Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Aika huolestuttavaa kyllä että viikossa on tartunnat Suomessa melkein nelinkertaistuneet.
Keskellä kesälomakautta. Koulut ei ole vielä edes alkaneet ja ihmiset palanneet työpaikoille (suurin osa)...
Eli kuten eilen Talouselämä-lehdessä sanottiin: "Koronaepidemiaa tiiviisti seuranneet Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin lääkärit odottavat syksyksi toista aaltoa."
Ainoastaan vaan se taitaa olla jo alkanut se "toinen aalto" (tai kuten Salminen sanoi tänään, ensimmäisen aallon toinen pahenemisvaihe). Siihen mennessä kun koulut alkaa, ollaan aika syvällä tässä, jos siis tartunnat nousee jo nyt hiljaiseen kesäloma-aikaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt olisi varmaan ravintoloitsijoidenkin fiksua miettiä ensi talvelle selviytymismahdollisuuksia. On hyvinkin mahdollista, joskaan ei toivottavaa, että esim. pääkaupunkiseudulla ravintoloiden toimintaa rajoitetaan. Ulina yhteiskunnan totaalisulusta ei auta, innovaatiot auttavat. Ei ole toki helppoa, tiedän ja otan osaa.
Jos muistellaan viime kevättä, niin ravintoloissa tapahtui asiakaskato JO ENNENKUIN ravintolat määrättiin suljettavaksi. Olen samaa mieltä kanssasi tuosta, että ravintoloilla pitäisi nyt kevään kokemuksen perusteella olla "plan B", joka otetaan käyttöön sitten, mikäli asiakasmäärä alkaa huolestuttavasti laskea. Siis vaikka ei tulisi mitään virallisia rajoituksiakaan.
Niin, vielä tuosta varautumisesta. Mulla on siis oikeasti sympatioita ravintoloitsijoita kohtaan ja itse tuin ravintoloita ostamalla ruokaa kotitoimituksella - korona ei vaikuta omaan työtilanteeseeni. Tosiasia kuitenkin on, että uloste voi osua tuulettimeen ensi syksynä tai talvena ja innovatiivisimmat yritykset tulevat selviämään. Toivon myös, että isot institutionaaliset vuokranantajat tajuavat ettei kannata tuhota yritystoimintaa kun vuokranmaksussa voi olla hankaluuksia. Toki tämä lienee turha toivo....
Ymmärrystä puolin ja toisin kai kaikki kaipaavat, mutta ei tuokaan oikeen ole mitä tapahtui keväällä, ja mitä yhtäkkiä näyttäisi olevan nyt tapahtumassa. Vuokrantajat esitettiin hirvittävinä ja ahneina kitupiikkeinä jotka lypsävät loputkin pennoset köyhien yrittäjien kassasta.
Niillä vuokranantajillakin on kuluja toiminnastaan. Vähintäänkin pankki tahtoo kuukausittaisen suoritteen tms pakollista. Ei ne ole sen kummempia yrittäjiä kuin se ravintoloitsijakaan.
Aika korkealle rappusilla saa kiivetä että saavutetaan se taso millä yrityksen toiminta ei olisi enää kiinni välittömistä kuukausittaisista rahavirroista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006528097.html
Juuri nyt
THL: Suomessa todettu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Suomessa on todettu yhteensä 7380 koronavirustartuntaa. Vielä eilen tartuntoja oli THL:n mukaan koko Suomessa 7372. Yhteensä uusia tartuntoja todettiin koko Suomessa siis 8.
THL:n mukaan Helsingissä on todettu nyt 2767 koronavirustartuntaa. Lukema on sama kuin eilen, eli Helsingissä ei raportoitu yhtään uutta tartuntaa.
Seuraavissa kunnissa raportoitiin tänään tartuntoja (mukana ei ole kuntia, joissa tartuntojen määrä epidemian alusta alkaen on yhteensä alle viisi):
- Turku: 212 tartuntaa (muutos eiliseen: 4)
- Vantaa: 905 tartuntaa (muutos eiliseen: 2)
- Hollola: 15 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)- Tuusula: 68 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)
- Oulu: 95 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)
Turussa on tasaisesti koko uusia tartuntoja. Median mukaan satoja ruotsalaisia turisteja pyörii päivittäin Turussa. Toinen aalto saattaa alkaa hyvin Turusta ja se voi olla syksyn epidemiakeskus. Turkulaiset laittakaahan kotivarat kuntoon, jos sattuu karanteeni iskemään.
