Ero ilman turvaverkkoja ja läheisiä ihmisiä?

Vierailija kirjoitti:

Oletko tullut ajatelleeksi, että monet aikuiset ihmiset elävät yksin - eivätkä ruikuta yksinäisyyttään. Näen tilanteen olevan enemmänkin sinun omien ongelmiesi aiheuttama. Yritä saada ulkopuolisia kontakteja vaikka vapaaehtoistyön, jumpparyhmien tai muiden harrastusten kautta. Piristyt, ja ehkä itsetuntosikin kohentuu. Jos et käy töissä, aikaa lienee.

Pärjäät kyllä, vaikka eroaisitkin.

Luulen, että monella sinkulla saattaa kuitenkin olla pysyviä säännöllisiä ihmissuhteita elämässä. Ilman sellaisia elämä on kurjaa. Jos jollain ei ole, se ei tarkoita ettei kärsisi. Ei vaan kehtaa ruikuttaa vaan näyttää ulospäin että kaikki on ok.

Käyn jumpissa mutta eipä niistä ole ikinä käteen jäänyt ystävyyssuhteita. Olen muutenkin aktiivinen tutustumaan uusiin ihmisiin mutta jostain kumman syystä monella 40+ ihmisellä paljon omia verkostoja (oma perhe, sukulaiset, ystävät) jo valmiiksi. Vaikea löytää sellaisia yksinäisiä, jotka haluaisi viettää paljon aikaa yhdessä ja jotka olis jotenkin samanmielisiä. Edes kaikkien omien kavereiden kanssa ei tule sellaista oloa, saati sitten uusien tuttavuuksien. Ja kuten sanottu että mulla on paljon ihmisiä elämässä, niin olen varma, ettei kukaan ystävä kutsuisi mua jouluksi kotiinsa perheensä ja sukunsa kanssa joulua viettämään. Yksin saisin olla lasten kanssa tai jos he isällään niin ypöyksin.

Mietipä omalle kohdallesi ettei ole sukulaisia niin kuinka helppo sellaisia ystäviä löytää, jotka tulevat osaksi elämääsi kuin perheenjäseneksi?

Ilmeisesti sulla on asiat läheisten ihmisten suhteen hyvin kun et voi kuvitella että jos sellaista ei ole, niin mistä sellaisen elämän löytää.

ap

Kukaan ei voi luvata turvallista elämää, aviossa tai eronneena. 

Minua pelotti erota, erosin kuitenkin. Olen nyt yksin, mutta todella tyytyväinen. Enkä todellakaan halua mitään uutta suhdetta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on jollain tavalla surullista, että lapsia hankkinut  ihminen edelleenkin pitää jouluja, uusiavuosia, juhannuksia jne aikuisten juhlana. Kun mä sain 24-vuotiaana esikoiseni, en enää lähtenyt vappuaattonakaan kavereiden kanssa minnekään vaan tein vapustakin perhejuhlan. Samoin loppui juhannusriekkumiset kavereiden mökeillä tai festareilla. Ystäviä ja kavereita ehdin tavata oikein hyvin muulloin kuin juuri juhlapäivinä. Kun myöhemmin erosin, vietin edelleen juhlapäiviä kuten lasten kanssa ennenkin. Vain puoliso puuttui, mutta en ollut aiemminkaan järjestänyt näitä juhlia puolisoni vuoksi vaan lasteni vuoksi. 

Hmmm.... Sanoinko että olen pitänyt näitä juhlia aikuisten juhlina? Olemme olleet parisuhteessa 25 vuotta ja aina olemme olleet kaikki juhlapyhät yhdessä. Joko perheen kesken, joskus harvoin sukulaisten tai ystävien kanssa. Ongelmani onkin se, että teini-ikäiset ja aikuiset lapset saattavat haluta olla juhlapyhinä muussakin seurassa kuin omien vanhempien. Jos lapseni ei ole juhannuksena kanssani niin kuka sitten on?

