Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Eilen oli uutinen siitä, että Barcelonassa olisi löydetty koronaa yhdestä vesinäytteestä jo keväällä tai kesällä 2019. Ei ollutvielä vertaisarvioitu tutkimus. Ja muuten on uutisoitu, että oli Ranskassa ja Italiassa jo ennen vuodenvaihdetta. Mitäköhän tämä tarkoittaisi? Onko vuodenvaihteessa Suomessa voinut olla jo koronaa?
Onhan tuo periaatteessa mahdollista. Ensimmäinen aalto on esimerkiksi ollut lievä muoto, joka on muistuttanut flunssaa ja mennyt ohi jopa tutkijoilta. Nyt onkin menossa se pahempi toinen aalto. Ne jotka ovat sairastaneet sen ensimmäisen, sairastavat nyt koronan lievänä tai oireettomana.
Hypoteesi, kaikesta voi spekuloida, kun ei ole tutkittu. Ei tämän varaan kannata mitään jättää - on toki teoriassa mahdollinen, mutta niin moni muukin on mahdollista teoriassa.

Joku täällä keväällä linkkasi uutiseen, jossa arvioitiin, että tämä nyt meneillään oleva epidemia olisi se toinen aalto. Ensimmäinen lievempi olisi ollut viime vuoden puolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eilen oli uutinen siitä, että Barcelonassa olisi löydetty koronaa yhdestä vesinäytteestä jo keväällä tai kesällä 2019. Ei ollutvielä vertaisarvioitu tutkimus. Ja muuten on uutisoitu, että oli Ranskassa ja Italiassa jo ennen vuodenvaihdetta. Mitäköhän tämä tarkoittaisi? Onko vuodenvaihteessa Suomessa voinut olla jo koronaa?
Onhan tuo periaatteessa mahdollista. Ensimmäinen aalto on esimerkiksi ollut lievä muoto, joka on muistuttanut flunssaa ja mennyt ohi jopa tutkijoilta. Nyt onkin menossa se pahempi toinen aalto. Ne jotka ovat sairastaneet sen ensimmäisen, sairastavat nyt koronan lievänä tai oireettomana.
Hypoteesi, kaikesta voi spekuloida, kun ei ole tutkittu. Ei tämän varaan kannata mitään jättää - on toki teoriassa mahdollinen, mutta niin moni muukin on mahdollista teoriassa.
Tuo on mielenkiintoinen ajatus, että selittäisi oireettomat tapaukset nyt. Sehän on se suuri mysteeri, miksi osa saa niin voimakkaat oireet, osa ei juuri mitään. Useinhan taudinkuva on aika lailla sairauksissa sama eri henkilöillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eilen oli uutinen siitä, että Barcelonassa olisi löydetty koronaa yhdestä vesinäytteestä jo keväällä tai kesällä 2019. Ei ollutvielä vertaisarvioitu tutkimus. Ja muuten on uutisoitu, että oli Ranskassa ja Italiassa jo ennen vuodenvaihdetta. Mitäköhän tämä tarkoittaisi? Onko vuodenvaihteessa Suomessa voinut olla jo koronaa?
Onhan tuo periaatteessa mahdollista. Ensimmäinen aalto on esimerkiksi ollut lievä muoto, joka on muistuttanut flunssaa ja mennyt ohi jopa tutkijoilta. Nyt onkin menossa se pahempi toinen aalto. Ne jotka ovat sairastaneet sen ensimmäisen, sairastavat nyt koronan lievänä tai oireettomana.
Hypoteesi, kaikesta voi spekuloida, kun ei ole tutkittu. Ei tämän varaan kannata mitään jättää - on toki teoriassa mahdollinen, mutta niin moni muukin on mahdollista teoriassa.
Onhan Kiina epäillyt samaa, ja se yksi Oxford-tutkimuskin tuli siihen johtopäätökseen, että Covid-19:ta on ollut jo viime vuonna. Tästä itselle syntyy se pelottava ajatus, että voimistuuko se koronavirus kiertäessään maailmaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän koronaa ei tutkita uimavesistä? Jätevesistä sitä on löytynyt. Uimavesistä tutkitaan kyllä muita bakteereita ja viruksia.
Koronavirus tarvitsee ihmisen (elävän olennon) elääkseen. Koronavirus kuolee ilman ihmistä muutamassa päivässä. Koronavirus voi elää uimarannalla olevan kiven päällä lyhyen aikaa, erään tutkimuksen mukaan 43 minuuttia, koska "voimakas kesäaurinko tappaa koronaviruksen".
