Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyin tutulta lähihoitajalta jo vuosi sitten, että tietääkö hän, että kirurginen maski ei suojaa häntä tarpeeksi, kun tältä virukselta suojautumiseen tarvitaan FFP2- tai FFP3-maskeja ja lisäksi visiiri ja muu suojavaatetus? Viisaana hän sanoi ostaneensa omilla rahoillaan parempia maskeja hätäpäivän varalle ja muuten käyttäneensä kahta kirurgista maskia päällekkäin, kun on hoitanut helposti tarttuvia tauteja sairastavia potilaita.
Hoitajille lisää liksaa! Ei ole heidän tehtävänsä maksaa itse maskeja! Vetäytymissuunnitelma hoitotyöstä pois, jos työnantaja ei tarjoa tarvittavia suojautumisvälineitä, on siis oma maskivarasto, sillä voivat pakottaa jatkamaan vähintään kaksi viikkoa työssä, jota ei tahdo enää tehdä.
Viime keväänä ongelmana oli, ettei suojavarusteita yksinkertaisesti ollut. Koko maailma alkoi yks kaks tarvita valtavat määrät suojavarusteita eikä tuotantoa ollut riittävästi missään päin maailmaa. Suomi oli luottanut huoltovarmuusvarastoonsa, mutta sielläpä sitten tavarat olivat jo 8 vuotta aikaisemmin vanhentuneet.
Näin oli tilanne, mutta ne jotka itse ostivat onnistuivat löytämään suojia esim. rautakaupoista vielä helmikuussa. Kaikki eivät heränneet pandemian alkuun yhtä nopeasti ja he saattoivat jäädä ilman suojia.
No mä tarkoitin lähinnä terveydenhuoltoa enkä tavallisia kansalaisia. Terveydenhuollossa ei oltu varauduttu siihen, että suojavarusteiden tarve kasvaa räjähdysmäisesti. Ei oltu varauduttu missään päin maailmaa. Ei terveydenhuollon hankintoja tehdä rautakaupoista vaan niille on ihan omat toimittajansa. Sitten hätäpäissään Suomessa tehtiin Jylhä&Sarmaste-maskikaupat, jotta terveydenhuoltoon saataisiin riittävästi maskeja. Pärsiilleen tosin meni sekin.
No, mä olen ostanut nimenomaan ihan rautakaupoista hengityssuojaimia, niitä aivan samoja, saman merkkisiä nuo näyttää teho-osastollakin käyttävän.
Tokikaan ei voi olla niin, että hoitohenkilökunnan pitäisi itse osata näitä jostain ostella, vaan kyllä se työnantajan velvollisuus on turvata riittävät suojavarusteet.

Mullakin on ollut ihan riittävästi hengityssuojaimia, koska aloitin niiden hankkimisen jo vuosi sitten. Ajattelin sun tarkoittavan lähihoitajaesimerkissäsi juuri sitä, että kaverisi olisi joutunut käyttämään itse hankkimiaan suojaimia töissä. Ja syy siihen, miksi työnantaja ei voinut tarjota hänelle kunnollisia suojavarusteita oli just se, että terveydenhuollossa ei oltu varauduttu suojavarusteiden tarpeen räjähdysmäiseen kasvuun. Olen aiemmalta ammatiltani sairaanhoitaja ja hankin ensimmäiset hengityssuojaimet ja suojalasit jo ennenkuin tämä ketju edes aloitettiin. Ihan vain seuraamalla uutisia Kiinasta päättelin, että jos virus leviää Suomeen asti, on hyvä olla varautunut asiaan. Ja mitä pidemmälle epidemia Suomessakin levisi, sitä enemmän olen hankkinut lisää hengityssuojaimia. Nyt on jo niin hyvä varasto, että en välttämättä tule edes tarvitsemaan niitä kaikkia.
