Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IS:
Koronavirus pääsi leviämään isossa opiskelijajuhlassa Etelä-Ruotsissa – lääkäri pelkää tartuntojen laajempaa kasvuaUseat nuoret ovat saaneet positiivisen testituloksen.
Ruotsissa useilla nuorilla on todettu koronavirustartunta ison opiskelijajuhlan jälkeen maan eteläosassa Laholmissa, kertoo Hallandsposten. Tartuntatautilääkäri Mats Erntellin mukaan kaikki hoitoon hakeutuneet ja positiivisen testituloksen saaneet opiskelijat olivat olleet samassa, yksityisessä juhlassa. Erntell selvitti asiaa kunnan terveyskeskusten sekä alueellista hoito-opastusta tarjoavan 1177-palvelun kanssa.– Laholm on aiemmin säästynyt isommalta leviämiseltä. Tämän vuoksi on olemassa riski, että tartunta leviää suuremmassa määrin, Erntell kertoi lehdelle.
Viime viikolla vastaavanlaisen tautiryppään epäillään saaneen alkunsa Keski-Ruotsissa Hälsinglandissa järjestetystä opiskelijoiden juhlasta. Tuolloin noin 30 tartunnan saanutta ihmistä pystyttiin yhdistämään juhliin.
Myös Itä-Götanmaan läänissä on epäilty tartuntojen päässeen leviämään opiskelijajuhlissa. Alueen terveydenhuollon johtaja Rickard Lundin kertoi viime viikolla, että tartuntoja saaneiden keskimääräinen ikä on laskenut ja sairaaloissa sekä tehohoidossa olevien nuorten määrä on lisääntynyt.
STT–TTRuotsi on kyllä itselleni ISO yllätys. En ole ennen ruotsalaisia noin vastuuttomia pitänyt. Kun nyt siellä ei tunnu olevan järkeä kellään. Ruotsissahan oli esim. juuri ennen koronaa iso haloo bussien turvavöiden tärkeydestä. Sen takia kuolee tyyliin 1 vuodessa..
Ruotsi on suurta sumutusta ja näytösoikeudenkäyntiä. Palme- Estonia.
Strindberg, Bergman.. mahdottonta katsoa niissä tapahtuvaa kidutusta ja piinaamista. Verhottu taitavasti sopivaan kuoreen. Kuten sos d. Ymmärtämättä oikeasti noitten taustaa ja pyrkimystä
Ja bagatelleihin liittyen ihmisten ylenmääräiseen holhoamiseen sääntöjen kautta.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006528097.html
27 min. sitten Ilona Tyystjärvi, toimittaja
THL: Suomessa uusia tartuntoja seitsemän
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Suomessa on todettu seitsemän uutta koronavirustartuntaa.
Yhteensä Suomessa on siis varmennettu tähän mennessä 7 198 tartuntaa. Perjantaina uusia tartuntoja todettiin 19.
THL:n mukaan Helsingissä on todettu nyt 2 728 koronavirustartuntaa. Lisäystä eiliseen on kaksi kappaletta.
Seuraavissa kunnissa raportoitiin tänään tartuntoja (mukana ei ole kuntia, joissa tartuntojen määrä epidemian alusta alkaen on yhteensä alle viisi):
- Helsinki: 2728 tartuntaa (muutos eiliseen: 2)
- Turku: 188 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)
- Askola: 15 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)
- Vantaa: 886 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)
- Kaarina: 17 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)
- Raasepori: 28 tartuntaa (muutos eiliseen: 1)
Mahdollisista uusista kuolemantapauksista THL tiedottaa maanantaina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä Ruotsin shoppailureissuisakin ynnä muissa turhissa Ruotsin reissuissa on siis kyse perustuslakiin liittyvästä oikeudesta poistua maasta ja palata tänne. Sitä lakiako ei voi näin vakavassa tilanteessa muuttaa? Vai onko tässäkin vain kyse siitä, että säilyy välit Ruotsin kanssa.
Perustuslain muuttaminen vaatii käsittääkseni joko kahden eduskunnan hyväksynnän, eli asia odottaa seuraavien vaalien yli, tai sitten 5/6 enemmistön kannatuksen. Eli ei ole ihan simppeli ja nopea prosessi sekään. Ja toki on ihan hyvä, ettei perustuslakia niin vaan muutella. Sellainen saattaisi aiheuttaa pahempaa vahinkoa kuin korona, jos sattuisi sopiva diktaattorikandidaatti valtaan...