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/72da6958-7dbc-4aed-adb4-5bac57b94e85
"Uusi tutkimus: voimakas kesäaurinko tappaa koronaviruksen 34 minuutissa"
https://www.hs.fi/tiede/art-2000006525539.html
"Tuore tutkimus vahvistaa, että auringonvalo tuhoaa myös uutta koronavirusta. Vaikka sisätiloissa virus selviää pinnoilla melko pitkään, ulkona auringossa näin ei ole."
"Hänen mukaansa tartuntojen vaara on olematon myös uidessa maauimalassa, meressä tai järvessä, kunhan ihmiset muistavat, etteivät lähde köhäisinä liikkeelle. Suusta lähtevät pisarat laimenevat nopeasti myös veteen."

Kiitos! Tuo auringonvalo toimiikin pinnoilla. Vesissä säilyy kyllä, kuten jätevesissäkin, mutta ehkä tosiaan laimenee suuren vesimäärän vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Hallitus keskittyy nyt tärkeimpiin asioihin, koronavirusepidemiasta huolimatta.
Li Andersson: ”Korona ei voi pysäyttää”
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ebdf3207-811f-46fa-bafa-336327f6f…
”Korona ei voi pysäyttää”
Hallituspuolue vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson seisoo vakaasti intersektionaalisen tasa-arvo-ohjelman takana keskellä koronakriisiäkin.
– Olemme pitäneet hallituksessa tärkeänä, että korona ei voi pysäyttää kaikkia normaaleja päätöksentekoprosesseja - emme voi jättää kaiken muun tekemättä ja keskittyä puhtaasti koronaan.
Anderssonin mukaan tasa-arvo-ohjelmaa on tehty hallituskauden alusta saakka.
– Linjaukset löytyvät hallitusohjelmasta ja on hyvä, että sitä on saatu eteenpäin koronasta huolimatta - aivan kuten vaikkapa soten ja oppivelvollisuuden osalta.
Andersson myöntää, että Ohisalon käyttämä termi ”intersektionaalinen feminismi” saattaa olla monille vaikea ymmärtää.
Interseksuaalinen femakkosmi viitaa suoraan yliseksuaalisten nymfomaanisten naisvoimaantujien kulttuuriin, tyyppiesimerkkinä pyllybikinit.
Vierailija kirjoitti:
Tämä massatestausvastustus on älytöntä sen vuoksi, että meillä jää päivittäin yli 10 000 testin kapasiteetti käyttämättä. Suomi voisi testata vaikka joka ikisen Hki-Vantaan matkustajan sekä itä- ja länsirajan ylittäjän nykytilanteessa. Suomi voisi myös vaikka seuloa tietyt riskiväestöt rauhallisena kesäaikana ennakoivasti.
Nyt heinä-elokuussa ennen flunssakautta olisi mahdollista testata vaikkapa koko Helsingin väestö ihan ylijäämäkapasiteettia hyödyntäen.
Tanska on nostanut testauskapasiteetin 20 000 testiin päivässä ja testaa niin vapaaehtoisia kuin massoja. Epidemian rajoitustoimiin verrattuna massatestaus on halpaa.
Eikös Ohisalo jo luvannut testausapua Ruotsiin?
Vierailija kirjoitti:
Eilen oli uutinen siitä, että Barcelonassa olisi löydetty koronaa yhdestä vesinäytteestä jo keväällä tai kesällä 2019. Ei ollutvielä vertaisarvioitu tutkimus. Ja muuten on uutisoitu, että oli Ranskassa ja Italiassa jo ennen vuodenvaihdetta. Mitäköhän tämä tarkoittaisi? Onko vuodenvaihteessa Suomessa voinut olla jo koronaa?
Hyvällä tuurilla tämä tarkoittaa, että kärvistelemme nyt siinä toisessa aallossa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä massatestausvastustus on älytöntä sen vuoksi, että meillä jää päivittäin yli 10 000 testin kapasiteetti käyttämättä. Suomi voisi testata vaikka joka ikisen Hki-Vantaan matkustajan sekä itä- ja länsirajan ylittäjän nykytilanteessa. Suomi voisi myös vaikka seuloa tietyt riskiväestöt rauhallisena kesäaikana ennakoivasti.
Nyt heinä-elokuussa ennen flunssakautta olisi mahdollista testata vaikkapa koko Helsingin väestö ihan ylijäämäkapasiteettia hyödyntäen.
Tanska on nostanut testauskapasiteetin 20 000 testiin päivässä ja testaa niin vapaaehtoisia kuin massoja. Epidemian rajoitustoimiin verrattuna massatestaus on halpaa.