Mutta sitten kommenttiisi...mitkä ovat ne asiat/tilanteet, joiden perusteella uskoisit hukkuvasi? Ja mitä jonkun muun pitäisi silloin tehdä tämän asian/tilanteen suhteen, jotta et hukkuisi? Ymmärrän, että erossa pelottaa, miten pärjätä lasten kanssa yksin. Suosittelen kuitenkin konkretisoimaan ja erittelemään nuo asiat, mistä et usko selviäväsi yksin. Mieti omaa itseäsi ja syistä siihen, miksi et muka selviytyisi. Ja jos jokin asia todellakin on sellainen, että et mitenkään kykenisi siitä selviämään ilman ulkopuolista apua, mieti, onko olemassa jotain tahoja, joista voisit saada apua ongelmatilanteeseen. Muista myös, että lapsesi kasvavat koko ajan ja moniin asioihin voit vähitellen pyytää heidän apuaan (esim siivoukset, tiskaukset, roskien viemiset, maidon hakeminen kaupasta kun olet itse kuumeessa jne). 

En selviä yksin olosta. Olen jo nyt työttömänä hyvin paljon yksin. En jaksa enää enempää olla yksin.

Rajansa sillä yksinolollakin. Moni sitä kaipaa, mutta ei kuitenkaan halua olla jatkuvasti yksin. Ok, on minulla vielä lapset, mutta pian on se hetki ettei heitäkään. Mistä saan seuraa iltaisin ja viikonloppuisin ja varsinkin lomilla ja juhlapyhinä? En halua olla yksin.

ap

Okei, tuo nyt muuttaa näkökulmaa ihan toiseksi. Ongelmasi ei siis ole, miten eronneena yksinhuoltajana pärjäisit vaan ongelmana on vain yksinäisyys. Turvaverkostoilla kun yleensä tarkoitetaan ihmisiä, joita voi pyytää apuun silloin, kun ei ilman ulkopuolista apua  selviä jostain asiasta. 

Onko nyt kyse siitä, että miehesi haluaa erota? Sinä et ilmeisesti halua, koska ero tarkoittaisi sinulle yksinäisyyttä. Olet onnellisempi miehesi kanssa kuin yksin. Voisiko parisuhteenne tilannetta vielä auttaa perheterapialla?

 

En selviä yksinäisyydestä. Onhan sekin turvaverkko, että on tuttavia joille voi mennä kysymättä käymään ja jotka näkevät hätäsi olla yksin ja pyytävät vaikka jouluksi viettämään aikaan kanssaan. Oletan että usein omat vanhemmat tai sisarukset toimivat näin jos joku jää yksin. Ei toki varmaan aina. Kaipaan siis ihmisiä joilla voi mennä käymään, kyläilemään ym. ilman kauheita suunnittteluja kuukausien päähän. Sellaisia spontaaneja ihmissuhteita ja ihmisten aikaa.

Mieheni haluaa eroa enemmän kuin minä. Parisuhdeterapia ei ole auttanut yhteisyyden löytymiseen.

ap

Selvästi käsityksesi turvaverkosta on erilainen kuin mulla. Hyvin harva nykyisin haluaa kenenkään tulevan kysymättä käymään. Ei edes oman äitinsä. Ihmiset ovat kiireisiä, on työt ja harrastukset. Kiireen vastapainoksi halutaan olla rauhassa. Kaipaamaasi spontaanisuutta on nyky-yhteiskunnassa hyvin vähän niilläkin, joilla on läheisiä ja ystäviä. Etukäteen joutuu yleensä sopimaan asioista, jotta aikataulut saadaan sovitettua yhteen.  

Ymmärrän kuitenkin, että työttömänä sulla päivittäisten ihmiskontaktien määrä on vähäinen. Miehesi on aikeissa lähteä pois ja teinejäsi kiinnostaa jo enemmän kaverit kuin äidin kanssa vietetty aika. Tuo on ihan normaalia. Mun mielestä sun on nyt korkea aika alkaa tekemään elämässäsi sellaisia asioita, että et ole riippuvainen lastesi seurasta. Olipa kyse sitten harrastuksista, vapaaehtoistyöstä, jonkun uuden asian opiskelusta tai mistä tahansa. Ja tietenkin yrität myös työllistyä. Todennäköisesti et tälläkään tavalla löydä elämääsi sellaista ihmistä, jonka luokse voisit pöllähtää ihan milloin  sua itseäsi huvittaa. Mutta saisit kuitenkin ihmiskontakteja päiviisi. Ehkä jostain heistä tulisi sulle sellaisia kavereita, joiden kanssa viestitellä ja välillä tavatakin muissakin ympyröissä kuin vain siinä, missä tutustuitte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko tullut ajatelleeksi, että monet aikuiset ihmiset elävät yksin - eivätkä ruikuta yksinäisyyttään. Näen tilanteen olevan enemmänkin sinun omien ongelmiesi aiheuttama. Yritä saada ulkopuolisia kontakteja vaikka vapaaehtoistyön, jumpparyhmien tai muiden harrastusten kautta. Piristyt, ja ehkä itsetuntosikin kohentuu. Jos et käy töissä, aikaa lienee.

