Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Onnellisuushan riippuu aina ihmisestä itsestään. Olipa sitten kyse ihmisestä, joka suojaa itsensä ja läheisensä tartunnalta, tai ihmisestä, joka ei usko koko viruksen olemassaoloon. Pidän itseäni onnellisena ja positiivisena, koska voin elää itselleni juuri sopivaa elämää. Elämääni ei ole ennenkään kuulunut risteilyillä tungeksimiset tai baareissa örveilyt. En myöskään ole koskaan saanut mitään kicksejä marketeissa asioinnista. Pidän siitä, että viikon ruokaostokset voin tehdä viidessä minuutissa ja toiset viisi minuuttia menee siihen, kun nostan ne eteisestä kaappeihin. Nettishoppailu on mielestäni paljon mukavampaa kuin kauppakeskuksissa kiertely. Valikoimat paljon paremmat ja kaiken saa suoraan kotiovelle kannettuna.
Kuulostaa hyvältä. Eivät risteilyt ja baarit kiinnosta kaikkia ihmisiä, on paljon muutakin mitä elämässä voi tehdä. Kaupat ovat monelle yksi vaihtoehto saada kaikkea tarpeellista, mutta nettikin on hyvä vaihtoehto. Olen tilannut ruokaa kotiin, mutta myös käynyt hengityssuojaimen kanssa kaupassa.
Jotkut ihmiset soveltuvat muita paremmin elämään koronavirusepidemian aikakautta, heidän elämässään on jo valmiit edellytykset ja tottumukset elää poikkeusajan olosuhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Näin Suomi on varautunut toiseen korona-aaltoon – 10 keskeistä keinoa: listalla myös kohuttu maskisuositus
THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen sanoo, että tarkalleen maailmassa on meneillään vasta koronaviruspandemian ensimmäinen aalto. Suomen kaltaisissa maissa se on onnistuttu pysäyttämään, mutta kansainvälisesti uusia tapauksia on enemmän kuin koskaan.
– Myös Suomessa on uhka, että epidemia käynnistyy uudestaan. Luonnollinen riski kasvaa, mitä lähemmäs vuodenvaihdetta ja talvea mennään. Kaikki syyt taustalla antavat syyn pelätä, että Suomessa käynnistyisi uusi voimallinen toinen aalto, Salminen sanoo.
Tärkeimmät syyt ovat vastustuskyvyn puute, kontaktien lisääntyminen rajoitusten poistumisen myötä sekä kansalaisten mahdollinen kyllästyminen ja huoleton asenne virusta kohtaan.
– Joissain maissa on nähty pahoja takaiskuja. Ei tarvitse katsoa kuin Yhdysvaltoihin, miten huonosti käy, jos tilannetta ei seurata ja olla varovaisia. Jos epidemia näyttää merkkejä uudelleenkäynnistymisestä, pyrimme kaikin keinoin ehkäisemään uusia tartuntoja.
...
10 keinoa uuden aallon varalta
1. Seurantasovellus
2. Maskisuositus
3. Oma suojatuotanto
4. Lainsäädäntö
5. Matkustusrajoitukset
6. Etätyösuositus
7. Kokoontumisrajoitukset
8. Lääkintä
9. Testi- ja hoitokapasiteetti
10. Kansalaisvastuu
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/98ac6b51-fae2-4665-8b2c-177e5884…
Mitähän noille seurantasovelluksille on käynyt? En ole nähnyt enää juttuja tai mainoksia, saati että tuntisin ketään joka selllaista käyttäisi....
Maskihysteerikot, jos se todellisuudessa auttaisi niin tauti olisi jo tukahdutettu.
Vierailija kirjoitti:
Miksi emme tukahduttaneet kerralla silloin maalis-huhtikuussa? Ulkonaliikumiskiellot , maskit ja valvotut karanteenit kuukaudeksi + rajat kiinni ainakin vuoden loppuun. Miksi epidemiaa piti pitkittää, yli 300 ihmistä on kuollut turhaan, tuhansia vammautunut ja talous sukeltaa.
Joo niinpä. Epidemia oli jo tukahtumassa, mutta piti avata rajat ja purkaa rajoitukset. Olisiko voinut hetken vielä odottaa.
Vierailija kirjoitti:
Mutta, jos siellä nurkan takana onkin se tuho, kuolema ja hävitys ?
Nämä ihmiset eivät osanneet odottaa sellaista. Miten he suhtautuisivat sen jälkeen yhteiskuntaan ja THL:ään ?
Suhtautua THL:ään? Pitääkö sellaistakin miettiä? Sekö, suhde THL:ään olisi mielessä, jos vaikka muu perhe kuolisi koronaan? Todella oudosti ajattelet minusta, sorry.
