Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Ja te uskotte nyt kaiken mitä hallitus ja thl sanovat. Odottakaa tekoja ja katsokaa niihin.
Nyt kun sanotaan, on jotain mihin vedota. Voidaan vaatia,että toimet ovat tavoitteen mukaiset. Nythän ne eivät ole, kun rajoitteita ehdittiin edellisen tavoitteen aikana lähteä purkamaan.
Tähän asti kukaan ei ole saanut kiinni, mitä hallitus tavoittelee. Se on herättänyt epäilyksiä. Nyt voi kansa, muut asiantuntijat ja oppositio vaatia toimintaa, joka tähtää tukahduttamiseen, kun tukahduttamista vaatii myös THL.
Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat, kun luottoa ei vaan enää ole. Ajattelin kuitenkin tarttua edes tähän ilonaiheeseen. Että tavoitteena ei ole tartuttaa meitä. Uskomatonta joutua iloitsemaan siitä.
Vierailija kirjoitti:
Laumasuojasta luovuttiinkin ehkä vasta juuri nyt. Kyseessä on linjanmuutos. Siltä vaikuttaa, kun THL:n Tervahaudan haastattelua lukee. Aika kova juttu, jos meitä oltiin siihen ajamassa. Kiitos Tervahaudalle rehellisyydestä!
Uusi Suomi (ampparit/suosituimmat):Koronavirus pitäisi pyrkiä tukahduttamaan Suomessa, linjaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Markku Tervahauta Ylen haastattelussa.
Tervahauta vastaa Marja Sannikan kysymykseen siitä, pitäisikö tautia pyrkiä nyt tukahduttamaan.
”Pitäisi”, Tervahauta vastaa Sannikalle.
Sanikka kysyy, onko kyseessä Tervahaudan henkilökohtainen vai koko THL:n kanta.
”Me emme ole tästä erikseen nyt keskustelleet, mutta tämä näyttää olevan tapahtumassa joka tapauksessa, se on hyvin todennäköistä. Ei THL:llä ole mitään sitä vastaan, että tauti nyt tällä hetkellä Suomesta ajetaan nollille.”
Tervahaudan mukaan THL:n ajattelussa ei ole ollut kyse niin sanotusta laumasuojasta. Aiemmin THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen on puhunut siitä, että koronavirus tulee leviämään ennen pitkää ja suuri osa suomalaista saa tartunnan. Tervahauta sanoo, että näkemys on nyt muuttunut ja seuraavien aaltojen ”kurissa pitäminen” voi johtaa siihen, että Suomessa päästään pohtimaan mahdollisuutta uudesta rokotteesta.”Silloin ei missään nimessä tietysti lähdetä hakemaan sairastuttamisten kautta, aika korkeiden riskien kautta luonnollista laumaimmuniteettia.”
Tervahaudan mukaan tällä hetkellä ei ole arviota siitä, kuinka moni tulee sairastumaan.
”Asiantuntijoiden arviot niin sanotusta toisesta tai kolmannesta aallosta, tai millä tavalla ne tulevat, ovat muuttuneet viime aikoina Suomessa ja muualla maailmassa. Ja siihen liittyy sellainen näkemys, että voi olla, että se jää hyvin vaimeaksi”, hän sanoo Ylelle.
-----
Ruutitynnyri on siis peruttu ja uskotaan rokotteeseen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Valitettavasti Tervahauta ei johda tätä operaatiota tai strategiaa. Varhila juuri hetki sitten mtv3 haastattelussa totesi, että tukahduttaminen on Suomelle liian kallis operaatio. Varhila on esimiesasemassa Tervahautaan nähden, joten Varhila johtaa tätä maata koronan suhteen.
Kukaan ei tietysti koskaan tule pyytämään mitään vertailudataa, mikä maksaa tukahduttamisessa ja mikä maksaa kiikkulauta-strategiassa. Ketään ei kiinnosta, pysyvätkö kuluttajat kotona vai lähtevätkö liikkeelle. Suurin osa todennäköisesti ei lähde liikkeelle ennenkuin päivittäiset uudet tartunnat pysyvät yhden käden sormissa, mielummin vähintään viikon ajan. Kiikkulaudassa määrät pysyvät sadan molemmin puolin, elleivät räjähdä käsiin, kuten Ruotsissa.
Vierailija kirjoitti:
Ja te uskotte nyt kaiken mitä hallitus ja thl sanovat. Odottakaa tekoja ja katsokaa niihin.
Varhila jo perui kaiken. Kertoi mtv3 haastattelussa ettei Suomella ole varaa tukahduttaa.