Turun tartunnat suurissa perheissä. Mä veikkaan että on käyty kotimaassa mistä on lähdetty lipettiin ja palattu tänne koronan kera. Lehdessä oli että liittyy perheenjäsenen ulkomaanmatkaan. Lahti on noussut sijoilla huolestuttavasti mutta siinä lienee syynä ukrainaaisten kausityöntekijöiden tartunnat, Hollolassa 1 uusi lisää, olisi mielenkiintoista tietää onko sekin kausityöntekijällä.
Telkkarissa turun paikallisuutisiss sanottiin juuri, että ulkomailta tulevat matkailijat, joiden pitäisi oll suositellussa 2 viikon karanteenissa, lipsuvat siitä.
Tiedotusta turun satamassa ja lentokentällä tehostetaan. (eihän se mitään auta lomalaisiin. Ei kukaan tuu tänne lomalle karanteenissa olemaan, jollei pakoteta. Suomen pitäisi toimia kuten Uusi Seelanti. Siellä on valvottu karanteenihotelli.
Tuleeko Suomeenkin viimein koronatorjuntaa rajoille?
Sosiaali- ja terveysministeriö nimitti viime viikolla hallituksen määräyksestä yhteistyöryhmän koordinoimaan koronaepidemian torjuntaa rajanylityspaikoilla. Rajanylityspaikkojen koronatyöryhmä harkitsee testauksen tuomista rajoille, kertoo ryhmää johtaja sosiaali- ja terveysministeriön valmiusjohtaja Pekka Tulokas. Tulokas kertoo, että ryhmä tekee ensin selvityksen, jonka pohjalta se listaa erilaisia keinoja, joita voidaan ottaa käyttöön, jos epidemiatilanne heikkenee. ”Perusajatus on portaittainen torjuntakeinojen lisääminen. Keinovalikoimassa on mitä tehdä, jos otetta tarvitsee tiukentaa”, Tulokas kuvailee.
Tulokkaan mukaan ryhmä harkitsee testauspisteen perustamista esimerkiksi Helsinki-Vantaalle. ”Kyllä se on meillä vakavasti harkinnassa, että rajoilla olisi testauspiste”, Tulokas sanoo.
Tulokas ei sulje pois testauspisteiden perustamista myös muille vilkkaille rajanylityspaikoille.
Tarkoitus ei ole testata kaikkia, vaan valikoida tulijoista ne, jotka saattavat kantaa virusta. Tulokkaan mukaan tällä hetkellä varmin tapa valikoimiseen on, että matkustaja kertoo itse oireistaan, minkä jälkeen hänet ohjataan testiin. Ryhmä harkitsee myös muita keinoja, mutta Tulokas ei halua vielä kertoa niitä julkisuuteen.
Ryhmän tärkein tavoite on laatia ensin suunnitelmat niin sanotuille korkean riskin kohteille. Sellaisiksi valikoituivat Helsinki-Vantaan lentokenttä, Helsingin satama sekä Suomen ja Ruotsin välinen raja. Hyväksi havaitut käytännöt on Tulokkaan mukaan tarkoitus levittää sitten muille rajoille, satamiin ja lentokentille.
Helsinki-Vantaalla selvitystyö aloitettiin viime viikolla. Helsingin satamalle suunnitelmia aletaan tehdä tällä viikolla ja länsirajalle ensi viikolla. Tulokkaan mukaan selvitys ja suunnitelma ovat valmiita aikaisintaan kahden viikon kuluttua, eli elokuun ensimmäisellä viikolla.
Helsinki-Vantaalla on jo otettu käyttöön THL:n laatima matkustajaohje, joka jaetaan jokaiselle matkailijalle riippumatta siitä, tuleeko hän rajatarkastuksen kautta vai ei. Ohjeessa neuvotaan pesemään käsiä, yskimään ja aivastamaan nenäliinaan tai hihaan sekä pitämään turvavälit. Lisäksi paperissa kerrotaan tartunnan oireista ja neuvotaan, miten paikalliseen terveydenhuoltoon voi soittaa.
Kentällä on otettu käyttöön muitakin torjuntatoimia, mutta niistä Tulokas ei halua vielä kertoa.
”Tulemme sitten julkisuuteen niiden kanssa, kun kokonaisuus on valmis.”
https://www.talouselama.fi/uutiset/tuleeko-suomeenkin-viimein-koronator…
Ja taas hysteriaa päällä maskit,tartunnat pitäisi sitä ja tätä.