Ei tarvitse muutosta perustuslakiin, ainoastaan tartuntatautilain noudattamista. Hallitus on ollut haluton käyttämään tartuntatautilain antamia valtuuksia:
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2016/20161227
60 §
Karanteeni
Jos yleisvaarallisen tartuntataudin tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen vaara on ilmeinen eikä taudin leviämistä voida muulla tavoin estää, virkasuhteinen kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri tai virkasuhteinen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri voi päättää henkilön karanteenista enintään yhden kuukauden ajaksi. Päätös karanteenista voidaan tehdä henkilölle, jonka on todettu tai perustellusti epäilty altistuneen yleisvaaralliselle tartuntataudille.
Virkasuhteinen kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri tai virkasuhteinen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri voi tehdä päätöksen karanteenista myös 1 momentissa tarkoitetun henkilön tahdosta riippumatta.
63 §
Eristäminen
Kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän virkasuhteinen tartuntataudeista vastaava lääkäri voi päättää yleisvaaralliseen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäiltyyn tartuntatautiin sairastuneen tai sairastuneeksi perustellusti epäillyn henkilön eristämisestä terveydenhuollon toimintayksikköön enintään kahden kuukauden ajaksi, jos taudin leviämisen vaara on ilmeinen ja jos taudin leviämistä ei voida estää muilla toimenpiteillä. Päätöksen tehneen lääkärin on annettava eristettävälle henkilölle ja häntä hoitaville työntekijöille tartunnan leviämisen ehkäisemiseksi välttämättömät ohjeet.
Virkasuhteinen kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri voi tehdä päätöksen eristämisestä myös 1 momentissa tarkoitetun henkilön tahdosta riippumatta.
89 §
Virka-apu
Jos Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, aluehallintovirasto, tartuntatautien torjunnasta vastaava kunnan toimielin, kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri toteaa, että yleisvaarallisen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämistä ei voida muulla tavoin estää, poliisin, pelastusviranomaisen tai puolustusvoimien on annettava tämän pyynnöstä virka-apua. Rajavartiolaitoksen antamasta virka-avusta säädetään rajavartiolaissa (578/2005).
Eli Suomessakin olisi mahdollista laittaa armeijan valvomat karanteenilaitokset. Mutta ei, töissä voi käydä ja muilla välttämättömillä asioilla, jos joutuu lähikontaktiin niin suositellaan pesemään kädet vedellä ja saippualla.
Kuinkahan pitkään jatketaan puolivillaisella meiningillä veivaten, vuoronperään löysytetään ja tiukennetaan ja talous kituuttaa siinä rinnalla ja ihmisten terveys vaarantuu. Tilanne saatettaisiin saada kertakaikkiaan kuriin kunnollisilla karanteeneilla. Thaikussa kunnon valvotut karanteenit, 58 kuollutta.

Näinhän toimittiin silloin tammikuussa sen Kiinalaisen sairastuneen tapauksessa. Hän pääsi sairaalasta pois, vasta kun testit näytti negatiivista. Muistelen, että ei mikään erityisen vakava taudinkuva hänellä ollut, eli pääsisiköhän/joutuisikohan hän nykyisillä kriteereillä edes sairaalaan.
Mutta voitaisiinko tätä tartuntatautilakia soveltaa niihin joilla ei ole todettua sairautta tai edes varmaa altistusta. Siis voitaisiinko myös nämä shoppailijatkin laittaa tiukempaan karanteeniin? Hyvä kyllä olisi, jos voisi
Koronavirus tarttuu toisesta ihmisestä, toisen ihmisen hengityksestä ja syljen pisaroista, kun toinen ihminen puhuu, aivastaa tai syljeskelee. Koronavirus tarttuu helpoiten sisätiloissa. Koronavirus voi tarttua myös pintojen välityksellä, mikäli ihmisestä on jäänyt pisaroita, vaikka ovenkahvaan, pöydänpintaan tai kahvipannun kahvaan. Pintojen osuus tartunnoista arvioidaan melko vähäiseksi. Tartunta pinnoilta yleensä edellyttää käden ja kädessä olevan viruksen viemistä suuhun ja sitä kautta vatsaan tai keuhkoihin.
Ulkona koronavirus tarttuu myös toisesta ihmisestä, mutta ulkona hengityksestä ja syljestä lähtevät pisarat hajaantuvat laajemmalle alueelle, joka tekee tartunnan saamisesta hieman vaikeampaa. Ulkona on myös helpompaa pitää etäisyyttä toisiin ihmisiin. Lehdessä kerrottiin seurueesta joka oli istunut nurmella puistossa ja tartunnat olivat levinneet yhdestä ihmisestä seurueen toisiin ihmisiin. Joten tartunta ulkona on mahdollinen, mutta todennäköisyys pienempi kuin sisätiloissa. Ulkona tartunnan saaminen pintojen kautta on vaikeampaa, koska koronavirus ei välttämättä säily pinnoilla kovinkaan pitkiä aikoja. ("voimakas kesäaurinko tappaa koronaviruksen".)