Kumpiakohan testejä sä nyt tarkoitat: virustestiä vai vasta-ainetestiä? Vasta-ainetestissä voisi tietysti olla järkeäkin eli riskiryhmään kuuluva saisi tiedon, onko jo sairastanut Covid-19 vai ei. Virustesti taas kertoo vain sen, onko testattavan nenänielussa virusta testaushetkellä. Jos ei ole, ensi viikolla tai jo tunnin päästä voi ollakin.
Virossa viimeisen kahden viikon aikana 13 tapausta, Suomessa 108. Tyhmät virolaiset testaa ja testaa ja saa aikaiseksi nollapäiviä. Ei epidema niin etene. Täällä tiedetään että testauksella ei ole oikein niin merkitystä ja se on kallista. Näin saadaan aikaiseksi kunnon toinen aalto syksylle, raflat konkurssiin, koulut etäopetukseen ym. Mut saadaan sentään nuuskaa.
Myös Tsekeissä isoin tartuntamäärä sitten huhtikuun.. Eli kyllä se nyt näyttää maassa kun maassa myös Euroopassa vaan nousevan, kun ravintoloita, baareja, tapahtumia jne avataan. Rajojen avaaminen turisteille tuohon lisäksi tuntuu aika huonolta yhdistelmältä? Jenkeissähän laitetaan osassa maata baareja taas jo kiinni..
Vierailija kirjoitti:
Hallitus keskittyy nyt tärkeimpiin asioihin, koronavirusepidemiasta huolimatta.
Li Andersson: ”Korona ei voi pysäyttää”
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ebdf3207-811f-46fa-bafa-336327f6f…
”Korona ei voi pysäyttää”
Hallituspuolue vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson seisoo vakaasti intersektionaalisen tasa-arvo-ohjelman takana keskellä koronakriisiäkin.
– Olemme pitäneet hallituksessa tärkeänä, että korona ei voi pysäyttää kaikkia normaaleja päätöksentekoprosesseja - emme voi jättää kaiken muun tekemättä ja keskittyä puhtaasti koronaan.
Anderssonin mukaan tasa-arvo-ohjelmaa on tehty hallituskauden alusta saakka.
– Linjaukset löytyvät hallitusohjelmasta ja on hyvä, että sitä on saatu eteenpäin koronasta huolimatta - aivan kuten vaikkapa soten ja oppivelvollisuuden osalta.
Andersson myöntää, että Ohisalon käyttämä termi ”intersektionaalinen feminismi” saattaa olla monille vaikea ymmärtää.
Illuminati vapaam. yms tuhoaa maailmaa ja tämä covid19 on yksi tapa pakottaa ihmiset kansat heidän tahtoonsa joka on pahuus ja tuhon levittäminen ja väestön vähentäminen. Salaliitoiksi nimetään asiat jotka ovat totta ei niitä vastaan hyökättäysi kieltäen niin voimalla kuin tehdään. Joten jos haluatte ymmärtää mikä meitä uhkaa tarkoituksella ja suunnitellusti. Vastauket löytyy. covid19 tarkoittaa latina sana lammas C on näe ja numero 19 antautua surrender. See a sheep surrender = katso lampaat antautuu..
Veikkaus: THL ilmoittaa tänään 34 uutta tartuntaa, joista vain 8 on Uudellamaalla!!!
IS:
Koronavirus pääsi leviämään isossa opiskelijajuhlassa Etelä-Ruotsissa – lääkäri pelkää tartuntojen laajempaa kasvua
Useat nuoret ovat saaneet positiivisen testituloksen.
Ruotsissa useilla nuorilla on todettu koronavirustartunta ison opiskelijajuhlan jälkeen maan eteläosassa Laholmissa, kertoo Hallandsposten. Tartuntatautilääkäri Mats Erntellin mukaan kaikki hoitoon hakeutuneet ja positiivisen testituloksen saaneet opiskelijat olivat olleet samassa, yksityisessä juhlassa. Erntell selvitti asiaa kunnan terveyskeskusten sekä alueellista hoito-opastusta tarjoavan 1177-palvelun kanssa.
– Laholm on aiemmin säästynyt isommalta leviämiseltä. Tämän vuoksi on olemassa riski, että tartunta leviää suuremmassa määrin, Erntell kertoi lehdelle.
Viime viikolla vastaavanlaisen tautiryppään epäillään saaneen alkunsa Keski-Ruotsissa Hälsinglandissa järjestetystä opiskelijoiden juhlasta. Tuolloin noin 30 tartunnan saanutta ihmistä pystyttiin yhdistämään juhliin.