Parista twitter-viestiketjusta eilen esiteltyjen THL:n mallinnusten ongelmia:
Olennaisinta THL:n mallinnuswebinaarissa tänään: Yleisö kysyi, miksei mallinneta tukahdutusta. Mallintaja vastasi, että tukahduttaminen olisi yhtä tyhjän kanssa, koska rajoitusten purun jälkeen brittivariantti leviää. …
… Siis minkä rajoitusten purun? 4 viikon rajoitusten, joiden vaikutus on -25% kontakteihin. Eihän se ole mikään tukahdutus, vaan mallinnusryhmän eri ajankohtiin sovittama kevytsulku. Siis tukahdutus on yhtä tyhjän kanssa, koska mallinnusryhmän tekemä oletus ei tukahduta. …
… Sitten muita huomioita. Kolme mallia: Ensin ”skemaattinen” kahden kannan malli, jolla arvoidaan, miten viruskanta vaihtuu toiseksi. Tässä mallissa epidemiahuippu, eli niin paljon tartunnan saaneita, että laumasuoja kääntää käyrän laskuun tapahtuu noin 150 päivässä...Brittivariantti nousee puoleen kaikista tartunnoista tässä noin 2,5…3:ssa kuukaudessa. Tästä arvoitu yhteisvaikutus R-lukuun vietiin sitten takaisin yhden kannan vanhaan malliin, johon soviteltiin taas 4 viikon -25% kontaktivähennyksen rajoitusjaksoa. …… Perusteena tämän mallin yhdelle viruskannalle on se, että päätöksentekoa varten esitellään vain suuruusluokkaa. Outo selitys. Minusta vaikuttaa siltä, ettei ole haluttu muokata pääohjelmaa laskemaan kahta viruskantaa...
…Mallissa ei taudin tuontia ulkomailta, koska erillinen asia maan sisällä leviämisestä. Näillä eri estotoimet. Outoa sikäli, että puhutaan lockdownin konkreettisistä päivämääristä. Jos puhutaan päivämääristä eikä mallin yleismuodosta, on väliä silläkin, mitä ulkomailta tuodaan…
https://twitter.com/hsivonen/status/1359181171305963524
Tässä saman tekijän huomiota THL:n hyvin samankaltaisista joulukuun mallinnusseminaarissa esitellyistä malleista https://hsivonen.fi/mallin-rakenteesta/
---
Oletus todellisten tartuntojen määräksi näyttää edelleen olevan ~20x todetut luvut. Ilmankos alttiiden määrä pienenee nopeasti ja tartunnat lähtevät nätisti laskuun seuraavan noin puolen vuoden sisään...
Edes THL:n viivästetyn 2. annoksen mallissa alle 20-v ei ole rokotettu syyskuuhun mennessä. Koulujen syyslukukausi alkaa siis samoissa merkeissä kuin viimekin vuonna. Tai sitten tarkoitus ei ole rokottaa lapsia laisinkaan.
Mallinnuksesta unohtui kokonaan B.1.351 variantti. Jos osoittautuu, että AZ on siihen tehoton, sotkee se rokotekuviot aika täydellisesti. Jos muita variantteja ei tukahduteta nyt, niin ei se B.1.351 mihinkään itsekseen katoa vaan valtaa tilaa siinä missä B.1.1.7.
Alle 20-vuotiaita on Suomessa yli miljoona. Saadaanko rokotteilla laumasuojaa edes aikaiseksi ilman, että heidät rokotetaan?
https://twitter.com/akiniemi/status/1359089034254049282
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnan sulkeminen ei tämän mukaan estä virusmuunnoksen leviämistä
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/d58bced9-2d05-447a-9023-1e43dd14…
Tarve uudelle sululle?Suomenrinne-Nordvik sanoo, että uuden kannan maahantulon minimoiminen on toimi, joka viivästää muunnoksen leviämisen alkua parhaiten. Analyysien perusteella lisärajoitukset on tehokkaampaa ottaa käyttöön vasta tarvittaessa ennaltaehkäisevien toimien sijaan.
– Voidaan sanoa, että ennakoivan sulun hyöty on kyseenalainen, koska virusmuunnoksen leviämistä se ei kuitenkaan estä, Suomenrinne-Nordvik kommentoi webinaarissa.