Vierailija kirjoitti:
Mutta voitaisiinko tätä tartuntatautilakia soveltaa niihin joilla ei ole todettua sairautta tai edes varmaa altistusta. Siis voitaisiinko myös nämä shoppailijatkin laittaa tiukempaan karanteeniin? Hyvä kyllä olisi, jos voisi
Voitaisiin, muttei kiinnosta. Asetusteitse voitaisiin tehdä shoppailureissun jälkeisestä karanteenista omakustanteista ja valvottua. Halituksen juridiikan tuntemus on kuitenkin kehnoa eikä tartuntatautilakia ilmeisesti ole luettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä Ruotsin shoppailureissuisakin ynnä muissa turhissa Ruotsin reissuissa on siis kyse perustuslakiin liittyvästä oikeudesta poistua maasta ja palata tänne. Sitä lakiako ei voi näin vakavassa tilanteessa muuttaa? Vai onko tässäkin vain kyse siitä, että säilyy välit Ruotsin kanssa.
Perustuslain muuttaminen vaatii käsittääkseni joko kahden eduskunnan hyväksynnän, eli asia odottaa seuraavien vaalien yli, tai sitten 5/6 enemmistön kannatuksen. Eli ei ole ihan simppeli ja nopea prosessi sekään. Ja toki on ihan hyvä, ettei perustuslakia niin vaan muutella. Sellainen saattaisi aiheuttaa pahempaa vahinkoa kuin korona, jos sattuisi sopiva diktaattorikandidaatti valtaan...
Ei tarvitse muutosta perustuslakiin, ainoastaan tartuntatautilain noudattamista. Hallitus on ollut haluton käyttämään tartuntatautilain antamia valtuuksia:
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2016/20161227
60 §
Karanteeni
Jos yleisvaarallisen tartuntataudin tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen vaara on ilmeinen eikä taudin leviämistä voida muulla tavoin estää, virkasuhteinen kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri tai virkasuhteinen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri voi päättää henkilön karanteenista enintään yhden kuukauden ajaksi. Päätös karanteenista voidaan tehdä henkilölle, jonka on todettu tai perustellusti epäilty altistuneen yleisvaaralliselle tartuntataudille.
Virkasuhteinen kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri tai virkasuhteinen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri voi tehdä päätöksen karanteenista myös 1 momentissa tarkoitetun henkilön tahdosta riippumatta.
63 §
Eristäminen
Kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän virkasuhteinen tartuntataudeista vastaava lääkäri voi päättää yleisvaaralliseen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäiltyyn tartuntatautiin sairastuneen tai sairastuneeksi perustellusti epäillyn henkilön eristämisestä terveydenhuollon toimintayksikköön enintään kahden kuukauden ajaksi, jos taudin leviämisen vaara on ilmeinen ja jos taudin leviämistä ei voida estää muilla toimenpiteillä. Päätöksen tehneen lääkärin on annettava eristettävälle henkilölle ja häntä hoitaville työntekijöille tartunnan leviämisen ehkäisemiseksi välttämättömät ohjeet.
Virkasuhteinen kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri voi tehdä päätöksen eristämisestä myös 1 momentissa tarkoitetun henkilön tahdosta riippumatta.
89 §
Virka-apu
Jos Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, aluehallintovirasto, tartuntatautien torjunnasta vastaava kunnan toimielin, kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri toteaa, että yleisvaarallisen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämistä ei voida muulla tavoin estää, poliisin, pelastusviranomaisen tai puolustusvoimien on annettava tämän pyynnöstä virka-apua. Rajavartiolaitoksen antamasta virka-avusta säädetään rajavartiolaissa (578/2005).
Eli Suomessakin olisi mahdollista laittaa armeijan valvomat karanteenilaitokset. Mutta ei, töissä voi käydä ja muilla välttämättömillä asioilla, jos joutuu lähikontaktiin niin suositellaan pesemään kädet vedellä ja saippualla.
Kuinkahan pitkään jatketaan puolivillaisella meiningillä veivaten, vuoronperään löysytetään ja tiukennetaan ja talous kituuttaa siinä rinnalla ja ihmisten terveys vaarantuu. Tilanne saatettaisiin saada kertakaikkiaan kuriin kunnollisilla karanteeneilla. Thaikussa kunnon valvotut karanteenit, 58 kuollutta.
