien tai muiden harrastusten kautta. Piristyt, ja ehkä itsetuntosikin kohentuu. Jos et käy töissä, aikaa lienee.

Pärjäät kyllä, vaikka eroaisitkin.