Vierailija kirjoitti:
Laumasuojasta luovuttiinkin ehkä vasta juuri nyt. Kyseessä on linjanmuutos. Siltä vaikuttaa, kun THL:n Tervahaudan haastattelua lukee. Aika kova juttu, jos meitä oltiin siihen ajamassa. Kiitos Tervahaudalle rehellisyydestä!
Uusi Suomi (ampparit/suosituimmat):Koronavirus pitäisi pyrkiä tukahduttamaan Suomessa, linjaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Markku Tervahauta Ylen haastattelussa.
Tervahauta vastaa Marja Sannikan kysymykseen siitä, pitäisikö tautia pyrkiä nyt tukahduttamaan.
”Pitäisi”, Tervahauta vastaa Sannikalle.
Sanikka kysyy, onko kyseessä Tervahaudan henkilökohtainen vai koko THL:n kanta.
”Me emme ole tästä erikseen nyt keskustelleet, mutta tämä näyttää olevan tapahtumassa joka tapauksessa, se on hyvin todennäköistä. Ei THL:llä ole mitään sitä vastaan, että tauti nyt tällä hetkellä Suomesta ajetaan nollille.”
Tervahaudan mukaan THL:n ajattelussa ei ole ollut kyse niin sanotusta laumasuojasta. Aiemmin THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen on puhunut siitä, että koronavirus tulee leviämään ennen pitkää ja suuri osa suomalaista saa tartunnan. Tervahauta sanoo, että näkemys on nyt muuttunut ja seuraavien aaltojen ”kurissa pitäminen” voi johtaa siihen, että Suomessa päästään pohtimaan mahdollisuutta uudesta rokotteesta.”Silloin ei missään nimessä tietysti lähdetä hakemaan sairastuttamisten kautta, aika korkeiden riskien kautta luonnollista laumaimmuniteettia.”
Tervahaudan mukaan tällä hetkellä ei ole arviota siitä, kuinka moni tulee sairastumaan.
”Asiantuntijoiden arviot niin sanotusta toisesta tai kolmannesta aallosta, tai millä tavalla ne tulevat, ovat muuttuneet viime aikoina Suomessa ja muualla maailmassa. Ja siihen liittyy sellainen näkemys, että voi olla, että se jää hyvin vaimeaksi”, hän sanoo Ylelle.
-----
Ruutitynnyri on siis peruttu ja uskotaan rokotteeseen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Vaikka rokote voi olla sinänsä hyva asia, ja niin on miltei aina, niin minulla ei ole mitään tarvista uskoa sinun puheisiisi, ne ovat vain sinun uskontoasi, terveysuskontoa, joka ottaa onnellisen elämän pois miljoonilta, kun ei teillä parempaa ole.
Voisivatkohan nämä uudet vasta-ainetestien tulokset olla se syy, että jonkinlaista uutta harkintaa kenties thl:ssäkin on tehty. Ainakin se on tällä viikolla selkeästi uutta tietoa viruksesta.
"Mutta juuri Ohisalon päästyä täyteen vauhtiin ministerinä tielle tuli odottamaton este: koronavirus. Ohisalo oli rakentanut koko poliittisen profiilinsa vähemmistö-, tasa-arvo- ja rajattomuuspolitiikan varaan, ja yhtäkkiä ne eivät enää kiinnostaneetkaan ketään. Kuin historian vitsinä sateenkaariperheessä kasvaneesta sosiaalidemokraatista Sanna Marinista tuli se pääministeri, joka sulki Suomen rajat, ja kansallinen turvallisuus nousi politiikan pääkysymykseksi.
Muutos näkyi Ohisalon julkisessa esiintymisessä ja koko habituksessa. Monesta hallituksen tiedotustilaisuudesta hän jättäytyi pois, ja osallistuessaan esiintyi ponnettomasti. Aiemmin Ohisalo oli terävine piirteineen ja ylenkatseellisine ilmeineen tuonut mieleen Maximillien Robespierren muotokuvan, mutta uusissa lehtikuvissa hän näytti jotenkin väsähtäneeltä ja fokuksensa kadottaneelta. Vieraillessaan Uudenmaan rajalla maakunnan eristyksen astuttua voimaan hän näytti paikalle sattumalta eksyneeltä turistilta, vaikka oli auktoriteettiaseman osoitukseksi pukenut ylleen poliisin keltaisen huomioliivin. Julkisuudessa hän yritti edelleen nostaa esiin lempiteemojaan, mutta ne eivät juuri saaneet vastakaikua, ja hallituksen muut jäsenet tuntuivat lähinnä vaivaantuvan hänen ulostuloistaan."