No tuossa on ihan taloudellinen ongelma. Jos kansalainen laitetaan karanteeniin tuon lain perusteella, yhteiskunta joutuu maksamaan kansalaiselle tuolta ajalta palkan. Ei siis mitään sairaspäivärahan suuruista summaa vaan palkan, jonka hän karanteeninsa vuoksi menettää. Lisäksi yhteiskunta joutuisi maksamaan karanteenissa olevalle palvelut kotiin (esim ruokakuljetukset yms).
Matkustakaa vaan ja tuokaa lisää coronaa Suomeen. Loppuu kaikkien riemu. Ja kuka oli syypää?
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/3a6fc66f-3e29-4f6d-824c-ef13e5ef2599
Espanjan Aurinkorannikko toivotti turistit tervetulleiksi – koronatapaukset räjähtivät jälleen kasvuun.
Costa del Solilla diagnosoidut koronavirustapaukset jäljitettiin läheiseen vastaanottokeskukseen.
Ruokakuljetuksista. Olen itse havainnoinut, että lähes kaikki alueella pyörivät ruokalähetit ovat tummaihoisia. Tämän lisäksi he saavat kotiosoitteesi tietoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta voitaisiinko tätä tartuntatautilakia soveltaa niihin joilla ei ole todettua sairautta tai edes varmaa altistusta. Siis voitaisiinko myös nämä shoppailijatkin laittaa tiukempaan karanteeniin? Hyvä kyllä olisi, jos voisi
Voitaisiin, muttei kiinnosta. Asetusteitse voitaisiin tehdä shoppailureissun jälkeisestä karanteenista omakustanteista ja valvottua. Halituksen juridiikan tuntemus on kuitenkin kehnoa eikä tartuntatautilakia ilmeisesti ole luettu.
No eikä voida. Niin kauan, kun shoppailu ei ole kiellettyä, ei kansalaista voida määrätä omakustanteiseen, mutta valvottuun karanteeniin. Ensin pitäisi kieltää shoppailu ja vasta sitten, jos kansalainen rikkoo tuota kieltoa, voidaan antaa rangaistuksia.
Vierailija kirjoitti:
No tuossa on ihan taloudellinen ongelma. Jos kansalainen laitetaan karanteeniin tuon lain perusteella, yhteiskunta joutuu maksamaan kansalaiselle tuolta ajalta palkan. Ei siis mitään sairaspäivärahan suuruista summaa vaan palkan, jonka hän karanteeninsa vuoksi menettää. Lisäksi yhteiskunta joutuisi maksamaan karanteenissa olevalle palvelut kotiin (esim ruokakuljetukset yms).
Tartuntatautipäivärahan suuruutta voidaan muuttaa asetusteitse. Esim. nuuskanhakureissun vuoksi 1e/päivä + majoitus eristyksessä kahden viikon ajan.
Vierailija kirjoitti:
No eikä voida. Niin kauan, kun shoppailu ei ole kiellettyä, ei kansalaista voida määrätä omakustanteiseen, mutta valvottuun karanteeniin. Ensin pitäisi kieltää shoppailu ja vasta sitten, jos kansalainen rikkoo tuota kieltoa, voidaan antaa rangaistuksia.
Nuuskashoppailu aiheuttaa sen, että henkilön voidaan perustellusti epäillä altisuteen yleisvaaralliselle tartuntataudille jolloin karanteenikriteerit täyttyvät. Suomeen voidaan palkata lääkäritiimi joka tekee päätökset jokaiselle rajanylittäjälle etäyhteyden kautta.
60 §
Karanteeni
Jos yleisvaarallisen tartuntataudin tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen vaara on ilmeinen eikä taudin leviämistä voida muulla tavoin estää, virkasuhteinen kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri tai virkasuhteinen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri voi päättää henkilön karanteenista enintään yhden kuukauden ajaksi. Päätös karanteenista voidaan tehdä henkilölle, jonka on todettu tai perustellusti epäilty altistuneen yleisvaaralliselle tartuntataudille.
Virkasuhteinen kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri tai virkasuhteinen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri voi tehdä päätöksen karanteenista myös 1 momentissa tarkoitetun henkilön tahdosta riippumatta.
Jokainen maalaisjärjellä ajatteva ihminen varmaan sisimässään aavistaa mitä on tulossa. Suurin osa ihmisiä huolettomia..bailataan ja nautitaan hetkestä. Palaavat asiaan sitten loppukesästä ku on tilanne päällä ja vasta jos on omakohtaisia kokemuksia.