Onko kenellekään selvinnyt, miksi ennakoiva sulku ei toisi hyötyjä, jos vaikkapa uusien viruskantojen maahantulon minimointi on toimi, joka kuitenkin parhaiten viivästyttää muunnosten leviämistä? Siis tilanteessa, jossa esimerkiksi rokotekattavuus kuitenkin kasvaa koko ajan ja luo sitä kautta esteitä taudin leviämisnopeudelle.
Tämän mallinnuksen perusolettamukset eivät suoraan sanoen aukea minulle. En ymmärrä, miksi taudin leviämisen estäminen muunnosten varalta nyt, kun tartuntamäärät ovat vielä pienempiä, olisi jotenkin tehottomampaa, kuin taudin leviämisen estäminen tilanteessa, jossa muunnokset ovat levinneet laajemmin väestöön.
Vierailija kirjoitti:
Hesarin sivuilla Anna-Stiina Nykäsen kolumni siitä kuinka nuorten kuuluukin bilettää eikä huolehtia koronasta. Viime viikolla oli jonkun toisen toimittajan kolumni siitä kuinka hänen äitinsä sai koronarokotteen ja nyt hän perheineen ja äitinsä voi alkaa elää taas vapaasti.
Tuntuu hesarinkin linja olevan nyt aika rajoituskielteinen, aivan kuten varmaan kohta jo 90% kansasta, ainakin omassa lähi- ja tuttavapiirissä eletään nykyään ihan kuin ei koronaa olisikaan eikä ketään enää kiinnosta mitkään ohjeet tai suositukset.
Tässä ketjussa joku ehdotti, että järjestetään maskiton päivä.
https://www.vauva.fi/keskustelu/4044179/maskiton-paiva#comment-47298755
Miksei, vaikka joka viikko yksi päivä maskittomille, kunhan kaikki tietävät ja voivat valita ovatko töissä vai vapaalla tuona päivänä. Annetaan laumasuojafanaatikkojen riehua ja ottaa korona vapaasti, jos halua riittää, kunhan pysyvät aisoissa muun ajan.
Vierailija kirjoitti:
https://www.spiegel.de/wissenschaft/medizin/abgewandelte-coronavirus-va…
Pandemie
Abgewandelte Coronavirus-Variante beunruhigt britische WissenschaftlerIn England haben Wissenschaftler zwei neue Varianten des Coronavirus entdeckt. Die zuerst in Bristol identifizierte Mutante wurde laut dem Gesundheitsministerium in London inzwischen als besorgniserregend eingestuft.
09.02.2021, 22.40 UhrEine ähnliche Mutante wurde auch in Liverpool festgestellt, sie wird weiterhin untersucht. Beide zusammen wurden in Großbritannien bislang in 76 Fällen nachgewiesen.
Zwei neue Covid-19-Varianten sind in England identifiziert worden und weisen einige Ähnlichkeiten mit den südafrikanischen und brasilianischen Varianten auf. Die eine Mutation ist eine veränderte Form der britischen Coronavirus-Variante B.1.1.7 und beunruhigt britische Wissenschaftler.
Kaksi uutta uhkaavaa mutanttia havaittu
Bristolissa ja Liverpoolissa.
Tiedemiehet huolissaan. Liverpoolissa jo
76 havaittu. Näissä on piirteitä kolmesta leviävästä variantista.
Onkohan seurausta toisen rokoteannoksen kanssa viivyttelystä?
Vierailija kirjoitti:
Nyt Suomelle voi tarjoutua mahdollisuus ostaa lisää Astra Zenecan rokoteannoksia,
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007759719.html
8:50 Onni Niemi, toimittaja
Etelä-Afrikka harkitsee Astra Zenecan rokoteannosten myymistä
Etelä-Afrikan terveysministeri Zweli Mkhize sanoi keskiviikkona, että maa harkitsee hankkimiensa Astra Zenecan koronarokotteiden myymistä. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
Ostetaan mielummin hopeavedettä, teho ilmeisesti samaa luokkaa, mutta tulee halvemmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnan sulkeminen ei tämän mukaan estä virusmuunnoksen leviämistä
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/d58bced9-2d05-447a-9023-1e43dd14…
Tarve uudelle sululle?Suomenrinne-Nordvik sanoo, että uuden kannan maahantulon minimoiminen on toimi, joka viivästää muunnoksen leviämisen alkua parhaiten. Analyysien perusteella lisärajoitukset on tehokkaampaa ottaa käyttöön vasta tarvittaessa ennaltaehkäisevien toimien sijaan.