Mä luin myös tuon jutun Ohisalosta. Oon ajatellut hänestä vähän samansuuntaista.
Mä taas mietin, onkohan Ohisalo raskaana? Jotenkin on kasvoista pyöristynyt siihen malliin. Just meni myös naimisiin. Tapa sekin olisi päästä pois ikävästä sisäministerin pestistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja te uskotte nyt kaiken mitä hallitus ja thl sanovat. Odottakaa tekoja ja katsokaa niihin.
Varhila jo perui kaiken. Kertoi mtv3 haastattelussa ettei Suomella ole varaa tukahduttaa.
Ja sama meno jatkuu. Nyt vastakkain ovat sitten STM ja THL. Ministeriötä johtaa ministeri. Kuka hän sitten on? Sekaisin vähän Pekonen-Kiuru vastuunjako.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko tänään päivä, jolloin jatkuvien käsittämättömien asiantuntijakommenttien ja huonojen uutisten lukemisen sijaan voimme hetken huokaista helpotuksesta.
Sen sanoi pääministeri, sen sanoi THL:n johtaja. LAUMASUOJATAVOITE ON PERUTTU!
Pieni ristiriita tässä vielä on. THL on valmis suosittamaan tukahduttamista. Hallitus jatkaa hybridisteategialla. Ja hallituksen toimet, rajoitusten purkaminen, ovat kaukana tukahduttamisesta.
Mutta nyt siis tukahduttamista vaativien asiantuntijoiden joukkoon liittyi organisaationa THL.
Ketä hallitus nyt kuuntelee? Vai voiko yksi laumasuojaa kannattava THL virkamies ohittaa edustamansa organisaation ja jatkaa hallituksen neuvonantajana noin niin kuin henk. koht.?
Aion pitää pään kylmänä ja jatkaa omalla linjallani päättäjien päätöksistä huolimatta, jos ne on linjassa omien kanssa, hieno juttu, ellei ole harmi juttu. That’s it.
Olen jo oppinut, ettei tämän hallituksen mielestäni hyviin päätöksiin voi luottaa. En ole pessimismi vaan optimisti realisti. Olen iloinnut jo muutamana otteeseen ja edelleen on hieno asia, mitä tänään puhuivat. Ei vaan enää nappaa ja jaksa innostua ja iloita. Tulee auttamatta liian myöhään 2 kuukautta sitten nämä sanat olisi ollut paikallaan, nyt niitä on heille tarjottu aika pitkä aika.
Nämä tämänpäiväiset puheet voi olla hyvä juttu tai voi olla olematta. Tuntuu, että kyllä he jotain draamaa keksii, ettei kansa nyt huoahtamaan pääse- eihän hekään pääse huoahtamaan pitkään aikaan vielä!
Vierailija kirjoitti:
Ja te uskotte nyt kaiken mitä hallitus ja thl sanovat. Odottakaa tekoja ja katsokaa niihin.
Ylen toimittaja kuuden uutisissa hallituksen tiedotustilaisuudesta:
"Hallituksen strategia ei muuttunut. Viruksen leviämistä pyritään estämään ja riskiryhmiä suojelemaan, käytössä hybridimalli testaa-jäljitä-karanteeni-hoida."
Muutosta aiempaan ehkä se, että Marin selitti, miksi jotain mittareita ei määritellä tarkkaan (RO).
__________________
Luulen, että se, mikä tänään muutti asetelmaa, oli THL:n Tervahaudan haastattelu, jossa sanoi, että Suomi pyrkii nyt tukahduttamaan. Suomessa haaveillaan taudin painamisesta nollille, ja nyt taudit näyttäisivät olevan hyvin lähellä. Tervahauta on THL:n pääjohtaja, ja siten Salmisen pomo, jolloin Tervahaudan ulostulo antoi varmasti monelle toivoa tässä koronan hoidossa. Tervahauta ei kyllä sanonut suoraan, että tukahduttaminen olisi THL:n strategia, mutta sanoi, että näin tapahtuu nyt joka tapauksessa, koska tauti hiipumassa. Jää nähtäväksi tietenkin tämäkin.
Varhila STM:stä ei halua puhua tukahduttamisesta.
___________________
IS:ssa tänään toimittaja Johannes Kotkavaaran kysymys liittyy hyvin aloittajan kysymykseen.
"Keitä koronapäätöksiä tekevä hallitus kuuntelee?