Pärjäät kyllä, vaikka eroaisitkin.

Luulen, että monella sinkulla saattaa kuitenkin olla pysyviä säännöllisiä ihmissuhteita elämässä. Ilman sellaisia elämä on kurjaa. Jos jollain ei ole, se ei tarkoita ettei kärsisi. Ei vaan kehtaa ruikuttaa vaan näyttää ulospäin että kaikki on ok.

Käyn jumpissa mutta eipä niistä ole ikinä käteen jäänyt ystävyyssuhteita. Olen muutenkin aktiivinen tutustumaan uusiin ihmisiin mutta jostain kumman syystä monella 40+ ihmisellä paljon omia verkostoja (oma perhe, sukulaiset, ystävät) jo valmiiksi. Vaikea löytää sellaisia yksinäisiä, jotka haluaisi viettää paljon aikaa yhdessä ja jotka olis jotenkin samanmielisiä. Edes kaikkien omien kavereiden kanssa ei tule sellaista oloa, saati sitten uusien tuttavuuksien. Ja kuten sanottu että mulla on paljon ihmisiä elämässä, niin olen varma, ettei kukaan ystävä kutsuisi mua jouluksi kotiinsa perheensä ja sukunsa kanssa joulua viettämään. Yksin saisin olla lasten kanssa tai jos he isällään niin ypöyksin.

Mietipä omalle kohdallesi ettei ole sukulaisia niin kuinka helppo sellaisia ystäviä löytää, jotka tulevat osaksi elämääsi kuin perheenjäseneksi?

Ilmeisesti sulla on asiat läheisten ihmisten suhteen hyvin kun et voi kuvitella että jos sellaista ei ole, niin mistä sellaisen elämän löytää.

ap

Ihan normaalia elämää useimpien yksinhuoltajien elämässä. Lasten kanssa ollaan ne joulut, kun lapset ovat lähihuoltajalla, ja yksin ne joulut, kun lapset ovat etävanhemmalla. Oikeastiko oletit, että muilla yksinhuoltajilla on aina joku, joka kutsuu jouluksi luokseen? No ei ole. Suuri osa suomalaisista viettää joulua ihan vain oman perheen kesken. Ei kutsuta omaan joulunviettoon ketään, ei edes omia vanhempia eikä sisaruksia. Ystävistä ja kavereista puhumattakaan. Lapsivapaina jouluina moni yh ihan vaan nauttii yksinolosta eli siitä, ettei tarvitse järjestellä yhtään mitään. Lasi viiniä, suklaata ja hyvä kirja torkkupeiton alla olohuoneen sohvalla riittää. Osa ottaa mielellään työvuoron eli joulu menee töissä. Osa lähtee jonnekin reissuun, vaikka vain laivaristeilylle. Osa osallistuu johonkin joulutapahtumaan, vaikkapa vapaaehtoisena vanhainkotiin tai Hurstin joulujuhlaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on jollain tavalla surullista, että lapsia hankkinut  ihminen edelleenkin pitää jouluja, uusiavuosia, juhannuksia jne aikuisten juhlana. Kun mä sain 24-vuotiaana esikoiseni, en enää lähtenyt vappuaattonakaan kavereiden kanssa minnekään vaan tein vapustakin perhejuhlan. Samoin loppui juhannusriekkumiset kavereiden mökeillä tai festareilla. Ystäviä ja kavereita ehdin tavata oikein hyvin muulloin kuin juuri juhlapäivinä. Kun myöhemmin erosin, vietin edelleen juhlapäiviä kuten lasten kanssa ennenkin. Vain puoliso puuttui, mutta en ollut aiemminkaan järjestänyt näitä juhlia puolisoni vuoksi vaan lasteni vuoksi. 

Hmmm.... Sanoinko että olen pitänyt näitä juhlia aikuisten juhlina? Olemme olleet parisuhteessa 25 vuotta ja aina olemme olleet kaikki juhlapyhät yhdessä. Joko perheen kesken, joskus harvoin sukulaisten tai ystävien kanssa. Ongelmani onkin se, että teini-ikäiset ja aikuiset lapset saattavat haluta olla juhlapyhinä muussakin seurassa kuin omien vanhempien. Jos lapseni ei ole juhannuksena kanssani niin kuka sitten on?

