Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Ihmisillä on kyllä hyviä kieltomekanismeja. Ensin tauti ei voinut levitä Kiinasta Eurooppaan, koska aasialaiset geenit ja kiinalaisten ACE-reseptorit. Sitten virus nosti päätään Italiassa, mutta edelleenkään tämä ei kuulemma voi Suomea koskea. Italialaisten halailu ja poskipusut tähän syynä, tai vähintään se että siellä asutaan niin tiheästi Suomeen verrattuna.
Newsflash:
- 70 % Suomessa asuu tiheästi kaupungeissa
- suomalaisten paremmasta hygieniasta ei ole mitään todisteita
- Suomessakin halataan aika paljon esim. tervehtiessä
- ei ole mitään suomalaisia super-geenejä, jotka suojaa virukselta
Eli oikeasti tässä on kyse kahdesta asiasta:
- AIKA. Kesti jonkin verran viruksen levitä Aasiasta Eurooppaan. Ja kestää jonkin verran taudin levitä Euroopan tautipesäkkeistä laajemmalle.
- Väkiluvultaan suurimmissa maissa on ensin eniten tartuntoja. Tämä on todennäköisyyslaskentaa. Lisäksi sattuman kauppaa on, missä ensimmäiset pesäkkeet roihahtavat. Nyt niin kävi Italiassa. Mutta tämä ei tarkoita että tilanne jää tällaiseksi, vaan tartunnathan koko ajan leviävät laajemmalle ja tilanne tulee tasoittumaan eri Euroopan maiden kesken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei kahteen päivään ole tapahtunut yhtään mitään.
On toki. Viikin karanteenissa olevat koululaiset ovat käyneet kaupassa. Keskon turvallisuusjohtaja ottanut yhteyttä THL:ään--->ei toimenpiteitä.
Eikä!?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rikkoivatko-oppilaat-koronakarantee…
Suomen touhu on kautta linjan puhdasta pelleilyä! Nykykersoille ei näemmä mahda
edes viranomaiset mitään.
Voimme kuvitella millaisia aikuisia heistä kasvaa. "mä saan tehä mitä mä haluuuuun!"
Lapset varmaankin tajuavat olevansa täysin terveitä. No hätä.
"Vain joka neljäs suomalainen yli 30-vuotias on enää normaalipainoinen"
Härregud. En tajunnut lihavuuden olevan näin iso ongelma Suomessa.
Toivottavasti moni alkaa pitämään parempaa huolta perusterveydestään, saattaa olla iso vaikutus vastustuskykyyn viruksia vastaan.
Vierailija kirjoitti:
En kestä.
Maikkarilla taas uusin uutinen
”THL: koronavirus ei niin vaarallinen kuin luultiin”.
Ok.
Ja mainitaan, että hyvä ettei lapsiin tartu.Eli jos diabeetikolle tai sydän-ja veritautisairaalle kuolemanriski on 9-11 % taudissa niin se on vaan sitten ei vaarallista?
Elämme terveiden tyranniassa. Tämä vähättely ei ole mitään muuta kuin terveiden tyranniaa.
Minusta on sairasta päästää tuota THL: n saamista laukomaan näitä juttuja.
Jo sillä kun näkee ruumiskasoja Kiinasta, jo näiden ihmisten kunnioituksen tähden, tämä vähättely tulisi lopettaa.
Tätä faktan vastakohtaa ihmettelin. Juuri kuolleisuus mainittiin WHO'n tiedotustilaisuudessa olevan 3,4 %. Ei puhuttu enää 2% :n kuillwisuudesta. Eli tauti on vakavampi kuin luultiin eli mihin THL väitteet perustuvat.
Minä tässä mietin, että kulutan koko ajan vaikka millä mitalla rahaa, ja ihan täältä kotoa käsin. Pienillä järjestelyillä ja innovatiivisuudella rajattaisiin aika hyvin tartuntamahdollisuuksia.
