Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virus on todennäköisesti ollut liikkeellä jo ainakin reilun kuukauden toisin kuin on uutisoitu. Lisäksi suuri osa potilaista sairastaa lievemmän version tai oireita ei ole ollenkaan. En itsekään tiedä vaikka virus jo jylläisi itsellänikin. Sairastuin viime viikolla ja ei tää kyllä normiflunssa ole, joskin ei influenssakaan. Alkoi kurkkukivulla joka oli aika voimakastakin ensimmäiset 24 h, sitten tuli vähän nuhaa muttei kuitenkaan niin paljon kuin perusräkätaudissa. Lämpöä vähän päälle 37 eli sanoisin lieväksi kuumeeksi kun itsellä kuitenkin peruslämpö melkein asteen verran alempi. Yskää oli öisin, mutta sekään ei sellaista kutituksen aiheuttamaa kuten on tottunut flunssassa vaan tuntui kuin keuhkoihin ja kurkkuun juuttunut lima olisi karhennellut kurkussa ja yskittänyt. Jonkin verran lihaskramppeja ja särkyä. Pahin oire on kuitenkin totaalinen väsymys ja heikkous. Lima on ikäänkuin juuttunut keuhkoihin eli sitä ei saa yskittyä pois. Kuivaa kähinää vaan kun yrittää ja ääni maassa. Hengittäminen tuntuu raskaalta eikä jaksa oikein kävellä kun väsyy ihan älyttömän paljon. Peilistä katsoo kalpea hahmo. Voihan tää toki olla ihan joku tavallinen flunssaviruskin, mutta melkein toivoisin sen olevan tuo korona jotta pääsisi siitäkin. Taustaksi kerrottakoon etten ole käynyt Kiinassa, mutta mies lentokentällä töissä ja kiinalaisturisteihin törmää täällä päivittäin.
Käy testaamassa ettet levitä!!
Kävisin joo mutta kun eivät testaa! Oireet ovat heidän mielestään liian lievät ja kun kerran en ole Kiinassa käynyt niin mitään ei tehdä. En kyllä ole juuri kotoa jaksanut poistuakaan, mutta onhan tämä kun pitää elää epätietoisuudessa.
Totaalisen munatonta touhua eipä yllätä tässä maassa. Transuista höpötetty kuitenkin pari päivää taas telkkarissa.
Nyt alkaa Motonetistä ja ClasOhlsoniltakin olla loppu kaikki hengityssuojaimet. Näköjään jengi varautuu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä muistetaan historiassa aikana jolloin kaikki olisi Suomessa voitu vielä estää mutta mitään ei tehty mutta tapauksesta opittiin tulevaisuuden varalle. Lentojen lopettaminen välittömästi epidemian aikaan, karanteenit ym. toimet olisivat estäneet tapahtuneen. Nyt sen sijaan 5 miljoonaa suomalaista sairastui joista 15% kuoli eli 750 000. Myöhemmin Ulkoministeri ja THL:n johtajat olivat tuomiolla törkeistä kuolemantuottamuksista mutta syytteet kaatuivat. Maan jälleenrakennus alkoi toden teolla vuonna 2022.
T. Suomen Historia osa 5. Otava 2040.
Hyvä oikeustieteen ymmärrys sulla. Miten ihmeessä ulkoministeri voitaisiin tuollaisessa tilanteessa haastaa jostain kuolemantuottamuksesta? :D
Eri henkilö kommentoi nyt. Tottakai se on ministereiden tehtävä ja vastuu. Joku tässä maassa jakaa käskyjä, heidän on tehtävä päätöksiä. Se on hyvin yksinkertaista jos on munaa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin on varmistettu ettei vahvistettuja tapauksia pääse löytymään liikaa ja tilastot näytä rumilta. Kun ehdoksi asetetaan että on täytynyt käydä Kiinassa, lääkärin on pitänyt ottaa keuhkokuvat ja sitten vielä laboratoriotesteillä varmistettu. Olikohan vielä, että kuumetta piti olla ainakin 38,5 ja tietyn aikaa piti sairastaa. Lievemmin sairastavat eivät lääkäriin edes mene, varsinkin kun on kielletty kuormittamasta jo kuormittunutta terveydenhuoltoa ja sitten kun eivät täytä kriteereitä niin sairastavat vaan hiljaa. Kuinka moni lääkäri edes määrää keuhkokuviin tai ottaa kokeita? Aika vaikeaa on.