– Voidaan sanoa, että ennakoivan sulun hyöty on kyseenalainen, koska virusmuunnoksen leviämistä se ei kuitenkaan estä, Suomenrinne-Nordvik kommentoi webinaarissa.
Onko kenellekään selvinnyt, miksi ennakoiva sulku ei toisi hyötyjä, jos vaikkapa uusien viruskantojen maahantulon minimointi on toimi, joka kuitenkin parhaiten viivästyttää muunnosten leviämistä? Siis tilanteessa, jossa esimerkiksi rokotekattavuus kuitenkin kasvaa koko ajan ja luo sitä kautta esteitä taudin leviämisnopeudelle.
Tämän mallinnuksen perusolettamukset eivät suoraan sanoen aukea minulle. En ymmärrä, miksi taudin leviämisen estäminen muunnosten varalta nyt, kun tartuntamäärät ovat vielä pienempiä, olisi jotenkin tehottomampaa, kuin taudin leviämisen estäminen tilanteessa, jossa muunnokset ovat levinneet laajemmin väestöön.
Näiden tarkoitus on antaa ymmärtää, että joku tekee jotain hienoa kansan tyynnyttämiseksi. Kuitenkin se laumalevinnän salliminen paistaa läpi jos näitä alkaa tarkemmin miettimään.
Kauppoihin voisi laittaa hesassa ajat ja päivät, jolloin maski olisi pakollinen. Maskittomat voisivat käydä maskittomien aikoina sitten.
Nyt tilanne on täysin surkea, hesassa, maskittomia on kaupoissa. Ne, jotka haluavat suojella itseään, eivät voi turvallisesti kaupoissa käydä. Mutantti leviävät herkästi ilmasta.
Hallitus ei edelleenkään halua tukahduttaa virusta Suomessa eikä padota virusta Suomen rajojen ulkopuolelle. Eniten tästä kärsivät ja jopa hengellään maksavat ne kansalaiset, joiden hallitus kertoo erityisesti olevan sydäntään lähellä. Siis huonokuntoisimmat ja muuten heikoimmassa asemassa (myös työmarkkinoilla) olevat.
Voisiko joku vihervasemmistolainen selittää minulle tämän epäsuhdan hallituksen tekojen ja puheiden välillä?
T: Poliittisesti koditon, ymmällään oleva huolestunut kansalainen
En ole tämän epidemian aikana koskaan nähnyt kaupassa asiakkaalla maskia enkä hengityssuojainta, kahden kerran olen nähnyt myyjällä kirurgisen suu ja -nenäsuojaimen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnan sulkeminen ei tämän mukaan estä virusmuunnoksen leviämistä
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/d58bced9-2d05-447a-9023-1e43dd14…
Tarve uudelle sululle?Suomenrinne-Nordvik sanoo, että uuden kannan maahantulon minimoiminen on toimi, joka viivästää muunnoksen leviämisen alkua parhaiten. Analyysien perusteella lisärajoitukset on tehokkaampaa ottaa käyttöön vasta tarvittaessa ennaltaehkäisevien toimien sijaan.
– Voidaan sanoa, että ennakoivan sulun hyöty on kyseenalainen, koska virusmuunnoksen leviämistä se ei kuitenkaan estä, Suomenrinne-Nordvik kommentoi webinaarissa.
Onko kenellekään selvinnyt, miksi ennakoiva sulku ei toisi hyötyjä, jos vaikkapa uusien viruskantojen maahantulon minimointi on toimi, joka kuitenkin parhaiten viivästyttää muunnosten leviämistä? Siis tilanteessa, jossa esimerkiksi rokotekattavuus kuitenkin kasvaa koko ajan ja luo sitä kautta esteitä taudin leviämisnopeudelle.
Tämän mallinnuksen perusolettamukset eivät suoraan sanoen aukea minulle. En ymmärrä, miksi taudin leviämisen estäminen muunnosten varalta nyt, kun tartuntamäärät ovat vielä pienempiä, olisi jotenkin tehottomampaa, kuin taudin leviämisen estäminen tilanteessa, jossa muunnokset ovat levinneet laajemmin väestöön.