Myös Itä-Götanmaan läänissä on epäilty tartuntojen päässeen leviämään opiskelijajuhlissa. Alueen terveydenhuollon johtaja Rickard Lundin kertoi viime viikolla, että tartuntoja saaneiden keskimääräinen ikä on laskenut ja sairaaloissa sekä tehohoidossa olevien nuorten määrä on lisääntynyt.
STT–TT
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän koronaa ei tutkita uimavesistä? Jätevesistä sitä on löytynyt. Uimavesistä tutkitaan kyllä muita bakteereita ja viruksia.
Koronavirus tarvitsee ihmisen (elävän olennon) elääkseen. Koronavirus kuolee ilman ihmistä muutamassa päivässä. Koronavirus voi elää uimarannalla olevan kiven päällä lyhyen aikaa, erään tutkimuksen mukaan 43 minuuttia, koska "voimakas kesäaurinko tappaa koronaviruksen".
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/72da6958-7dbc-4aed-adb4-5bac57b94e85
"Uusi tutkimus: voimakas kesäaurinko tappaa koronaviruksen 34 minuutissa"
https://www.hs.fi/tiede/art-2000006525539.html
"Tuore tutkimus vahvistaa, että auringonvalo tuhoaa myös uutta koronavirusta. Vaikka sisätiloissa virus selviää pinnoilla melko pitkään, ulkona auringossa näin ei ole."
"Hänen mukaansa tartuntojen vaara on olematon myös uidessa maauimalassa, meressä tai järvessä, kunhan ihmiset muistavat, etteivät lähde köhäisinä liikkeelle. Suusta lähtevät pisarat laimenevat nopeasti myös veteen."
:D Mitäs Trump sanoi auringosta ja koronasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa katsoa yle.fi havainnolliset käyrät, kuinka Suomessa on menty, ynnä muissa maissa, mm. Ruotsissa ja kuinka käyrät ovat kääntyneet nyt taas nousuun. En osaa kopioida, mutta jutun nimi on:
Koronaviruspandemia pahenee – karut käyrät näyttävät, kuinka tartunnat lisääntyvät eri puolilla maailmaaKiitos, tuota en vielä huomannut.
Tämä:
https://yle.fi/uutiset/3-11419677
Koronaviruspandemia pahenee – karut käyrät näyttävät
Toinen hyödyllinen:
Kai ymmärrätte, että kun tartunnat nousee vaikka yhdestä seitsemään, kasvukäyrä näyttää järkyttävän jyrkältä.

Tämä oli siis kysymys, eli perään ?
Vierailija kirjoitti:
IS:
Koronavirus pääsi leviämään isossa opiskelijajuhlassa Etelä-Ruotsissa – lääkäri pelkää tartuntojen laajempaa kasvuaUseat nuoret ovat saaneet positiivisen testituloksen.
Ruotsissa useilla nuorilla on todettu koronavirustartunta ison opiskelijajuhlan jälkeen maan eteläosassa Laholmissa, kertoo Hallandsposten. Tartuntatautilääkäri Mats Erntellin mukaan kaikki hoitoon hakeutuneet ja positiivisen testituloksen saaneet opiskelijat olivat olleet samassa, yksityisessä juhlassa. Erntell selvitti asiaa kunnan terveyskeskusten sekä alueellista hoito-opastusta tarjoavan 1177-palvelun kanssa.– Laholm on aiemmin säästynyt isommalta leviämiseltä. Tämän vuoksi on olemassa riski, että tartunta leviää suuremmassa määrin, Erntell kertoi lehdelle.
Viime viikolla vastaavanlaisen tautiryppään epäillään saaneen alkunsa Keski-Ruotsissa Hälsinglandissa järjestetystä opiskelijoiden juhlasta. Tuolloin noin 30 tartunnan saanutta ihmistä pystyttiin yhdistämään juhliin.
Myös Itä-Götanmaan läänissä on epäilty tartuntojen päässeen leviämään opiskelijajuhlissa. Alueen terveydenhuollon johtaja Rickard Lundin kertoi viime viikolla, että tartuntoja saaneiden keskimääräinen ikä on laskenut ja sairaaloissa sekä tehohoidossa olevien nuorten määrä on lisääntynyt.
STT–TT
Ruotsi on kyllä itselleni ISO yllätys. En ole ennen ruotsalaisia noin vastuuttomia pitänyt. Kun nyt siellä ei tunnu olevan järkeä kellään. Ruotsissahan oli esim. juuri ennen koronaa iso haloo bussien turvavöiden tärkeydestä. Sen takia kuolee tyyliin 1 vuodessa..
Tästä testien valmistajasta tulee vielä miljardööri.