Mutta sitten kommenttiisi...mitkä ovat ne asiat/tilanteet, joiden perusteella uskoisit hukkuvasi? Ja mitä jonkun muun pitäisi silloin tehdä tämän asian/tilanteen suhteen, jotta et hukkuisi? Ymmärrän, että erossa pelottaa, miten pärjätä lasten kanssa yksin. Suosittelen kuitenkin konkretisoimaan ja erittelemään nuo asiat, mistä et usko selviäväsi yksin. Mieti omaa itseäsi ja syistä siihen, miksi et muka selviytyisi. Ja jos jokin asia todellakin on sellainen, että et mitenkään kykenisi siitä selviämään ilman ulkopuolista apua, mieti, onko olemassa jotain tahoja, joista voisit saada apua ongelmatilanteeseen. Muista myös, että lapsesi kasvavat koko ajan ja moniin asioihin voit vähitellen pyytää heidän apuaan (esim siivoukset, tiskaukset, roskien viemiset, maidon hakeminen kaupasta kun olet itse kuumeessa jne). 

En selviä yksin olosta. Olen jo nyt työttömänä hyvin paljon yksin. En jaksa enää enempää olla yksin.

Rajansa sillä yksinolollakin. Moni sitä kaipaa, mutta ei kuitenkaan halua olla jatkuvasti yksin. Ok, on minulla vielä lapset, mutta pian on se hetki ettei heitäkään. Mistä saan seuraa iltaisin ja viikonloppuisin ja varsinkin lomilla ja juhlapyhinä? En halua olla yksin.

ap

Okei, tuo nyt muuttaa näkökulmaa ihan toiseksi. Ongelmasi ei siis ole, miten eronneena yksinhuoltajana pärjäisit vaan ongelmana on vain yksinäisyys. Turvaverkostoilla kun yleensä tarkoitetaan ihmisiä, joita voi pyytää apuun silloin, kun ei ilman ulkopuolista apua  selviä jostain asiasta. 

Onko nyt kyse siitä, että miehesi haluaa erota? Sinä et ilmeisesti halua, koska ero tarkoittaisi sinulle yksinäisyyttä. Olet onnellisempi miehesi kanssa kuin yksin. Voisiko parisuhteenne tilannetta vielä auttaa perheterapialla?

 

En selviä yksinäisyydestä. Onhan sekin turvaverkko, että on tuttavia joille voi mennä kysymättä käymään ja jotka näkevät hätäsi olla yksin ja pyytävät vaikka jouluksi viettämään aikaan kanssaan. Oletan että usein omat vanhemmat tai sisarukset toimivat näin jos joku jää yksin. Ei toki varmaan aina. Kaipaan siis ihmisiä joilla voi mennä käymään, kyläilemään ym. ilman kauheita suunnittteluja kuukausien päähän. Sellaisia spontaaneja ihmissuhteita ja ihmisten aikaa.

Mieheni haluaa eroa enemmän kuin minä. Parisuhdeterapia ei ole auttanut yhteisyyden löytymiseen.

ap

Älä sitten kirjoita kuin ero olisi sun valinta.

Jos mies lähtee niin lähtee.

Jos ei ystäviä ole keski-iässä on ihme jos niitä on enää tullakseen.

Et ilmeisesti ole sosiaalinen.

Tuttavia on helppo löytää, mutta luja ystävyys kehittyy hitaasti.

Ero oli helppoa kohdallani. Takana huono avioliitto ja olin aina yksin, huolehdin asiat ja maksoin kaiken yksin. Olin siis tullut toimeen vuosia omillani ilman miestä, vaikka avioliitossa olin. Teini-ikäisten lasten kanssa asutaan ja elellään. Miesystävä on, mutta etäällä hänkin eikä kulu perheeseeni.

Itsekin kaipaan kyläilyä ja ihmisiä ympärille. Se ei vain ole noin vain toteutettavissa, kun nykyisin ei enää ole kyläilykulttuuria. Harva tykkää kykäilijöistä ja kutsuu kylään.

Ei aikuinen ihminen mitään verkkoja tarvitse. Eroaa ja jatkaa elämää.

Kas kun sinulta ei puutu torvisoittokuntaa.