Ehkä THL on sinulle tärkeässä roolissa, mutta minun elämässäni sillä ei ole juuri mitään roolia, suuntaan tai toiseen. En rakasta, en vihaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin Suomi on varautunut toiseen korona-aaltoon – 10 keskeistä keinoa: listalla myös kohuttu maskisuositus
THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen sanoo, että tarkalleen maailmassa on meneillään vasta koronaviruspandemian ensimmäinen aalto. Suomen kaltaisissa maissa se on onnistuttu pysäyttämään, mutta kansainvälisesti uusia tapauksia on enemmän kuin koskaan.
– Myös Suomessa on uhka, että epidemia käynnistyy uudestaan. Luonnollinen riski kasvaa, mitä lähemmäs vuodenvaihdetta ja talvea mennään. Kaikki syyt taustalla antavat syyn pelätä, että Suomessa käynnistyisi uusi voimallinen toinen aalto, Salminen sanoo.
Tärkeimmät syyt ovat vastustuskyvyn puute, kontaktien lisääntyminen rajoitusten poistumisen myötä sekä kansalaisten mahdollinen kyllästyminen ja huoleton asenne virusta kohtaan.
– Joissain maissa on nähty pahoja takaiskuja. Ei tarvitse katsoa kuin Yhdysvaltoihin, miten huonosti käy, jos tilannetta ei seurata ja olla varovaisia. Jos epidemia näyttää merkkejä uudelleenkäynnistymisestä, pyrimme kaikin keinoin ehkäisemään uusia tartuntoja.
...
10 keinoa uuden aallon varalta
1. Seurantasovellus
2. Maskisuositus
3. Oma suojatuotanto
4. Lainsäädäntö
5. Matkustusrajoitukset
6. Etätyösuositus
7. Kokoontumisrajoitukset
8. Lääkintä
9. Testi- ja hoitokapasiteetti
10. Kansalaisvastuu
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/98ac6b51-fae2-4665-8b2c-177e5884…
Mitähän noille seurantasovelluksille on käynyt? En ole nähnyt enää juttuja tai mainoksia, saati että tuntisin ketään joka selllaista käyttäisi....
Seuranta sovellus on täysin turha, ellei se ole pakollinen kaikille.
Tämä on koettu jo muualla maailmassa. Jos se on vapaaehtoinen, kaikki kyllä halusivat seurata muita, mutta itsestään eivät halunneet antaa tietoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta, jos siellä nurkan takana onkin se tuho, kuolema ja hävitys ?
Nämä ihmiset eivät osanneet odottaa sellaista. Miten he suhtautuisivat sen jälkeen yhteiskuntaan ja THL:ään ?
Mietippä mahdollisuutta, että me normaalia elämää elävät tiedostetaan riski ja olemme hyväksyneet mahdolliset seuraukset. Meillä on tehtynä keskinäiset- ja hoitotestamentit kaiken varalta, elämän jatkuminen turvattu henkilövakuutuksilla. Me emme pelkää kuolemaa, se on osa elämää ja se hyväksytään, ollaan varauduttu siihen.
Hyvä että te olette. Sitä en tiedä kuulutko ns. huolettomiin vai muihin.
Mutta nuo huolettomat eivät tässä hetkessä näe mitään uhkaava tuhoa missään, heille kaikki tulisi suurena yllätyksenä.
Jos tuho tulisi suurena yllärinä jollekin, niin mitä se sinua kiinnostaa? Tai jos tuhon tulemattomuus tulisi suurena yllärinä jollekin toiselle, niin mitä väliä?
Ajatelkoon ja yllättykööt muut minun puolesta ihan rauhassa ihan mistä vaan, ei liikuta minua.
Vierailija kirjoitti:
Maskihysteerikot, jos se todellisuudessa auttaisi niin tauti olisi jo tukahdutettu.
Kukaan ei liene väittänyt, että maskit yksinään auttaisivat. Ihan kuin esim. käsien pesu ei yksinään riitä. Minusta on ikävää, että käytetään tuollaista kieltä, jonka tarkoitus on nimenomaan alistaa ja nolata eri mieltä oleva. Tietty covidiootti on keksitty vastaiskuksi tuollaiselle. Mutta jos maskien vaatiminen aiheuttaa itsessä noin voimakkaan reaktion, niin kannataa pysähtyä miettimään, että mikä siinä itseä oikeastaan pelottaa. Onko se se maski vai sittenkin korona tai elämän epävarmuus?
t. saarelaisten terapeutti, painelen kyllä takaisin kesälomalle nyt vielä, hitto että kyllästyttää tämä korona
Poliitikot ja virkamiehet ottavat järjettömän riskin toisen aallon edistämisen suhteen. Taudin pitkäaikaisvaikutuksista ei tiedetä mitään. Pitkäaikaiset sairaslomat tai pahimmassa tapauksessa työkyvyttömyyseläkkeet tulevat pitkällä tähtäimellä kalliiksi verrattuna siihen hintaan, mitä taudin tukahdutus maaliskuussa olisi maksanut.
