Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Kyllä saa olla kiitollinen siitä, että on saanut syntyä Suomeen ja suomalaiseksi.
Ei ole toista maata maailmassa, jossa koronavirusta pyritään tukahduttamaan poistamalla kaikkia niitä koronaviruksen leviämisen estämiseksi aikaisemmin asetettuja rajoituksia.
Olisi se hienoa nähdä Korkeasaaren eläintarhassa, miten kaikki aidat ja kalterit otettaisiin pois, jotta
estettäisiin entistä paremmin eläinten luvattomat karkaamiset.
Suomen käyttöön ottama hybridimalli on aivan ainutlaatuinen lopullinen ratkaisu.
Me, jotka jäämme eloon, voimme olla ylpeitä tästä hallituksemme suuresta neroudesta ja rohkeudesta,
kaikki on jätetty sen mahdollisuuden varaan, että koronavirus päättäisi itsekseen kadota pois.
Mikäli hallitus tässä kaikessa täysin onnistuu, kuten se positiivisesti itse uskoo, olemme toki hyvin kiitollisia ja monin tavoin hämmentyneitä.
Jos hallitus epäonnistuu ja koronavirus ottaa valtaansa monet ja taas monet ihmiset, voimme saada uuden, toivottavasti paremman hallituksen, jos me sen ansaitsemme.
Vierailija kirjoitti:
Ja miksi ihmeessä Tanska, Norja, Islanti, Viro pystyvät estämään nämä tartunnat vanhainkoteihin mutta Suomi vain mokaa?
Oikeasti hävettää kun kohta tulee taas se päivä jolloin kuolleiden määrä on Ruotsin tasoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja miksi ihmeessä Tanska, Norja, Islanti, Viro pystyvät estämään nämä tartunnat vanhainkoteihin mutta Suomi vain mokaa?
Oikeasti hävettää kun kohta tulee taas se päivä jolloin kuolleiden määrä on Ruotsin tasoa.
Ei siihen tarvita muuta, kuin yksi iso vanhainkoti tai vastaava laitos, ja hieman aikaa virukselle levitä.
Viro julkaisi maita jonne saa lentää. Kielletyt maat ovat Ruotsi ja Venäjä. Norja, Islanti jne oli turvallisia maita.
Tajuatteko että se miten maa handlaa koronan vaikuttaa siihen minne matkustetaan, mistä ostetaan ja keiden kanssa kauppa käy.
Koronavirusepidemian jälkeen on hyvä miettiä miten voisi varautua seuraaviin yllättäviin uhkiin.
Miettiä missä ja miten kannattaa asua, mitä kaikkea kannattaa ostaa varastoon.
Mikä Suomea voisi uhata ? Virukset, katovuosi ja sota. Ehkä joku huomaa muitakin uhkia.
Vierailija kirjoitti:
Viro julkaisi maita jonne saa lentää. Kielletyt maat ovat Ruotsi ja Venäjä. Norja, Islanti jne oli turvallisia maita.
Tajuatteko että se miten maa handlaa koronan vaikuttaa siihen minne matkustetaan, mistä ostetaan ja keiden kanssa kauppa käy.
Ihan oikein olisi, jos muut maat sulkisivat suomen ulkopuolelle. Että täältä ei enää pääsisi minnekkään, eikä kukaan tänne.
Vierailija kirjoitti:
palstapersu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oxfordin rokote patentoitu jo ennen koronaa. Bill Gates.
Voi ollakin sillä alunperin kehitetty 2004 levinnyttä sars virusta vastaan.
Googlailkaa Gatesia, isänsä suku kuuluu niihin rikkaisiin globalisti sukuihin ja piireihin,jotka tekevät mitä haluavat rahoillaan toisille ihmisille illuminati,deepstate,Epstein saaren vieras ym. Soroksen Obaman,Clintonien kaveri. Gatesin MS mainos kasvona oli hetken loppui koska ihmiset vihastui, Maria Abranovits joka tunnettu satanisti,spirit cooking..ja..
Olen kysynyt että jos nuo henkilöt ovat syyllistyneet kauheisiin rikoksiin, miksi heitä sitten ei muka oteta kiinni? Kukaan ei koskaan vastaa. Salaliitoihin uskovalle kaikki asiat poikivat yhä uusia salaliittoja.
Koko elämä on enää salaliiton-salaliiton-salaliiton-salaliittoa. Kognitiivinen dissonanssi.
Sanna Marin, me kaikki rakastetaan sua, go Sanna go! Eihän tää ollut epäasiallista, tarviiko poistaa ja tehdä rikosilmoitus vihapuheesta?
Vierailija kirjoitti:
Ja miksi ihmeessä Tanska, Norja, Islanti, Viro pystyvät estämään nämä tartunnat vanhainkoteihin mutta Suomi vain mokaa?