Jos huokailit tuollaisia vähä-älyisiä ruikutuksia ollessanne yhdessä olisi eron pitänyt tulla paljon aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Tässä meni nyt keskustelu vähän sekaisin. Eihän ap sanonut että juhlii ystävien kanssa vaan nimenomaan että hänellä ei ole tarpeeksi ystäviä ja siksi on yksinäinen ja vielä yksinäisempi erottuaan.

Kommentissaan 21 ap toi varsin selvästi esiin asian, jonka me muut luimme jo hänen aloituksestaan. Siinä kommentissa hän kertoo, että eron jälkeen joutuisi viettämään joulua VAIN lastensa kanssa (tai yksin silloin, kun lapset ovat isällään). Eikö se juuri tarkoita, että ap haluaa viettää juhliaan toisten aikuisten kanssa, lapset eivät hänelle riitä seuraksi juhlapyhiin? Tuskin ap on ennenkään viettänyt mitään iloisia sukujouluja tai jouluja ystävien kanssa vaan lasten ja miehensä kanssa. Nyt, kun ero on tulossa, miehen tilalle pitäisi saada muita aikuisia. 

Vierailija kirjoitti:

Ei aikuinen ihminen mitään verkkoja tarvitse. Eroaa ja jatkaa elämää.

Kas kun sinulta ei puutu torvisoittokuntaa.

Sullako ei ole läheisiä kiinteitä ihmissuhteita ja porskutat yksin eteenpäin? 

Ei tarvita torvisoittokuntaa jos on muutama läheinen ihminen. Ja tuskin muutenkaan. Kumma ajatus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei aikuinen ihminen mitään verkkoja tarvitse. Eroaa ja jatkaa elämää.

Kas kun sinulta ei puutu torvisoittokuntaa.

Sullako ei ole läheisiä kiinteitä ihmissuhteita ja porskutat yksin eteenpäin? 

Ei tarvita torvisoittokuntaa jos on muutama läheinen ihminen. Ja tuskin muutenkaan. Kumma ajatus.

Ohis... nimenomaan MUUTAMA. Ap:llä ei ole ollut kuin yksi eli miehensä. Koskaan ei pitäisi rakentaa omaa elämäänsä yhden ainoan ihmisen varaan. Se ainoa kun voi vaikka jäädä auton alle tai saada sydänkohtauksen ja kuolla. Tai saada tapaturmassa sellaisen aivovaurion, ettei enää koskaan kykene kommunikoimaan. 

up

Piti oikein lukea, että ihan ypöyksinkö olet maailmassa. No et näkäjään ja mikä ihmeen turvaverkkoa? Kuule olet aikuinen ihminen. Joulut vietetään kotona lasten kanssa ja se on siinä, ei ketään kutsuta. Itse hoidetaan kaikki yksin. Mihin hittoon sinä ihmisiä tarvitset?

Mulla hiukan samanlainen tilanne kuin ap:lla. Osittain myös siksi haluan riuhtaista itseni irti. Haluan rikastuttaa sosiaalista elämääni ja tavata uusia ihmisiä, eksän kanssa ollessa aika menihelposti kaksin, etenkin kuin eksäni ei ole kovin sosiaalinen. Nyt uusi kämppä on jo vuokrattu, ensi viikolla hoidan tavarani sinne. Jännittää positiivisesti! Ja mitä tulee jouluun ja juhannukseen, niin eksän kanssa niitä voi  viettää edelleen jos siltä molemmista tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Piti oikein lukea, että ihan ypöyksinkö olet maailmassa. No et näkäjään ja mikä ihmeen turvaverkkoa? Kuule olet aikuinen ihminen. Joulut vietetään kotona lasten kanssa ja se on siinä, ei ketään kutsuta. Itse hoidetaan kaikki yksin. Mihin hittoon sinä ihmisiä tarvitset?

No jos ihan arkielämästä aloitetaan niin haluaisin että iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla minulla olisi kumppani jonka kanssa jutella ja harrastaa seksiä. Muitakin ihmisiä olisi kiva tavata joskus, vaikka useamman kerran vuodessa. Piristyn yleensä ihmisten seurasta, mutta ilmeisesti olen poikkeustapaus.

ap

Vierailija kirjoitti:

Mulla hiukan samanlainen tilanne kuin ap:lla. Osittain myös siksi haluan riuhtaista itseni irti. Haluan rikastuttaa sosiaalista elämääni ja tavata uusia ihmisiä, eksän kanssa ollessa aika menihelposti kaksin, etenkin kuin eksäni ei ole kovin sosiaalinen. Nyt uusi kämppä on jo vuokrattu, ensi viikolla hoidan tavarani sinne. Jännittää positiivisesti! Ja mitä tulee jouluun ja juhannukseen, niin eksän kanssa niitä voi  viettää edelleen jos siltä molemmista tuntuu.