Hyväuskoiset hölmöt kuvittelee että rokotuksilla poistetaan kaikki sairaudet. Monet ovat niin tietämättömiä monista asioista mitä tapahtuu ja ovat sokeita lampaita poliitikkojen ja globasti aivopesun kasvattamia jotka eivät tajua vaaroja mitä rokotukset,testaukset aiheuttavat. Maailmassa on ihmisiä ja ryhmittymiä jotka eivät halua hyvää vaan aiheuttaa pahaa väestölle joita he pitävät vain karjana. Rtte taida tajuta viihdekuplassanne että valkoiset ovat todellisen vaaran ja ihan kohteena maailman pankkiiri eliitille,joka tekee mitä tahansa orjuuttaessaan ihmiset. Usan demokraatit on ja Eu koneisto ovat lahjottu tuhoamaan vähitellen väestöä. YK on kaikessa pahassa mukana. https://childrenshealthdefense.org/news/vaccine-trial-catastrophe-moder… Gatesin rokote kokeilut ovat vain tuottaaneet sairaita ja kuolleita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt olisi varmaan ravintoloitsijoidenkin fiksua miettiä ensi talvelle selviytymismahdollisuuksia. On hyvinkin mahdollista, joskaan ei toivottavaa, että esim. pääkaupunkiseudulla ravintoloiden toimintaa rajoitetaan. Ulina yhteiskunnan totaalisulusta ei auta, innovaatiot auttavat. Ei ole toki helppoa, tiedän ja otan osaa.
Jos muistellaan viime kevättä, niin ravintoloissa tapahtui asiakaskato JO ENNENKUIN ravintolat määrättiin suljettavaksi. Olen samaa mieltä kanssasi tuosta, että ravintoloilla pitäisi nyt kevään kokemuksen perusteella olla "plan B", joka otetaan käyttöön sitten, mikäli asiakasmäärä alkaa huolestuttavasti laskea. Siis vaikka ei tulisi mitään virallisia rajoituksiakaan.
Niin, vielä tuosta varautumisesta. Mulla on siis oikeasti sympatioita ravintoloitsijoita kohtaan ja itse tuin ravintoloita ostamalla ruokaa kotitoimituksella - korona ei vaikuta omaan työtilanteeseeni. Tosiasia kuitenkin on, että uloste voi osua tuulettimeen ensi syksynä tai talvena ja innovatiivisimmat yritykset tulevat selviämään. Toivon myös, että isot institutionaaliset vuokranantajat tajuavat ettei kannata tuhota yritystoimintaa kun vuokranmaksussa voi olla hankaluuksia. Toki tämä lienee turha toivo....
Ymmärrystä puolin ja toisin kai kaikki kaipaavat, mutta ei tuokaan oikeen ole mitä tapahtui keväällä, ja mitä yhtäkkiä näyttäisi olevan nyt tapahtumassa. Vuokrantajat esitettiin hirvittävinä ja ahneina kitupiikkeinä jotka lypsävät loputkin pennoset köyhien yrittäjien kassasta.
Niillä vuokranantajillakin on kuluja toiminnastaan. Vähintäänkin pankki tahtoo kuukausittaisen suoritteen tms pakollista. Ei ne ole sen kummempia yrittäjiä kuin se ravintoloitsijakaan.
Aika korkealle rappusilla saa kiivetä että saavutetaan se taso millä yrityksen toiminta ei olisi enää kiinni välittömistä kuukausittaisista rahavirroista.
Vaikkapa Kojamo tms. on eri asia kuin joku yksittäinen taloyhtiö tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliitikot ja virkamiehet ottavat järjettömän riskin toisen aallon edistämisen suhteen. Taudin pitkäaikaisvaikutuksista ei tiedetä mitään. Pitkäaikaiset sairaslomat tai pahimmassa tapauksessa työkyvyttömyyseläkkeet tulevat pitkällä tähtäimellä kalliiksi verrattuna siihen hintaan, mitä taudin tukahdutus maaliskuussa olisi maksanut.
Vaikka valtiolla on lain mukaan velvollisuus estää yleisvaarallisia tartuntatauteja huolehtimalla mm. rajaturvallisuudesta, en voi silti olla paheksumatta kaikkia nyt ulkomaille lähteviä.