Näiden tarkoitus on antaa ymmärtää, että joku tekee jotain hienoa kansan tyynnyttämiseksi. Kuitenkin se laumalevinnän salliminen paistaa läpi jos näitä alkaa tarkemmin miettimään.
Miksiköhän nyt keskitytään vaan siihen muunnoksen leviämisen estämiseen näissä malleissa? Eikö tämä koko sotku pitäisi pysäyttää sen sijaan että mietitään jotain yksittäisiä kantoja? Ja miksi lähdetään siitä olettamuksesta että lockdownin jälkeen avattaisiin ovet koko maailmaan ja tuotaisiin tauti tänne takaisin?
Vierailija kirjoitti:
En ole tämän epidemian aikana koskaan nähnyt kaupassa asiakkaalla maskia enkä hengityssuojainta, kahden kerran olen nähnyt myyjällä kirurgisen suu ja -nenäsuojaimen.
missä tuppukylässä asut????
Vierailija kirjoitti:
Kysyin tutulta lähihoitajalta jo vuosi sitten, että tietääkö hän, että kirurginen maski ei suojaa häntä tarpeeksi, kun tältä virukselta suojautumiseen tarvitaan FFP2- tai FFP3-maskeja ja lisäksi visiiri ja muu suojavaatetus? Viisaana hän sanoi ostaneensa omilla rahoillaan parempia maskeja hätäpäivän varalle ja muuten käyttäneensä kahta kirurgista maskia päällekkäin, kun on hoitanut helposti tarttuvia tauteja sairastavia potilaita.
Hoitajille lisää liksaa! Ei ole heidän tehtävänsä maksaa itse maskeja! Vetäytymissuunnitelma hoitotyöstä pois, jos työnantaja ei tarjoa tarvittavia suojautumisvälineitä, on siis oma maskivarasto, sillä voivat pakottaa jatkamaan vähintään kaksi viikkoa työssä, jota ei tahdo enää tehdä.
hoivakotilaiset saavat työnantajalta maskin ilmeisesti kirurginen,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maski vähentää viruksia tehokkaammin kuin maskin tehokkuutta kuvaava prosenttiluku antaa ymmärtää. Tämä siksi, että prosenttiluku mitataan hankalasti suodatettavalla partikkelikoolla ja isoissa helposti suodatettavissa partikkeleissa on paljon viruksia. https://twitter.com/AkuKarvinen/status/1358868236545196036
Why simple face masks are unexpectedly efficient in reducing viral aerosol transmissions https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2020.12.03.20243063v1
En ymmärrä englantia, mutta maskeista haluan sanoa että on melkoista pelleilyä tässä maassa niistä sekava info sekä maskien käyttö. Kevään sopasta en viitsi edes sanoa mitään, sopan sanoin jo. Olikohan se kesää, kun Kulmuni suositteli huivin käyttöä suun edessä mm. palvelutaloissa. Kesällä oltiin asetelmassa, että osa kansaa nauroi maskeille ja itsevalistuneemmat käyttivät maskia. Edelleenkin ollaan osittain samassa asetelmassa. Kovin hämmästyttävää, tällaisen talliaisenkin tietäen, että virus leviää suusta ja nenästä. Jolloin kaiken a ja o olisi kaikkien Suomen maassa liikkuvien käyttää maskia. Ja kun eivät suosituksista välittämättä ole käyttäneet, sitten maskipakolla olisi ainoa oikea keino hillitä viruksen leviämistä.
Tätä näkee jatkuvasti mm. kaupoissa, 50-90 prosentilla on maskit, mitä se hyödyttää, kun ne maskittomat voivat vaan levittää virusta röyhkeämmin ainakin maskittomille. Ja virus leviää niiden 50-10 prosentin kautta moneen tahoon. Kauhian älykästä toimintaa?