Itsekään en ole tilastoitu sikainfluenssan sairastanut, mutta melko varmasti sen sairastin kun miehellä se oli ihan testein varmistettuna ja samat oireet oli itselläkin juuri ollut.
Helsingistäkö on kyse?
EU kotiuttaa kansalaisiaan. Ei varmaan ihan vähän normaalia ärhäkämmän flunssan vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Mua oikeasti v#tuttaa THL saamattomuus, uskotaan ihan sinisilmäisesti Kiinan lukuja. WHO myös ihan kuutamolla asiasta. Itse ostin jo hätävara ruokaa kaappiin ja haen vielä lisää. Samaten hygieniatarvikkeita. Toi virus on jo lähteny käsistä koska lentomatkustusta ei ole kielletty!
Tämä on hyssyttelijöiden maa. Viime syksynä venäläisillä epäonnistui ydinkäyttöisen raketin ohjuskoe lähellä itä Suomen rajaa josta tuli todella paljon säteilyä ja ei siitäkään sen pahemmin uutisoitu tai varoiteltu/ohjeistettu. Joskus tulevaisuudessa jos tulee joku iso epidemia niin kannattaa varautua siihen että yksin joutuu selviytymään.
Huolestuttavaa on myöskin toi että nuoret perusterveet aikuiset joutuva myös tehohoitoon, eikä pelkästäön vanhukset. Kiina sumuttaa ihan huolella WHO:ta. Viruksessa on myös tunnistamatonta DNA:ta ja jotkut asiantuntijat epäilee sitä laboratorio virukseksi. Wuhanissa sijaitsee level 4 biolaboratorio jossa tutkitaan mm. SARS , Ebolaa...
Laboratoriosta karannut virus alkaa tuntua myös järkevältä vaihtoehdolta kun miettii millä ryminällä kiinan hallinto hoitaa asiaa. Jokin ei täsmää. Kaupunkien sulkemiset maksavat miljoonia euroja joka minuutti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luojan KIITOS etten enää ole töissä eräässä Helsingin keskustan ylellisyystuotteita myyvässä liikkeessä, jossa kiinalaiset käyvät päivittäin isoina ryhminä tuhlaamassa rahojaan Tax Free-ostoksiin. Olisin varmasti todella ahdistunut siinä suhteellisen pienessä tilassa, jos kuulisin yhdenkään yskäisyn.
Mä tulin töistä bussilla eilen ja samaan bussiin tuli aasialainen perhe. En edes tiedä olivatko kiinalaisia mutta hetken tuli hysteerinen mieliteko hypätä kyydistä.
Ei varmaan kannattaisi lukea uutisia ja tätä palstaa :)Minulla on puoli sukua aasialaisia, "kiinalaisen näköisiä".
Pitäisikö minunkin saada paniikki?
Jos haluat.
Kiva, tässä saa nyt odottaa koko talven ja ehkä kevättäkin, että milloin iskee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ne suorat lennot voitais Kiinaan Helsingistä lopettaa?
Viimeisen tiedon perusteella???Hong Kong katkaisi liikenneyhteydet Kiinaan. Britannia evakuoi kansalaisensa. Filippiinit karkotti kiinalaisturistit. Mitä tekee Suomi ja THL? Kehottaa välttämään turhaa matkustutsta Wuhaniin sekä yskimään hihaan.
Paitsi että Britit Wuhanissa BBCn nettisivuilla vieläkin kritisoi sitä, ettei heitä ole suostuttu evakuoimaan, vaikka muutama muu maa on järjestämässä evakuointilentoja.
Wuhanissa on niin autiota kuvamateriaalin mukaan, että ei ne britit sieltä sitä virusta pysty enää saamaan, vaikka kuinka yrittäisivät.