Aivan samaa mieltä. Mitään riskejä ei pidä ottaa vaarallisen ja tuntemattoman viruksen kanssa. Lasten ja nuorten riskeeraaminen on erityisen vastuutonta, sillä heillä on elämä edessään ja tuhoutunuttta terveyttä ei tuo mikään raha takaisin. Kalliiksi tulee yhteiskunnalle työkyvyttämyyseläkkeet 20-40-vuotiaille loppuelämäksi tai alentunut työkyky ja sitä myötä alemmat verokertymät. Puhumattakaan kasvavista terveysmenoista. Kansainvälisissä tutkimussa on käynyt ilmi, että jopa puolet koronavirustartunnan saaneista on saanut pitkäaikaisia terveysongelmia.
Jotenkin veikkaan etteivät ne vakavasti sairastuneet ole olleet työelämässä muutenkaan, eli sinänsä vaikutusta.
Luepa pitkään sairastaneiden kokemuksia. Monet ovat nuoria työssä käyviä ihmisiä. Olen itse sairastunut maaliskuussa ja olen töissä yksityisellä sektorilla. Koronatartunnan sain todennäköisesti Kiinassa työmatkalla olleelta yritysasiakkaalta. Kevään pystyin tekemään etätöitä, vaikka oireet ovatkin alentaneetkin terveydentilaani. Olen todella huolissani, että jos oireet jatkuvat tai pahenevat, minulta voi mennä lopullisesti terveys ja työkyky. Ja meitä on monia. 34-vuotias IT-allalla työskentelevä perusterve nuori mies on sairastanut myös maaliskuulta alkaen: https://www.mediuutiset.fi/uutiset/korona-on-koko-kehon-sairaus-miksi-t…

Mä olen itse sekä yhteiskunnallisesti että oman terveyteni puolesta (42 vuotias perusterve) paljon enemmän huolissani juuri tuosta pitkäaikaissairastumisesta kuin kuolemasta. Pätevästihän on tuotu esille, että on hyvin harvinaista että perusterve työikäinen kuolee koronaan. Sen sijaan nuo pitkäaikaissairaat usein unohdetaan. Samoin asian taloudellinen merkitys. Jos esim. 40 vuotiaana joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle on se yksittäisen ihmisen tragedian ohella myös julkisen talouden tragedia.
Ketterä sopeutua voittaa.
Parturi kampaajat, laittakaa maskit, hanskat ja visiirit, niin asiakkaat ei kaikkoa.
Ravintolat myykää take awaytä ja kotiinkuljetusta.
Muusikot myykää parveke serenadeja ja zoom konsertteja, joissa yleisö näkee toisensa.
Lääkärikeskuksen ja labrat, vaatikaa maskia asiakkailta ja käyttäkää itse, niin toiminta jatkuu... Ihmiset uskaltaa tulla.
Lukiot, maskit kaikille.
VR maskit, hsl maskit...........
Vierailija kirjoitti:
Tuleeko Suomeenkin viimein koronatorjuntaa rajoille?
Sosiaali- ja terveysministeriö nimitti viime viikolla hallituksen määräyksestä yhteistyöryhmän koordinoimaan koronaepidemian torjuntaa rajanylityspaikoilla. Rajanylityspaikkojen koronatyöryhmä harkitsee testauksen tuomista rajoille, kertoo ryhmää johtaja sosiaali- ja terveysministeriön valmiusjohtaja Pekka Tulokas. Tulokas kertoo, että ryhmä tekee ensin selvityksen, jonka pohjalta se listaa erilaisia keinoja, joita voidaan ottaa käyttöön, jos epidemiatilanne heikkenee. ”Perusajatus on portaittainen torjuntakeinojen lisääminen. Keinovalikoimassa on mitä tehdä, jos otetta tarvitsee tiukentaa”, Tulokas kuvailee.
Tulokkaan mukaan ryhmä harkitsee testauspisteen perustamista esimerkiksi Helsinki-Vantaalle. ”Kyllä se on meillä vakavasti harkinnassa, että rajoilla olisi testauspiste”, Tulokas sanoo.
Tulokas ei sulje pois testauspisteiden perustamista myös muille vilkkaille rajanylityspaikoille.
Tarkoitus ei ole testata kaikkia, vaan valikoida tulijoista ne, jotka saattavat kantaa virusta. Tulokkaan mukaan tällä hetkellä varmin tapa valikoimiseen on, että matkustaja kertoo itse oireistaan, minkä jälkeen hänet ohjataan testiin. Ryhmä harkitsee myös muita keinoja, mutta Tulokas ei halua vielä kertoa niitä julkisuuteen.