Tietääkö exäsi että olet lähdössä? Ilmeisesti todella hyvissä väleissä jos juhlapyhiä vietätte yhdessä?

Kuinka usein olet suhteesi aikana nähnyt muita ihmisiä ja miten saat niitä nyt elämääsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla hiukan samanlainen tilanne kuin ap:lla. Osittain myös siksi haluan riuhtaista itseni irti. Haluan rikastuttaa sosiaalista elämääni ja tavata uusia ihmisiä, eksän kanssa ollessa aika menihelposti kaksin, etenkin kuin eksäni ei ole kovin sosiaalinen. Nyt uusi kämppä on jo vuokrattu, ensi viikolla hoidan tavarani sinne. Jännittää positiivisesti! Ja mitä tulee jouluun ja juhannukseen, niin eksän kanssa niitä voi  viettää edelleen jos siltä molemmista tuntuu.

Tietääkö exäsi että olet lähdössä? Ilmeisesti todella hyvissä väleissä jos juhlapyhiä vietätte yhdessä?

Kuinka usein olet suhteesi aikana nähnyt muita ihmisiä ja miten saat niitä nyt elämääsi?

Kyllä tietää ja hyvissä väleissä ollaan. Ajattelin nyt aktiivisemmin ottaa yhteyttä ihmisiin, tunnen kyllä paljon ihmisiä, en vain ole juurikaan viime vuosina ollut tekemisisissä. Ja jos vanhalla kaveriporukalla on uudet kuviot, joihin en mahdu mukaan, niin  koko ajanhan esimerkiksi töissä on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Piti oikein lukea, että ihan ypöyksinkö olet maailmassa. No et näkäjään ja mikä ihmeen turvaverkkoa? Kuule olet aikuinen ihminen. Joulut vietetään kotona lasten kanssa ja se on siinä, ei ketään kutsuta. Itse hoidetaan kaikki yksin. Mihin hittoon sinä ihmisiä tarvitset?

No jos ihan arkielämästä aloitetaan niin haluaisin että iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla minulla olisi kumppani jonka kanssa jutella ja harrastaa seksiä. Muitakin ihmisiä olisi kiva tavata joskus, vaikka useamman kerran vuodessa. Piristyn yleensä ihmisten seurasta, mutta ilmeisesti olen poikkeustapaus.

ap

Ethän sä ole tuota tarvinnut tähänkään asti vaan miehesi on riittänyt sulle. Seksin tarpeen  ymmärrän, mutta seksiseuraa kyllä saa. Juttukumppani iltaisin, viikonloppuisina ja lomilla....no ala tehdä iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla asioita, joissa tapaat muita ihmisiä ja voit jutella heidän kanssaan. 

Vaikka mun kommenttini saattavatkin vaikuttaa sinusta töykeiltä, ei niiden ole tarkoitus sitä olla. Tunnen myötätuntoa sua kohtaan. Oma äitini nimittäin oli just sellainen, jolle  puoliso ja lapset riittivät. Kunnes sitten tuli se päivä, että lapset lensivät pesästä eikä isäänikään kiinnostanut ryhtyä  äidilleni kokopäiväiseksi seuraneidiksi. Vanhempani ovat edelleenkin yhdessä, mutta silti äitini on yksinäinen. Isäni ei ole, koska hän ei ikinä luopunutkaan muista ihmissuhteistaan. 

Ymmärrän pelkosi eroa kohtaan, mutta olisit täsmälleen samassa tilanteessa, jos miehesi yks kaks kuolisikin. Silloinkin sun pitäisi löytää elämääsi jotain muuta kuin miehesi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla hiukan samanlainen tilanne kuin ap:lla. Osittain myös siksi haluan riuhtaista itseni irti. Haluan rikastuttaa sosiaalista elämääni ja tavata uusia ihmisiä, eksän kanssa ollessa aika menihelposti kaksin, etenkin kuin eksäni ei ole kovin sosiaalinen. Nyt uusi kämppä on jo vuokrattu, ensi viikolla hoidan tavarani sinne. Jännittää positiivisesti! Ja mitä tulee jouluun ja juhannukseen, niin eksän kanssa niitä voi  viettää edelleen jos siltä molemmista tuntuu.