Täällähän huudetaan kuinka kalliiksi vanhat ja sairaat tulevat yhteiskunnalle. Siksi. Kyllä sitä rahaa on. Riippuu kenelle ne jaetaan.
Vierailija kirjoitti:
Ja miksi ihmeessä Tanska, Norja, Islanti, Viro pystyvät estämään nämä tartunnat vanhainkoteihin mutta Suomi vain mokaa?
Lampaita löytyy vain Suomesta ja Ruotsista.
t. Sanna
Kun katselee koronavirus lukemia, huomaa että päivittäinen kuolleisuus Euroopassa on vähentynyt tehtyjen rajoituksien ja ihmisten eristäytymisen ja muiden mahdollisten syiden ansioista. Yhä kuitenkin tulee uusia tartuntoja ja uusia kuolemia. Vielä ei näe täysin sitä, miten rajoituksien purkaminen vaikuttaa numeroihin.
Tilanne on monissa maissa nyt parempi kuin joskus aikaisemmin, mutta kuinka pysyvää se on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja miksi ihmeessä Tanska, Norja, Islanti, Viro pystyvät estämään nämä tartunnat vanhainkoteihin mutta Suomi vain mokaa?
Lampaita löytyy vain Suomesta ja Ruotsista.
t. Sanna
Liity sinäkin Marinin positiivareihin:)))
*reboot, reboot
"Paljon järkeä me tarvitsemme, ja pisaran hulluutta elääksemme huomiseen ja huomisen yli." - Lassi Nummi
Mielestäni tämä kiteyttää hyvin nykyisen tilanteen ja sitä myötä toivon hyvää alkavaa viikkoa palstalaisille! Olette ihan parhaita. :)
Rankka ot, mutta katselen Cmorelta Pitääkö olla huolissaan, ja jaksossa arvoisa pääministerimme, silloin liikenne- ja viestintäministeri. Sinänsä iloinen asia, että hän on televisiossani eikä liity mitenkään koronaan.
Kaikki, jotka ravintelissa asioivat ja rafla menee kiinni nyt liian aikaisin.
Alkakaa asioimaan aamusta. Ehtii monet kännit juomaan ennen klo 22.oo. Suomi nousuun, kannat kohti kattoa !
Yksi hyvin tärkeä asia.
Helsingissä Suursuon sairaalan koronavirus tartunnat uutisoitiin 18.5 ja epidemia alkoi siellä huhtikuun lopussa, joten kuinkahan monta vastaavaa asiaa on jätetty vielä kertomatta ? Koska me saamme kuulla niistä muista epidemioista ? Mitä muuta on jätetty kertomatta ?
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006495949.html
18.5.2020 14:40
Johtajalääkäri Laura Pikkaraisen mukaan ensimmäiset tartunnat todettiin saattohoito-osastolla. Helsingin Suursuon sairaalassa on todettu 67 koronavirustartuntaa. Tartunnoista 41 on todettu henkilökunnalla ja 26 potilailla.
Pikkaraisen mukaan tartuntoja on todettu sairaalan kolmella osastolla. Hänen mukaansa epidemia alkoi huhtikuun lopussa.
Norjan koronaviruspandemia ei ota laantuakseen. Eilen +8 tapausta. Miksi Suomen vasemmistohallitus ei vaadi Norjaa laittamaan epidemiaa kuriin!?!
Opettajat ja muut koulun henkilöt tartuttavat lapsia ?
https://www.keski-uudenmaansote.fi/ajankohtaista/mantsalassa-kirkonkyla…
Mäntsälän kunnan opetustoimen henkilökuntaan kuuluvalla on todettu koronavirustartunta. Tartunnan saanut on hyväkuntoinen ja kotihoidossa.
Kirkonkylän koulussa 14.5.2020 altistuneet oppilaat on asetettu kotikaranteeniin 14.5.2020 -28.5.2020. Yhteensä karanteeniin asetetaan 11 lasta.
Altistuneiden oppilaiden perheet ovat saaneet tiedon puhelimitse ja Wilma-järjestelmän kautta. Karanteeniin asetettuihin ollaan yhteydessä Keusotesta mahdollisimman pian.
Onko jollain tietoa, mistä voisi kysellä koronatestin tuloksia HUSissa? Otettu jo kolme päivää sitten, ei edelleenkään tuloksia. Kyse ei ole minusta, vaan perheenjäsenestä. En voi olla töistä poissa enää pidempään jos testi ei ole positiivinen, mutta nyt nökötämme kaikki täällä edelleen.
Ja miksi ihmeessä Tanska, Norja, Islanti, Viro pystyvät estämään nämä tartunnat vanhainkoteihin mutta Suomi vain mokaa?