Ryhmän tärkein tavoite on laatia ensin suunnitelmat niin sanotuille korkean riskin kohteille. Sellaisiksi valikoituivat Helsinki-Vantaan lentokenttä, Helsingin satama sekä Suomen ja Ruotsin välinen raja. Hyväksi havaitut käytännöt on Tulokkaan mukaan tarkoitus levittää sitten muille rajoille, satamiin ja lentokentille.
Helsinki-Vantaalla selvitystyö aloitettiin viime viikolla. Helsingin satamalle suunnitelmia aletaan tehdä tällä viikolla ja länsirajalle ensi viikolla. Tulokkaan mukaan selvitys ja suunnitelma ovat valmiita aikaisintaan kahden viikon kuluttua, eli elokuun ensimmäisellä viikolla.
Helsinki-Vantaalla on jo otettu käyttöön THL:n laatima matkustajaohje, joka jaetaan jokaiselle matkailijalle riippumatta siitä, tuleeko hän rajatarkastuksen kautta vai ei. Ohjeessa neuvotaan pesemään käsiä, yskimään ja aivastamaan nenäliinaan tai hihaan sekä pitämään turvavälit. Lisäksi paperissa kerrotaan tartunnan oireista ja neuvotaan, miten paikalliseen terveydenhuoltoon voi soittaa.
Kentällä on otettu käyttöön muitakin torjuntatoimia, mutta niistä Tulokas ei halua vielä kertoa.
”Tulemme sitten julkisuuteen niiden kanssa, kun kokonaisuus on valmis.”
https://www.talouselama.fi/uutiset/tuleeko-suomeenkin-viimein-koronator…
Turha ja mitätöntä tuollainen maahan tulijoiden neuvonta. Kyllä ne matkustajat tietävät nuo kaikki asiat jo etukäteen.
Valvotut asiat olisivat tehokkaita. Kuten vaikka 2 viikoksi karnteenihotelliin tms.
Jos olisin Hiusyrittäjien (?) tms. duunissa niin tekisin jonkinlaiset yhteneväiset koronastandardit parturikampaajille. Visiirin ja maskin kanssa olisi aika huoletonta käydä parturissa korona-aikanakin. Oma kampaamo on toiminut asiassa tosi fiksusti ja mainostaa erikseen yksityisaikoja, mainitsee maskinkäyttömahdollisuudesta ym.
2. Aalto on tulossa kirjoitti:
Ketterä sopeutua voittaa.
Parturi kampaajat, laittakaa maskit, hanskat ja visiirit, niin asiakkaat ei kaikkoa.
Ravintolat myykää take awaytä ja kotiinkuljetusta.
Muusikot myykää parveke serenadeja ja zoom konsertteja, joissa yleisö näkee toisensa.
Lääkärikeskuksen ja labrat, vaatikaa maskia asiakkailta ja käyttäkää itse, niin toiminta jatkuu... Ihmiset uskaltaa tulla.
Lukiot, maskit kaikille.
VR maskit, hsl maskit...........
Lukiot pitää oll etänä.
Kampaaja voisivat toimia ulkona niin kauan kuin on lämmintä.
Vr voisi pitää kaikki ikkunat auki (varoittaa etukäteen, että laittakaa tuuöenpitävää päälle)
Labrat, perustakaa ulkopisteitä autoilijoille ja kävelijöille.
Lääkärit, alkakaa vastaanottaa ulkona ja säiden kylmetessä konteissa, jotka tuuletetaan puhaltimella jokaisen asiakkaan välillä.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin Hiusyrittäjien (?) tms. duunissa niin tekisin jonkinlaiset yhteneväiset koronastandardit parturikampaajille. Visiirin ja maskin kanssa olisi aika huoletonta käydä parturissa korona-aikanakin. Oma kampaamo on toiminut asiassa tosi fiksusti ja mainostaa erikseen yksityisaikoja, mainitsee maskinkäyttömahdollisuudesta ym.