Niin, lisäksi käytännössähän muutaman ekan valvotun karanteenin jälkeen nuuskanhakuinto tyssäisi, joten kustannukset eivät olisi suuria. Vaan ei kiinnosta. Enemmän kiinnostaa saada ravintolat konkurssiin syksyllä ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eikä voida. Niin kauan, kun shoppailu ei ole kiellettyä, ei kansalaista voida määrätä omakustanteiseen, mutta valvottuun karanteeniin. Ensin pitäisi kieltää shoppailu ja vasta sitten, jos kansalainen rikkoo tuota kieltoa, voidaan antaa rangaistuksia.
Nuuskashoppailu aiheuttaa sen, että henkilön voidaan perustellusti epäillä altisuteen yleisvaaralliselle tartuntataudille jolloin karanteenikriteerit täyttyvät. Suomeen voidaan palkata lääkäritiimi joka tekee päätökset jokaiselle rajanylittäjälle etäyhteyden kautta.
60 §
Karanteeni
Jos yleisvaarallisen tartuntataudin tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen vaara on ilmeinen eikä taudin leviämistä voida muulla tavoin estää, virkasuhteinen kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri tai virkasuhteinen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri voi päättää henkilön karanteenista enintään yhden kuukauden ajaksi. Päätös karanteenista voidaan tehdä henkilölle, jonka on todettu tai perustellusti epäilty altistuneen yleisvaaralliselle tartuntataudille.
Virkasuhteinen kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri tai virkasuhteinen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri voi tehdä päätöksen karanteenista myös 1 momentissa tarkoitetun henkilön tahdosta riippumatta.
No niin, eli keino torjua taudin leviämistä Ruotsista Suomeen olisi. Mutta tämäkin keino taitaa jäädä käyttämättä samaan tapaan kuten maskipakkokin.

Mutta kun epidemia ei etene ellei tule tartuntoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eikä voida. Niin kauan, kun shoppailu ei ole kiellettyä, ei kansalaista voida määrätä omakustanteiseen, mutta valvottuun karanteeniin. Ensin pitäisi kieltää shoppailu ja vasta sitten, jos kansalainen rikkoo tuota kieltoa, voidaan antaa rangaistuksia.
Nuuskashoppailu aiheuttaa sen, että henkilön voidaan perustellusti epäillä altisuteen yleisvaaralliselle tartuntataudille jolloin karanteenikriteerit täyttyvät. Suomeen voidaan palkata lääkäritiimi joka tekee päätökset jokaiselle rajanylittäjälle etäyhteyden kautta.
60 §
Karanteeni
Jos yleisvaarallisen tartuntataudin tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen vaara on ilmeinen eikä taudin leviämistä voida muulla tavoin estää, virkasuhteinen kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri tai virkasuhteinen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri voi päättää henkilön karanteenista enintään yhden kuukauden ajaksi. Päätös karanteenista voidaan tehdä henkilölle, jonka on todettu tai perustellusti epäilty altistuneen yleisvaaralliselle tartuntataudille.
Virkasuhteinen kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri tai virkasuhteinen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri voi tehdä päätöksen karanteenista myös 1 momentissa tarkoitetun henkilön tahdosta riippumatta.
Okei, en tajunnut, että kyseessä olivat rajan takana käyvät nuuskashoppailijat. Mutta niin kauan, kun esim kauppakeskuksissa saa käydä ostamassa ruokaa, vaatteita, sisustustarvikkeita, leluja jne, ei voida tuon lain perusteella määrätä kaikkia kauppakeskuksessa asioineita karanteeniin omakustanteisesti. Jos todetaan, että jossain kauppakeskuksessa on ollut viruksenkantajia ja kauppakeskuksen muut asiakkaat sekä henkilökunta laitetaan varmuuden vuoksi karanteeniin, silloin karanteeniin määrätyille on maksettava heidän menettämänsä palkka.

Perusteltu epäily täyttyy käynnillä Ruotsissa, olipa se sitten Ikeassa tai nuuskakaupassa. Ihminenhän on tuolloin käynyt epidemia-alueella. Asetusteitse voidaan laittaa ei-työhön liittyvä asiointi epidemia-alueella (Ruotsissa) liittyväksi alempi tartuntatautipäiväraha valvotulla karanteenilla. Käytännössähän tämä johtaisi liikenteen tyrehtymiseen.
Ruotsalainen tapa selvitä eläkepommista ja hoitajapulasta