Vaikka valtiolla on lain mukaan velvollisuus estää yleisvaarallisia tartuntatauteja huolehtimalla mm. rajaturvallisuudesta, en voi silti olla paheksumatta kaikkia nyt ulkomaille lähteviä.
Maskihysteerikot: Suomessa kun maskeja ei vaan käytetä , ei käytetä nyt , eikä tulla käyttämään syksylläkään, se on vaan fakta. Menkää ulos, kaupoille, ostoskeskuksiin, ravintoloihin jne. Missään ei näy yhtäainoaa maskia tällä hetkellä.
Pientä myönnytystä Ruotsin koronagurulta sentään: "Emme ehkä koskaan saavuta laumasuojaa", myöntää Anders Tegnell, mutta pitää Ruotsin laskeneita koronalukuja osoituksena strategiansa toimivuudesta
https://yle.fi/uutiset/3-11456809
Tautitilanne näyttäisi siellä ainakin virallisten tilastojen mukaan hiipuvan tällä hetkellä. Jutussa lisäksi spekulointia laumasuojasta.
Tuli ekan kerran mieleen ajatus, että jokohan nyt on maailmanlopun aika? Ainahan siitä vitsaillaan enempi vähempi, mut jos nyt on oikeasti sen aika?
Miettikäähän suhteenne yläkertaan, siltä varalta, jos se on nyt menoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin Suomi on varautunut toiseen korona-aaltoon – 10 keskeistä keinoa: listalla myös kohuttu maskisuositus
THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen sanoo, että tarkalleen maailmassa on meneillään vasta koronaviruspandemian ensimmäinen aalto. Suomen kaltaisissa maissa se on onnistuttu pysäyttämään, mutta kansainvälisesti uusia tapauksia on enemmän kuin koskaan.
– Myös Suomessa on uhka, että epidemia käynnistyy uudestaan. Luonnollinen riski kasvaa, mitä lähemmäs vuodenvaihdetta ja talvea mennään. Kaikki syyt taustalla antavat syyn pelätä, että Suomessa käynnistyisi uusi voimallinen toinen aalto, Salminen sanoo.
Tärkeimmät syyt ovat vastustuskyvyn puute, kontaktien lisääntyminen rajoitusten poistumisen myötä sekä kansalaisten mahdollinen kyllästyminen ja huoleton asenne virusta kohtaan.
– Joissain maissa on nähty pahoja takaiskuja. Ei tarvitse katsoa kuin Yhdysvaltoihin, miten huonosti käy, jos tilannetta ei seurata ja olla varovaisia. Jos epidemia näyttää merkkejä uudelleenkäynnistymisestä, pyrimme kaikin keinoin ehkäisemään uusia tartuntoja.
...
10 keinoa uuden aallon varalta
1. Seurantasovellus
2. Maskisuositus
3. Oma suojatuotanto
4. Lainsäädäntö
5. Matkustusrajoitukset
6. Etätyösuositus
7. Kokoontumisrajoitukset
8. Lääkintä
9. Testi- ja hoitokapasiteetti
10. Kansalaisvastuu
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/98ac6b51-fae2-4665-8b2c-177e5884…
Mitähän noille seurantasovelluksille on käynyt? En ole nähnyt enää juttuja tai mainoksia, saati että tuntisin ketään joka selllaista käyttäisi....
Koronaviruksen seurantasovellus on tarkoitus ottaa käyttöön elokuun lopulla. Sen tarkoitus on löytää todettujen tapausten kontakteja tietoturvallisuus ja yksityisyydensuoja huomioiden. Salminen toivoo, että mahdollisimman moni ottaa sovelluksen käyttöön.
– Se on toivottavaa oman, läheisten ja kaikkien suomalaisten terveyden kannalta. Kontaktit pystytään löytämään nopeammin ja helpommin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maskihysteerikot, jos se todellisuudessa auttaisi niin tauti olisi jo tukahdutettu.