Virus mahtuu maskin läpi ja leviää tuollaisessa suljetussa tilassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliitikot ja virkamiehet ottavat järjettömän riskin toisen aallon edistämisen suhteen. Taudin pitkäaikaisvaikutuksista ei tiedetä mitään. Pitkäaikaiset sairaslomat tai pahimmassa tapauksessa työkyvyttömyyseläkkeet tulevat pitkällä tähtäimellä kalliiksi verrattuna siihen hintaan, mitä taudin tukahdutus maaliskuussa olisi maksanut.
Vaikka valtiolla on lain mukaan velvollisuus estää yleisvaarallisia tartuntatauteja huolehtimalla mm. rajaturvallisuudesta, en voi silti olla paheksumatta kaikkia nyt ulkomaille lähteviä.
Aivan samaa mieltä. Mitään riskejä ei pidä ottaa vaarallisen ja tuntemattoman viruksen kanssa. Lasten ja nuorten riskeeraaminen on erityisen vastuutonta, sillä heillä on elämä edessään ja tuhoutunuttta terveyttä ei tuo mikään raha takaisin. Kalliiksi tulee yhteiskunnalle työkyvyttämyyseläkkeet 20-40-vuotiaille loppuelämäksi tai alentunut työkyky ja sitä myötä alemmat verokertymät. Puhumattakaan kasvavista terveysmenoista. Kansainvälisissä tutkimussa on käynyt ilmi, että jopa puolet koronavirustartunnan saaneista on saanut pitkäaikaisia terveysongelmia.
Jotenkin veikkaan etteivät ne vakavasti sairastuneet ole olleet työelämässä muutenkaan, eli sinänsä vaikutusta.
Luepa pitkään sairastaneiden kokemuksia. Monet ovat nuoria työssä käyviä ihmisiä. Olen itse sairastunut maaliskuussa ja olen töissä yksityisellä sektorilla. Koronatartunnan sain todennäköisesti Kiinassa työmatkalla olleelta yritysasiakkaalta. Kevään pystyin tekemään etätöitä, vaikka oireet ovatkin alentaneetkin terveydentilaani. Olen todella huolissani, että jos oireet jatkuvat tai pahenevat, minulta voi mennä lopullisesti terveys ja työkyky. Ja meitä on monia. 34-vuotias IT-allalla työskentelevä perusterve nuori mies on sairastanut myös maaliskuulta alkaen: https://www.mediuutiset.fi/uutiset/korona-on-koko-kehon-sairaus-miksi-t…
Koronan pitkäaikaisvaikutuksista ei ole vieläkään mitään kunnollista tietoa, joten pandemian tukahduttaminen olisi äärimmäisen tärkeää. Toivottavasti meillä ei ole kohta satoja (tai pidemmän päälle tuhansia) koronan vuoksi pitkäaikaissairaita työkyvyttömiä/jatkuvia hoitotoimenpiteitä tarvitsevia kansalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin Hiusyrittäjien (?) tms. duunissa niin tekisin jonkinlaiset yhteneväiset koronastandardit parturikampaajille. Visiirin ja maskin kanssa olisi aika huoletonta käydä parturissa korona-aikanakin. Oma kampaamo on toiminut asiassa tosi fiksusti ja mainostaa erikseen yksityisaikoja, mainitsee maskinkäyttömahdollisuudesta ym.
Virus mahtuu maskin läpi ja leviää tuollaisessa suljetussa tilassa.
Kyllä se riski on todella pieni maskin kanssa.
https://www.livescience.com/hair-stylists-infected-covid19-face-masks.h…
Two hair stylists in Missouri interacted with a total of 139 clients and six coworkers before learning they both had COVID-19 — thankfully, the stylists didn't pass the virus on to any of these contacts, according to health officials.
The stylists work at a Great Clips salon in Springfield, where various safety measures were put in place to mitigate potential COVID-19 spread, according to a statement from the Springfield-Greene County Health Department. Appointment times had been staggered to limit potential contamination between customers, and the salon chairs were placed farther apart than usual. Stylists also remained 6 feet (1.8 meters) away from clients when not cutting their hair, and the salon required that both stylists and customers wear masks during appointments, according to Great Clips customer and journalist Steve Pokin, who wrote about his experience visiting the salon in mid-May.
Vierailija kirjoitti:
Maskihysteerikot: Suomessa kun maskeja ei vaan käytetä , ei käytetä nyt , eikä tulla käyttämään syksylläkään, se on vaan fakta. Menkää ulos, kaupoille, ostoskeskuksiin, ravintoloihin jne. Missään ei näy yhtäainoaa maskia tällä hetkellä.