Tänään Marin vastasi tiedotustilaisuudessa suoraan, että Suomen tavoitteena on viruksen leviämisen estäminen mahdollisimman tehokkaasti. Marinin mukaan tartuntojen kautta saavutettavaa immuniteettia eli laumasuojaa ei tavoitella, sillä sen toimivuudesta ei ole vielä varmuutta.
Kaikki ovat yhtä mieltä siitä että koronarajoitusten asteittaisen purkamisen aloittaminen on järkevää. Mutta THL:n Salminen, Hetemäen asiantuntijaryhmä ja HUS:n johtava asiantuntija näyttävät kaikki olevan hallituksen kanssa täysin eri linjoilla koronaepidemian etenemisen hyödyistä ja tartuntojen kautta saavutettavan immuniteetin merkityksestä.
Aivan ymmärrettävästi hallitus ei halua lähteä Ruotsin ja Tegnellin linjalle, vaan pelaa mieluummin varman päälle ihmishenkien suojelemisessa. Mutta on mielenkiintoista, ettei asiantuntijatietoon nojaava hallitus näytä kuuntelevan ykkösasiantuntijaansa näin merkittävässä asiassa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja te uskotte nyt kaiken mitä hallitus ja thl sanovat. Odottakaa tekoja ja katsokaa niihin.
Varhila jo perui kaiken. Kertoi mtv3 haastattelussa ettei Suomella ole varaa tukahduttaa.
Ja sama meno jatkuu. Nyt vastakkain ovat sitten STM ja THL. Ministeriötä johtaa ministeri. Kuka hän sitten on? Sekaisin vähän Pekonen-Kiuru vastuunjako.
Juu, on niin poliittista vääntöä kansalaisten hengellä, että vaihtoon joutaa koko ronkka.
Vassarit onnistuivat nyt siinä, että en aio enää kertaakaan elämäni aikana kommentoida mitään liittyen politiikkaan tai kritisoida yhtään mitään. Kiltisi vain nyökkäilen olevani samaa mieltä. Sain niin tarpeekseni siitä, että ystävällisesti ehdotetut kehitysideat lytätään ja minut haukutaan persuksi. Olen koko ikäni äänestänyt demareita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja te uskotte nyt kaiken mitä hallitus ja thl sanovat. Odottakaa tekoja ja katsokaa niihin.
Varhila jo perui kaiken. Kertoi mtv3 haastattelussa ettei Suomella ole varaa tukahduttaa.
Thl:n Tervahauta taas sanoi että nyt on mahdollista tuhakduttaa virus jopa täysin nollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja te uskotte nyt kaiken mitä hallitus ja thl sanovat. Odottakaa tekoja ja katsokaa niihin.
Varhila jo perui kaiken. Kertoi mtv3 haastattelussa ettei Suomella ole varaa tukahduttaa.[/
Varhila vaihtoon. STM ei voi olla eri linjoilla kuin hallitus.
HYKS erva sairaalahoidossa 97 osastoh. 74 th 23 k 240
KYS sh 3 os.h. 1 th 2 k 24
OYS sh 10 os.h. 6 th 4 k 12
TAYS sh 4 os.h. 2 th 2 k 3
TYKS 4 os.h. 3 th 1 k 14
sh 118 os.h. 86 th 32 k 293
tartunnat ikäryhmittäin
0-9 v 166/eilen 165 , 10-19 v 338/333, 20-29 v 1113/1100, 30-39 v 1094/1075,
40-49 v 1006/991, 50-59 v 1156/1141 60-69 v 578/559, 70-79 v 307/303 80 + 470/461
Katsokaa Uudenmaan käyrää sairaalahoitoa/ tehohoitoa tarvinneissa. Huima lasku verrattuna huhtikuun puolivälin tilanteeseen.
Sanoiko tosiaan, että Suomella ei ole varaa tukahduttaa??
Mihin laskelmiin tämä oikein perustuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laumasuojasta luovuttiinkin ehkä vasta juuri nyt. Kyseessä on linjanmuutos. Siltä vaikuttaa, kun THL:n Tervahaudan haastattelua lukee. Aika kova juttu, jos meitä oltiin siihen ajamassa. Kiitos Tervahaudalle rehellisyydestä!
Uusi Suomi (ampparit/suosituimmat):Koronavirus pitäisi pyrkiä tukahduttamaan Suomessa, linjaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Markku Tervahauta Ylen haastattelussa.
Tervahauta vastaa Marja Sannikan kysymykseen siitä, pitäisikö tautia pyrkiä nyt tukahduttamaan.
”Pitäisi”, Tervahauta vastaa Sannikalle.