Ihan tuosta lähikaupasta ei tarvitsisi lomauttaa yhtään kassaa, mutta he vain alkaisivat miettiä miten sen ruuan saa ulos asiakkaille niin, että koko porukka ei altistu.
Tämä olisi varmaan kaupan henkilökunnastakin aika toivottu kuvio.
Minä voin tehdä omat työni miltei täysin kotoakin käsin, ja firma on juuri investoinut etäyhteysohjelmistoon isosti, mutta kukaan ei vielä käytä sitä, kun sähköpostia sitä on ennenkin laitettu. Nyt ois aika opetella!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei kahteen päivään ole tapahtunut yhtään mitään.
On toki. Viikin karanteenissa olevat koululaiset ovat käyneet kaupassa. Keskon turvallisuusjohtaja ottanut yhteyttä THL:ään--->ei toimenpiteitä.
Eikä!?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rikkoivatko-oppilaat-koronakarantee…
Suomen touhu on kautta linjan puhdasta pelleilyä! Nykykersoille ei näemmä mahda
edes viranomaiset mitään.
Voimme kuvitella millaisia aikuisia heistä kasvaa. "mä saan tehä mitä mä haluuuuun!"
Kiinassa saisivat kuolemantuomion kuten ehkä Iranissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Italia: 3,089 +587
kuolleet 107+28
Aika tarkalleen tuolla Italiassa suhdeluku kaikista tartunnan saaneista suhteessa jo menehtyneisiin osuu siihen WHO:n viralliseen arvioon 3,4%, Italiassa tuo suhdeluku on nyt 3,46 % vaikkei tietenkään olekaan lopullinen luku, mutta tällä hetkellä suhdeluku on melkein nappiinsa, vaikka tartunnan saaneita tuli tänään melkein 20% lisää eiliseen verrattuna.
Ei se osu, vaan WHO on ottanut lukuja Italiasta. Kiinan lukuihin ei ole niin luottamista.
WHO on kanssasi jyrkästi eri mieltä. Hehän kävivät siellä paikan päällä ja ovat yhteistyössä kiiinalaisten kanssa jo useamman paperinkin kirjoitelleet, joihin omia arvioitaan perustavat. Tällä hetkellä tuo Kiinasta saatava tieto on kullanarvoista.
Nyt heti kaikki koulut, yliopistot ja elokuvateatterit ja teatterit ja julkiset tapahtumat suljettava.
Tahdotaanko mahdollisimman paljon lisää tartuntoja vai tahdotaanko mahdollisimman vähän tartuntoja ?
https://www.reuters.com/article/us-health-coronavirus-italy/italy-readi…
ROME (Reuters) - Italy prepared new emergency measures on Wednesday to try to slow the spread of coronavirus in Europe’s worst hit country, including the possible closure of all schools, universities, cinemas, theaters and most public events.
Seventy-nine people had died of the new coronavirus in Italy as of Tuesday, with more than 2,500 confirmed cases since the outbreak surfaced 13 days ago.
"Vaikka Harrisburgissa täytyi ikkunat sulkea
Voi Suomessa aina huoletta kulkea"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan me ihmiset kyllä erilaisia. Vaikea käsittää miten joitakin rauhoittaa tieto, että influenssaan, auto-onnettomuuksiin jne. kuolee vuosittain niin ja niin paljon ihmisiä. Kun nyt näiden LISÄKSI meillä on täysin uusi helposti leviävä virus, joka tappaa kovaa tahtia ihmisiä.
Tarkastelepa asiaa todennäköisyyksien näkökulmasta.
Kuinka todennäköistä on joutua auto-onnettomuuteen Suomessa ja kuolla siihen?
Kuinka todennäköistä on saada influenssa Suomessa ja kuolla siihen?
Kuinka todennäköistä on saada corona Suomessa ja kuolla siihen?
Eli missä on suurin ja missä pienin todennäköisyys?
PAIKKA: Palava kerrostalo. Jaatisen huoneistoon tulee vasta vain ihan vähän savua ulko-oven alta
Jaatisen vaimo: Ai, kamala! Katto nyt. Virtaset heittelee parvekkeelta niiden kirjoja ulos.