Täällä ei ole vielä edes älytty sitä, että mm. kirurgin maskit tai kertakäyttömaskit ovat yhtä tyhjän kanssa, kun sivut pussittavat niissä niin että luumutomaatit mahtuisi maskin sisään sivuista. Hölmöä sekin, ettei tajuta, että ne sivut voi toisella päällekkäisellä maskilla sulkea, esim. kangasmaskilla. Silloin muutenkin olisi tuplaten tai triplaten suojausta hengitysteiden päällä, sekä sivuissa.
Kumpi tulee kalliimmaksi Suomelle ja kansalaisille, maskipakko (käsittääkseni toimeentulotukevaiset saivat jos v. 2020 n. 80 euroa per kuukausi fyffeä lisää, jotta voivat hankkia maskeja, osa kansalaisista kitkuttaa kuukaudesta toiseen töissä samoilla n. kahdella-viidellä maskeilla), vai työttömyyskorvaukset ja kaikenkukkuraiset mielenterveysongelmat kun Suomi sulkeutuisi?
Perssilmän kauttako sitä hengitettäisi, jos hengitystiet tukettaisi tripla suojauksella?
kaikille ei varmaan käy FFP2 ja FFP3 koska ne ovat tiiviitä, myös on niitä joissa venttiili ja se oli /on mulle parempi mutta käy venttiilittömätkin ja ostin muutamia pakkauksia Prismasta. Asun Hgissä ja en astu julkiseen ilman noita, tosin ei tarvi joka päivä liikkua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vantaan koronatiedotus
https://vantaakanava.fi/koronainfo-10-2/Lyhyesti tiivisteltynä: Etäkoulut ja karanteenit tuhovat lapset, seuraus alkoholismi, huumeet ja seksuaalinen hyväksikäyttö ja köyhyys. Lapsia katoaa.
Vantaan ratkaisu: Nuorten harrastuksien aukaisemista pohditaan.
No, aloittaisivat 2 asteen opiskelijoiden hybridiopiskelun turvaamisesta.
Sanon tämän vaikka sieltä taas hirnutaan longcovidlongcovid.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole tämän epidemian aikana koskaan nähnyt kaupassa asiakkaalla maskia enkä hengityssuojainta, kahden kerran olen nähnyt myyjällä kirurgisen suu ja -nenäsuojaimen.
missä tuppukylässä asut????
viipurissa ei ollut edes myyjällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyin tutulta lähihoitajalta jo vuosi sitten, että tietääkö hän, että kirurginen maski ei suojaa häntä tarpeeksi, kun tältä virukselta suojautumiseen tarvitaan FFP2- tai FFP3-maskeja ja lisäksi visiiri ja muu suojavaatetus? Viisaana hän sanoi ostaneensa omilla rahoillaan parempia maskeja hätäpäivän varalle ja muuten käyttäneensä kahta kirurgista maskia päällekkäin, kun on hoitanut helposti tarttuvia tauteja sairastavia potilaita.
Hoitajille lisää liksaa! Ei ole heidän tehtävänsä maksaa itse maskeja! Vetäytymissuunnitelma hoitotyöstä pois, jos työnantaja ei tarjoa tarvittavia suojautumisvälineitä, on siis oma maskivarasto, sillä voivat pakottaa jatkamaan vähintään kaksi viikkoa työssä, jota ei tahdo enää tehdä.
hoivakotilaiset saavat työnantajalta maskin ilmeisesti kirurginen,
Tästä oli jokunen viikko sitten lehdissä juttuakin, miten hoivalaitoksissa hoidetaan koronapotilaita (eli niitä vanhuksia, joita ei siirretä enää sairaalahoitoon) eikä hoitohenkilökunnalla ole hengityssuojaimia kuten pitäisi vaan kirurginmaskit. Ja sen vuoksi hoivakotien henkilökunnasta moni saa koronatartunnan sekä leivttävät virusta muihin hoivakodeissa oleviin vanhuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on nyt pari päivää ollut enemmän tartuntoja kuin Saksassa väkiluku huomioiden. Eli kyllä niistä rankemmista rajoituksista olisi täälläkin hyötyä.
Saksa oli monta kuukautta kiinni pahan tilanteen takia, olisi aika surkeaa jos siitä ei olisi ollut mitään hyötyä.