Sanikka kysyy, onko kyseessä Tervahaudan henkilökohtainen vai koko THL:n kanta.
”Me emme ole tästä erikseen nyt keskustelleet, mutta tämä näyttää olevan tapahtumassa joka tapauksessa, se on hyvin todennäköistä. Ei THL:llä ole mitään sitä vastaan, että tauti nyt tällä hetkellä Suomesta ajetaan nollille.”
Tervahaudan mukaan THL:n ajattelussa ei ole ollut kyse niin sanotusta laumasuojasta. Aiemmin THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen on puhunut siitä, että koronavirus tulee leviämään ennen pitkää ja suuri osa suomalaista saa tartunnan. Tervahauta sanoo, että näkemys on nyt muuttunut ja seuraavien aaltojen ”kurissa pitäminen” voi johtaa siihen, että Suomessa päästään pohtimaan mahdollisuutta uudesta rokotteesta.”Silloin ei missään nimessä tietysti lähdetä hakemaan sairastuttamisten kautta, aika korkeiden riskien kautta luonnollista laumaimmuniteettia.”
Tervahaudan mukaan tällä hetkellä ei ole arviota siitä, kuinka moni tulee sairastumaan.
”Asiantuntijoiden arviot niin sanotusta toisesta tai kolmannesta aallosta, tai millä tavalla ne tulevat, ovat muuttuneet viime aikoina Suomessa ja muualla maailmassa. Ja siihen liittyy sellainen näkemys, että voi olla, että se jää hyvin vaimeaksi”, hän sanoo Ylelle.
-----
Ruutitynnyri on siis peruttu ja uskotaan rokotteeseen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.Valitettavasti Tervahauta ei johda tätä operaatiota tai strategiaa. Varhila juuri hetki sitten mtv3 haastattelussa totesi, että tukahduttaminen on Suomelle liian kallis operaatio. Varhila on esimiesasemassa Tervahautaan nähden, joten Varhila johtaa tätä maata koronan suhteen.
Kukaan ei tietysti koskaan tule pyytämään mitään vertailudataa, mikä maksaa tukahduttamisessa ja mikä maksaa kiikkulauta-strategiassa. Ketään ei kiinnosta, pysyvätkö kuluttajat kotona vai lähtevätkö liikkeelle. Suurin osa todennäköisesti ei lähde liikkeelle ennenkuin päivittäiset uudet tartunnat pysyvät yhden käden sormissa, mielummin vähintään viikon ajan. Kiikkulaudassa määrät pysyvät sadan molemmin puolin, elleivät räjähdä käsiin, kuten Ruotsissa.
Minun aamulla lanseeraama ”kiikkulauta -strategia” mainittu täällä useampaan kertaan. Tarkkaanpa luettekin näitä kommentteja. Olen entinen myyjä, myynyt välillä myötätuultakin eurolla. Hybridi on oudolta kuulostava sana, kiikun kaakun kiikkulauta kuvastaa ehkä paremmin tämänhetkistä epävarmuutta paremmin. Joten: myydään tämä strategia hallitukselle. Pysytään huomennakin terveinä 👍
Miksei se voi olla päin vastoin, siis niin, että vain terveeksi itsensä tuntevat vastaavat myonteisesti testikutsuun?, kokonaisuutena kuitenkin olen sitä mieltä, etta väitteellasi ei ole pohjaa siksikään, että yleensa ihmiset saapuvat näihin hyvin, niin olen ymmärtänyt.
Mutta huomaa:
Koronaan kuolemisesta.
Kun länsimaissa ihminen saa tämän nykyisen koronan, ja sitten han kuolee, niin hänet merkitaan aina koronaan kuolleeksi.
Nyt kun tulee rokote koronaan, pitää menetellä:
Kun ihminen saa koronarokotteen, ja sitten han kuolee, niin hanet merkitaan aina koronarokotteeseen kuolleeksi.
Tässä on kyse lääketieteestä, ja päätelmän pitää lääketieteessäkin perustua todennettuihihin asioihin, jos ihmisillä on samanaikaisesti eri sairauksia, ja korona, on länsimaissa korona merkitty syyksi, oli päällä mitä muita sairauksia hyvänsä, ja New Yorkissa Kuvernoori vakuuttaa, että korona voidaan hyvin laittaa syyksi, vaikka sitä ei olisi edes todettu.
Näin ollen kun koronaan tulee rokote, ja, on kuoleminen aina todettava koronarokotteesta johtuvaksi, ja jos on sellainen tapaus jota ei voi todistaa rokotetuksi, niin kirjataan siitä huolimatta!