Kukaan ei liene väittänyt, että maskit yksinään auttaisivat. Ihan kuin esim. käsien pesu ei yksinään riitä. Minusta on ikävää, että käytetään tuollaista kieltä, jonka tarkoitus on nimenomaan alistaa ja nolata eri mieltä oleva. Tietty covidiootti on keksitty vastaiskuksi tuollaiselle. Mutta jos maskien vaatiminen aiheuttaa itsessä noin voimakkaan reaktion, niin kannataa pysähtyä miettimään, että mikä siinä itseä oikeastaan pelottaa. Onko se se maski vai sittenkin korona tai elämän epävarmuus?
t. saarelaisten terapeutti, painelen kyllä takaisin kesälomalle nyt vielä, hitto että kyllästyttää tämä korona
Maskit eivät myöskään auta väärin käytettynä. Pitäisi ruveta sakottamaan jokaista, joka pitää sitä leuassa tai pelkästään suun päällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnellisuushan riippuu aina ihmisestä itsestään. Olipa sitten kyse ihmisestä, joka suojaa itsensä ja läheisensä tartunnalta, tai ihmisestä, joka ei usko koko viruksen olemassaoloon. Pidän itseäni onnellisena ja positiivisena, koska voin elää itselleni juuri sopivaa elämää. Elämääni ei ole ennenkään kuulunut risteilyillä tungeksimiset tai baareissa örveilyt. En myöskään ole koskaan saanut mitään kicksejä marketeissa asioinnista. Pidän siitä, että viikon ruokaostokset voin tehdä viidessä minuutissa ja toiset viisi minuuttia menee siihen, kun nostan ne eteisestä kaappeihin. Nettishoppailu on mielestäni paljon mukavampaa kuin kauppakeskuksissa kiertely. Valikoimat paljon paremmat ja kaiken saa suoraan kotiovelle kannettuna.
Kuulostaa hyvältä. Eivät risteilyt ja baarit kiinnosta kaikkia ihmisiä, on paljon muutakin mitä elämässä voi tehdä. Kaupat ovat monelle yksi vaihtoehto saada kaikkea tarpeellista, mutta nettikin on hyvä vaihtoehto. Olen tilannut ruokaa kotiin, mutta myös käynyt hengityssuojaimen kanssa kaupassa.
Jotkut ihmiset soveltuvat muita paremmin elämään koronavirusepidemian aikakautta, heidän elämässään on jo valmiit edellytykset ja tottumukset elää poikkeusajan olosuhteissa.
Juuri näin. Asun pääkaupunkiseudulla, mutta silti pääsen takapihaltani suoraan metsään ja etupihan puolelta on noin 200 m rantaan. Lisäksi olen aamuvirkku. Olen käynyt kesän aikana 4-5 kertaa viikossa uimassa aamuisin noin klo 6 ja ihan itsekseni olen saanut uida. Aurinkoisina päivinä rannalle alkaa kertyä porukkaa vasta myöhemmin.
Älkää jaksako. Kaiverratte vain itsellenne mahahaavan tuolla kohkaamisella ja uhkakuvien maalailullanne. Tavan flunssistakin jää joskus jälkitauteja, puhumattakaan angiinoista ym. Maailma ei silti pysähdy.
Mielenkiintoista, huomasin että tuo seurustelusuhteen perusteella maahanpääsy on vihdoinkin tiputettu kaikessa hiljaisuudessa pois.
Vierailija kirjoitti:
Maskihysteerikot: Suomessa kun maskeja ei vaan käytetä , ei käytetä nyt , eikä tulla käyttämään syksylläkään, se on vaan fakta. Menkää ulos, kaupoille, ostoskeskuksiin, ravintoloihin jne. Missään ei näy yhtäainoaa maskia tällä hetkellä.
Niinpä. Edes maskihysteerikot itse eivät käytä maskia.
Vierailija kirjoitti:
Pientä myönnytystä Ruotsin koronagurulta sentään: "Emme ehkä koskaan saavuta laumasuojaa", myöntää Anders Tegnell, mutta pitää Ruotsin laskeneita koronalukuja osoituksena strategiansa toimivuudesta
https://yle.fi/uutiset/3-11456809
Tautitilanne näyttäisi siellä ainakin virallisten tilastojen mukaan hiipuvan tällä hetkellä. Jutussa lisäksi spekulointia laumasuojasta.
Kamalan näköisiä nuo taulukot silti...
Mutta toisaalta tämän hetken rajoitustilanne on mielenkiintoinen, kun mietitään Suomen yllättävän lepsua linjaa ja mahdollista "Ruotsin tielle" lähtöä. Onko jopa niin, että Ruotsissa on tällä hetkellä tiukemmat rajoitukset kuin Suomessa:
"Ruotsissa on voimassa neljä ihmisten elämään selkeästi vaikuttavaa rajoitusta. Käynnit vanhainkodeissa ja yli 50 henkilön kokoontumiset ovat kielletty, ja rajat ovat kiinni EU:n ulkopuolisille matkustajille. Lisäksi ravintoloiden ja kahvioiden on huolehdittava turvaväleistä, ja niissä on tehtävä tilaukset tiskiltä."
Yksinkertaisia maskeja voi taitella tai leikata itse esim T-paidoista tai lakanoista. Ohjeita löytyy. Filtterinä voi käyttää suodatinpusseja, talouspaperia ja miksrokuituliinoja. Nämäkin ovat parempia kuin ei mitään.