Vierailija kirjoitti:
Laboratoriosta karannut virus alkaa tuntua myös järkevältä vaihtoehdolta kun miettii millä ryminällä kiinan hallinto hoitaa asiaa. Jokin ei täsmää. Kaupunkien sulkemiset maksavat miljoonia euroja joka minuutti.
En usko tuohon. Kyse saattaa olla maan taloudestakin, yritetään pelastaa. Noh, se menee alaspäin, samoin pörssit kaikkialla. Sitä, kun luuli elävänsä turvallista elämää, lääketieteet ja kaikki teknologiat ja sitten tulee uusi kulkutauti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ne suorat lennot voitais Kiinaan Helsingistä lopettaa?
Viimeisen tiedon perusteella???Hong Kong katkaisi liikenneyhteydet Kiinaan. Britannia evakuoi kansalaisensa. Filippiinit karkotti kiinalaisturistit. Mitä tekee Suomi ja THL? Kehottaa välttämään turhaa matkustutsta Wuhaniin sekä yskimään hihaan.
Paitsi että Britit Wuhanissa BBCn nettisivuilla vieläkin kritisoi sitä, ettei heitä ole suostuttu evakuoimaan, vaikka muutama muu maa on järjestämässä evakuointilentoja.
Wuhanissa on niin autiota kuvamateriaalin mukaan, että ei ne britit sieltä sitä virusta pysty enää saamaan, vaikka kuinka yrittäisivät.
Ilmeisesti se virus elää pinnoillakin vai miksi kiinan viranomaiset desinffioi suojapuvut päällä suihkuttaen säiliöstä jotain ainetta kaduilla?
Niin yksin on ihminen ja avuton...
Tanskassa koronavirusepäily.
https://politiken.dk/indland/art7626410/F%C3%B8rste-dansker-unders%C3%B…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ne suorat lennot voitais Kiinaan Helsingistä lopettaa?
Viimeisen tiedon perusteella???Hong Kong katkaisi liikenneyhteydet Kiinaan. Britannia evakuoi kansalaisensa. Filippiinit karkotti kiinalaisturistit. Mitä tekee Suomi ja THL? Kehottaa välttämään turhaa matkustutsta Wuhaniin sekä yskimään hihaan.
Paitsi että Britit Wuhanissa BBCn nettisivuilla vieläkin kritisoi sitä, ettei heitä ole suostuttu evakuoimaan, vaikka muutama muu maa on järjestämässä evakuointilentoja.
Wuhanissa on niin autiota kuvamateriaalin mukaan, että ei ne britit sieltä sitä virusta pysty enää saamaan, vaikka kuinka yrittäisivät.
Ilmeisesti se virus elää pinnoillakin vai miksi kiinan viranomaiset desinffioi suojapuvut päällä suihkuttaen säiliöstä jotain ainetta kaduilla?
Siellä torialueella ilmeisesti vai koko kaupungin katuja?

Ihan joka puolella. Puistoissa ja kerrostalojen edustojakin.
BBC:n uutisissa kerrottiin että Kiina lähettää alueelle 500 000 hoitotyöntekijää. Ei taida olla sairastuneita vain muutama tuhat...luultavasti jo satoja tuhansia ja maailmallakin tuhansia. Lukekaa myös HS:n artikkeli, Kiinan sanomisiin ei voi luottaa. Nyt on päässyt sellainen pöpö irti että jos tästä selvitään niin asioiden on muututtava, tartuntataudeissa heti eristys ja kaikkien rajat kiinni vaikka talous sakkaisi. Lisäksi on kiellettävä nuo villieläinmarkkinat. Kiina on asettanut nyt koko maailman väestön vaaraan, pahoittelut Wuhanin pormestarilta eivät paljoa lohduta.

No ei nuo varmaan kaikki mitään hoiutajia ole. Armeija tuossa on myös mukana. Jos 10 miljoonan kaupungin + lähiseutujen saarto pyritään hoitamaan, ja lisäksi tarkastukset ja logistiikka elintarvikkeidenkin viemiseksi, niin kyllähän se vaatii paljon työvoimaa.
No tuskin. Se 14vrk on varmaan joku teoreettinen maksimi, keskimäärin itämisaika on huomattavasti lyhyempi, muutama päivä.