Jaatinen: Älä nyt viitsi panikoida. Ne on toisessa kerroksessa ja me neljännessä.
Jaatisen vaimo: Tuolla alhaalla seisoo koko Korhosen perhe. Niillä on kissakin mukana.
Jaatinen: No tässä vaiheessa ei ole mitään syytä rajoittaa meidän asunnossa olemista. Täällä ei ole edes lämpötila vielä noussut. Se on paljon todennäköisempää, että sä liukastut kylpyhuoneessa kuin, että henki lähtisi tulipalossa.
Jaatisen vaimo: Pihalle tuli palokunta. Ne huutaa siellä, että asunnoista pitäisi poistua.
Jaatinen: Ylimitoitettua. Me ollaan varauduttu tähän jo vuodesta 2009. Tiskipöydän alla sammutuspeite. Tärkeintä on nyt sun välttää sitä, että ala puhua rumasti. Äläkä viitsi lietsoa täällä paniikkia. Jos tässä vielä alkaa paniikki niin se on tulipalon pahin vaikutus...
Huono analogia. Kerrostalojen tulipaloissa pitää nimenomaan välttää rappukäytävään palokaasujen sekaan tunkemista. Taju voi mennä yhdellä sisäänhengityksellä.
Aivai kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei kahteen päivään ole tapahtunut yhtään mitään.
On toki. Viikin karanteenissa olevat koululaiset ovat käyneet kaupassa. Keskon turvallisuusjohtaja ottanut yhteyttä THL:ään--->ei toimenpiteitä.
Eikä!?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rikkoivatko-oppilaat-koronakarantee…
tästä syystä Kiinassa niitä kerrostalojen yms ovia on HITSATTU KIINNI! koronatyyppejä seurataan myös gps-paikannuksella.
Suomen päättäjät vaan naureskellen kehuskelee, että me luotetaan ihmisiin, että meillä ei ole poliisivaltio.
No me suomalaiset kyllä kaivattais sitä poliisiyhteiskuntaa. Ja tässä se taas nähdään Mm. miksi. Helppohan sieltä norsunluutornista on huudella turvamiesten vartioimina.
Suomalainen firma valmistaa hengityssuojaimia ja heidän tehtaansa on Kiinassa.
"Koko kaupunki haisee kuin ruumishuone" – Iran kamppailee kestokykykynsä rajoilla koronavirusepidemiaa vastaan ja pyytää apua ulkomailta
Iranissa saattaa muhia vielä koronaviruspommi, jonka seurauksia voi vain aavistella.
4.3.2020 klo 20.01 https://yle.fi/uutiset/3-11235772
Vierailija kirjoitti:
Aivai kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei kahteen päivään ole tapahtunut yhtään mitään.
On toki. Viikin karanteenissa olevat koululaiset ovat käyneet kaupassa. Keskon turvallisuusjohtaja ottanut yhteyttä THL:ään--->ei toimenpiteitä.
Eikä!?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rikkoivatko-oppilaat-koronakarantee…
tästä syystä Kiinassa niitä kerrostalojen yms ovia on HITSATTU KIINNI! koronatyyppejä seurataan myös gps-paikannuksella.
Tämä ovien hitsaus -legenda vain elää ja voi hyvin. Muistutettakoon vielä, että ovet hitsattiin, jotta ihmiset eivät mene _sisälle_. Talot purettiin sairaalan tieltä.
Hitsattu tai ei, niin ovia on siellä ainakin teipattu. Mikäli teippi on rikki, on nähty että karanteenia on rikottu ja niistä tilanteista on ne videot missä ihmisiä viedään väkisin karanteenikeskuksiin (josta hyvin suurella todennäköisyydellä ei ole paluuta) Tätäkö halutaan Suomeenkin, jos ei voida luottaa ihmisten noudattavan karanteenia?