Olen kesän paikkakunnalla, jossa minä olen ainoa maskia käyttävä. Olen käyttänyt maaliskuun alusta lähtien. Toljotetaan, mutta siinäpähän toljottavat. Ne, ketkä maskia eivät käytä, tuntuvat joko jakautuvat niihin, jotka eivät usko koronaan (!) ja niihin, joita huolettaa enemmän, mitä tuntemattomat ihmiset heistä ajattelevat maski päässä kuin oma terveys.
Maskin pääidea on, että se suojaa vähän sinua ja eniten muita. Eihän ketään nyt tunnu muutenkaan täällä kiinnostavan miten muut voivat, kunhan itsellä menee hyvin. Sen näkee jo työttömyyskeskusteluista. Kummasti alkoi työttömien ongelmat huolettaa monia, kun työttömyys kolahti itselle tai lähipiiriin nyt keväällä.
Ihmiset ovat länsimaissa itsekkäitä moukkia mitä tulee yhteiseen hyvään.
Kyllä minä kävisin hierojalla, niskakipujen takia, jos hierojalla olisi maski, visiiri ja hanskat ja hieroisi niskani kuntoon ulkona!
Ketterä sopeutuja voittaa.
Ei se hieronnantarve katoa mihinkään koronan takia. Nyt vaan tarjonta ei vastaa kysyntää.
Toivottavasti ensi talvena ei tarvita poikkeustoimia. Kuitenkin voi ollla että joudumme elämään tämän viruksen kanssa. Työterveyslaitoksen, VTT:n ym. pitäisi kehitellä erilaisia korona-ajan standardeja eri palveluliiketoiminnoille jotta ne voisivat pyöriä korona-aikana ja toisaalta ihmiset uskaltaisivat niitä käyttää. Nythän moni jättää käyttämättä vaikka hammaslääkäriä, vaikka siellä hygieniatoimien, tuuletuksen ja suojauksen ansiosta riski on äärimmäisen pieni. Samoin jos vaikkapa hieroja ja hänen asiakkaansa käyttävät maskia ja hanskoja, on äärimmäisen hankala nähdä että mitään tartuntariskiä olisi kun tila tuuletetaan kunnolla käyntien välissä.
Standardeista pitäisi tiedottaa avoimesti ja kansantajuisesti niin asiakkaille kuin yrittäjille. Viruskauhulle tai THL:n keväisille laamasuojasaduille ei ole tilaa.
Kun valtio kieltää joltain täysin laillisen elinkeinonharjoittamisen, valtio on velvollinen korvaamaan edes osittain elinkeinonharjoittajalle aiheutuneet tappiot. Ja valtio olemme me veronmaksajat. Me maksamme kaikki rajoituksista aiheutuneet kustannukset. Maksamme kohonneina veroina sekä julkisten palveluiden heikennyksillä. Pahimmassa tapauksessa maksamme siitä omalle kohdallemme osuvina lomautuksina, vaikka olisimmekin esim opettajia, sairaanhoitajia tai varhaiskasvattajia .
Meillä tulee olemaan muutenkin aika hemmetinmoiset kustannukset maksettavanamme. 1990-luvun lama tulee olemaan pikkujuttu tähän verrattuna. Nk lama-ajan lapsista tulee kermaperseitä verrattuna korona-ajan lapsiin. Siinä missä 1990-luvun aikaan puhuttiin juustöhöylästä, joka leikkasi sieltä ja täältä, pandemian jälkeen voidaan puhua vähintäänkin sahasta.
Yhteiskunnan kannalta on järkevämpää, että yritykset ihan itse pysäyttävät tai muuttavat toimintaansa asiakkaiden kaikotessa eivätkä odota, että valtio kieltäisi toiminnan. Nimittäin asiakkaat kyllä kaikkoavat, jos epidemia alkaa pahentua. Aivan kuten kaikkosivat keväälläkin ennen rajoituksia. Ravintolat eivät pysy pystyssä kymmenellä asiakkaalla päivässä. Kampaaja ei saa laskujaan maksettua, jos asiakkaita käy pävässä yksi. Kuntosaliyrittäjien pitää keksiä keinoja, joilla turvaavat oman toimeentulonsa, jos kuntosaleilta porukka alkaa kaikota. Erikoisliikkeiden pitää keksiä uusia toimintatapoja, jos kauppakeskukset taas hiljenevät. Nyt ehtii vielä suunnitella ja valmistella "plan B:n".