Tietääkö exäsi että olet lähdössä? Ilmeisesti todella hyvissä väleissä jos juhlapyhiä vietätte yhdessä?

Kuinka usein olet suhteesi aikana nähnyt muita ihmisiä ja miten saat niitä nyt elämääsi?

Kyllä tietää ja hyvissä väleissä ollaan. Ajattelin nyt aktiivisemmin ottaa yhteyttä ihmisiin, tunnen kyllä paljon ihmisiä, en vain ole juurikaan viime vuosina ollut tekemisisissä. Ja jos vanhalla kaveriporukalla on uudet kuviot, joihin en mahdu mukaan, niin  koko ajanhan esimerkiksi töissä on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin.

Vielä sen verran lisään, että eksäni on mulle kaikkein tärkein ihminen ja uskoakseni minä hänelle. Ollaan oltu yhdessä yli 15 vuotta, joten onhan tämä iso muutos. Tietenkin myös huolestuttaa, että teen väärän päätöksen, mutta haluan ottaa tämän riskin.

Vierailija kirjoitti:

Tosi jännä miten erilaisia lähtökohtia ihmisillä... Olen aina ollut ilman ketään jos joku on lähtenyt menemään. Ihmettelen muiden turvaverkkoja ihan utopiana. Meillä aina kasvatettiin, että pidät omista asioista huolen etkä vaivaa muita, koska se on kunnollisen ihmisen merkki. Ehkä meillä meni vähän överiksi, mutta kieltämättä on myöhemmin kehittynyt allergia avuttomia ihmisiä kohtaan, jotka eivät osaa tehdä mitään ilman että joku muu opastaa.

Samaa ajattelen ja samoilla sanoilla sanon, että myös minä olen allerginen avuttomille normaali kuntoisille aikuisille ihmisille.

Ymmärrän joissakin asioissa avuttomuuden ja hetkellisen neuvottomuuden, mutta vain hetkellisen ja sen jälkeen normaaliälyisellä pitäisi kyllä alkaa raksuttamaan erilaisia vaihtoehtoisia toimintatapoja ja ratkaisuja.

Tekee niin hyvää jokaiselle huomata pärjäävänsä ja osaavansa ihan itse. Olen opettanut omat lapsenikin osaaviksi, tekeviksi ja ajatteleviksi nuoriksi, enkä ole antanut heille oikeastaan koskaan valmiita vastauksia saati tehnyt heidän puolestaan enää ensimmäisten vuosien jälkeen kaikkea valmiiksi. Se olisi karhun palvelus kaikille.

Mutta jos ap katsoo tarvitsevansa joka asiaan ihmisiä, niin hän voisi nyt ennen mahdollista eroa etsiä itselleen niitä turvaverkkoja. Ihmisiä kyllä on jokaisella ympärillään vaikka kuinka ja lisää löytyy kun avaa silmät. Ei kannata kuitenkaan odottaa, että ihmiset tulevat juoksujalkaa auttamaan ja ystäviksi, vaan pitää olla valmis menemään ihmisten luokse itse. Esimerkiksi minä teen vapaaehtoistyötä senioreiden kanssa ja toimin ystävänä tällä hetkellä kahdelle seniorille, yksi seniori kuoli valitettavasti ennen joulua. Heidän kanssaan pystyn puhumaan melkein mistä vain ja saan näiltä 88-93 vuotiailta rouvilta hyvin paljon ajattelemisen aiheita, erilaisia näkökohtia ja elämäniloa. Käyn heillä kylässä ja vien mukanani välillä kahvipullat, joskus kukkakimpun, useimmiten vain itseni ja autan heitä vaikka parvekkeen kaiteeseen jouluvalojen laittamisessa tai television kanavapaikkojen uudelleen etsimisessä. Välillä käymme kaupassa, joskus kahvilla kahvilassa, joskus vain ajelemme katselemassa maisemia, mutta useimmiten istumme ja juttelemme. Suosittelen todella tällaista toimintaa, sillä siitä saa varmasti enemmän kuin mitä on ikinä ajatellut. Pitää vain hieman vaivautua...