Karanteeniohjeisiin Suomessa kuuluu ettei kauppaan saa mennä. Mitä tälle tehdään? Tähän on pakko reagoida, koska karanteeneja tulee lisää ja nyt pitää näyttää mikä on seuraus jos karanteenia rikotaan. Karanteenikeskuksia ei vielä ole, joten ehdotan näiden nuorten eristämistä sairaalaan vielä kun siellä on tyhjempää.
Toisaalta syytän osittain hallitusta ja THL:ää tästä. Viestintä on hoidettu huonosti, ihmiset eivät ymmärrä mitkä ovat seuraukset jos ja kun tämä leviää. Media ei kerro WHO:n viestiä eli että tämän pysäyttämiseksipiyää tehdä ihan kaikki mahdollinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos 9,2 % diabetesta sairastavista kuolee koronaan, eikö diabeetikot pitäisi jo laittaa kotikaranteeniin esim sairaslomalle töistä
Miksi?
Että säästyisi tartunnalta/ säästyisi henkiä, riski tooosi iso
Siinä menisi jo puoli Suomea karanteeniin, etenkin jos mukaan otettaisiin verenpainetautiset.
Ja kun ei tehdä mitään, niin puoli suomea sairastaakin sitten samaan aikaan ja iso osa menee hautaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei kahteen päivään ole tapahtunut yhtään mitään.
On toki. Viikin karanteenissa olevat koululaiset ovat käyneet kaupassa. Keskon turvallisuusjohtaja ottanut yhteyttä THL:ään--->ei toimenpiteitä.
Eikä!?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rikkoivatko-oppilaat-koronakarantee…
Suomen touhu on kautta linjan puhdasta pelleilyä! Nykykersoille ei näemmä mahda
edes viranomaiset mitään.
Voimme kuvitella millaisia aikuisia heistä kasvaa. "mä saan tehä mitä mä haluuuuun!"Kiinassa saisivat kuolemantuomion kuten ehkä Iranissa.
Karanteenin rikkomisesta voi seurata 3kk vankeutta. Tuskin näitä nuorisovankilaan pistetään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Euroopan koronatapaukset näyttävät johtavan samaan sylttytehtaaseen eli Italiaan. Osaako joku selittää, miksi korona on juuri Italiassa saanut tällaiset mittasuhteet. Toki onhan siellä asukkaitakin yli 60 miljoonaa.
Koska kiinalaista uutta vuotta juhlittiin 14.2.2020 = paljon kiinalaisia italiassa. Samaan aikaan venetsian karnevaalit = 3 miljoonaa vierailijaa. Samaan aikaan myös Milanon muotiviikot jne. Paljon kiinalaisia ja muita turisteja tuli tuliaisineen ja meni tuliaisineen. Osa jätti tuliaisensa maahan.
Kiinalaista uutta vuotta juhlittiin jo tammikuussa. Aatto oli 24.1.
Ruotsissa yli 50 sairastunutta, alkavat testata enemmän.
Ruotsissa on tullut ilmi tänään 22 uutta tapausta, yhteensä 52 tartuntaa jo. Yllättävän hiljaa suomen media noista ruotsin tapahtumien eskaloitumisesta, yleensä täällä seurataan niin tarkkaan ruotsin uutisia.
En kestä.
Maikkarilla taas uusin uutinen
”THL: koronavirus ei niin vaarallinen kuin luultiin”.
Ok.
Ja mainitaan, että hyvä ettei lapsiin tartu.
Eli jos diabeetikolle tai sydän-ja veritautisairaalle kuolemanriski on 9-11 % taudissa niin se on vaan sitten ei vaarallista?
Elämme terveiden tyranniassa. Tämä vähättely ei ole mitään muuta kuin terveiden tyranniaa.
Minusta on sairasta päästää tuota THL: n saamista laukomaan näitä juttuja.
Jo sillä kun näkee ruumiskasoja Kiinasta, jo näiden ihmisten kunnioituksen tähden, tämä vähättely tulisi lopettaa.